Työskentelin vuosina 2011-2013 Tukholman yliopistossa. Kokemukseni mukaan Tukholmassa ollaan pitkällä toimivan monikielisyyden toteuttamisessa, niin että kansainvälistymisestä huolimatta englannin kielen käyttö vaikuttaa mahdollisimman vähän ruotsin kielen asemaan hallinnon ja opetuksen kielenä. Siellä pidetään itsestään selvänä, että ulkomailta rekrytoidut työntekijät oppivat ruotsia kohtuullisen ajan kuluessa, ja näin todella tapahtuu. Toimin erittäin kansainvälisessä työyhteisössä, jossa henkilökunnan kokoukset pidettiin ruotsiksi.

Kun vertailukohtana on Ruotsi, saatetaan heti sanoa, ettei sama voi toimia Suomessa, koska suomen kielen ajatellaan olevan liian erilainen ja siksi vaikea oppia. On toki niin, että englannin- tai saksankielisestä taustasta tuleva henkilö voi oppia nopeammin ruotsia, jossa on enemmän yhtäläisyyksiä omaan äidinkieleen, mutta tämä ei tarkoita, että suomea ei voisi oppia riittävällä tasolla muutamassa vuodessa. Suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistyessä olemme tottuneet näkemään yhä enemmän eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulevia ihmisiä, jotka ovat oppineet suomea erittäin hyvin. Ei ole mitään syytä, miksei tämä onnistuisi myös korkeastikoulutetuilta yliopistoihmisiltä, jos siihen suodaan mahdollisuudet ja sitä tuetaan.

Helsingin yliopistossa uudistetaan parhaillaan kielten asemaa ja käyttöä yliopistossa ohjailevia kieliperiaatteita. Eräs keskusteluissa esillä ollut asia on juuri kansalliskieltemme asema kansainvälisissä rekrytoinneissa. On yliopiston edun mukaista, että opetus- ja tutkimushenkilöstöä rekrytoidaan kansainvälisesti, eikä esimerkiksi professuureja tai lehtoraatteja pidä julistaa auki vain kansallisilla foorumeilla ja kielillä niissäkään tapauksissa, joissa työnkuvaan kuuluu hallintoa ja opetusta suomeksi tai ruotsiksi. Rekrytoinnit on tehtävä kansainvälisesti, mutta kansainvälisen rekrytoinnin ei tule heikentää suomen kielen asemaa hallinnon kielenä eikä kansalliskielten asemaa opetuskielinä.

Ulkomailta yliopistoihin rekrytoitujen työntekijöiden suomen tai ruotsin kielen taidon hankkimista tulee tukea ja kielen opiskelu tulee sisällyttää työsuunnitelmaan kokonaistyöajan puitteissa. Pysyvään työsuhteeseen rekrytoitaessa pitää rohkeasti edellyttää, että tehtävään valittu työtekijä hankkii tarvittavan kielitaidon muutaman vuoden kuluessa. Kansainvälisen rekrytoinnin hakuilmoituksissa on sitten selvästi ilmoitettava, että tätä paitsi edellytetään, myös aktiivisesti tuetaan työnantajan taholta. Käytännössä voidaan ajatella, että työntekijä saavuttaisi passiivisen kielitaidon muutamassa vuodessa, jolloin hän voisi toimia suomenkielisissä kokouksissa reseptiivisen monikielisyyden mallilla, ja aktiivisen kielitaidon sitten hieman pidemmässä ajassa. Reseptiivisellä monikielisyydellä tarkoitetaan kielenkäyttötilannetta, jossa kukin osallistuja puhuu omaa kieltään ja kaikki ymmärtävät toistensa kieliä. Reseptiivisen monikielisyyden toimivuudesta on hyviä kokemuksia Helsingin yliopiston Nykykielten laitoksessa.

Aitoa ja nykyaikaista kansainvälistymistä ei ole yksipuolinen siirtyminen englannin kieleen itsekolonisaation hengessä, vaan toimiva monikielisyys, jossa uskalletaan arvostaa omaa kieltä ja kulttuuria eikä oma-aloitteisesti heikennetä niiden asemaa.

Matti Miestamo