Vielä 1970−80-luvuilla lapsia opetettiin lukemaan tavausmenetelmällä, jossa äänteen sijasta lueteltiin kirjainten nimet tavuittain, esimerkiksi sana mopo tavattiin seuraavasti äm-oo-mo, pee-oo-po, mopo. Ongelma tässä oli se, että tavauksessa kuului äänteitä, jotka eivät lainkaan kuulu sanan äänneasuun. Mopohan alkaa m-äänteellä eikä ä:llä. 1980-luvulla siirryttiin kaikin puolin järkevämpään KÄTS-menetelmään, joka pohjautuu äänteisiin. Menetelmän nimi KÄTS muodostuu sanoista kirjain, äänne, tavu ja sana ja sen ideana on harjoitella lukemista ja kirjoittamista kaikilla näillä tasoilla.
KÄTS-menetelmän rinnalla vähemmän huomiota on saanut Lukemaan puheen perusteella -menetelmä, joissa lähdetäänkin tarinasta kohti pienempiä tekstin yksiköitä. Tämän menetelmän on sanottu motivoivan lasta ja kehittävän alusta pitäen teksti- ja lausetajua, kun lähtökohtana on merkityksellinen tarina. KÄTS on kuitenkin perusvarma menetelmä ja edelleen vallalla Aapisissa. Opettajilla kuitenkin lienee käytössä monenmoista sovellusta eikä lasten KÄTS-menetelmässäkään tarvitse jokaista äidinkielen tuntia pelkästään tavuja drillata, sillä satujen sekä muun kirjallisuuden ja tekstien maailma on myös keskeinen osa alkuopetusta.
Usein tutun lapsen käydessä ekaluokkaa häneltä kysellään, joko olet oppinut lukemaan. Kysykääpäs joskus vaihteen vuoksi, joko olet oppinut kirjoittamaan. Joillekin kirjoittaminen voi nimittäin olla tie lukutaitoon. Näin kävi esimerkiksi Helsingin Sanomien kolumnistille Sanna-Kaisa Hongistolle. http://www.hs.fi/digilehti/ihmiset/Ihmelapset/a1345607211167
Kirjoittamista aloitellessaan lapsi makustelee sanan äänneasua sekä hahmottelee ja koodaa tunnistamiaan äänteitä kirjaimiksi. Ei se mitään, vaikka alkuun ’strutsi’ voi olla rutssi, ’pöytä’ pytä tai ’noin’ nooin, lapsi on kuitenkin tehnyt oikeita havaintoja sanan äänteistä.
Norjalainen Arne Trageton on kehittänyt opetusmenetelmän, jossa lukemaan opetellaan kirjoittamalla. Tätä ajatusta sovelletaan paikoin Suomessakin. Vielä kun opetus tapahtuu tietokoneella kirjoittamalla, ei omaksumista alkuun häiritse käsin kirjoittamiseen tarvittava hienomotoriikka. Kokonaan toinen kysymys on sitten käsinkirjoittamisen ja etenkin käsialakirjainten merkitys sinänsä. Tässä kohtaa lukemisen ja kirjoittamisen alalta siirrytään neurologisiin prosesseihin, mutta huomattakoon, että tietokoneella kirjoittamisessa on omat haasteensa, kuten kirjainten paikkojen muistaminen näppäimistöllä.
Yhtä kaikki, tie luku- ja kirjoitustaitoon voi olla monenlainen. Yksi omaksuu lukutaidon esikoulussa, toinen oppii kirjoittamaan kotona magneettikirjaimilla jääkaapin oveen, kolmas koulun äidinkielen tunneilla opettajan ja Aapisen opastuksella. Jollekin luku- ja kirjoitustaidon omaksuminen voi olla hitaampi prosessi ja vaatii työtä. Mikäli sanan äänteet ja niitä vastaavat kirjaimet eivät millään tunnu hahmottuvan ja jäävän muistiin, voidaan taitoa treenata tietokoneavusteisestikin esimerkiksi Ekapelillä.
Lukutaidon oppinen ekaluokalla on vasta alkua tekstien maailmaan. On muistettava, että nykyisessä monimuotoisessa tekstimaailmassa myös aikuinen lukija kohtaa kirjallisuuden ja medioiden kehittymisen myötä uudenlaisia tekstejä sekä lukemisen ja kirjoittamisen tapoja.
Pirjo Kulju
Lähteitä
Ekapeli: http://www.lukimat.fi/lukeminen/materiaalit/ekapeli
Puustinen, M. & Nisula, A. 2008. Tavaamisesta takomiseen. Trageton-ohjelma opettaa lapset lukemaan tietokoneella kirjoittaen. Opettaja-lehti 40, 3.10.2008. http://www.opettaja.fi/portal/page?_pageid=95,82089&_dad=portal&_schema=PORTAL&key=128076.
Trageton, A. 2007. Lukemaan oppiminen kirjoittamalla. Jyväskylä: PS-kustannus.