Tag: lukeminen

Posted on

Lomaa ja opiskelua

Olen niin odottanut tätä päivää, vähän yli kaksi viikkoa kesälomaa töistä, tänä aikana pääsen täysillä keskittymään opiskeluihin, kokeilemaan opiskelijaelämää ja miettimään voisinko vielä kokopäiväisesti lähteä tähän maailmaan. Arki-illat tulen istumaan persoonallisuuspsykologian ja kognitiivisen psykologian luennoilla ja päivät kuluu tentteihin lukiessa sekä uskontotieteen ja kirjoittamisen verkkokurssien parissa. Juuri nyt en haluaisi viettää lomaa millään muulla tavalla eikä edes mahdolliset kesäkuiset lumisateet haittaa. 🙂

Yhtenä aamuna kun olin herännyt ihan liian aikaisin, katselin kirjapinoa, jonka olen Kaisa-kirjastosta kantanut kotiin. Siitä tuli mieleen hauska (tai silloin hävettävä) muisto lapsuudesta kun olin peruskoulun ensimmäisellä luokalla ja kouluni kirjasto oli jo tuttu paikka. Olin jonain päivänä vähän innostunut ja kiikuttanut noin metrin pinon kirjoja lainaustiskille. Opettaja, luokkaan palattuani, vei minut takaisin kirjastoon ja pakotti palauttamaan suurimman osan kirjoista. Ihan kamalaa. 🙁 Olen aina ollut innokas lukemaan, mutta en ollut nuorempana mitenkään erityisen ahkera koululainen, varmaankin ihan keskiverto. Kun minua, tai luokkakavereitanikaan, ei yläasteikäisenä kiinnostanut ruotsin kieli ollenkaan, opettaja sanoi meidän tulevan katumaan myöhemmin kielen opiskelematta jättämistä. Terveisiä yläasteeni ruotsin opettajalle, olit oikeassa!

Nyt aikuisena opiskeluun on löytynyt uusi into ja mahdollisuutta opiskella sekä Suomalaisen koulutuksen tasoa ja pieniä kustannuksia osaa arvostaa ihan eri tavalla.

Johdatus persoonallisuuspsykologiaan-kurssi alkoi jo tällä viikolla, ja edellisellä luennolla kävimme läpi perinnöllisyyttä, geenien ja ympäristön vaikutusta persoonallisuuden kehitykseen. Opin ensinnäkin sen, että minun pitää lukea vielä todella paljon, että ymmärrän käsitellyt aiheet kunnolla, mutta myös sen, että minulla saattaa olla perittyä taipumusta yliopistoelämään, olenhan osittain kasvatettukin Tampereen teknillisellä yliopistolla. 🙂

Auttoi geenit sitten tai ei, kuten aiemmin mainitsin, minulla ei ole lukiotaustaa, joten avoimen yliopiston opintoihin lähteminen jännitti. Toistaiseksi se on ollut turhaa ja kaikki on mennyt hyvin. Toisaalta yhtään kurssia en ole suorittanut loppuun, joten en voi vielä sanoa sen enempää pärjäämisestä. Psykologian perusopintokokonaisuuden valitseminen omien opintojen alkuun on kuitenkin oppimisen kannalta ollut erittäin hyvä asia, vaikka en sitä etukäteen tajunnutkaan, mutta tästä oppimisen psykologiasta lisää myöhemmin.

Ettei tämä kuulostaisi liikaa siltä, että kaikki on vain ruusuilla tanssimista, niin lisätään vielä, että se ei sitä todellakaan ole. Huonojakin hetkiä on ollut paljon, kun ei osaa, kun ei tiedä, kun ei ymmärrä, kun melkein itkettää kun on herännyt viideltä aamulla töihin ja illalla pitäisi vielä jaksaa luennolle. Mutta luennolta saa lisää virtaa kun käsiteltävät asiat on mielenkiintoisia ja se kun pääsee kaikkien vaikeuksien yli, lopulta ymmärtääkin jotain ja oppii uutta, on todella palkitsevaa. Positiivisia puolia löytyy lopulta paljon enemmän kuin negatiivisia. Nyt nautin lyhyen hetken kokopäiväisen opiskelijan elämää ja olen kiitollinen mahdollisuudesta opiskella tässä vaiheessa elämää. Ja vaikka lomasäällä ei ole niin väliä, toivon silti, että lumisateet olisi jo tältä kesältä ohi! 🙂

Posted on

Lukusalin hiljaisuudessa

Siitä, kun olen viimeksi istunut kirjaston lukusalissa, on ikuisuus. Tai no, todella kauan ainakin.

Totesin, että mikäli aion saada tenttikirjapinoni luettua – lukemastani myös jotakin ymmärtäen – on fiksuinta ottaa hetkeksi etäisyyttä kotiarkeen.

Aamulla sanoin ei kotitöille, pudistin kieltävästi päätäni minua anoen katsovalle puhtaan pyykin vuorelle ja jätin vakaalla päätöksellä ruuanvalmistuksenkin muiden (lue: lasten famon) harteille.

Tunsin kutkuttavaa jännitystä vatsanpohjassa kiivetessäni kotikirjastoni lukusaliin kohtavia portaita ylös – minä, opiskelija, lukemassa tenttiin kirjastossa.

Amatöörimäisesti huomasin unohtaneeni vesipullon ja kevyen naposteluvälipalan, kuten pähkinät (ei-rapisevassa-pussissa), mutta muuten sulauduin kohtuukatu-uskottavasti joukkoon. Liekö aika mennyt jo villasukkarentoilusta ohitse, sillä kenenkään muun en nähnyt istuvan oman soppensa hiljaisuudessa lämmittävän kotoiset sukat jalassa.

Kotikirjastoni, Porvoon kaupungin pääkirjasto, yllättää minut positiivisesti kerta toisensa jälkeen. Tiloillaan, palvelullaan ja mahdollisuuksillaan. Siistissä, rauhallisessa lukusalissa ajantaju katosi ja vain kääntyvien sivujen rapina ympäriltä siivitti itseäkin eteenpäin.

Hämmentävää muuten huomata, miten teknologistuminen ja perinteinen lukusali eivät ihan sovi pariksi. Iltapäivän tunteina lukusaliin parkkeerasi innokas tiedontallentaja läppärinsä kanssa. Näp-näp-näp-näp, näp-näp-näp. Kiusaantuneita katseita ja vaivautunutta liikehdintää viereisissä loosseissa.

Silminnähtävä helpotus oli aistittavissa kanssalukijoiden keskuudessa silloin, kun läppäri vaihtui kirjaan. Pohdin tosin pitkään, mistä tilanteessa oli oikeastaan kyse – sallimmeko mielessämme lukusalit yhä vuonna 2016 vain kirjan ohella muistilehtiölle ja kuulakärkikynälle? Tukeeko se nykyaikaista tiedonhakua ja muistiinpanojen tekemistä? Ja toisaalta, kun se näp-näp-näp-näp selkeästi monia lukemiseen keskittyneitä häiritsee, miten tilanteita tulisi ratkaista ja tiloja kehittää näp-näp-näpytyksellekin soveltuvaksi?

Suljin hetki sitten lukusalin ja kotikirjastoni oven. Aikuisopiskelijan, perheenäidin, oma hetki – voimauttava – on ohitse tältä päivältä. Lapset ovat hoidossa famollaan, joka oli avullaan päiväni pelastaja. Arjen enkeli.

Askel on kevyt viikonlopun alkaessa. Selkeästi aamullista kevyempi. Kahlattavien tenttisivujen määrä on selkeästi pienempi. Aurinko paistaa.

– Marika

Lukusalissa

 

Posted on

Lu-ke-mi-nen

En ole koskaan oikein tykännyt lukemisesta. Tai oikeastaan lukemisesta, jolla on deadline. Olen siis hidas lukemaan. Jo peruskoulussa nuortenkirjojen luku-deadlinet tulivat vastaan liian nopeasti ja tunsin oloni huonoksi. Lukion jälkeen en kokenut yliopistoa kiinnostavana vaihtoehtona myös osaksi siksi, että tiesin yliopisto-opintojen sisältävän paljon lukemista.

