Mitkä tiedontuotannon regiimit?

Ideatutkimuksesta tiedontuotannon regiimeihin

Politiikan tutkimuksessa on viime vuosina tarkasteltu ideoiden merkitystä politiikan ja laajemmin koko yhteiskunnan muutoksessa. Politiikan tutkimuksen niin kutsutun ideakäänteen jälkeen politiikan sisältöjen ja suunnan on havaittu olevan pitkälti riippuvaista poliittis-taloudellisessa päätöksenteossa vallitsevista ideoista yleisesti ja erityisesti niin kutsutuista politiikkaideoista.  Politiikkaideoilla viitataan yhteiskunnallisten päämäärien ja ongelmien ja näiden saavuttamiskeinojen ja ratkaisukeinojen määritelmiin sekä laajempaan ”ideologiseen ajanhenkeen”, joka määrittää päätöksenteon ajattelurakenteita. Politiikkaideoiden tutkimus on ollut hyvin laaja-alaista ja sen selitysvoima on todettu vahvaksi.

Tutkimusalalla on viime vuosina kuitenkin havahduttu merkittävään sokeaan pisteeseen: mistä valtiollisen politiikan sisältöihin ja politiikan piirissä vaikuttavat ideat ovat peräisin? Kenen ideat ja millaiset ideat valikoituvat päätöksentekoon ja miksi?

John L. Campbell ja Ove K. Pedersen ovat esittäneet näihin kysymyksiin vastauksen: päätöksentekoon vaikuttavat ideat ovat peräisin kansallisella tasolla organisoidusta tiedontuotannosta. He päätyivät tähän vastaukseen tutkittuaan empiirisesti tutkimuslaitosten, ajatuspajojen ja ministeriöiden kaltaisten toimijoiden roolia eri maiden poliittista päätöksentekoa ohjaavassa tiedontuotannossa viimeisen 30 vuoden aikana.

Tiedontuotannon merkitys ideoiden välittämisessä on ollut tiedossa jo pitkään. Tiedontuotannon on aiemmassa tutkimuksessa havaittu vaikuttavan päätöksentekoon muun muassa kohdistamalla katsetta tiettyihin kysymyksiin ja yksinkertaistamalla monimutkaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä yksittäisiksi mittareiksi ja valinnoiksi. Tutkimuksessa on korostettu, että ideat ovat kansainvälisiä ja niiden esittäjät tekevät usein yhteistyötä yli kansallisten rajojen verkostomaisesti. Campbellin ja Pedersenin mukaan mikä tahansa idea tai kuka tahansa tiedontuottaja ei kuitenkaan pääse vaikuttamaan kansallisessa ja kansainvälisessä politiikassa vallitseviin ideoihin. Kunkin maan päätöksentekoon päätyvät vain ideat, jotka työstetään siihen soveltuvaan muotoon tunnustettujen tiedontuottajien toimesta.

Politiikan sisältöjä pääsevätkin määrittämään Campbellin ja Pedersenin mukaan lähinnä sellaiset toimijat ja ideat, jotka tulevat niin sanotuista tiedontuotannon regiimeistä eli tietoa ja päätöksentekoa päämäärätietoisesti yhdistävistä sekä päätöksentekoa varten tietoa tuottavista “organisatorisista ja institutionaalisista koneistoista”.

Tiedontuotannon regiimit eivät ole sama asia kuin poliittiset neuvonantajajärjestelmät, joita on tarkasteltu politiikan tutkimuksen parissa jo maailman sivu. Campbellin ja Pedersenin käsittelyssä tiedontuotannon regiimit ovat näitä huomattavasti laajempia tiedontuotattajien piirejä. Käsite auttaa näkemään, että päätöksenteon sisältöihin vaikuttavat tiedontuottajat eivät välttämättä ole suoraan päätöksentekijöiden nimittämiä, eikä politiikan ja tiedontuotannon keskinäiset vaikutukset ole aina erityisen suoraviivaisia. Tiedontuotannon regiimien vaikutus politiikkaan ei siis rajoitu pelkkään vaikutusarvioijan tai neuvonantajan asemaan.  

