Termityö johtaa kaikenlaisten asioiden pohdiskeluun. Otsikon ongelma, miekkailu vai taistelu, vaikuttaa ensisilmäyksellä varmasti triviaalilta, mutta on kuitenkin todellinen ongelma tietyissä tapauksissa.

Sellaiset saksankieliset termit kuin Bloßfechten, Harnischfechten ja Rossfechten on luontevaa suomentaa paljasmiekkailu, haarniskamiekkailu ja ratsumiekkailu. Nämä tarkoittavat siis järjestyksessä miekkailua ilman haarniskaa, haarniskassa ja ratsain.

Wassmannsdorffin neuvoma varoasento pistintaistelussa (s. 109).

Ongelmia syntyy kuitenkin silloin, kun kyseessä on esimerkiksi Stangenfechten tai Bayonettfechten. Vaikka saksan fechten tarkoittaakin nykyään lähtökohtaisesti miekkailua, se ei kuitenkaan samalla tavalla eksplisiittisesti viittaa miekkaan välineenä. Kuulostaisi hassulta suomeksi puhua sauvamiekkailusta tai pistinmiekkailusta. (Floretti-, säilä- ja kalpamiekkailu toimivat, koska floretti, säilä ja kalpa ovat eräänlaisia miekkoja.) Suomeksi jälkimmäisestä käytössä ollut termi onkin pistintaistelu, joka vertautuu turnajaisista tuttuun lajiin peitsitaistelu. Vanhempi termi nyrkkeilylle on ollut nyrkkitaistelu.

Säilyttääkseni tietyn harmonian sotatieteellisen terminologian kanssa pyrin olemaan käyttämättä sanaa taistelu muuten kuin varsinaisen taistelun eli sotilaallisen yhteenoton merkityksessä. Tässä mielessä pistintaistelu kuulostaa eräänlaiselta taistelulta kuten hyökkäystaistelu, puolustustaistelu ja lähitaistelu. Muutenkin olen samaa mieltä kuin Karl Wassmannsdorff (1864) siinä, että on ongelmallista puhua pistimestä (Bayonett), sillä kamppailla voidaan myös ilman sitä (ja lisäksi Wassmannsdorff vihasi ranskalaista terminologiaa).

Wassmannsdorff kuitenkin ajatteli edellistä sanoessaan pistimen vaihtoehtona kivääriin kiinnitettävää metsästystikaria (Hirschfänger), johon perustuu miekkapistimenä tunnettu pistintyyppi: varsinainen pistin eli bajonetti olisi siis vain hylsypistin. Suomeksi molempia kutsutaan pistimiksi. Itse näkisin ongelman siinä, että käsikähmässä voidaan käyttää kiväärin muitakin osia kuin pistintä, nimittäin perää ja myöhemmin myös lipasta. Näin ollen Gewehrfechten toimii siinä mielessä, että välineeksi mainitaan vain kivääri (Gewehr), mutta kiväärimiekkailu ja kivääritaistelu ovat molemmat suomeksi vähän ongelmallisia.

Ehkä paras ratkaisu on pitäytyä vakiintuneessa pistintaistelussa ja hyväksyä symmetrian puute ja muut ongelmat. Muutenkin perällä, lippaalla ja piipulla iskeminen kuuluvat ennemmin pistintaistelun jälkeiseen aikaan, “lähitaisteluun kylmin asein”.

Palatakseni kuitenkin paljas-, haarniska- ja ratsumiekkailuun on sanottava, ettei näissäkään “miekkailu” tapahdu välttämättä miekalla. En kuitenkaan lähtisi lanseeraamaan sellaisia termejä kuin paljastaistelu, haarniskataistelu tai ratsutaistelu. Huomattakoon vielä sekin, että nimityksen Fechtbuch eli fight book suomenkielinen vastine on kamppailukirja. Olisin tapuvainen hyväksymään sen, että sanan miekkailu merkitykseen näissä yhteyksissä vaikuttaa saksan sanan Fechten käyttö, vaikka tässä on tietyt oikeakielisyysongelmansa.

Samaan teemaan liittyy myös I.33:ssa käytettävä sana dimicare (ilmaisussa ars dimicatoria) ja sen tulkitseminen.