Nyt löydettyäni yliopisto-opinnot, lukeminen on edelleen se epämiellyttävin osa opintoja. Tajusin tuossa eräänä päivänä kuitenkin että hei! suurinosahan opintoihin sisältyvästä kirjallisuudesta on mielestäni kiinnostavaa. Ja että kirjaan tarttuminen tuntuu joskus hankalalta ihan muista syistä.

Kahden asian olen huomannut helpottavan minua luku-urakoissa. Ensinäkin lukusuunnitelma (siis ihan ensinnäkin se kannattaa tehdä tavalla tai toisella ja se) kannattaa aloittaa ns. pläräilyajalla, jolloin on lupa vain silmäillä tekstiä. Ei siis varsinaisesti tarvitse aloittaa lukemista ensimmäisenä päivänä. Pläräily kuitenkin saa ajatukset kohti oikeita asioita ja kynnys lukemisen aloittamiseen madaltuu.

Toinen helpottava ajatus on, että seuraavana päivänä on jo helpompaa. Jos lukeminen tökkii tänään, anna sen tökkiä ja etene sitä vauhtia kuin pystyt. Seuraavana opiskelupäivänä on aina järjestään ollut helpompaa kuin ensimmäisenä.

Ja se, että luen hitaammin kuin muut ei oikeastaan vaikuta mihinkään muuhun kuin siihen, että minun pitää vain varata hieman enemmän aikaa lukemiseen kuin muiden. Ja mitä se minua liikuttaa kuinka kauan muut kirjoja lukevat? Häh?

Aurinkoa päiviin ja tsemppiä lukemiseen myös sinulle!

T:T

_DSC0071

Posted on

Kaamoksen kauneus

Masentaa, vettä sataa taas ja koko maa on saanut päälleen jokavuotisen harmaan peitteen. Aamulla kun lähden töihin on pimeää, ja kun illalla pääsen takaisin on pimeää. Aurinko on taas kadonnut ja kaamos koittanut. Väsymys on kaapannut minutkin ja saamattomuus sekä runsaasti kasvanut makeanhimo ovat tulleet energisten päivien ja säännöllisten arkirytmien tilalle. Pukeutumistanikin kuvaisi hyvin 50 shades of grey (tällä kertaa en kuitenkaan viittaa tunnetun kirjasarjan sisältöön vaan ihan vain nimeen), kuten koko maatamme valtaavaa säätilaa sekä ihmisten mielialaa.

Olen kuitenkin onnistunut nauttimaan myös kaamoksesta ehkä hieman yllättävilläkin tavoilla. Kaamos on pakottanut rauhoittumaan ja jäämään välillä sohvan pohjalle keräämään voimia. Silloin on ollut otollinen aika nostaa tenttikirja työpöydältä ja keskittyä vain lukemiseen. Rauhottuminen vain yhteen asiaan kerrallaan on tullutkin tarpeeseen todella hektisen elämänvaiheen jälkeen. Vihdoinkin olen pystynyt keskittymään tärkeimpiin asioihin ilman kiirettä ja suuria paineita.

Luonto ei tällä hetkellä näytä ehkä sitä kauneinta puoltaan mutta on rauhoittavaa lähteä lukemisen ja töiden välissä lenkkeilemään raikkaaseen ulkoilmaan. Se piristää valtavasti ja tuo ainakin minulle lisää rauhaa ja levollista mieltä. Mikään ei ole parempaa kuin stressin keskellä laittaa kuulokkeet korville, kuunnella syksyyn täydellisesti sopivaa musiikkia ja ottaa sitä kallisarvoista omaa aikaa sekä nauttia siitä rauhasta, jonka ulkoilma ja lenkkeily tuo.

Vaikka syksy ja kaamos masentaa ja väsyttää, saa siitä paljon irti halutessaan. Tunnistan itseni elämän pienten asioiden fiilistelijäksi ja syksy on ehkä parasta aikaa juuri sille fiilistelylle. Voimia siis kaikille kaamoksen kanssa painiville, kyllä se aurinko tulee sieltä vielä takaisin! Onhan se aina tullut.

