Sommitelma

Sommitelma (assemblage) kuvaa asioiden, materiaalien ja ilmiöiden rajoiltaan avoimia kokoontumia. Antropologi Anna Tsing (2015/2020) ehdottaa, että sommitelmat voivat toimia perustana tiedon tuottamiselle ja tarinoiden kertomiselle. Kokoontumisten ja kerääntymisten painottaminen tarjoaa hänen mukaansa vaihtoehdon yksilökeskeisille, yksisuuntaisille ja eteenpäin kulkevan edistyksen tarkoituksiin valjastetuille tietokäytännöille.

Tähän tutkimukseen sommitelma tuottaa rakenteen, jolla voidaan liikkua kontekstista ja käytännöstä toiseen. Se auttaa huomioimaan tilaan ja aikaan liittyviä yksityiskohtia ja tilanteiden moniäänisyyttä. Sommitelmat ovat ajallisesti avoimia, sillä ne sisältävät paitsi oppimiamme historioita, myös poispyyhittyjä vaihtoehtoisia historioita ja mahdollisia tulevaisuuksia (ks. Hohti ym., 2021). Monilajisen tutkimuksen sommitelmissa kiinnitämme huomiota muunlajisiin eläimiin osana yhteiskuntaa. Esimerkiksi museon tai leikkikentän sommitelmissa voi tutkia sitä, miten vaikkapa eläimet, instituution rytmit, teknologiat, sää ja ihmislapset kohtaavat ja vuorovaikuttavat.

 

Kirjallisuutta

Hohti, R., Rousell, D., MacLure, M. & Chalk, H. L. (2021). Atmospheres of the Anthropocene: Sensing and rerouting dis/inheritances in a university museum with young people. Children’s Geographies, 1-14. https://doi.org/10.1080/14733285.2021.1998369

Tsing. A. L. (2020). Lopun aikojen sieni: Elämää kapitalismin raunioissa. Tutkijaliitto.