Kategoriat
Uncategorised

Ruututeemakarttoja

Neljännellä kurssikerralla pääsimme tutustumaan ruudukoiden käyttöön vektoriaineiston yhteydessä, sekä esittämään sekä absoluuttisia, että suhteellisia arvoja juurikin ruututeemakartalla. Ensimmäisenä toimme pääkaupunkiseudun asutusta kuvaavaa pisteaineistoa Qgis:iin. Tämän jälkeen loimme kartalle ruudukon, jonka avulla pääkaupunkiseudun alue rajautui saman kokoisiin ruutuihin.  Kurssikerran harjoituksessa kuvasimme pääkaupunkiseudun asukastiheyttä ruudukolla. Kuvassa 1. on kurssikerralla otettu kuvakaappaus harjoituksesta. Ruutujen alla näkyy punaisella pisteaineisto, jonka toimme ensimmäisenä Qgis:iin.  Pisteaineistossa oli runsaasti dataa asutuksen sijainnista, ikä- sekä sukupuolijakaumasta ja asukkaiden määrästä. Ruutukartalla pisteet ja niiden attribuuttitiedot on sisällytetty ruudukkoon ja kartalla on esitetty halutut muuttujat.  Ruutukartta mahdollisti myös absoluuttisten arvojen kuvaamisen, kun aiemmin olemme kuvanneet koropleettikartoilla suhteellisia osuuksia. 

Kuva 1.
Kuva 1. Kuvakaappaus kurssikerran harjoituksesta. Kartalla on esitetty väestöntiheyttä pääkaupunkiseudulla. Mitä tummempi väri, sitä suurempi asukastiheys. Taustalla näkyy punaisella pisteaineistoa.

Yhteisen harjoittelun jälkeen siirryimme itsenäisen harjoituksen pariin. Esitimme samalla pohjakartalla ja ruudukolla valitsemaamme muuttujaa. Itse valitsin tarkasteltavaksi muuttujaksi ruotsinkielisten suhteellisen osuuden väestöstä. Harjoituksen lopputulos on kuvassa 2.

Kuva 2. Ruotsinkielisten suhteellinen osuus väestöstä pääkaupunkiseudulla.

Ruutukartta on monipuolinen ja toimiva tapa esittää tietoa, jos halutaan, että esitystapa on tarkka. Kuten aiemmin mainitsinkin, ruutukartassa positiivista on koropleettikarttaan verrattuna myös se, että suhteellisten osuuksien lisäksi on mahdollista kuvata myös absoluuttisia arvoja. Koropleettikartassa kun on jokin valmis aluejako ja arvojen on oltava suhteellisia koska alueet ovat eri kokoisia.  Ruutukartta ei ole mielestäni visuaalisesti yhtä mielyyttävä kuin muut kurssilla tehdyt kartat, mutta huomattavasti tarkempi juuri ruutujen takia. Visuaaliseen ilmeeseen toki vaikuttaa varmasti se, että kyseinen kartta oli vasta kolmas tekemäni ruututeemakartta. Kartan visuaaliseen ilmeeseen vaikuttaa myös se, että ruotsinkielisten osuus on suuressa osassa pääkaupunkiseutua melko alhainen jonka takia suuri osa ruudukkoa on valkoista tai todella vaaleaa sinistä. Muutamia suuremman arvon ruutuja kartalta voi kuitenkin havaita, etenkin itä- ja luoteisosissa suhteelliset osuudet ovat hieman korkeammat. Kuten Venla Moisio (2020) blogissaan toteaa, karttaan olisi voinut myös lisätä nimistöä, joka helpottaisi alueiden hahmottamista. Myös Jonna Kääriäinen(2020) nosti saman asian esille blogissaan: nimistö ja päätiet taustakartalla olisi tehnyt kartasta vielä selkeämmän. Kuvan 2. kartalla esitettyä tietoa olisin jälkikäteen ajateltuna voinut kuvata selkeämmin ympäristöstä erottuvaksi, nyt sinisen värisävyt hieman hukkuvat taustaan.

Jonna Kääriäinenkin (2020) tiivisti blogissaan hyvin samaa mitä itsekin ajattelin: ruututeemakartta on hyvä tapa esittää ja tarkastella tietoa aluerajoista riippumatta.  Ruuduilla on tarkat arvot ja niille voidaan määärittää koordinaatit ja kuvan 2. kartan tietoa voi käyttää erilaisiin tarkoituksiin, kuten ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen tai palveluiden tarjonnan suunnitteluun. Etenkin pienillä alueilla ruudut ovat hyvä tapa esittää tietoa alueilla, joissa esimerkiksi kuntajako ei ole toimiva ratkaisu. Kovin suurilla alueilla ruudut voivat kuitenkin alkaa olemaan melko vaikealukuista tilkkutäkkiä. Yleisesti ruututeemakarttojen kanssa työskentelystä jäi positiivinen fiilis, vaikka oman kartan lopputulos voisi olla kauniimpikin.

Lähteet:

Venlan blogi: ”Viikko 4- Ruudukoiden hyödyntämistä ja rasteriaineistoihin tutustumista”. 2020.

https://blogs.helsinki.fi/moivenla/

Geoinformatiikan menetelmät 1- Jonna Kääriäinen ”Pisteaineistosta ruututeemakartaksi”. 2020.

https://blogs.helsinki.fi/kaarijon/

Yksi vastaus aiheeseen “Ruututeemakarttoja”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *