Koulunpenkillä

Ihmiset ovat erilaisia oppijoita.  Jotkut raapustavat  kiihkeästi muistiinpanoja, toisille riittää pelkät avainsanat ja joillekin taas visuaalisuus on tärkeintä. Taita vuorilla pääsin seuraamaan opetusta, joka kieltämättä sisälsi enemmän aistiärsykkeitä kun tyypillinen suomalainen koulutustilaisuus.

Kylissä toimii usein erilaisia ryhmiä, joitka ovat hyviä tiedonjakokanavina. Esimerkiksi naisryhmät saattavat opetella uusia viljelymenetelmiä tai hankkia yhteisesti maitovuohia, jotka tuottavat kaikille lisätuloja. Usein koulutukseen lähtee yksi  tai kaksi ryhmänjäsentä, jotka sitten vievät tiedon eteenpäin toisille ryhmäläisille. Näin nk. Capacitybuilding  tavoittaa useita ja monella on mahdollisuus osallistua, kun koulutuksiin lähtijät vaihtelevat.

Opetustilausuus, johon sain mahdollisuuden osallistua, pidettiin Nyambun peruskoululla,  jonne alueen kotitalousvirkamies (house-economy officer) oli tullut kertomaan energiaa säästävän keittimen valmistuksesta ja käytöstä sekä keittiöpuuutarhan hoidosta. Paikalla oli toista kymmentä ihmistä, erilaisten ryhmien edustajia .

Opetusta kuunneltiin kunnioittavasti, mutta muuten jäyheydestä ei ollut tietoakaan, vaikka matalilla puupenkeillä istuminen meinasi kin välillä puuduttaa lihakset.  Keskustelua käytiin vastavuoroisesti, kokemuksia vaihdettiin, uusia siemenlajikkeita sai jokainen hypistellä sekä kokeilla käytännössä, kuinka taimi kannataa istutta, jotta lannoite (paikallisesta kasvista valmistettu ja biohajoava tottakai) vaikuttaa parhaiten.  Välillä taputettiin,  ja lopuksi kiitettiin sekä opettajaa että toisia osallistujia sekä laulettiin yhteinen loppurukous. Tai no, eihän tämä tietenkään aivan lopuksi ollut, sillä syömättä ei kotiin sovi lähteä. Eli pihalle virittettiin tuli kahden suuren padan alle,  joissa pian kiehuivat sekä pavut että valkoinen chai, maitoon keitetty tee. Voisikohan tästä poimia jotain Suomenkin opetussuunnitelmaan…..

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *