Kun saavuimme Taitalle, täällä oli aluksi melko viileää ja jouduin nukkumaan aina kaulaliina kaulassa ja  villasukat jalassa. No sille ei ole enää tarvetta. Afrikan aurinko on muuttunut päivisin polttavaksi ja tuntuu pehmentävän jopa ajatukset. Maastotöihin on varattava aina riittävästi juotavaa mukaan, koska pelkkä oleminen jo saa hikoilemaan. Mutta en valita, Suomessa kuulemma pitäisi sataa lunta ensi viikolla, se tuntuu olevan monien sieltä saamieni kirjeiden pääuutisaihe.

Tutkimustyöni Taitalla koostuu tällä hetkellä pääasiassa kolmesta osasta. Ensimmäinen ja vastuullisin tehtäväni on etsiä sopivia paikkoja tuleville vedenpaineantureille Vaisalan ja WMO:n ohjeita seuraten. Anturit siis sijoitetaan uoman pohjalle ja niistä menee piuha uoman reunalla sijaitsevaan dataloggeriin, joka saa energiansa aurinkopaneeleista. Anturit toimivat yksin tai sääaseman yhteydessä. Ensimmäinen ja ehkä tärkein haaste on siis löytää kalliille aurinkopaneeleille turvallinen sijoituspaikka, ja vielä sellainen, joka olisi riittävän avoin aurinkopaneelien ja mahdollisten sääasemien kannalta. Kolmelle anturille olemme tähän mennessä löytäneet suhteellisen turvallisen paikan joko yksityiseltä tai valtion maalta. Turvallisuuden lisäksi sijainnin täytyisi kuitenkin olla vielä tutkimukselliselta kannalta kiinnostava ja sellainen, että anturin kiinnittäminen uomaan on mahdollista. Esimerkiksi vuorten luoteisosassa on yksi jokiuoma, joka tällä hetkellä on melkein täysin kuiva, mutta sadekaudella tulvii voimakkaasti. Se olisi siis mielenkiintoinen paikka, mutta joen penkereet ovat kuitenkin varsin eroosioalttiita, joten mittarin sijoittaminen sille paikalle on varsin vaikeaa.

Toinen tehtäväni koostuu digitaalisen korkeusmallin perusteella piirretyn uomarakenteen tarkastamisesta niiltä valuma-alueilta, joilta valuva vesi virtaa suunniteltujen vedenpaineanturien sijaintipaikkojen läpi. Käytännössä tämä tapahtuu joenvarsia ylös kävelemällä ja tallentamalla GPS-pisteitä tiuhaan uomaa mukaillen. Samalla teen muistiinpanoja jokiuoman sivuhaaroista, ympäröivästä kasvillisuudesta ja joen käyttömuodoista, joiden perusteella olen kaavaillut laativani jonkinlaisen”maankäyttökarttaa” vastaavan ”joenkäyttökartan”, mutta se on vielä suunnitteluvaiheessa.

Nuo jokivaellukset ovat ehkä uuvuttavimpia, mutta samalla antoisimpia hetkiä täällä. Vaellukselle on muistettava varata

aina riittävästi juotavaa ja ruokaa mukaan, koska kartalla yksinkertaiselta ja viattomalta näyttävä uoma saattaa todellisuudessa tarkoittaa tuntikausien tarpomista pitkäpiikkisten kasvien ja takiaisten muodostamassa ryteikössä ja kiipeilyä jyrkillä rinteillä tai pengerryksillä. Ensiaputarvikkeita on myös hyvä olla mukana, sillä joen reunoilla tai pohjalla olevat kivet ovat liukkaita. Muutaman mustelman saa vähintään joka reissulta. Välillä vaelluksella törmäämme kuitenkin kauniisiin vesiputouksiin, jotka kohisevat trooppisen metsän kätköissä, salassa tunkeilijoilta. Vaikka näillä seuduilla tuskin on paljon koskematonta maata jäljellä, voi tuollaisina hetkinä hetken aikaa kuvitella olevansa oikea vanhanajan tutkimusmatkailija. Ylempänä joen lähteillä odottaa yleensä myös palkinto, sillä sieltä avautuu usein maisema alas laaksoon. Taita-vuorten maisemaa hallitsevat paljaaksihakatut, pengerretyt rinteet ja jykevät kalliohuiput. Siellä täällä on myös istutetuista vieraspuulajeista, kuten eukalyptuksista ja grevilleoista koostuvia metsälaikkuja. Alkuperäisestä sademetsästä on jäljellä vain rippeitä. Ja kun vihdoin pääsemme ryteiköstä takaisin sivistyksen pariin, joukko koulupukuisia lapsia ilmestyy yleensä jostain katsomaan meitä. He ovat suloisia ja jostain syystä heillä tuntuu olevan aina välitunti meneillään.

Tutkimustyöni kolmas osa käsittää suurelta osin samoja juttuja, joita tekisin Suomessakin, eli artikkelien lukemista ja kirjoittamista. Ja toisin kuin niillä, joiden täytyy käyttää kaikki harvat ja arvokkaat kenttätyöpäivänsä maastossa, on minulla päiviä ”tuhlattavaksi” kirjoituspöydän vieressä istumiseenkin. Lisänä täällä on luonnollisesti myös kentälläkerättyjen aineistojen purkaminen koneelle ja tulevien kenttätöiden suunnittelu. Kertaakaan minulla ei ole vielä ollut kiire, mikä on positiivista, sillä inspiraatioita tuntuu syntyvän rentoutuneessa tilassa itsestään. Aloin jopa kirjoittaa ensimmäisen artikkelini johdantoa ja menetelmiä, vaikka itse tutkimusta saatika tuloksia ei ole vielä lähimainkaan olemassa.

Tänään pidin kuitenkin itsepäisesti vapaapäivän historiallisiin romaaneihin uppoutuen. Minulla oli siihen kolme syytä: 1) On sunnuntai, enkä kehtaa raahata assistenttiani maastoon, kun hän vaikuttaa muutenkin tällä hetkellä ylityöllistetyltä, 2) koko päivän kestänyt poikkeuksellinen sähkökatko esti tietokoneen käytön (jokasunnuntainen sähkökatko voisi muuten olla hyvä idea koko maapallolla, lievittää kummasti stressiä ja säästää sähköä) ja 3) minulla on syntymäpäivä! Saa onnitella.

Vesiputous