Riskinjakomekanismi, tuottoisaa liiketoimintaa vai hyvinvointiyhteiskunnan rakennuspalikka? Vakuutustoiminta on näitä kaikkia, sanoo Eläketurvakeskuksen erikoistutkija Jyri Liukko. Hän ennustaa, että vakuuttaminen täydentää tulevaisuudessa sosiaaliturvaa yhä enemmän.

Mainoskuvassa kolme muskettisoturia kohottavat miekkansa yhteen. Henkivakuutuksen periaate: kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta, lukee alla.

Kun Eläketurvakeskuksen erikoistutkija Jyri Liukko näki Salama-yhtiön vakuutusmainoksen vuodelta 1967, hän innostui. Kuva kiteyttää jotain olennaista vakuuttamisesta.

”Kyse on sattumasolidaarisuudesta, riskien ja vastuun jakamisesta etukäteen sovitulla tavalla. Vakuuttaminen on solidaarisuutta onnekkaiden ja epäonnekkaiden välillä”, Liukko selventää.

Samalle periaatteelle rakentuu myös hyvinvointiyhteiskunta. Liukko kutsuu vakuuttamista solidaarisuuskoneeksi: vakuutusmekanismi takaa, etteivät vakuutuksen piirissä olevat epäonnekkaat ole riippuvaisia onnekkaiden säälistä ja almuista. Sama pätee hyvinvointiyhteiskuntaan. Työttömien tai vanhusten toimeentulo ei ole muiden hyväntekeväisyyden varassa, vaan heikompien auttaminen on automatisoitu.

Voi melkein sanoa, että koko suomalainen sosiaaliturva perustuu vakuuttamiselle. Jos paha päivä koittaa, yhteiskunta kantaa osan riskistä. Sosiaaliturvan yhdessä ääripäässä ovat tiukkaan tarveharkintaan pohjautuvat avustukset kuten toimeentulotuki, joita maksetaan jälkikäteen. Toisessa päässä ovat lakisääteiset sosiaalivakuutukset: työeläkejärjestelmä, sairausvakuutusjärjestelmä ja työtapaturmavakuutus. Nämä sosiaaliturvan osat perustuvat etukäteen kerätyille maksuille, ja kun niiden ehdot täyttyvät, rahaa tulee ennalta sovitulla tavalla.

”Vakuuttaminen on silti aina myös poliittinen ja moraalinen kysymys: miten kone ohjelmoidaan ja mihin sitä käytetään”, Liukko muistuttaa.

Merenkävijöitä ja kauppiaita

Liikemiehet kerääntyvät satamakrouviin. On kyse isoista bisneksistä: tärkeä kauppa-alus on lähdössä pitkälle merimatkalle lastinaan kalliita kankaita. Kauppias ei uskalla luovuttaa arvokasta kuormaa kapteenin haltuun ilman takeita siitä, että haaksirikon sattuessa hän saa lastista korvauksen. Krouviin kokoontuneet, riskin jakamisesta kiinnostuneet miehet suostuvat ottamaan korvausvastuun kantaakseen – maksua vastaan, toki. Jos laiva pääsee perille, he saavat pitää maksun.

Vakuuttamisella on kahdet juuret. Kaupankäyntiin liittyvien vakuutusten lisäksi myös erilaiset yhteisöt varautuivat huonojen aikojen varalle keräämällä rahaa yhteen pussiin. Jos sato epäonnistui, jonkun talo paloi tai jonkun perheen elättäjä kuoli, toimeentulo turvattiin yhteisistä varoista.

Jo 1300-luvulla syntynyt merivakuutus on vanhimpia vakuuttamisen muotoja. Seuraavaksi kehittyivät palovakuutukset. Ihmisten vakuuttamisen historia on lyhyempi: henkivakuutusten myymistä pidettiin vielä 1800-luvun lopulla moraalittomana. Suomessa sosiaalivakuutuksen muodot kuten lakisääteiset työeläke- ja sairausvakuutusjärjestelmät kehittyivät muuhun Eurooppaan verrattuna myöhään, vasta hyvinvointivaltion muotoutuessa 1960-luvulla.

