Tautien matkassa epidemiologian kurssilla

Anna-Liisa Laine Ruotsissa Älvkarlebyn kylässä

Kansainvälisistä jatko-opiskelijakursseista on tullut tärkeä osa tutkijakoulutusta. Laitos- tai edes yliopistotasolla ei usein ole järkevää käyttää resursseja hyvin spesifien kurssien järjestämiseen. Kuitenkin jatko-opintovaiheessa kaivataan nimenomaan spesifiä ja metodipainotteista opetusta. Muiden muassa Nordforsk ja NOVA tarjoavat rahoitusmuodon, jolla voidaan koota yhteen saman aiheen parissa työskenteleviä jatko-opiskelijoita yli maiden rajojen ja – eikä vähemmän tärkeää – koota yhteen alan kansainvälistä huippua olevia opettajia. 

Vielä joitain vuosia sitten, kun olin itse jatko-opiskelija, pidin näitä kursseja lähes itsestäänselvyytenä – vaikka toki arvostinkin hyvää opetusta ja tunnelmaa, joka näillä kursseilla poikkeuksetta tuntuu vallitsevan. Vasta nyt, kun itse toimin opettajana, osaan todella arvostaa näitä kursseja. Tiedän, kuinka paljon vaaditaan, että saadaan koottua opettajatiimi ihmisistä, joilla on paitsi omat tutkimuskiireensä myös normaali opetusvelvollisuus, jonka päälle nämä kurssit tulevat.

Tällä viikolla 30 meitä epidemiologiasta innostunutta väitöskirjatyöntekijää ja tutkijaa on kokoontunut Ruotsin idylliseen Älvkarlebyn kylään. Epidemiologia on tutkimusala, joka pyrkii selvittämään, minne taudit kuten jokavuotinen influenssa tai vaikkapa perunarutto ovat leviämässä. Sikainfluenssan innostaman massiivisen uutisoinnin mukana epidemiologia on tullut suomalaisten olohuoneisiin viime viikolla lähes päivittäin.

Kun katselin paikalle saapunutta opettajajoukkoa, aloin miettiä poikkitieteellisyyttä. Useammin kuin huomaammekaan yksi tieteenala on jo itsessään tiivisti toisiinsa sidottu nippu useita eri tieteenaloja. Tällä kertaa eheä epidemiologiankurssi on saatu aikaiseksi tuomalla mukaan meteorologiasta innostunut fyysikko Yhdysvalloista, matemaatikko Englannista, evoluutioekologi Suomesta ja geneetikko Tanskasta.

Kurssi on varmasti aivan yhtä antoisia meille opettajille kuin opiskelijoille, ainakin jos se mitataan innolla jolla teemme muistiinpanoja toistemme luennoista ja esitämme kysymyksiä. Toivottavasti tämä tuo myös lohtua epidemiologeiksi aikoville jatko-opiskelijoille – oppiminen on jatkuva prosessi tutkijanuralla eikä kaikkea tarvitse osata. Tärkeämpää onkin, että on kavereita jotka täydentävät omia puutteita ja joiden kanssa on hauskaa tehdä tiedettä.

Monet ovat matkustaneet paikalla kaukaakin, mutta eivät turhaan. Kokoontuminen syrjäiseen paikkaan kauas muiden velvollisuuksien tavoittamattomiin on avain tämän konseptin onnistumiselle. Toivottavasti e-kurssit eivät koskaan tule korvaamaan näitä ainutlaatuisia tilaisuuksia oppia ja saada uusia ystäviä, niin opiskelijana kuin opettajankin.

Leave a Reply

Your email address will not be published.