Kategoriat
Uncategorised

viimeinen kurssikerta

 

Kuva 1. Taloudellinen huoltosuhde kunnittain

Viimeisellä kurssikerralla pääsi säätämään ja ihmettelemään itse tuotujen aineistojen ja niiden esittämisen kanssa oikein olan takaa. Valmistauduin kurssikertaan hakemalla aineistot Tilastokeskukselta. Mielyyttävältä näyttävän pohjakartan Suomesta löysin aikaisemmista kurssimateriaaleista (vielä kun olisin tässä vaiheessa tajunnut ajatella hieman pidempään sitä, että taustakartta oli vuodelta 2015). Kurssikerran alussa sain kuitenkin ensimmäiseksi ilokseni huomata, ettei excelissä tehdyt aineistot halunneetkaan aueta Qgis:issä ja lopulta sain tuoda aineistoja uudelleen eri mutkien kautta. Kaiken säätämisen ohessa myös kartoilla kuvatut aiheet vaihtuivat muutamaankin otteeseen.

Ensimmäisessä kartassa (kuva 1.) on kuvattu taloudellista huoltosuhdetta kunnittain. Toisessa kartassa (kuva 2.) taas nettomuuttoa kunnittain. Kumpikin kartta kuvaa vuoden 2017 tilannetta. Halusin tarkastella karttojen avulla huoltosuhteen ja nettomuuton yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut järkevää tarkastella vuoden 2018 huoltosuhdetta, koska en tiedä näkyykö nettomuutto taloudellisessa huoltosuhteessa vielä samana vuonna. Yhteneväisyyksiä näiden kahden kartan välillä voi kuitenkin huomata: isompien  kaupunkien kohdalla ja läheisyydessä sekä huoltosuhde, että nettomuutto erottuvat edukseen.  Nämä kaksi karttojen muuttujaa eivät kuitenkaan korreloi täysin eli poikkeamaakin on. Esimerkiksi Lapissa huoltosuhde on melko hyvä, vaikka nettomuutto on negatiivinen. Taloudelliseen huoltosuhteeseen vaikuttaa kuitenkin myös moni muu asia, kuten esimerkiksi kunnan työllisyysaste.

Kuva 2. Nettomuutto kunnittain Suomessa, 2017

Itse karttojen teko oli vaiherikas, rasittava ja lopulta (ihme ja kumma) kohtuullisen mukava prosessi. CSV-tiedostojen kanssa sai taistella ihan tarpeeksi, kun Tilastokeskuksen taulukot eivät auenneet järkevästi Qgis:issä. Lopulta kopioin tiedot exceliin ja muokkasin taulukon ulkoasua ennen Qgis:iin tuomista. Yli 300 kunnan tietojen läpikäynti excelissä oli melkoinen operaatio.  Kuvan 2. karttaan laskin erikseen tuoduista tulo-ja lähtömuutoista nettomuuton ja liitin Join-toiminnolla ne taustakarttaan. Tässä vaiheessa olin saanut kaksi karttaa valmiiksi. Kunnes huomasin, että muutamasta kunnasta puuttui tilastotieto. Noh, ei kun selvittämään syytä. Aluksi luulin, että syy oli tuodun aineiston ja pohjakartan kuntanimien eroissa. Eipä ollut ei. Kuten aiemmin mainitsin, taustakartta on vuodelta 2015 ja tilastotieto vuodelta 2017. Näiden kahden vuoden aikana on tapahtunut muutama kuntaliitos ja siksi nämä tiedot puuttuvat, koska tilastotiedoissa ei näitä kartalla esitettyjä kuntia ei enää ole. Nämä kunnat ovat entinen Juankoski, Nastola sekä Jalasjärvi, jotka on liitetty toisiin kuntiin. Aikaisemmista kurssiaineistoista löytyi kuitenkin vuoden 2017 kuntajako, jonka sain tuotua Qgis:iin. Enää siis vain nettomuuton ”Joinaaminen” uuteen taustakarttaan ja ongelma on poissa. Paitsi että Qgis päätti näyttää vielä viimeisen kerran isoa paksua keskisormeaan ja ei suostunut liittämään aineistoa. Siksi näissä kartoissa on mainitsemieni kuntien tiedoissa virhe. Tappelin Qgis:in kanssa useampaan otteeseen enkä silti saanut toimintoa  läpi, vaikka se kurssikerroilla onkin onnistunut (yleensä) ongelmitta.  Oma huolimattomuusvirhe kostautui siis oikein huolella, kun en tajunnut ajatella mahdollisia kuntaliitoksia. Silti tuntuu lottovoitolta, että halutut asiat on esitettynä kartalla.  Kuten Alex Nylanderkin blogissaan toteaa: ”Ei tässä muuta, mennään näillä mitä on”. Tästä otin kuitenkin opikseni. Vaikka viljelin työtä tehdessä ärräpäitä melko kunnioitettavan määrän enkä todellakaan selvinnyt ilman apua, oli itsenäinen harjoitus todella opettavainen ja mukavan haastava.

 

Lähteet:

Alexin blogi, ” Vapain käsin, vapain mielin”, 2020. https://blogs.helsinki.fi/alny/

http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__muutl/statfin_muutl_pxt_11a1.px/table/tableViewLayout1/

http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11ra.px/table/tableViewLayout1/

( blogi on valmis)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *