Lukusalin hiljaisuudessa

Siitä, kun olen viimeksi istunut kirjaston lukusalissa, on ikuisuus. Tai no, todella kauan ainakin.

Totesin, että mikäli aion saada tenttikirjapinoni luettua – lukemastani myös jotakin ymmärtäen – on fiksuinta ottaa hetkeksi etäisyyttä kotiarkeen.

Aamulla sanoin ei kotitöille, pudistin kieltävästi päätäni minua anoen katsovalle puhtaan pyykin vuorelle ja jätin vakaalla päätöksellä ruuanvalmistuksenkin muiden (lue: lasten famon) harteille.

Tunsin kutkuttavaa jännitystä vatsanpohjassa kiivetessäni kotikirjastoni lukusaliin kohtavia portaita ylös – minä, opiskelija, lukemassa tenttiin kirjastossa.

Amatöörimäisesti huomasin unohtaneeni vesipullon ja kevyen naposteluvälipalan, kuten pähkinät (ei-rapisevassa-pussissa), mutta muuten sulauduin kohtuukatu-uskottavasti joukkoon. Liekö aika mennyt jo villasukkarentoilusta ohitse, sillä kenenkään muun en nähnyt istuvan oman soppensa hiljaisuudessa lämmittävän kotoiset sukat jalassa.

Kotikirjastoni, Porvoon kaupungin pääkirjasto, yllättää minut positiivisesti kerta toisensa jälkeen. Tiloillaan, palvelullaan ja mahdollisuuksillaan. Siistissä, rauhallisessa lukusalissa ajantaju katosi ja vain kääntyvien sivujen rapina ympäriltä siivitti itseäkin eteenpäin.

Hämmentävää muuten huomata, miten teknologistuminen ja perinteinen lukusali eivät ihan sovi pariksi. Iltapäivän tunteina lukusaliin parkkeerasi innokas tiedontallentaja läppärinsä kanssa. Näp-näp-näp-näp, näp-näp-näp. Kiusaantuneita katseita ja vaivautunutta liikehdintää viereisissä loosseissa.

Silminnähtävä helpotus oli aistittavissa kanssalukijoiden keskuudessa silloin, kun läppäri vaihtui kirjaan. Pohdin tosin pitkään, mistä tilanteessa oli oikeastaan kyse – sallimmeko mielessämme lukusalit yhä vuonna 2016 vain kirjan ohella muistilehtiölle ja kuulakärkikynälle? Tukeeko se nykyaikaista tiedonhakua ja muistiinpanojen tekemistä? Ja toisaalta, kun se näp-näp-näp-näp selkeästi monia lukemiseen keskittyneitä häiritsee, miten tilanteita tulisi ratkaista ja tiloja kehittää näp-näp-näpytyksellekin soveltuvaksi?

Suljin hetki sitten lukusalin ja kotikirjastoni oven. Aikuisopiskelijan, perheenäidin, oma hetki – voimauttava – on ohitse tältä päivältä. Lapset ovat hoidossa famollaan, joka oli avullaan päiväni pelastaja. Arjen enkeli.

Askel on kevyt viikonlopun alkaessa. Selkeästi aamullista kevyempi. Kahlattavien tenttisivujen määrä on selkeästi pienempi. Aurinko paistaa.

– Marika

Lukusalissa