Kenttätyöt ovat aina mukavaa vaihtelua toimistotöille… paitsi jos niitä joutuu tekemään kuukauden täysipäiväisesti kolmenkymmenenviiden asteen helteessä kumihousut jalassa, Kenian Taitavuorten joen varren pusikoissa rämpien.
Muutamia piikkipensaisiin revenneitä paitoja, kuraan kaatumisia lukuun ottamatta illalla olo on kuitenkin poikkeuksetta rentoutuneen ja kevyen onnellinen – eikä univaikeuksista ole tietoakaan. Itse vesivaroihin ja hydrologiaan perehtyneenä en voi mennä tästä täysin takuuseen, mutta väitän, että biologille vuorten jokivarret tarjoaisivat sellaisia elämyksiä, ettei kunnon vanhanajan biotieteilijä kumihousujen hiostavuutta edes huomaisi – joen tiheä kasvillisuus ja ympäristöstään muutenkin selkeästi eroava habitaatti tarjoaa elämälle uusia lokeroita; ihmeellisiä ötököitä kuoriaisista monenkirjaviin matoihin ja jokiravuista karvaisiin, kämmenen kokoisiin hämähäkkeihin, sekä suomalaisen silmiin oudon muotoisiin kasveihin, kukkiin ja hedelmiin, joita kaikkia ei varmasti tiede vielä tunne. Kaiken kruunaavat silloin tällöin tutkimuksistamme oppimaan tulevat apinalaumat. Siis biologit huomio: lempihousuni ovat varmasti vapaana ja käytettävissä tutkimusaseman kaapissa, jos masokistista innostusta riittää!
Kenttätyöt ovat olleet Keniassa onneksi paljon muutakin kuin jokien koluamista kauniissa maisemissa. Joskus kenttäpäivä pitää sisällään palavereja paikallishallinnon edustajien kanssa District Officereille omasta tutkimuksesta kertomisesta vesilaitoksen työntekijöiden haastatteluihin. Myös tällaiset kenttäpäivät tarjoavat poikkeuksen tietokonetöihin, mutta paljon kehnomman unilääkkeen – illalla onkin tällaisen päivän jälkeen yleensä virtaa lähteä kentälle paikalliseen pubiin katsomaan Arsenalin tai ManUn matsia ja tutustumaan paikallisiin oluisiin.
Taitavuorten tutkimusasemalla kuitenkin kaikki päivät ovat kenttäpäiviä, ainakin jossain mielessä, olivatpa kyseessä maastohommat vuorten rinteillä, tai työt vähän lähempänä tutkimusasemalla. Työsopimukseni mukaan minun oli määrä suunnitella asemalle vesijärjestelmiä, eli käytännössä valmistella ja toteuttaa putkiremontti, sadevedenkeräys ja muita töitä. Ensimmäiset kolme viikkoa käytin mittanauha ja laskin kädessä näiden töiden ideointiin ja suunnitteluun, seuraavat pari viikkoa kuluivat työvoiman ja materiaalien hankkimiseen – Keniassa pätevän työvoiman hankkiminen on hankalaa, kun kylällä toimii vain yksi juoppo putkimies ja maaleja, vesijohtoja ynnä muita tarvikkeita täytyy lähteä hakemaan kahdensadan kilometrin päästä Mombasasta. No joka tapauksessa töihinkin päästiin aikanaan (Keniassa muuten kaikki tapahtuu ”aikanaan”). Lisäksi monet työt tehdään suomalaiseen tyyliin tottuneen mielestä miten sattuu, eikä aikatauluista ole tietoakaan. Ammatti onkin Keniassa enemmän elämäntapa, jossa viihdytään ja vietetään aikaa kuin työ, jota tehdään työpäivän ajan tehokkaasti. Koko kolmen kuukauden ajan valvoinkin remontteja ja korjasin tehtyjä virheitä tutkimukseni lomassa. Kaikki kontolleni uskotut työt kuitenkin tulivat lopulta tehtyä valmiiksi ainakin omaa silmääni tyydyttävällä tavalla.
Anyway, päätarkoitukseni täyttyi kesän aikana, sillä opin tuntemaan paremmin tutkijan työn rutiineja kenttäolosuhteissa ja sain toteuttaa tieteen saralla ensimmäisiä omia tutkimuksiani. Insinööritöihinkin pääsin ehkä jopa aiottua enemmän käsiksi ja sain arvokasta kokemusta asioiden ”sumplimisesta”, työn johtamisesta, suunnittelusta ja eritoten kehitysmaiden työnteon arjesta. Tietenkin kielitaitoni kehittyi, sillä kaikki paikalliset osaavat hyvin englantia – onhan Kenialla historia britti-imperiumin siirtomaana – tosin täytyy myöntää, että omassa englannissanikin on kesän jäljiltä huomattavissa jonkinlainen afrikkalaissuomalainen aksentti.
Juho Haapala