-Karoliina

Posted on

Varma suoritus

Enää 6 tuntia ja 40 minuuttia ja sitten on se ensimmäinen tentti. Mieli on tyynen rauhallinen ja olotila muutenkin vallan loistava. Reilu viikko sitten oli polvet hyytelönä kun vain mietinkin tenttiä! Kahdessa viikossa elämä päätti heitellä eteen niin paljon tekemistä, hoidettavaa ja tulevia haasteita etten ole ehtinyt kirjoja avaamaan enkä tenttiä stressaamaan. Nyt paria tuntia ennen koetta kirjat odottavat vieressä pöydällä eikä töissä ainakaan vielä ole ollut sellaista rakoa jotta ne avaamaan ehtisi.

Rauha ei tullut osaamisesta. Paljon on jo ehtinyt unohtua ja paljon oli omatoimista opiskelua. Jos olisin lukenut hyvin sekä valmistautunut kokeeseen, olisin ehkä levoton ja pienet perhoset siivittäisivät parempaan suoritukseen. Yleensä hyvin valmistautuneena ja asiani perusteellisesti opettelevana ihmisenä se täydellinen rauha jonka saavuttaa vain varman epäonnistumisen edessä on mykistävä. Ei palloilua, ei paineita, ei turhaa jossittelua. Joku viisas on joskus sanonut, että hyväksyntä tuo rauhan ja taidan tajuta mistä höpötti. En todellakaan aijo tulevaisuudessa päästää opiskelua näin retuperälle, mutta hyväksymisestä seuraavan rauhan taidan ottaa mukaani. Jos asialle ei itse mitään voi, on sen murehtiminen aivan turhaa ja vie energiaa niiltä asioilta joihin voi vaikuttaa.

Onneksi on uusinnat! Lupaan, että siellä käteni tärisevät, höpötän mitä sattuu ja olen kaikin puolin kauhusta aivan kankeana. Olen siis lukenut ja toivon onnistuvani.

Sisko

Posted on

Epätahdissa

Viime viikon lauantaina se sitten kosahti. Lähdin töistä hieman aikaisemmin, jotta ehtisin nukkua pienet päikkärit ennen luentoa. Luonnollisesti heräsin pari tuntia luennon alkamisen jälkeen ilman mitään havaintoa kellon soinnista. Meni noin neljä sekuntia, että sisäistin tapahtuneen ja siitä noin kolme minuuttia kun olin ovesta ulkona matkalla kouluun. En toista kaikkea mitä päässäni liikkui, olenhan sitoutunut tiettyihin sääntöihin blogia aloittaessani, mutta kauniisti sanottuna ketutti. Paljon.

Tunnille päästessä meni hetki tajuta missä mennään ja mietin kannattiko edes juosta reiluksi tunniksi ja häiriköidä muiden luentoa. Pääsin kuitenkin kärryille ja pulssikin tasoittui normaaliin tasoon. Tauolla sain luntata kaverilta muistiinpanoja ja riemu oli valtaisa, kun eivät olleet vielä ehtineet Descartesin Mietiskelyissä pidemmälle. Se on kurssin tenttikirja enkä halua missata mitään mitä asiasta puhutaan. Vinkkinä muuten vastaavaan tilanteeseen: paras keino lainata kaverin muistiinpanoja on kysyä “Voinko vilkaista sun muistiinpanoja?”. Samalla voi kysäistä “Mitä kävitte läpi?” ja “Missasinko jotain todella oleellista?” Huomasin, että toimivat yllättävät hyvin!

Tällä viikolla ei luentoja sitten ollutkaan ja opiskelu ollut omassa varassa. Oppimaan opiskelun kursseja oli lukemisesta ja esseen kirjoittamisesta ( Suosittelen! Oppimateriaalit löytyvät matskut.helsinki.fi), mutta muuten piti ihan itse ottaa kirjat esille ja päättää kuinka paljon lukee. Ei muuten ollut mitenkään helppoa! Kävin Kaisassa tutustumassa paikkoihin, ostamassa Gaudeamuksesta pari kirjaa ja yritin edes puolet ajasta vaikuttaa siltä, että tiedän mitä teen. Onneksi Gaudeamuksessa oli ihanan avuliasta henkilökuntaa ja löysin hakemani ilman itkua! Opin viikon aikana mm. etten voi lukea kuin maksimissaan 45 min ilman taukoa, Kaisassa pitää olla ajoissa jos haluaa ison ihanan tuolin alakerrasta, älypuhelin on opiskelun vihollinen, nälkäisenä on turha edes haaveilla keskittymisestä ja aloittaminen on välillä vaikeampaa kuin Shatnerille dialogin opettelu. Hyödyllisiä asioita tietää, mutta näiden löytämiseen meni yllätävän paljon aikaa. Ensi viikolla alkavat onneksi taas luennot ja toivon mukaan pääsen takaisin rytmiin!

