Keräsin vuoden varrelta tukiverkoston toimintaa ja tapahtumia, tukiverkoston toiveen mukaan, kokoavaksi blogimerkinnäksi toimintakertomuksen tapaan.
Continue reading
Category Archives: Tapahtumat
Tietävät työyhteisöt 12.12.
Tukiverkostolaisista Minna Vänskä sattui kanssani viime perjantaina seminaariin Tietävät työyhteisöt opetustyössä. Minusta oli erinomaista, että meitä oli siellä kaksi, sillä esitysten aikana tuli kuiskuteltua käsiteltävistä asioista ja niitä tuli siksi mietittyä ihan toisella tavalla kuin yksinäni istuen.
Continue reading
Glögosfääri-klubi HumIT:n tiloissa 10.12.
Kokoonnuimme Humanistisen tiedekunnan HumIT-tiloissa nauttimassa kevyttä lounaan jälkeistä välipalaa, joka olisi runsautensa puolesta sopinut Tolkienin hobittien tai Blytonin Viisikko-kirjojen maailmaan. Continue reading
Tukiverkostoiduimme Tallinnassa
Tukiverkosto vieraili 13 osallistujan voimin Tallinnassa ke 3.12. Söimme laivalla hyvän lounaan ja ideoimme sen lomassa vaikka mitä. Ainakin Marja ehti jo kirjoittaakin aiheesta omassa blogissaan. Tallinnan taidemuseo Kumussa meillä oli vaikuttava opaskierros, josta keskustelimme vielä paluumatkalla. Työstimme myös ryhmissä tukiverkoston tulevaa toimintaa. Keräsin kaikkien ryhmien muistiinpanot tukiverkoston wikiin (vaatii kirjautumisen), johon tai tänne saatte mielellänne niitä kommentoida. Työstän tuosta listasta vielä konkreettisen ehdotuksen ensi vuoden tapahtumakalenteriksi. Katsotaan ensimmäistä versiota yhdessä ensi viikolla kun tapaamme iltapäiväklubissa.
Hyvän opetuksen juhla
4.12. vietettiin Hyvän opetuksen juhlaa yliopiston pienessä juhlasalissa. Tilaisuudessa jaettiin hyvän opettajan Eino Kaila -palkinto 2008, Opetusteknologiapalkinto 2008 sekä esiteltiin kauden 2007-2009 Opetuksen laatuyksiköitä. Opetusteknologiapalkinnosta kirjoitin jo OK:n uutisiin, ja tässä lyhyesti tilaisuuden muusta ohjelmasta.
Continue reading
Keskustelua sähköisestä työpöydästä
Tapasimme pienellä ja aktiivisesti keskustelevalla porukalla 2.12. OK:ssa sähköisen työpöydän tiimoilta. Niina Viitanen alusti kertomalla projektin nykytilasta ja suunnitelmista, joista meillä tuli hyvää keskustelua. Lopuksi keräsimme keltalapuille ideoita Niinalle mukaan viemisiksi.
Aamuklubi 21.11. Avoimessa yliopistossa
Tervetuloa Avoimeen yliopistoon 21.11.2008 klo 9-10!
Avoimen yliopiston tvt-tuki esittelee verkko-opetusta, verkko-oppimisympäristön rakentamisen laatujärjestelmää ja tukipalveluja. Avoimen yliopiston kotisivut: http://www.helsinki.fi/avoin
Tulo-ohje: Sisäänkäynti on Kluuvikatu 7 eli Kluuvin kauppakeskus. Avoimen yliopiston tiloihin 3. kerrokseen tullaan hisseillä, jotka ovat sisäänkäynnin jälkeen heti vasemmalla. Soita Avoimen yliopiston asiakaspalvelun ovikelloa. Tapaamme asiakaspalvelun aulassa, mistä menemme yhdessä kokoushuoneeseen 330B. Kokoushuone on kulkukorttia vaativien ovien takana samassa kerroksessa. Tästä syystä on hyvä olla ajoissa paikalla! Jos myöhästyt, pyydä asiakaspalvelun henkilökuntaa saattamaan sinua tai soita Minna Vänskälle, puh. 050 4150 362
Verkkosyötteet tutuksi -kurssi 3.2.09
Opetusteknologiakeskus järjestää Aleksandrian oppimiskeskuksessa (tilassa K130) Verkkosyötteet tutuksi -kurssin 3.2. 2009 klo 9.15-11.00. Kurssilla opetetaan miten verkko- eli uutissyötteiden (esim. Rss tai Atom) avulla voit seurata monen eri sivuston uusimpia päivityksiä yhdestä paikasta. Kurssin aikana osallistujat ottavat käyttöönsä oman syötteenlukijan.
Kurssilla:
– tutustutaan tarkemmin mitä ovat verkkosyötteet ja miten niitä tuotetaan?
– opetellaan käytännössä miten verkkosyötteitä luetaan syötteenlukijalla
– esitellään miten verkkosyötteitä yhdistellään ja uudelleenjulkaistaan?
Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen HY:n henkilöstökoulutusten koulutuskalenterissa (vaatii kirjautumisen ALMAan). Tervetuloa kouluttautumaan!
Konfabulaarin satoa
Keskiviikon Konfabulaariin osallistui mukava määrä ihmisiä, fabut olivat mielenkiintoisia, herättivät keskustelua ja käytäväkeskustelut olivat myös hyödyllisiä. Kokonaisuutena konfabulaari oli mielestäni erittäin onnistunut – kiitos järjestäjille! Ehdin jo blogiini kirjoittaa aamupäivän Wikifestistä. Iltapäivällä osallistuin fabuihin ePortfoliosta ja TKT-laitoksen miniläppäreistä.
Continue reading
Kumpulan kuulumisia
Aamuklubi pidettiin tällä kertaa Kumpulassa, huoneessa jossa oli iso Linux-pingviini seinällä. Jaakko Kurhila kertoi ensin student empowerment -toiminnasta, ja Sami Palhomaa esitteli Roomba-robottia, jota käytetään tekoälyn opiskelussa. Miniläppäreistä kerrottiin myös.
Student empowerment nousee opiskelijoiden omasta aktivoitumisesta ja mahdollisuudesta ottaa vastuuta. Tähän mennessä on mm. tehty tuutorointia ircin kautta (laitokselle on pistetty pystyyn oma irc-serverikin), ja perustettu uusi poikkitieteellinen opiskelijaryhmä Lambda, jossa meidänkin laitoksen opiskelijoita on aktiivisesti mukana. Lambda on jo pistänyt pystyyn lambda-kalkyyli -kurssin, johon on ollut yllättävänkin paljon kiinnostusta. Myös ainejärjestö TKO-älylle on myönnetty määräraha, ja se on kerännyt ideoita sen käyttämiseksi. Opiskelijat siis suunnittelevat ja tekevät itse, mutta saavat tarvittaessa tukea opettajilta. Continue reading