Kirjan painamisen esittelyä kahdella mantereella

Minulla oli helmi-maaliskuun vaihteessa mahdollisuus tutustua kahteenkin vanhaa kirjapainotoimintaa esittelevään näytökseen ja vanhojen painokoneiden esittelyyn. Toinen tapahtui maapallon toisella puolella, Uuden-Seelannin Wellingtonissa, toinen Leipzigin kirjamessuilla. Wellingtonissa vierailimme akatemiaprojektimme voimin Victoria University:n kollegojen luona ja neuvottelimme  lukemishistoriatietokannan tämänhetkisestä tilanteesta ja mahdollisuuksista sen kehittämiseen. Pitkästä maantieteellisestä etäisyydestä  huolimatta Uudella-Seelannilla ja Suomella on yllättävänkin paljon yhteistä omassa historiassaan ja myös nykypäivässään. Uusiseelantilaiset naiset olivat maailman ensimmäisiä äänioikeutettuja, Suomessa naisille annettiin äänioikeus toisena maana maailmassa ja ensimmäisenä eurooppalaisena maana vuonna 1906. Kummassakin maassa puhutaan kahta virallista kieltä, mikä näkyy myös katukuvassa. Uuden-Seelannin toinen virallinen kieli on alkuperäisasukkaiden puhuma maori. Myös maiden suhteellisen pieni koko on yhdistävä piirre.

 

Kaikki tämä aiheutti sen, että löysimme paljon yhteistä myös lukemiseen ja sen historiaan liittyvissä traditioissamme. Siitä huolimatta, että uusiseelantilaisten lukemiskokemukset alkavat vasta 1800-luvun puolimaissa ja lukemiskokemusten tietokantahankkeessa he keskittyvät ensi alkuun maailmansotien aikaiseen lukemiseen toisin kuin me uuden ajan alusta lukemiskokemuksemme ammentavat suomalaiset, kielelliset olot ja yhteiskuntarakenne loivat paljon yhteistä pohjaa keskustelulle. Tästä on hyvä jatkaa neuvotteluja.

 

Sydney Shep painaa Wai-te-ata Pressissä helmikuussa 2013

Vierailumme Wellingtonin Victoria yliopistossa huipentui tutustumiskierrokseen vanhassa kirjapainossa. Tunnettu kirjahistorioitsija Don McKenzie perusti vuonna 1962 kirjapainohistorian opetuskeskuksen Wai-te-ata Pressin. Painossa saa hyvän käsityksen käsinpainamisen kaikista vaiheista aina ladonnasta sidontaan asti. Painon nykyinen johtaja Sydney Shep, joka oli keskeinen henkilö myös yhteisissä tietokantaneuvotteluissamme, esitteli meille vanhoja painokoneita ja antoi meidän myös kokeilla ladontaa ja painamista autenttisilla välineillä. Vaikka pyynnöstämme saimme ladottaviksi melko suuria kirjaintyyppejä, niidenkin siirtely kasteista latomahakaan tuotti pienoisia vaikeuksia. Kärsivällisesti Sydney kuitenkin jaksoi meitä opastaa ja syy kirjakkeidenkin löytymättömyyteen kasteista oikeilta paikoiltaan vieritettiin surutta hänen oppilaildensa niskoille, joiden huolellisuudessa kuului olevan aika ajoin huomauttamista. Olen monesti nähnyt käsinladontaa ja siitä tehtyjä videoita, mutta tämä oli ehdottomasti ensimmäinen kerta, jolloin pääsin kokeilemaan sitä itse!

 

 

 

Toinen kiinnostava painamiseen liittyvä esittely odotti Leipzigin kirjamessuilla. Yhdessä hallissa oli koolla useita kirjahistoriaan keskittyviä museoita ja tutkimuslaitoksia, muun muassa Gutenberg-museo ja Leipzigin kirjapainomuseo. Gutenberg-museo havainnollisti Gutenbergin aikaista kirjanpainamista replikoiden avulla. Halliin oli sijoitettu valtava painokone, jonka ääressä hääräsi 1400-luvun lopun asuun pukeutunut kirjanpainaja esitellen painovälineitä ja painotekniikkaa. Vaikka aihepiiri oli entuudestaan tuttu, näin vanhojen välineiden käyttöä en ollut nähnyt autenttisessa tilanteessa, olkoonkin, että kyse oli uustuotannosta. Saimme kuulla myös kiinnostavia yksityiskohtia, muun muassa sen, että nahkapallot, joilla muste levitettiin, tehtiin usein koiran nahasta, koska koira ei hikoile nahkansa kautta. Näin muste säilyi parempana ja painojälki laadukkaampana. Ladonnan, kehilön sidonnan ja musteen levittämisen jälkeen seurasi tietenkin kiinnostavin vaihe, itse painaminen. Myös yleisö pääsi osallistumaan tähän vaiheeseen. Painaminen osoittautui yllättävän raskaaksi työksi. Nykyisillä työsuojeluvaltuutetuilla saattaisi olla monenlaista huomautettavaa ammattiin liittyvistä vaaroista. Painojälki oli joka tapauksessa välineistöllä hyvä ja kukin halukas sai mukaansa halutessaan itse painamansa arkin.

 

Leipzigin kirjamessut ovat kummallinen yhdistelmä ammattilaismessuja ja suuren yleisön messuja. Vain harva kustantaja myy kirjoja paikan päällä. Kuitenkin messut on kohdistettu entistä enemmän suurelle yleisölle ja perheille – erityisesti sarjakuvahallit vetivät puoleensa monenlaista teini-ikäistä roolihahmoa. Tänä vuonna erityisteemana oli Ukrainan, Puolan ja Valko-Venäjän kirjallisuus, mistä syystä itäisen Keski-Euroopan kustantajia oli paikalla tavallistakin enemmän.

 

Messujen yhteydessä suomalaisten tiedekustantajien ryhmämme tutustui niin Berliinin Suomi-instituuttiin kuin kuuli myös saksalaisen pienkustantajamaailman uutisia. Myös Saksassa pienkustantajat ovat ongelmissa kansallisen kielensä kanssa – odotukset englanniksi julkaisemiseen ovat koko ajan nousussa eikä kansallista julkaisemista juurikaan arvosteta, vaikka kielialueena Saksa on huomattavasti Suomea suurempi ja Saksan ulkopuolisten kieltä taitavien määrä on merkittävä. Suomi-instituutin yhteyshenkilöiden kanssa keskustelimme Frankfurtin vuoden 2014 messuista, joilla Suomi on kohdemaana. Mukava yllätys oli, että lukeminen on keskeisenä teemana esillä sielläkin. Suomalainen Pisa-tutkimus on tehnyt vaikutuksen saksalaisiin ja suomalaista lukukulttuuria arvostetaan. Lukemisen tutkimus on monella tapaa tällä hetkellä keskiössä myös suomalaisessa kirjahistoriassa, sen opetuksessa ja tutkimuksessa. Aiheesta löytyy varmasti yhteistyökuvioita myös Frankfurtin tulevia kirjamessuja ajatellen.