Itä-Helsingin uudet Suomen kielet -hankkeessa on käytetty yhteisötaidetta esimerkiksi niin, että lapset ovat tehneet koulujen seinille valtavia kielten supersankareita. ”Tekemisessä lähdettiin siitä, että se mitä kielissä ja kielillä tapahtuu, on hyvää ja innostavaa”, sanoo yhteisötaiteilija Heidi Hänninen.

”Siipi on mun omalla kielellä krah.”

Kasiluokkalainen tyttö on piirtänyt hahmon, ”en mä vielä tiedä, mikä se on, joku olio”, jonka siivissä lukee: siipi, krah.

Puhun kotona kosovoa perheen kanssa, tyttö kertoo. Perheeseen kuuluu isä, äiti ja kolme siskoa. Se tavallinen tarina Itä-Helsingissä: Lapset ovat syntyneet Suomessa, ovat suomalaisia, puhuvat koulussa enimmäkseen suomea, ja kotona suomen lisäksi ”omaa kieltä”, tässä tapauksessa kosovoa. Kosovon kieli on perinteisen kielitieteellisen luokittelun mukaan albanian pohjoista varianttia, mutta Kosovon albaanit kutsuvat kieltä usein kosovoksi.

Seinämaalaukset ovat osa Itä-Helsingin uudet Suomen kielet -hankkeen yhteisötaideprojektia Merilahden peruskoulussa. Lapset suunnittelivat yhteisötaiteilija Heidi Hännisen johdolla kielten supersankareita, jotka maalattiin koulun seinille isoina, ihmisen kokoisina hahmoina. Kielten supersankarit ovat lasten suunnittelemia sankarihahmoja, joilla on jokin kieleen liittyvä erikoistaito. Yksi hahmo osaa kääntää kaikkia maailman kieliä, jos häneen koskee. Toinen alkaa puhua kiinaa, jos hän kohtaa kiinalaisen (”se tunnistaa, mitä kiinan kieltä tyyppi puhuu”). Kolmannella hahmolla on supertaito, jolla ymmärtää eläinten kieliä. Ja niin edelleen. Seinillä on nyt Prinsessa Ruusunen, Kermit-sammakko, ja lukuisia itse kehitettyjä hahmoja.

Kielten supersankareita koulun käytävällä.

Heidi Hänninen sanoo, että ”yhteisötaiteen tarkoitus on tehdä interventio yhteisön arkeen ja nähdä asiat eri perspektiivistä, uusin silmin”.

”Kun toimitaan näin, yhteisötaiteellisesti, siitä seuraa hyvää: huomataan yhteisön jäsenissä sellaista potentiaalia, joka on ehkä unohdettu tai joka on painunut piiloon muussa arjessa.  Koulussa tehtävän yhteisötaiteen rooli on toimia arjessa tuorein, ennakkoluulottomin silmin.”

Seinämaalaukset siis nostavat esiin lasten piilossa tai suomenkielisessä kouluarjessa syrjässä olevan kielitaidon – monessa luokassa Rastilassa puhutaan kymmentä, tai vaikka kuuttatoista kieltä.

Hänninen sanoo, että yksi yhteisötaiteen periaatteista on, että se on vapaaehtoista, ja muutenkin suht vapaata. Koulussa tekemiselle asetettiin rajoja ja sääntöjä, mutta niiden puitteissa pyrittiin vapauteen.

”Tämä on tärkeää: mitä tehdäänkin, se on innostavaa. Jotain sellaista, jolla on nuorten silmissä positiivinen kaiku. Esimerkiksi supersankari: se on positiivinen hahmo, sillä on kieliin liittyviä erityiskykyjä, ja se on hieno asia. Koko tekemisessä lähdettiin siitä, että se mitä kielissä ja kielillä tapahtuu, on hyvää ja innostavaa.”

Seinämaalaus käynnissä koulun käytävillä.

Kun supersankarit oli ideoitu ja niistä oli tehty luonnoksia, työryhmät toivat hahmot yhteen ja miettivät, miten ne kommunikoivat keskenään.

Hänninen on tehnyt paljon yhteisötaideprojekteja kouluissa. Hänelle se on kiinnostava ympäristö muun muassa siksi, että taiteen ääressä opettajan ja oppilaan roolit sekoittuvat. ”Ote työskentelyssä on oppilaslähtöinen. Siinä mennään oppilaan äärelle, ollaan läsnä nuoren kanssa ja tuetaan itseohjautuvuutta. Oppilaat ovat oman yhteisönsä kielien asiantuntijoita, ja he pääsevät opettamaan meitä.”

Mieleen tulee esimerkiksi kaunis tilanne, jossa oli poika, joka puhui arabiaa mutta ei osannut kirjoittaa sitä. Ryhmässä oli kuitenkin myös oppilas, joka osasi kirjoittaa arabiaa. Tämän lisäksi oli yhteisötaiteilija Hänninen, ja Google-kääntäjä. ”Sitten me yhdessä tehtiin: minä kirjoitin, hän neuvoi, onko teksti luettavaa, onko jotain liikaa tai liian vähän, miten saamme tämän yhdessä onnistumaan.”

Hänninen puhuu itse sujuvaa venäjää ja osaa myös arabian alkeita. ”Se on ollut tärkeää, että minulla on kielitaitoa, oppilaat ainakin näkevät, että olen kiinnostunut kielistä ja haluan oppia niitä.” Hänninen on tehnyt yhteisötaideprojekteja esimerkiksi Itä-Helsingissä, Pietarissa ja Venäjän Karjalassa.

Yhteisötaiteilija Heidi Hänninen kuuluu Itä-Helsingin uudet Suomen kielet -tutkimusryhmään.

”Yhteisötaide saa ajattelemaan asioita, joita ei normaalisti ajateltaisi. Se saa puhumaan asioista, joista ei normaalisti puhuta. Se avaa opettajien silmiä näkemään oppilaissa uusia puolia, ja oppilaat näkevät itsessään ja muissa puolia, joita he eivät ole ennen nähneet.”

Parasta kielten supersankari -operaatiossa on nähdä, kun jonkun oppilaan ilme kirkastuu hänen nähdessään oman koulun seinällä omaa kieltä. ”Se on niin hieno asia, kun maalauksen ohi kävelee joku kaveri ja sen pää kääntyy tekstiin päin… sit se tajuaa, että teksti on kirjoitettu hänen omalla kielellään, sellaisella, jota ei yleensä näe tai kuule julkisissa tiloissa… se miten ilme kirkastuu, ja tulee se pieni hetki: minun kieli, täällä, kaikkien keskellä!!”

Teksti ja kuvat Reetta Räty