Pilkkeenä silmäkulmassa keikkunut väitöskirjahaave on kiteytynyt arjeksi tutkimuksen parissa. Keväällä 2021 hain tutkinnonsuoritusoikeutta ja kesällä kuulin onnistuneeni haussa. Kokopäiväisesti olen työskennellyt väitöskirjan parissa tammikuusta 2022. Tässä blogissa otan selvää, kuinka se tehdään. Mutta mikä se on?
Helsingin yliopisto lähestyy aihetta tutkinnon näkökulmasta – väitöskirja on tohtorin tutkinnon tärkein osa. Alma materini mukaan väitöskirja on tieteellinen esitys, joka perustuu itsenäiseen tutkimukseen ja sisältää uutta tieteellistä tietoa. Kuvauksessa korostuu ajatus väitöskirjasta yhtenäisenä esityksenä, jota arvioidaan kriittisen ajattelun, tieteenalan tuntemuksen sekä tutkimusmetodien hallinnan ja soveltamiskyvyn näkökulmista.
Carol Kiriakos ja Kimmo Svinhufvud kuvaavat Tohtoritakuussa (Art House 2015) väitöskirjaa vertailemalla sitä pro gradu-tutkielmaan. Heidän mukaansa väitöskirja on gradua laajempi ja syvällisempi. Tämä vaikuttaa projektin aikajänteeseen. Vaikka molemmat ovat opinnäytteitä, väitöskirjaa arvioidaan tieteellisin kriteerein. Väitöskirjatutkija on graduntekijää selkeämmin osa tieteellistä yhteisöä ja kasvokkain akateemisen identiteetin kanssa. Kirjoittajat kuvaavat sisäistä paloa, joka tavalla tai toisella ajaa väitöskirjatutkijaa.
Väitöskirjalle voidaan siis etsiä virallisia määritelmiä ja suoritusvaatimuksia. Valmis työ on opinnäyte ja samalla oikea tutkimus. Siihen ryhtyvällä on projektiinsa yleensä jokin erityinen syy. Väikkäri näyttäytyy valintana, välineenä ja viestinä, ja tätä kolmen komboa syleilee väitöskirjan tekijän motivaatio. Valintaa, välinettä ja viestiä onkin hyödyllistä tarkastella oman motivaation näkökulmasta.
Kohdallani valinta ryhtyä väitöskirjan tekoon oli helppo mutta monimutkainen. Salaisena haaveena se on kulkenut mukana pitkään, mutta tietoisia toimenpiteitä en asialle tehnyt perustutkintoaikana. (Olisi muuten kannattanut!) Valmistumisen jälkeen työllistyin alalle, joka on näennäisesti etäällä koulutuksestani mutta jossa uskontotieteellisestä osaamisesta oli jatkuvasti hyötyä. Tämä konkretisoi minulle paitsi uskontotieteen tärkeyden, myös tarpeeni palata sen pariin. Uskoin, että gradun äärellä koetut kiksit olisi mahdollista toistaa vahvempina väitöskirjan avulla. Selvää oli, että mukana tulisi myös kolikon toinen puoli: epätoivon ja turhautumisen tunteet. Valinta väitöskirjaan ryhtymiseen ei olekaan kertaluontoinen vaan toistuu arjessa läpi projektin.
Näen väitöskirjan välineenä uskontotieteen harjoittamiseen ja siinä kehittymiseen. Valmistumisen jälkeen alan keskustelun seuraaminen harrastusmielessä ei riittänyt; halusin osallistua käytäntöihin. Välineellisessä näkökulmassa on muitakin tekijöitä. Väikkäri tarjoaa minulle mahdollisuuden kehittää argumentointi-, kirjoitus- ja työskentelytaitojani. Kehittymiseen on monia reittejä ja muodollisen kouluttautumisen jatkaminen oli minulle luonteva vaihtoehto. Tällä tavoin voin laajentaa ymmärrystäni maailmasta ja ihmisestä sekä saada itseni ylittämisen kokemuksia.
Hankittu ymmärrys ja itsensä kehittäminen antavat valmiudet vuorovaikuttaa tutkimukseen liittyen. Tätä vuorovaikutusta voidaan rakentaa tiedeyhteisössä, sidosryhmien ja yhteiskunnallisten toimijoiden sekä niin sanotun suuren yleisön kanssa. Ulotan viestin näkökulman tiedeviestinnällisten tasojen yli, lomittaiseksi välineen kanssa. Hyväksytty väitöskirjaprojekti on viesti oikeudesta tohtorin tutkintonimikkeeseen. Tämä voi rakentaa väylää tuleviin tutkimushankkeisiin ja muihin kiinnostaviin tehtäviin. Nimikkeellä on laajemminkin painoarvoa. Loppukädessä se on viesti tekijälleen konkretisoiden sisäisen motivaation ytimessä vaikuttavia arvoja ja tavoitteita.