Helsinki-apu: kriisioppia kohti viisasta kaupunkia

Tässä kirjoituksessa tarkastelemme yhteisöllistä resilienssiä Helsingissä Covid-19-pandemian aikana Helsinki-avun tapausesimerkin kautta. Helsinki-apu oli pandemian alussa käynnistynyt, Helsingin kaupungin ja evankelisluterilaisten seurakuntien yhdessä toteuttama palvelu yli 70-vuotiaille. Sen kautta kaikille yli 70-vuotiaille helsinkiläisille soitettiin ja tarjottiin keskusteluapua sekä asiointiapua kauppaan ja apteekkiin. Palvelujen toteuttamiseen osallistui myös joukko kansalaisjärjestöjä, vapaaehtoisia ja yrityksiä. Kuvaamme Helsinki-avun toteutumista lyhyesti kaupunkiorganisaation ja yhteisötoimijoiden yhteistyön näkökulmasta. Tarkastelemme erityisesti keskeisiä yhteistyön onnistumisen elementtejä ja kysymme, mitä niistä voitaisiin oppia tulevia kriisejä ja myös uusia normaalioloja ajatellen. Kuvaus perustuu hankkeen eri tasojen avaintoimijoiden tutkimushaastatteluille.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *