Nuoret ovat oman elämänsä toimijoita!

Suomi ja muu maailma elää haasteellista taloudellista tilannetta. Tässä epävarmuudessa nuoret ja heidän tulevaisuuden suunnitelmansa helposti kärsivät. Näitä asioita olemme pohtineet jo kaksi vuotta jatkuneen Nuoret marginaalissa (YOMA) projektin yhteydessä.

Vuoden vaihtuessa olemme pysähtyneet miettimään hankkeen alustavia tuloksia. Kohtaamamme nuoret elävät selvästi haasteellista aikaa, mutta tästä huolimatta näemme, että he ovat oman elämänsä toimijoita. Heillä on unelmia ja myönteinen kuva tulevaisuudestaan.

Meihin tutkijoihin on tarttunut nuorten optimismi.  Tätä optimismia ja elämäniloa haluamme välittää myös tutkimustulosten laajalle lukijakunnalle niin tieteellisten julkaisujen kuin tämän juuri avatun blogi-sivun kautta.

Auli Vähäkangas

hankkeen johtaja

Leave a Reply

Your email address will not be published.