Sisko

Posted on

Kivijalan kimppuun

Hämmentävä kokemus: en tiedä lukemastani aiheesta mitään. Joka kappaleessa on noin kolme sanaa, joita en ole koskaan ennen edes kuullut. Sanat, jotka ymmärrän, viittaavat jatkuvasti asioihin tai käsitteisiin, joista minulla ei ole aavistustakaan. Opiskelen pitkästä aikaa asiaa, josta minulla ei ole alunperin minkäänlaisia pohjatietoja – ja se tuntuu ihan käsittämättömän hyvältä!

Tervehdys, täällä iältään vähän päälle kahdenkymmenen oleva naishenkilö, joka on vielä toistaiseksi jäänyt vaille lukion jälkeistä opiskelupaikkaa. Valkolakin saatuani vietin ensin superintensiivisen vuoden kansanopistossa opiskellen näyttelijäntyötä ja sen jälkeen toisen vuoden lähinnä maaten kotisohvalla mietiskellen nuoruuden tuskaa. Ensin mainitusta opin korvaamattoman paljon sekä elämästä että teatterin tekemisestä ja toisesta lähinnä sen, että ihmisen, eikä varsinkaan minun henkilökohtaisesti ole hyvä olla liikaa jouten. Joten kun pääsykokeissa ei tärpännyt myöskään viime keväänä, mietin, mikä voisi olla seuraava suunta elämälle ja vastaus löytyi mitä ilmeisimmin avoimesta yliopistosta.

Ilmoittautumistiedoissani lukee tällä hetkellä yleisen kirjallisuustieteen ja yleisen teologian perusopinnot. 50 opintopistettä vuoden 2015 loppuun mennessä. 40 niistä lukuvuoden 2014-15 aikana, yksi viiden pojon kurssi kesällä 2015 ja viimeiset viisi ensi syksynä. Saattaa kuulostaa jonkun korvaan paljolta, mutta kun vähentää monille aikuisopiskelijoille tutut, perheelliset velvoitteet ja ottaa huomioon tuntimäärällisesti vaatimattoman työn (ala-asteen opettajan sijaisuudet) niin määrä on oikein sopiva. Ja jotain haastetta tässä on kaivattukin.

Syksyn kaksi kurssia (eksegetiikka ja kirjallisuustieteen perusteet) ovat molemmat verkkokursseja, joten itseopiskelua on paljon. Viime viikolla olivat orientaatiot ja tällä viikolla olen viettänyt ensimmäisiä päiviäni kirjastossa. Mistä tulenkin takaisin aloitukseeni. Olen aloittanut eksegetiikan (eli Raamatun tutkimuksen) kurssikirjojen lukemisen ja törmännyt jo mainitsemaani asiaan – perusteiden opetteluun. Olin jotenkin alitajuisesti kuvitellut hakevani opiskeluun saman tatsin kuin pari vuotta sitten yo-kokeisiin, mutta ei mennyt kuin parin luvun verran huomata, että tähän tarvitaankin ihan uudenlaiset otteet. On täysin eri asia kerrata jo osaamiaan asioita ja soveltaa tietoa, kuin jäsennellä ihan uutta asiakokonaisuutta. Toisin muotoiltuna ajatuksellinen ero voisi olla karkeasti myös: mitä minun pitäisi tällä asialla sanoa vs. mitä minulle yritetään tässä sanoa?

