Oma opetusviikko on nyt ohi ja olo on helpottunut. Tämän viikon voin vain seurata sivusta, kun parini hiillostuu luokan edessä ja toivoo, että olisipa tämä jo ohitse! Paitsi että harjoitteluparin apuun turvaudutaan aina tarpeen tullen ja tarvetta toiminnallisilla tunneilla, kuten esimerkiksi käsityötunneilla, riittää. Kuten tänäänkin.

Aloitin parini opetuksen seuraamisen keskittymällä samanaikaisesti kutomaan kaulaliinaa pompulalangasta tyttärelleni joululahjaksi. Käsityönopettajan aineopinnot suorittaneena tunsin oloni vapautuneeksi, sillä käsityötieteen luennoilla jotkut opettajat katsovat – ja joskus kommentoivatkin – paheksuvasti, kun kuulevat puikkojen kilinää kesken luennoinnin. Sikäli kummallista, että käsityöläinen paheksuu käsityöläistä ja toisekseen siksi, että naisvaltaisella käsityöalalla naisen tulisi ymmärtää naista ja tiedostaa yleisesti hyväksytty totuus ; ) naisten kyvystä tehdä kahta asiaa yhtä aikaa…

Katse kiinnittyneenä neuletyöhön aistin tunnetilojen vaihtelua luokassa yllättävän hyvin. Kun ei itse ole koko ajan äänessä, vaistoaa ja kuulee paremmin oppilaiden kiinnostuneisuutta, innostuneisuutta, turhautuneisuutta, välinpitämättömyyttä, keskittymisen puutetta ja niin edelleen. Tunti alkoi keskittyen ja opettajaa seuraten, muuttui sitten joidenkin oppilaiden kohdalla vaivautuneeksi kiehnäämiseksi omalla paikalla, ennen kuin jännite taas nousi keskittyen innokkuuteen ja omien kokemusten kertomiseen.

Kaulaliinan hinta opettajan tuntipalkalla nousi n. 45 euroon. Aika kallista, kun lanka maksoi vain 5 euroa. Vai opettajan työ liian halpaa?