Tiedontuotannon regiimien luonne

Tiedontuotannon regiimit on luontevinta hahmottaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttavina tiedontuotannon organisaatiokenttinä. Organisaatiokenttiä luonnehtivat vakiintuneet käsitykset yhteisesti hyväksytystä toiminnasta ja sen ympärille kerääntyneistä toimijoista, näiden toimijoiden asemista ja välisistä suhteista sekä toiminnan pelisäännöistä. Regiimien tiedontuottajat ovat päätöksentekijöiden tunnustamia, vakiintuneita ja uskottavina pidettyjä toimijoita, joiden tieto nähdään päätöksenteossa relevantiksi ja legitiimiksi. Jotta uusi tieto pääsisi mukaan päätöksentekoon, täytyy sen tuottaja tunnustaa osaksi luotettujen tiedontuottajien joukkoa tai sitten regiimin muiden toimijoiden täytyy omaksua ja tunnustaa tieto legitiimiksi.

Eri maiden regiimit eroavat sekä toimijajoukkojen että toimijoiden välisten auktoriteettisuhteiden osalta. Esimerkiksi englanninkielisessä maailmassa yksityiset ajatushautomot on tunnustettu keskeisimmiksi tiedontuottajiksi, kun taas Euroopan korporatistisissa maissa vastaavat toimijat ovat olleet työmarkkinaosapuolten rahoittamia tutkimuslaitoksia. Vahvasti valtiojohtoisissa maissa ministeriöiden asema tiedontuottajina on merkittävä. Monikansallisten päätöksentekijöiden, kuten Euroopan unionin keskeiset tiedontuottajat riippuvat pitkälti politiikan lohkosta.

Tiedontuotantoon kohdistuu usein myös vahvoja normeja ja pelisääntöjä, jotka määrittelevät tiedon relevanssia ja legitimiteettiä. Päätöksenteon tukena käytettävän tiedon tuotanto voi perustua esimerkiksi kilpailutukseen, jonka myötä tiedolle ja sen tuotantotavalle määritellään suoraan monenlaisia reunaehtoja. Monet mittarit ja indikaattorit ovat myös sellaisenaan vahvasti säänneltyjä (esim. Euroopan komission julkistaloutta koskevat indikaattorit) tai muuten institutionalisoituneita (esim. bruttokansantuote talouskasvun mittarina).

Campbellin ja Pedersenin oma tarkastelu kohdistui ensisijaisesti neljään  maahan, poliittisen talouden päätöksentekoon ja kunkin maan erilaiseen regiimityyppiin.

Yhdysvaltojen tiedontuotannon regiimiä  voidaan kutsua kilpailulliseksi, koska eri tiedontuottajat kilpailevat päätöksentekijöiden huomiosta. Varsinkin 1970-luvun jälkeen regiimin piiriin on tullut suuri määrä yksityisrahoitteisia, omaa tutkimusta tekeviä tai muiden ideoita ajavia ajatuspajoja, joiden vaikutusvalta on kasvanut merkittävästi.  Tiedon päätyminen päätöksentekoon vaatii kuitenkin paljon vaikuttamistyötä liittovaltiotasolla,  erityisesti kongressiin ja presidentin toimistoon kohdistuen.

Ranskan regiimiä  luonnehtii valtiokeskeisyys. Päätöksentekoon vaikuttava tiedontuotanto tapahtuu keskittyneesti valtionhallinnossa (ministeriöissä, tutkimuslaitoksissa, yms.). Henkilötason verkostot määräävät pitkälti, millainen ja kenen tieto pääsee hallinnon piiriin. Varsinkin Grandes Écoles -eliittikoulujen kasvateilla on keskeinen asema näissä verkostoissa.

Saksan korporatistisessa regiimissä tiedontuotanto on edustuksellista ja koordinaatio keskeisessä asemassa ideoiden välittämisessä päätöksentekoon. Työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen ympärille on rakentunut useita tutkimuslaitoksia ja poliittisilla puolueilla on julkisrahoitteiset poliittiset säätiöt eli ajatuspajat. Myös Saksaan on perustettu 2000-luvulla yksityisrahoitteisia ajatuspajoja, mutta niiden rooli ei ole noussut merkittäväksi. Päätöksentekoa luonnehtii useiden eri lähteiden tiedon hyväksikäyttäminen ja päätöksentekoa tukevan tiedon koordinoitu tuotanto. Liittovaltio ja osavaltiot osallistuvat tutkimuslaitosten toiminnan rahoittamiseen ja julkishallinnosta ministeriöillä on kykyä myös omaan tiedontuotantoon. 

