Kielipankki

Erilaisten tekstiaineistojen käyttöön tiedoksi Kielipankin Korp-palvelu, jossa voi hakea sisällöistä tietyillä sanoilla ja nähdä sanamuotojen esiintymät ja paikan aineistoissa. Yksinkertaisimmillaan voi valita haluamansa korpukset, jonka jälkeen hakusana ja konkordanssi-näkymään tulee tietoa sanan esiintymisestä.

 

Löydetystä sanasta näkee lehden tiedot josta sana löytyi, tiedot digitointiajankohdasta ja linkki digin puolelle, jos aineisto on käytettävissä.

Jos joissakin hakutuloksissa on eroa suhteessa https://digi.kansalliskirjasto.fi – palveluun, niin syinä voi olla pienet erot aineistoissa – digiin on saatettu tehdä lisäyksiä, poistoja tai  korjauksia joita Korp-palvelusta puuttuu. Lisäksi aineiston käsittelyssä ja hakutoimintojen sisäisessä toteutuksessa on eroa, joten ei tarvitse hämmästyä.

Aineistojen tutkinnassa kannattaa myös tutkia millaisia asioita hakutuloksiin tarttuu. Hakutulos ei välttämättä osu uutiseen vaan se voi osua myös esimerkiksi mainokseen tai ilmoitukseen, joka onkin voinut osua useisiin lehtiin päivä päivältä.

Olemme saaneet jo muutamia kehitysideoita kaavionäkymään, joten jos mielessäsi on jotakin, niin lähetäthän palautetta digin palaute-toiminnon avulla.