Viimeiset pari päivää olenkin väkertänyt hyvin huolellisia muistiinpanoja kaikesta lukemastani, mikä on ollut hidasta, mutta erittäin, erittäin hyödyllistä. Olen oppinut paitsi itse asiaa, myös hahmottanut todella konkreettisesti, mitä se tiedon prosessointi oikein tarkoittaa. Kun yrittää miettiä, miten tiivistäisi sivun tekstiä yhdeksi virkkeeksi, on pakko miettiä samalla kertaa läpi kaikki käsitteet, syy-seuraus-suhteet ja omat mielikuvat vielä päälle. Tajusin, että kai se kivijalka on pakko ensin valaa kunnolla, että seinät pysyisivät ylipäätään pystyssä. Onneksi alkuinnostus kantaa toistaiseksi.

Tietysti myös käytännön asioissa saa opetella uutta. Yliopiston kirjasto on toki käyty katsastamassa ja verkkotunnusten aktivointi yms. kuuluu alkuhässäkkään oli kyseessä koulu mikä hyvänsä, mutta ihan oikeaa vaivannäköäkin on vaatinut verkkokurssien toimintakuvioihin tutustuminen Moodlen kautta. Parin verkkoluennon perusteella voisin sanoa tykkääväni ainakin live stream-opiskelumuodosta ja nyt odotan mielenkiinnolla, millaista on osallistua verkkokursseihin kuuluviin teemakeskusteluihin netissä. Ja sokerina pohjalla tietysti tämän blogin kirjoittajajoukkoon liittyminen…

Innostavaa syksyä kaikille toivoen,
Taru

 

Posted on

Jos oppisi oppimaan?

Päätin jo opiskelua suunnitellessani, että otan kaiken avun vastaan mitä vain saan. Edellisestä opiskelusta on aikaa ja yliopisto-opiskelusta ei ole sitten pienintäkään kokemusta. Heti kun mahdollista, ilmoittauduin kaikille mahdollisille kursseille ja laitoin ylös kaikki orientaariot, tervetuliaistilaisuudet ja selasin netistä vinkkejä ja ohjeita. Eikä kaduta!

Filosofian opiskeluihin kuuluu jo itsessään hyvin opastusta ja neuvontaa ja muutaman kerran on tullut kerrattua samoja asioita peräkkäisinä päivinä, mutta suurempaa haittaa en ole vielä siitäkään löytänyt. Kalenteri on kyllä tiukoilla. Ajatuksena; minkä nyt opin tekemään oikein, säästää aikaa ja vaivaa myöhemmin.

Uusi tuttavuus elämässäni on oppimispäiväkirja. En voi sanoa vielä sisäistäneeni mitä sillä aina haetaan ja, jos olen ymmärtänyt oikein, sanan merkitys on aika väljä. Itse ostin hienon mustan kovakantisen kirjan ja olen kirjoittanut sinne luentomuistiinpanojani puhtaaksi. Muistiinpanoni muistuttavat lähinnä (huonoa) katutaidetta ja uudelleen kirjoittaminen auttaa hahmoittamaan asiat paremmin.

Kirjoitan kokonaisuus kerrallaan tiivistäen luentojen kalvot sekä omat muistiinpanoni ja liitän mukaan omia ajatuksia ja ihmetyksen aiheita, sekä listaan aiheista kirjoittaneita ja teoksia tulevaisutta varten. Idea tuli Startti Opiskeluun illassa ja ehkä paras vinkki koko syksynä! Jos et ole vielä löytänyt omaa tyyliäsi opiskella tai haluat kokeilla jotain uutta, suosittelen lämpimästi! Itse olen (kuten aikaisemminkin sanottu), hieman vanhanaikainen ja kaipaan paperia ja kynää, mutta eiköhän tuo sama onnistu sähköisessäkin muodossa. Hyvänä apuvälineenä voi kokeilla esim. popplet.comia (taas vinkki yhdeltä tutor illalta) tai vastaavia sivustoja. Syksyn aikana luvassa vielä ohjausta tenttimiseen, kirjoittamiseen, lukemiseen ja tiedonhakuun ja lupaan palata asiaan vielä uudestaan.