Tanskan neuvotellussa regiimissä tiedontuotantoa luonnehtii neuvotteleva ote. Tanskassa hallitukset perustavat tyypillisesti ad hoc -asiantuntijakomissioita ratkaisemaan keskeisiä ongelmia. Julkisen sektorin toimijoista valtiovarainministeriöllä sekä julkisilla ja puolijulkisilla tutkimuslaitoksilla on merkittävä asema tiedontuottajina. Tanskalaista talouspolitiikkaa on luonnehtinut 1970-luvun jälkeen pyrkimys konsensukseen ja päätöksenteossa on nojattu runsaasti asiantuntijoiden, erityisesti taloustieteilijöiden, tuottamaan tietoon. Myös työmarkkinajärjestöt ovat pyrkineet lisäämään omaa tutkimuksellista ja analyyttistä kapasiteettia.

Tiedontuotannon ja päätöksenteon suhde

Tiedontuottajat vaikuttavat päätöksentekoon vahvimmin epäsuorasti tuottamiensa ideoiden välityksellä. Politiikkaideoiden ja tiedontuotannon suhde on ideoiden osalta kaksisuuntainen: päätöksenteossa vaikuttavat ideat ohjaavat tiedontuotantoa ja tiedontuotanto ohjaa päätöksenteossa vaikuttavia ideoita. Tiedontuottajilla voi kuitenkin olla myös merkittävä suora asema päätöksenteossa. Tiedon ja päätöksenteon suhteiden organisointitapa kuitenkin määrää, missä määrin ja missä mielessä tiedontuotannon regiimien toimijat pääsevät vaikuttamaan päätöksiin.

Ideat ovat ajatusrakenteita, jotka sisältävät normatiivisia (so. mikä on toivottavaa) ja kognitiivisia (so. mikä on mahdollista) piirteitä. Ideat voivat kehystää tiedontuotantoa ”ulkoapäin” tai olla ”kirjoitettu sisään” tiedontuotantoon. Ulkoa päin kehystämisellä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että politiikassa vallitsevat ideat määrittelevät suoraan, millainen tieto nähdään hyödylliseksi, tarpeellisiksi ja ylipäätään relevantiksi päätöksenteossa. Idea ohjaa siis tiedontuotantoa eksplisiittisesti valikoiden päätöksentekoon soveltuvaa tietoa. Ideoiden kirjoittamisella tiedontuotannon sisälle tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että päätöksenteossa käytetty tieto ehdollistaa poliittisia valintoja implisiittisesti. Tämä voi tapahtuu esimerkiksi  ”mustien laatikoiden” eli päätöksien arvioinnin ja vertailun työkaluina olevien käsitteiden, indikaattorien ja mittarien näennäisesti teknisten määrittelyiden ja teknisten mallien välityksellä. Tällaisille mustille laatikoille on tyypillistä normatiivisten valintojen häivyttäminen tekniseltä vaikuttaviksi määritelmiksi, joiden omaksuminen fokusoi ja rajaa merkittävästi poliittisen päätöksenteon alaa.

Tiednotuottajat voivat vaikuttaa päätöksentekoon

• valmisteluvaiheessa (esim. taustoitus, vaihtoehtojen ja skenaarioiden hahmottaminen)
• itse päätöksentekoprosessissa (esim. päätösvaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia koskevat laskelmat)
• päätösten seurannassa (esim. seurantamittarit ja evaluaatiot) tai
• kaikissa edellä mainituissa.

Tiedontuotannon asema voi olla jokaisessa vaiheessa

• preskriptiivinen (so. päätökset johdetaan automaattisesti tiedosta)
• neuvoa-antava (so. tietoa tuotetaan päätöksenteossa määritettyihin tarpeisiin ja sen pohjalta tehdään päätöksiä, muttei automaattisesti) tai
• erillinen (so. tiedontuotanto on päätöksenteon ulkopuolista ja siitä riippumatonta, eikä mikään spesifi tieto määrittele päätöksiä).

Asiantuntijavallan muodot voidaan tiivistää näiden mukaan kolmeen ideaalityyppiin: asiantuntijavaltaan, neuvonantajavaltaan ja poliittiseen valtaan.

