Kansainvälinen konferenssi on hyvä tapa saada itsensä irti loppukesän puuhista, kuten kriikunoiden perkaamisesta tai yhä pesemättömien ikkunoiden kauhistelusta. Kirjallisuuden, taidehistorian ja sukupuolentutkimuksen valtakunnalliset tohtoriohjelmat järjestivät 24.–26.8.2011 konferenssin, jossa pohdittiin todellisia, kuviteltuja ja representoituja tiloja ja paikkoja.
Imagining spaces & places -konferenssin teemat ovat olleet tieteellisen keskustelun vakioainesta jo parikymmentä vuotta, mutta inhimillisen elämän peruspiirteenä tilaan liittyvät kysymykset eivät niin vaan tyhjennykään. Saunatilasta lähdettiin liikkeelle: elokuvatutkija Anu Koivunen analysoi key note -esitelmässään suurta suosiota nauttinutta Miesten vuoro -dokumenttielokuvaa (2009).
Vaikka saunatila ja sen myyttiset ulottuvuudet olivat elokuvan keskiössä, Koivusen kriittinen luenta ei antanut näille painoa kyseenalaistaessaan elokuvan etiikan: Koivusen mielestä elokuva oli ”perusmiesten paraati”, joka rakensi kuvaa yksipuolisesta ja mytologisoidusta kansakunnasta. Liekö syynä muutaman viikon takaiset löylyni Suodenniemellä sijaitsevan Koskelan museotorpan satavuotiaassa savusaunassa, että Koivusen luenta jäi itselleni vieraaksi. Koskelassa sain jälleen tuntuman saunan merkittävyyteen osana kulttuurista muistia – eritoten kun yksi porukkamme saunojista, Erkki, oli aikanaan savusaunassa syntynytkin. Myytti tai mytologia tuntuukin monien tutkijoiden puheessa saavan lähtökohtaisesti negatiivisen latauksen. Ehkä juuri koska oma perspektiivini käsiteltävänä olevaan teokseen oli toinen, muodostui Koivusen selkeästä ja kiinnostavasti argumentoidusta puheenvuorosta erityisen herättelevä.
Tilan kokemiseen liittyy saumattomasti niin ymmärrys omasta subjektiviteetista kuin näköaistin käyttö havainnoinnissa. Taidehistorioitsija Riikka Stewen toi esille, näiden kahden, subjektiviteetin muodostumista ja katsomista koskevia teorioita ei voi erottaa toisistaan. Tarkastellen installaatiotaidetta ”muistin teatterin” käsitteen avulla Stewen toi yhdysvaltalaisfilosofi Kelly Oliveria lainaten esille katsomiskokemusta monipuolistavan termin: todistaa (witness) jotakin. Todistamisen luonne katsomisen määrittäjänä tuntui itselleni – keskiajan taiteen tutkijana – tärkeältä. Myöhäiskeskiajan taiteen esittämistapoihin kuului yhtäältä jonkun henkilön kuvaaminen tietyn pyhän tapahtuman todistajana, mutta toisaalta kuvan katsoja itse toimi todistajan roolissa jolloin kuvan esittämä tapahtuma, kuten ristiinnaulitseminen, tehtiin jälleen todeksi.
Installaatioista keskusteli myös taidehistorioitsija Hanna Johansson, joka kirjaimellisesti liikkui sfääreissä. Johanssonin Lauri Astalan taidetta käsitellyt esitelmä pohti tilan ulottuvuuksia henkilökohtaisesta, aistein koetusta ja eletystä tilasta usein luonnontieteen välinein tarkasteltavaan tilan makrotason ymmärtämiseen. Hän oivaltavasti argumentoi sfäärin käsitteen mahdollistavan joustavamman liikkeen tai vuoropuhelun näiden tilakäsitysten välillä.
Konferenssin jälkeen on kuitenkin palattava ideoiden sfääreistä konkreettiseen toimintaan. Omalla kohdallani liittyy myös uuden tutkimusprojektin käynnistämiseen: on tyhjennettävä vanha työhuone, hoidettava tiedostojen siirto koneelta toiselle, allekirjoitettava sopimuksia, aloitettava uusien esitelmien valmistelu, suunniteltava ensi kesän konferensseja ja tietenkin valmisteltava alkavaa opetusta. Viimeisimpään asiaan houkuttavat käytävillä jo kuljeskelevien fuksien olemukset!