-Sisko-

Posted on

Hiljaiseloa Viikissä

Valon lisääntyessä alkaa yleinen aktiivisuuskin taas kasvaa, toivon. Joulukuun viimeisten opiskelurutistusten jälkeen oli ihanaa pitää hetki taukoa ja lukea hyviä romaaneja, erityisesti joululahjaksi saatu Margaret Atwoodin Herran tarhurit vei mukanaan. Atwood on yksi lempikirjailijoistani, ja aihe tässä uusimmassa romaanissa herätti taas paljon ajatuksia. Tammikuussa aloitin hiljaisen palaamisen normaalielämän rytmiin, kun jumpat ja muut harrastukset alkoivat vähitellen tauon jälkeen. Tosin erittäin sitkeä flunssa ja uuteen asuntoon muuttaminen kaikkine pakkaus- ja purkuruljansseineen veivät aikaa täysipainoiselta aktivoitumiselta.

Mutta helmikuun koittaessa hiljaiselo opiskelun saralla näytti vihdoin päättyneen, kun odottamani luento alkoi. Johdatus etiikkaan -kurssi on osa elämänkatsomustiedon opintoja. Todella mielenkiintoinen kurssi, mutta vaatii kyllä paljon keskittymistä, kun en ole lukion filosofian peruskurssin jälkeen lukenut lainkaan filosofiaa. Ehkä aivot muutenkin olivat tahmeat pitkän joulutauon jälkeen tai ainahan kai voi syyttää flunssaa.

Uusi aloitukseni uhkasi jäädä puolitiehen, kun huomasin, etteivät tunnukseni yliopiston verkkopalveluihin enää toimineet enkä siis päässyt kirjoittamaan blogia enkä käsiksi etiikan kurssin verkkoaineistoihin! Hetken asiaa selviteltyäni eri tahojen kanssa tunnukset alkoivat taas toimia uuden salasanan voimin. Helpotuksesta huokaisten pääsin käsiksi kirjastojen aineistoihin ja nyt taas tänne blogiinkin. Uudessa asunnossa uusi työhuonekin odottaa ahkeraa opiskelijaa. Tosin tätä kirjoittaessani lapsi on vallannut työhuoneen leikkipaikakseen, ja itse istun olohuoneen sohvalla ja ihailen iltapäivän auringossa kaukana siintävää kaupungin siluettia, josta Johanneksen kirkon tornit erottuvat udun keskellä.

Posted on

Mikä on paras tenttiinlukupaikka?

Viime kesän helteillä yksi minun lempilukupaikoistani oli oman pihan suojaisa kulma puun varjossa, jossa aurinko lämmitti mukavasti ja jalat voi nostaa seinää vasten. Siinä tenttikirjankin lukeminen sujui kuin itsestään.

Kylmemmällä säällä houkuttelevin lukupaikka taitaa olla se perinteinen pehmeä sohvannurkka, jossa käden ulottuvilla on oltava höyryävä kuppi maitokahvia tai hunajalla makeutettua teetä.

Hiljattaiseen kirjatenttiin valmistautuessani päätin kuitenkin kokeilla, kuinka opiskelu yleisessä kirjastossa sujuisi. Ja sujuihan se. Ystävälliset kirjastovirkailijat opastivat minut asiallisesti sisustettuun lukusaliin, jossa istui jo muutamia eri ikäisiä ja kokoisia ihmisiä syventyneinä kirjoihin tai nenä kiinni läppärin näytössä. Itsekin purin kasseistani tietokoneen, kasan kirjoja, muistiinpanovälineitä ja vielä vesipullon, ja asetuin aloilleni. Lukusalissa vallitsi ihana hiljaisuus, jonka katkaisivat vain satunnaiset askeleet. Hassua kyllä, oikein ihmettelin, miten hiljaa kaikki osasivat olla – vaikka niinhän oli tarkoituskin. Ehkä olin tiedostamattani ajatellut, että yleisen kirjaston hälinä ulottuu sen kaikkiin huoneisiin.

Myös työpaikalla olen kurssikirjoja lukenut, pienissä ja suurissa kokoushuoneissa. Kahvikuppi ja vesipulllo vieressä tai janoisena sinnitellen, kunnes olen saanut luettua loppuun jonkun tietyn kokonaisuuden.

Tärkeintä on löytää sellainen paikka, jossa voi rauhassa keskittyä juuri sillä hetkellä, kun muulta elämältä löytää aikaa opiskelua varten.