Tasa-arvossakin olemme olleet yllättävän hitaita: miehet ovat voineet saada puolison kuolemasta maksettavaa leskeneläkettä vasta vuodesta 1990 asti, koska miestä pidettiin siihen saakka yhä perheen elättäjänä.

Vakuuttamisen trendejä ohjaa politiikka

Poliittiset päätökset eivät säätele ainoastaan lakisääteisiä sosiaalivakuutuksia, vaan ne vaikuttavat myös vapaaehtoisiin vakuutuksiin. Vakuutusbisneksessä on trendejä, mutta niiden takaa löytyy yleensä poliittisia päätöksiä.

”Tuskin mikään muu ala on yhtä tiiviisti kietoutunut yhteiskuntaan ja poliittisiin päätöksiin kuin vakuutustoiminta”, Liukko summaa.

Tutkija antaa esimerkin: vuosituhannen vaihteessa vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ottaminen kasvatti suosiotaan hurjasti. Yhteiskunnallinen keskustelu kävi kuumana. Korvaisivatko yksityiset vakuutukset lakisääteisen työeläkejärjestelmän?

Kymmenessä vuodessa eläkevakuutusten suosio romahti. Kun vuonna 2003 niitä otettiin peräti 90 000, vuonna 2013 uusien vakuutusten lukumäärä oli vain hieman yli 800. Laskuun oli kaksi poliittista päätöstä: verotuen muuttuminen ja vakuutuksen nostamisen alaikärajan nostaminen, kun ennen ihmiset olivat ottaneet eläkevakuutuksen voidakseen jäädä eläkkeelle aikaisemmin.

Nyt samansävyistä keskustelua käydään lasten vapaaehtoisista sairauskuluvakuutuksista – ja aikuistenkin. Lasten sairauskuluvakuutukset ovat yleistyneet selvästi, mikä asettaa Liukon mukaan perheet epätasa-arvoiseen asemaan terveyspalveluiden saatavuuden suhteen. Hän ei silti usko niiden suosion rapauttavan julkista terveydenhuoltojärjestelmää.

”Suomalaisia terveyskeskuksia pidetään yhä laadukkaina. Mutta sairauskuluvakuutus helpottaa arkea: hoitoon pääsyn ajankohdan ja lääkärin voi valita.”

Toimeentulon täydentäjä

Pyydetään tutkijaa vetämään ennustajan turbaani päähän. Miten hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareille eli sosiaalivakuutuksille käy tulevaisuudessa? Saavatko nykyiset pari-kolmekymppiset koskaan eläkettä?

Liukko arvioi, että sosiaaliturvajärjestelmä kyllä säilyy.

”Voi olla, että sen taso hieman heikkenee. Silloin vapaaehtoisten vakuutusten merkitys toimeentulon täydentäjinä kasvaa.”

Lakisääteisten vakuutusten ehdot ovat kaikille samat, mutta vapaaehtoisten vakuutusten maksut määräytyvät vakuutusyhtiön tekemän riskiluokituksen perusteella. Vakuutus voidaan myös evätä kokonaan. Esimerkiksi vammaiselle lapselle ei välttämättä voi saada sairauskuluvakuutusta.

Jos sosiaaliturva muuttuu niin paljon, että vapaaehtoisten vakuutusten ottamisesta tulee ikään kuin puolipakollista, valtiolle tulee painetta säädellä vakuutustoimintaa tiukemmin. Riskiluokittelu on kuitenkin keskeinen osa vakuuttamista, eivätkä yhtiöt halua luopua siitä, Liukko sanoo.

”Vankka sosiaaliturvajärjestelmä on siis myös vakuutusyhtiöille mieleen.”