	Poliittinen valta	Neuvonantajavalta	Asiantuntijavalta
Tiedon suhde päätöksentekoon	Riippumaton: tieto valikoidaan vasta päätöksenteossa	Neuvoa-antava: tieto tuotetaan päätöksentekoa ohjaamaan	Preskriptiivinen: tieto määrää toimenpiteet
Tiedon luonne	Taustoittava: poliittisia valintoja arvioidaan päätöksentekijöiden antamilla kriteereillä	Arvioiva: poliittisia valintoja arvioidaan tiedontuottajien kriteereillä	Mustat laatikot: poliittiset valinnat kirjoitetaan sisään tietoon
Tiedontuottajien tunnustaminen päätöksenteossa	Avoin: päätöksentekijät valikoivat tiedontuottajat	Neuvoteltu: päätöksentekijät ja tiedontuottajat valikoivat	Suljettu: tiedontuottajat valikoivat
Politiikkaideoiden tuottajat	Päätöksentekijät määrittelevät normatiiviset ja kognitiiviset ideat	Päätöksentekijät määrittelevät normatiiviset ideat, tiedontuottajat kognitiiviset ideat	Tiedontuottajat määrittelevät normatiiviset ja kognitiiviset ideat

Taulukko 1. Tiedontuotannon regiimit ja asiantuntijavallan ideaalityypit

 

Suomen tiedontuotannon regiimi ja hankkeen tapaustutkimukset

TIRAS-hanke tarkastelee erityisesti Suomen poliittisen talouden tiedontuotannon regiimiä. Tarkemmin sanottuna hanke nojaa upotetun tapaustutkimuksen (nested case study) tutkimusstrategiaan, jossa tarkastelun kohteena on edustava yleinen tapaustutkimus (koko tiedontuotannon regiimi) ja upotetut alatapaukset (tiedontuotannon alaregiimit). Tapaustutkimusstrategian tarkoituksena on tarkastella, millaisia organisaatiokenttätason eroja ja asiantuntijavallan muotoja yksittäisen tiedontuotannon regiimin piiristä mahdollisesti löytyy.

Hankkeen yleisenä tapaustutkimuksena on Suomen työ- ja elinkeinopoliittinen päätöksenteko. Työ- ja elinkeinopolitiikka on edustava koko Suomen tiedontuotannon regiimin osalta, koska siihen sisältyy sekä Suomelle kansainvälisesti tyypillisiä (mm. vahva kolmikantainen päätöksenteko) ja kansallisesti ainutlaatuisia (mm. työeläkejärjestelmän rakenne ja päätöksentekotapa) piirteitä että kansainvälisesti yleisiä institutionaalisia (mm. Euroopan integraatio) ja ideatason (mm. politiikan suunnanmuutokset) kehityskulkuja.

Yleistä tapausta eli työ- ja elinkeinopolitiikan tiedontuotannon regiimiä edustavat kolme upotettua erityistapausta eli politiikan lohkolla esiintyvää tiedontuotannon alaregiimiä: palkkapolitiikka, teknologia- ja innovaatiopolitiikka sekä yksityisen sektorin työeläkepolitiikka. Kukin alaregiimistä edustaa erilaista tapaustutkimuksen logiikkaa. Koska kyse on kokonaisregiimin sijaan alaregiimistä, on sen analyysissa otettava huomioon myös sille spesifit päätöksenteon ja tuotannon järjestelmät.  Kunkin alaregiimin toimijat ja niissä vallitsevat ideat ovat myös vaihdelleet ajan myötä.

Palkkapolitiikan tapaus edustaa perinteistä ja inkrementaalisesti muuttuvaa kolmikantaista sopimista, jota koskeviin neuvotteluihin kunkin edustetun tahon omat tiedontuottajat (mm. tutkimuslaitokset ja ministeriöt) ovat tuoneet palkkakehitystä koskevaa tietoa. Palkkakehitystä on seurattu kolmikantaisesti valtiovarainministeriön seurantatyöryhmässä. Jos palkkapolitiikan tiedontuottajat, tuotettu tieto ja politiikkaprosessit ovat olleet suhteellisen vakaita, ovat niitä ohjaavat ideat kuitenkin muuttuneet ajan myötä.  1960-luvulta alkaen palkkapolitiikkaa ohjasivat kolmikantainen tulopoliittisten kokonaisratkaisujen politiikkaideat, kun taas 1980-luvulta lähtien sitä on kehystänyt kansallisen kilpailukyvyn politiikkaidea. Samalla kansainvälisten tiedontuottajien, kansallisen vertailutiedon ja taloudellisen asiantuntijatiedon merkitys on kasvanut merkittävästi.

