Ajankohtaista

Helsingin yliopisto perustaa uuden yhtiön täydennyskoulutusta varten

Täydennyskoulutuksen tilanne on tällä hetkellä haastava ja tämä koskee kaikkia täydennyskoulutusta myyviä organisaatioita. Tämän takia Helsingin yliopiston täydennyskoulutus organisoidaan uudestaan ja sitä varten perustetaan yhtiö. Irtisanomisilta ei kokonaan vältytä.

”Me jatkamme toimintaamme kuten ennenkin asiakkaan hyväksi. Täydennyskoulutusta tarvitaan aina”, sanoo Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalveluiden johtaja Marjaana Suutarinen.

Toimimme edelleen yliopistollisena täydennyskouluttajana ja hyödynnämme Helsingin yliopiston osaamista. Viestinnän täydennyskoulutukset jatkuvat suunnitelmien mukaan.

UUSIA NÄKYMIÄ

Minerva

Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut muutti kuun vaihteessa Helsingin Kruununhakaan, vanhaan Minervaan. Uusilla toimitiloillamme on pitkät perinteet; vuonna 1905 valmistunut rakennus palveli pitkään fysiologian laitoksena, ja viimeksi tiloissa on toiminut Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opettajankoulutuslaitos.

Myös Lahden toimipisteen henkilöstö on muuttanut uusiin tiloihin Helsinkiin. Järjestämme kuitenkin jatkossakin koulutuksia Lahdessa. Lisäksi meillä on toimintaa Niemen kampuksella.

Jos liikut Siltavuorenpenkereen suunnilla, tervetuloa piipahtamaan uusiin tiloihimme, osoite on Siltavuorenpenger 5 A, Helsinki.

—-

Hei viestinnän alumni,1990520_print
Helsingin yliopisto on toiminut Lahdessa 37,5 vuotta. Myös viestinnän täydennyskoulutusta on ollut tarjolla jo 30 vuoden ajan. Haluamme kutsua Sinut, joka olet osallistunut viestinnän koulutukseen seuraavaan tapahtumaan

ALUMNI-ILTA – HELSINGIN YLIOPISTO 375 VUOTTA

HY 375 alumni-ilta 7.10. klo 16-19 oppimiskeskus Fellmanniassa. Olet tervetullut juhlimaan, muistelemaan menneitä ja kurkistamaan tulevaisuuteen kanssamme! Ilmoittaudu 17.9. mennessä:  pia.vehnamaki@helsinki.fi

Terveisin, Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalveluiden viestinnän koulutusten tiimi:
Minna-Maija Salomaa, Tiina Rintala-Siira, Marita Parkkonen, Tarja Inkinen ja Elisa Kaukolahti

Toivotamme kaikille yhteistyökumppaneillemme hyvää kesää! Käy ennen kesälaitumille kirmaamista katsomassa video aiheesta Dialogi ja asiakas ja muista myös tutustua syksyn koulutustarjontaamme

864089_l

 

Uunituore esitteemme tulevista viestinnän koulutuksista on täällä…

Toukokuussa Viestinnälliset oikeudet sosiaalisessa mediassa -koulutus Helsingissä 27.5. Mukaan mahtuu vielä.

Syksyn koulutuksiin voit jo ilmoittautua, piipahda Koulutukset -sivulla katsomassa miten.

________________________________________________

HUHTIKUUSSA KAHVITELLAAN:
Helsingissä aamukahvitellaan 16.4., aiheena silloin:kahvikuppi
Vallan merkilliset tiedottajat – viestinnän ammattilaiset mediayhteiskunnassa

VTT Salli Hakala alustaa keskustelua tutkimuksensa pohjalta viestinnän ammattilaisten rooleista nyky-yhteiskunnassa, jossa median, viestinnän ja julkisuuden merkitys on kasvanut.
Salli Hakala väitteli tammikuussa 2015 Helsingin yliopiston Sosiaalitieteiden laitokselta, viestinnän oppiaineesta.  Väitöskirjaan tästä >>>

Muutama paikka vapautunut peruutusten vuoksi, ilmoittaudu nyt: elisa.kaukolahti@helsinki.fi

______________________________________________________________________________________________________

Dialogin ihme -aamukahveilla ollut Petri Minni (Viesti ry) kirjoittaa blogissa aiheesta: Dialogin  voima ja vaikeus – ajatuksia Viestinnän aamukahveilla

___________________________________________________________________________________________________________

Esitekansi
Viestinnän täydennyskoulutus viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlia.

Esitteessä alkuvuoden koulutustarjonta.

Lataa esite tästä.

 

 

 

___________________________________________________________________________________________________________

Lahdessa Aikuiskoulutuskeskuksessa (Kirkkokatu 16, Lahti) nautittiin kahvit
perjantaina 6.3. klo 9.30-11.30. Aiheena Sosiaalisen median tavoitteellinen hyödyntäminen. Alustajana ja keskustelun ohjaajana oli yliopistotutkija, dosentti Janne Matikainen.

 

Tervetuloa iltapäiväkahveille Tiedekulmaan kuulemaan ja keskustelemaan vloggauksesta tiistaina 13.1.2015 klo 14 – 15.30.

Tilaisuudessa tarkastellaan, kuinka organisaatioiden tulisi pohtia videovälitteistä viestintäänsä sosiaalisen kanssakäymisen areenana, eikä ainoastaan yksisuuntaisena
markkinointikanavana. Alustajana Karoliina Talvitie-Lamberg, joka väitteli keväällä Helsingin yliopistossa viestinnän oppiaineessa aiheesta ”Confessions in Social
Media – Performative, Constrained, Authentic and Participatory Self-Representations in Vlogs” (Sosiaalisen median tunnustukset itsensä esittämisen areenoina).

Tilaisuus on osallistujille maksuton. Mukaan mahtuu 35 ensimmäistä.

Lue Karoliinan juttu aiheesta Leimahduksia -blogissa.

 

 

 

Hyvää ja rauhallista joulua toivottaa Palmenian väki!

HY_joulukorttikuva_2014

MIELENKIINTOISIA VIESTINNÄN TAPAHTUMIA HELSINGIN TIEDEKULMASSA SYKSYLLÄ 2014

Viestinnän opiskelijoiden ainejärjestön Media ry:n tapahtumasarja Mediakulma – Viestinnän poluilla tarjoaa neljä mielenkiintoista ja tuoretta näkökulmaa viestintään:
Mediakulma – viestinnän poluilla

 

Helsingin ylioakk_syksypiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia on järjestellyt toimintaansa uudelleen. Alueyksiköiden hallinnollinen asema muuttuu vuoden alussa. Alueellinen yhteistyö jatkuu. Helsingin yliopiston kaikkien tieteenalojen osaaminen on yhä Lahden ja muun Päijät-Hämeen alueen toimijoiden käytössä. Alkaneet ja tulevat koulutukset jatkuvat suunnitellusti.

 

SOSIAALISEN MEDIAN SEMINAARI LOKAKUUSSA

Seuraavan seminaarin aiheena on Big data ja avoin data. Seminaari järjestetään Helsingissä tiistaina 28.10.2014 klo 9.30-16.15. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan seminaariin osoitteessa:
www.sosiaalisenmedianseminaarisarja.fi

 

VIESTINNÄN ALUMNIT

Oletko osallistunut Palmenian viestintäkoulutukseen?
Liity Palmenian viestintäkoulutusten alumnit -ryhmään Facebookissa tai Linkedinissä, niin saat tuoreinta tietoa ja tarjouksia tulevista koulutuksista.