Loppuunpalamisen kynnyksellä Marcus Aureliuksen stoalaiset mietteet tuntuivat ylitsepääsemättömän raskailta työstettäviksi, kun aloitin Meditations:in ensimmäisen kerran. Alun luettelo ominaisuuksista, jotka hän oli oppinut tuntemiltaan ihmisiltä loi Aureliuksesta liian hyveellisen kuvan. Käskymuotoinen kirjoitustyyli tuntui liian ankaralta, liian opettajamaiselta: ”Begin your morning by…” ja ”This you must always bear in mind…”. Mutta olin ymmärtänyt Aureliuksen väärin.
Aurelius kirjoitti Meditationsin itselleen, pysyäkseen järjissään ympärillään vallitsevassa kaaoksessa. Rooman hallitsijana hän joutui sietämään lähipiirissään liehittelijöitä ja juonittelijoita, typeryksiä ja ahneita. Yhteiskunnassa sodittiin ja tulvat uhkasivat aiheuttaa nälänhätää. Aurelius johti kaikkea, mitä valtakunnassa tapahtui. Silti hän koki, että hänen elämänsä on mitätön äärettömän ajan keskellä. Eläessään hän on vain osa determinististä universumia; kuoleman jälkeen hänestä tulee muisto, joka lopulta katoaa. Ainoa, mistä Aurelius kehoitti itseään nauttimaan, oli kohtalon hänelle asettamien yhteiskunnallisten tehtävien hoitaminen järkevimmällä mahdollisella tavalla.
Aureliuksen elämän rinnalla (saati universumin mittakaavassa) oma elämäni näyttää kovin pieneltä. Graduni ei tule muuttamaan kenenkään elämää, palkkatyöstäni maksan aika vähän veroja ja vielä vähemmän muista projekteistani. YHVAn toiminta koskee yleensä muutamaa kymmentä, parhaimmillaan sataa ihmistä. Mutta olen asettanut ne yhteiskunnallisiksi tehtävikseni, ja haluan suoriutua niistä niin hyvin kuin osaan. Ongelmani on, että aikataulujani laatiessani kuvittelen itseni superihmiseksi, jolla on täydellinen itsekuri ja jonka tekemisiä mikään sattuma ei hidasta. Todellisuudessa keskittymiseni hajaantuu kiinnostaviin juttutuokioihin Unicafessa, Hesariin, someen, valokuvien selailuun, siivoamiseen. Ahdistun, kun sunnuntai-illan lähestyessä teen vielä keskiviikolle asettamiani hommia.
Aureliuksen lukeminen yhdistettynä päivittäiseen meditoimiseen alkaa kuitenkin hiljalleen auttaa. Ankaruus, jonka aluksi tulkitsin tekstistä, kuulostaakin nyt lempeältä ohjeelta, joka kumpuaa järkeilystä: Tee vain asiat, jotka kuuluvat järkevän, sosiaalisen eläimen toimintaan, älä edes ajattele muuta, niin päiviin tulee lisää aikaa. Kun aamulla tuntuu, että haluaa vain jäädä makaamaan, ajattele näin:
”I am rising to the work of a human being…. But this is more pleasant. Do you exist then to take your pleasure, and not at all for action and exertion?… But it is necessary to take the rest also. It is necessary: nature, however, has fixed bounds to this, too: she has fixed bounds both to eating and drinking, and yet you go beyond these bounds… So do you not love yourself, for if you did, you would love your nature and her will. But those who love their several arts exhaust themselves in working at them unwashed and without food; but you value your own nature less than engraver values the engraving art… But are the acts that concern society more vile in your eyes and less worthy of your labor?”
Tärkein viesti, mikä Aureliuksen sanoista minulle välittyy, on rauhallisuuden ottaminen osaksi elämää. Ilman sisäistä rauhallisuutta en saa itsestäni irti kaikkea, mitä voin yhteiskunnalle tarjota. Mutta aina ei ole aikaa meditoida, ja kaupunkiympäristö valo- ja melusaasteineen hermostuttaa, perustelen stressiäni itselleni. Syvään hengittäminen, lihasten rentouttaminen, tunteiden ja ajatusten hyväksyminen ja käsitteleminen on kuitenkin mahdollista lootusasennon ulkopuolellakin. Kun pääsee riittävän syvälle itseensä, ulkoinen kaaos jää pintaan.
”[Wom]en seek retreats for themselves, houses in the country, seashores, and mountains; and you, too, are wont to desire such things very much. But…there is no retreat that is quieter or freer from trouble than a [wo]man’s own soul, especially when [s]he has within [her] such thoughts that by looking into them [s]he is immediately in perfect tranquillity; and tranquillity is nothing else than a good ordering of the mind. Constantly then give yourself this retreat, and renew yourself…things do not touch the soul, for they are external and remain immovable… The universe is transformation: life is opinion.”
Aureliuksen lisäksi kiitos myös inspiroiville ja järkeä päähäni takoville ystävilleni.