Teknologia- ja innovaatiopolitiikan tapauksessa korostuvat sekä valtion ja julkisten toimijoiden vaikutusvalta tiedontuotantoon että elinkeinoelämän intressien ja toimijoiden merkitys tiedontuotannon regiimin muutoksissa. Tapauksen tiedontuotantoa voidaan luonnehtia neuvonantajavallaksi, sillä teknologia- ja innovaatiopolitiikkaa koskevaa tiedontuotantoa käytettiin vaikuttavuusarviointeihin, teknologiseen kehityksen ennakointiin ja innovaatioprojektien organisointiin. Pääministerin puheenjohtajamalla Tiede- ja teknologianeuvostolla (nykyään Tutkimus- ja innovaationeuvosto) sekä Tekesillä (nykyisin Business Finland) oli pitkään avainasema tiedontuotannossa. Teknologia- ja innovaatiopolitiikkaa ohjasi  1990-luvun alusta lähtien kansallisen innovaatiojärjestelmän politiikkaidea, johon liittyvä tieto muun muassa perusteli klusterien perustamista yksittäisten suuryritysten ympärille. Idean merkitys ja siihen liittyvän tiedontuotannon asema kuitenkin hiipui 2010-luvulle tultaessa, kun innovaatiopolitiikkaa alettiin tarkastella enemmän ylikansallisella, paikallisella ja ekosysteemitasolla.

Yksityisen sektorin työeläkepolitiikan tapaus edustaa tiedontuotantoa, joka on ollut järjestelmän synnystä lähtien vahvasti alan sisäisesti organisoitua. Tiedontuotanto on ollut työmarkkinaosapuolten, eläkelaitosten ja myöhemmin alan muiden yhteistyöorganisaatioiden käsissä, mutta niin sen asema päätöksenteossa kuin ensisijaiset tiedontuottajatkin ovat vaihdelleet yli ajan. Myös tällä politiikkalohkolla on tapahtunut merkittäviä politiikkaideoiden muutoksia 1980-luvulla, kun väestön ikääntymistä koskeva tieto nostettiin päätöksentekoon. Huomionarvoinen kehityskulku regiimissä  on julkistalouden kestävyysvajetta koskevan, työeläkepolitiikan regiimistä erillisen tiedontuotannon asema ja vaikutus vuonna 2017 voimaan tulleen työeläkereformin neuvotteluprosessissa.

 

	Keskeiset tiedontuottajat	Tuotetun tiedon luonne	Keskeiset politiikka-ideoiden muutokset	Tiedon ja päätöksen-teon suhde	Asiantuntija-vallan viimeaikaiset muutokset
Palkka-politiikka	Palkansaajien ja elinkeinoelämän tutkimuslaitokset (ETLA, PT), VM, Suomen Pankki, Tulo- ja kustannuskehityksen seurantatoimikunnat, Euroopan komissio, Maailman talousfoorumi	Skenaariot, vaikutusarviot, vertailut, aikasarjat	Kansallinen kilpailukyky (1950-l.), tulopoliittiset kokonaisratkaisut (1960-l.) ja kansallisen kilpailukyvyn idean muutos (1990-l.),	Vaihteleva, enenevissä määrin asiantuntija-valtainen	Yksikkötyö-kustannuksien nousu keskeiseksi mittariksi  kilpailukyky-sopimuksessa 2016
Innovaatio-politiikka	Tutkimus- ja innovaationeuvosto / Tiede- ja teknologianeuvosto, Sitra, ministeriöt (OKM ja TEM), Tekes, yliopistot, VTT, OECD	Ennusteet, uudet käsitteet, vertailut, evaluaatiot	Kansallinen innovaatio-järjestelmä (1990-l.), ekosysteemiajattelu (2010-l.)	Neuvon-antajavalta, nopeasti muuttuva	Tutkimus- ja innovaatio-neuvoston vaikutusvallan heikkeneminen 2010-l.
Työeläke-politiikka	Eläkelaitokset, Eläketurvakeskus, TELA, ministeriöt (STM ja VM)	Tilasto- ja seurantatieto, skenaariot, aikasarjat, vaikutusarviot	Väestön ikääntyminen (1980-l.), julkistalouden kestävyysvaje (2000-l.)	Vaihteleva, enenevissä määrin säännelty	Kestävyysvajeen merkitys työeläke-uudistuksessa 2017

Taulukko 2. TIRAS-hankkeen upotetut tapaustutkimukset

 

Hankkeen kontribuutio

TIRAS-hankkeen löydökset Suomesta tukevat näkemystä, jonka mukaan tiedontuotannon regiimit ovat mielekkäitä tutkimuskohteita politiikan sisältöjen ja politiikassa vallitsevien ideoiden selittämisessä. Käsitteen vahvuus on erityisesti tiedontuotannon, poliittisen ja tuotantojärjestelmien keskinäisten suhteiden ja riippuvuuksien huomioiminen. Hankkeen löydökset kuitenkin myös kyseenalaistavat eräitä Campbellin ja Pedersenin lähestymistavan piirteitä.

Ensinnäkin kunkin kentän tiedontuottajien kokoonpano ja asema päätöksenteossa vaihtelee niin paljon, ettei niiden perusteella voida muodostaa mielekästä kokonaiskuvaa edes Suomen työ- ja elinkeinopolitiikan kansallisen tason regiimin osalta. Tulkinta koko maan regiimin luonteesta vaihtelee pitkälti sen mukaan, millaisella tapaustutkimuksen päättelymenetelmällä tulkinta tehdään. Lisäksi löydöksemme muistuttavat, että samankaltaisilla toimijoilla voi olla varsin erilaisia asemia päätöksenteossa.

Löydöstemme perusteella maatason aggregaattinäkemys tiedontuotannon regiimeistä saattaa peittää erittäin merkittäviä eroja eri politiikkalohkojen välillä ja sitä kautta paikantaa vallankäyttöä irrelevantteihin paikkoihin. Metodologisilla ratkaisuilla on joka tapauksessa huomattava vaikutus näkemykseen. Esimerkiksi Campbell ja Pedersen käyttivät menetelmänään makrotason eliittihaastatteluita, eivätkä yksityiskohtaisempia tapaustutkimusstrategioita.

Palkkapolitiikan esimerkki vahvistaa, että tunnustettujen toimijoiden tiedontuotannolla voi olla merkittävä asema tietyn politiikkalohkon suunnanmuutoksessa. Tutkimuksemme kuitenkin myös osoittaa, ettei tiedontuotannon muutoksella voida välttämättä selittää kuin osaa politiikan muutoksesta.

Jatkotutkimuksessa tulisikin kiinnittää tarkempaa huomiota siihen, mitä tiedontuotannolla täsmälleen ottaen selitetään politiikkaprosesseissa. Tätä tarvetta vahvistaa myös havaintomme siitä, että tiedontuotannolla voi olla lähtökohtaisesti erilainen asema saman politiikkalohkon eri asioissa. Yksityisen sektorin työeläkejärjestelmän esimerkki antaa useita esimerkkejä tiedontuotannon eri asemista ja niiden muutoksesta päätöksenteossa.

Teknologia- ja innovaatiopolitiikan esimerkki vahvistaa näkemystä, että poliittisen ja tuotannollisen regiimin muutokset vaikuttavat merkittävästi tiedontuotannon regiimiin. Tapauksessa vaikutukset ovat kuitenkin olleet niin merkittäviä, ettei tiedontuotannon regiimiä voida välttämättä pitää perustavanlaatuisesti tavalla erillisenä toimintapiirinä, vaan pikemminkin politiikan neuvonantajajärjestelmänä. Jotta tiedontuotannon regiimin käsite tuottaisi lisäarvoa tutkimukseen, täytyy jatkotutkimuksessa kyetä paremmin tuomaan esiin regiimin itsenäisyyttä tuottavia tekijöitä ja muita ehtoja, joiden vallitessa  käsite on hyödyllinen.

 

Hankkeen tapaustutkimukset:

Palkkapolitiikan tiedontuotannon regiimi

Teknologia- ja innovaatiopolitiikan tiedontuotannon regiimi

Yksityisen sektorin työeläkepolitiikan tiedontuotannon regiimi