Mankbystä Wharram Percyyn

On myöhäissyksyinen aamu etäällä Espoosta. Maiseman värit vaihtelevat vihreän, ruskean ja harmaan sävyissä. Kesän 2011 kaivaukset Mankbyssä ovat kaukana takana päin. Viimeisetkin kiireiset kenttätyöpäivät ovat ohi ja työt saatu pisteeseen, josta on hyvä jatkaa kesällä 2012. Yläalueen iso rakennuskompleksi on kokonaan esillä kuin tarjottimella. Tuskin koskaan arkeologi pääsee aloittamaan kaivauskauden tutkimusalueen mielenkiintoisimmista kerroksista. Ensi kesänä Mankbyssä meitä odottaa tällainen poikkeuksellinen tilanne. Toivottavasti meille suodaan riittävästi resursseja ja pääsemme kaivamaan toden teolla loppuun asti.

… mutta siihen on vielä monta kuukautta. Nyt ollaan pyhiinvaellusmatkalla kaukana Mankbystä. Edessä on tihkusateinen pohjoisenglantilainen maisema. Usvan seasta kuuluu lintujen ääniä. Viereisellä niityllä juoksee fasaanikukko, ylärinteen puusta pyrähtää lentoon kyyhky ja etäämpänä näkyy naakkaparvi. Yhtään ihmistä ei näy. Lähimpään asutukseen riittää nykyisin matkaa, vaikka keskiajalla tässä laaksossa oli vireä kylä. Vuoden 2011 syysaamuna kaikki on toisin. Viimeinenkin asukas on lähtenyt paikalta jo sukupolvia sitten. Maisemaa hallinneen kirkon torni on sortunut ja katto korjattu pois. Kylä oli nimeltään Wharram Percy. Keskiajalla sitä tunnettiin tuskin muualla kuin pienessä osassa Pohjois-Englannin Yorkshireä, nyt se on keskiajan arkeologien huulilla kaikkialla maailmassa.

YLeiskuva Wharram Percystä

Englannin avoimesta maisemasta löytyy satoja autioituneita keskiaikaisia kylätontteja, joilla olleiden rakennusten rauniot erottuvat yhä matalina valleina. Suuri osa näistä tonteista on ollut vuosisatojen ajan keskellä lammaslaitumia. Pitkään tällaiset rakenteet herättivät arvailuja, mutta toden teolla niitä ei tutkinut juuri kukaan. Arkeologien, historiantutkijoiden ja maantieteilijöiden kiinnostus näihin jäännöksiin heräsi vasta 1940-luvun lopulla. Määrätietoisten intensiivisten inventointien tuloksena vuoteen 1954 mennessä autioituneita kyliä oli löytynyt yli 1300. Yksi niistä, Wharram Percy valittiin jo vuoden 1950 tienoilla systemaattisen tutkimuksen kohteeksi.  Kahden tutkijan, historioitsijan Maurice Beresfordin ja arkeologi John Hurstin johdolla kylässä tehtiin kaivauksia ja muita kenttätöitä vuoteen 1990 asti eli 40 vuoden ajan. Heti ensimmäisinä kesinä tulokset ylittivät odotukset monin verroin. Vähitellen Wharramin tutkimuksista on kertynyt  laaja julkaisusarja, jonka kokoava osa valmistuu maaliskuussa 2012.

Wharram Percystä tuli jo 1950-luvun alussa keskiajan maaseutuarkeologian esimerkki ja innoittaja aluksi Englannissa ja pian myös muualla Euroopassa. Wharram P on ollut eräänlaisena esikuvana myös Mankbyn kaivauksille ja koko tutkimusprojektille. Wharramin kokemukset ovat osoittaneet kuinka tärkeätä on tutkia laajoja kokonaisuuksia. Vain tällöin on mahdollista hahmottaa kylän sisäinen rakenne ja sen kehitys.

Matka Pohjois-Englannista Espooseen on pitkä, mutta Wharramilla ja Mankbyllä on paljon yhtymäkohtia. Molemmissa on ollut maaston muotoihin sopeutettu melko säännöllinen kylätontti, jonka vierellä ovat olleet kaksivuoroviljelylle ominaiset kaksi suurta peltovainiota ja niiden takana niityt. Itse kylätontti jakautuu eri talojen tontteihin, joilla olevat rakennusten perustukset erottuvat yhä maastossa. Mankbyssä ja Suomessa tunnusomaisia ovat uuninraunioiksi paljastuneet röykkiöt, Wharramissa ja Englannissa rakennusten seinävallit. Molempiin kyliin johtaa joukko tieuria, hålvägar. Wharramissa kylän laidalla on ollut puro myllyineen, Mankbyn myllyt ovat olleet hieman etäämpänä Mankinjoen koskessa eli nykyisen Espoon kartanon vieressä. Yhtäläisyyksiä löytyy paljon, mutta on erojakin: kartanoa Mankbyssä ei ole ollut, ei myöskään kivikirkkoa.

Kello rientää ja lähestyy keskipäivää. Sade on tauonnut. Wharram Percy saa uusia yksittäisiä vierailijoita, jotka liukastelevat kuraisella polulla, pysähtyvät opastauluille ja piipahtavat katottomassa kirkossa. Osa palaa kilometrin päässä olevalle parkkipaikalle, osa jatkaa kylän halki kulkevaa vaellusreittiä eteenpäin. Pian on aika tältä erää jättää hyvästit kylälle, pohtia nähtyä ja koettua. Wharram Percy oli elämys, jota täydensi sateisen harmaa sää – juuri tällainen myöhäissyksyn Pohjois-Englannin pitääkin olla.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.