AI in Learning -hanke esitteli projektiaan Digitorilla 23.9.

Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan Digitori-tapahtuma on tuonut esiin mielenkiintoista tiedekunnassa tehtävää digiteknologioihin liittyvää tutkimusta jo muutaman vuoden ajan. Tämän syksyn ensimmäisessä verkossa järjestetyssä Digitori-tapahtumassa mukana oli myös AI in Learning -hankkeen tutkijoita ja yritysten edustajia kertomassa hankkeessa tehtävästä tutkimuksesta. Tilaisuuteen osallistui yli 50 osallistujaa, ja sen aikana kuultiin tekoälyyn ja lisäketodellisuuteen liittyviä esityksiä.  

AI in Learning -hankeen ensimmäisessä esityksessä School Dayn Mikko Kylväjä ja tutkijatohtori Xin Tang kertoivat ensituloksia tutkimuksesta, jossa on tutkittu oppilaiden hyvinvointia viime kevään etäopetusjakson aikana. Tämän jälkeen professori Heli Ruokamo Lapin yliopistosta sekä Pekka Qvist NAPCONista esittelivät simulaation ja pelien käyttöön perustuvaa opiskelua ja siihen liittyvää tutkimusta. Seuraavaksi jatko-opiskelija Joakim Laine, professori Kai Hakkarainen ja Innokas-verkoston johtaja Tiina Korhonen esittelivät AI tutor- aiheeseen liittyvää tutkimusta sekä pian kasvatustieteellisen tiedekunnan tiloihin avautuvaa Iivari-laboratoriota, jossa tutkimusmittauksia käytännössä toteutetaan. AI in Learning -hankkeen viimeinen esitys liittyi tekoälyyn liittyviin eettisiin näkökulmiin. Hankkeen koordinaattori Päivi Kousa ja hankkeen tieteellinen johtaja Hannele Niemi kertoivat tutkimuksestaan, jonka keskiössä ovat koulutuspalveluja tarjoavien yritysten näkökulmat eettisiin haasteisiin. Esitykset herättivät mielenkiintoista keskustelua käsiteltävistä teemoista. Alle on koottu AI in Learning -hankkeen tilaisuudessa kuullut esitykset.

 

  • Student wellbeing during remote study period: First measurement model and preliminary results, Mikko Kylväjä, creative director, School Day Finland, and Xin Tang, postdoctoral researcher, University of Helsinki
  • AI in Learning: Games and Simulations, Heli Ruokamo, professor, Media Education Hub, Faculty of Education, University of Lapland, Pekka Qvist, manager, UI and Usability Engineering, NAPCON, Neste Engineering Solutions Oy
  • AI tutor -tutkimusta Iivari-laboratoriossa, Joakim Laine, VR-oppimisen tutkija, Kai Hakkarainen, professori, Tiina Korhonen, yliopistonlehtori, Innokas-verkoston johtaja, Helsingin yliopisto & Timo Lindqvist, Upknowledge
  • Tekoäly ja oppiminen: Eettiset haasteet koulutuspalveluita tarjoavien yritysten näkökulmasta, Päivi Kousa, tutkijatohtori, hankkeen koordinaattori & Hannele Niemi, professori, hankkeen tieteellinen johtaja, Helsingin yliopisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *