Filosofit voittivat jälleen teologit

Dilemman perinteikäs jalkapallojoukkue FC Premissi (joidenkin lähteiden mukaan myös FC DilDo) voitti teologien TYT-Belsebulsin murskalukemin 3-2. Voitollaan filosofit jatkoivat pitkää ja maineikasta perinnettä, joka alkoi jo auvoisina antiikin aikoina: FC Premissin manageri Otto Lindergborg kommentoi voittoa mm. seuraavasti:

“Dilemma voitti ensimmäisen ottelunsa Belsebubeja vastaan 3-2
ja osoitti miksi filosofia aikoinaan itsenäistyi uskonnosta (vaikka järjen
käyttö uskonnon ohella olikin tavallista keski-ajan skolastikkojen
piirissä , uskon asioita pyrittiin selvittämään järjen avulla jotta Jumalan
sana ei vaikuttaisi ainoastaan ilmoitusluonteiselta asialta, ei voida silti
sanoa sen olleen itsenäisessä asemassa uskontoon verattuna. Monet
vaikutusvaltaiset skolastikot yhtyivätkin lausahdukseen: ‘Uskon jotta
ymmärtäisin’); filosofia on vaikutusvaltaisempaa kuin teologia.”

FC Premissin voitokas taival yliopiston jalkapallosarjassa jatkuu Töölön pallokentällä keskiviikkona klo. 13.00, jolloin se kohtaa ensin oikeustieteilijöiden Työväen nyrkkeilijät ja sen jälkeen kansantaloustieteilijöiden KTTO2000B:n. Sekä oikeustieteilijät että kansantaloustieteilijät ovat olleet jo iät ja ajat akateemisessa maailmassa filosofien pilkan kohteena, joten saman perinteen odotetaan jatkuvan myös jalkapallokentällä.

Dilemma ry:n puheenjohtaja Lauri Kallio kommentoi tilannetta totuttuun tapaansa: “Loistavaa!”

3 thoughts on “Filosofit voittivat jälleen teologit”

  1. Aika hienoa, pakanallista kyytiä belsebylsille, vai mitä ne nyt onkaan. Head on.

    Onkos seuraavissa kohtaamisissa harrastettavan pilkanteon tyylilaji jo valittu: kevyt itseironia, piikikäs sarkasmi…?

  2. Norsunluutornista kantautuneiden huhujen mukaan FC Premissin tulevien otteluiden taktiikka on seuraava: “Tehdään vain oma suoritus ja katsotaan miten pitkälle se riittää.” Mielestäni tämä saattaa viitata juuri kevyeen itseironiaan. Toisaalta FC Premissi on tunnettu salamannopeista taktiikanvaihdoksistaan, joten vastustajien on pysyteltävä jatkuvasti hereillä. Tästä on FC Premissille etua, sillä jatkuva hereillä pysyminen aiheuttanee vastustajille riittävän pitkään jatkuttuaan ankaraa väsymystä, jonka turvin yönsä rauhassa nukkuneet filosofit voivat iskeä verkot tötterölle.

    Eräiden nimettöminä pysyttelevien lähteiden mukaan FC Premissin maalivahti aikoo venyä tulevissakin otteluissa ilmiömäisiin haamupelastuksiin.

    Sitäkin nimettömämmät lähteet ovat levittäneet villiä huhua, jonka mukaan Dilemma ry:n puheenjohtaja Lauri Kallio olisi kommentoinut tapahtumia tuttuakin tutumpaan tapaansa: “Loistavaa!”

  3. Dilemman futisjoukkue FC Premissi jatkoi lähes käsittämättömiä otteitaan viime keskiviikkona häviten ensin 5-0 oikeusteteilijöiden Työväen nyrkkeilijöille mutta voittaen heti perään kansantaloustieteilijöiden KTTO2000:n 8-2.

    Historiaa tunteville tulee välittömästi mieleen legendaarisen antiikin skeptikko Karneadeen trippi Roomaan, jossa hän ensimmäisenä päivänä argumentoi oikeudenmukaisuuden puolesta ja seuraavana päivänä oikeudenmukaisuutta vastaan. Näin Karneades todisti skeptisismin: voimme järkevästi olla kahta mieltä jostakin asiasta, eikä meillä ole keinoja ratkaista kummankaan mielipiteen oikeellisuutta. FC Premissi siis todisti rahvaille oikeustieteilijöille ja kansantaloustieteilijöille, että FC Premissi on sekä huono joukkue että hyvä joukkue, emmekä voi järkevästi ratkaista tätä ristiriitaa.

    FC Premissi sijoittui lohkossaan lopulta toiseksi ja jatkaa välieriin.

    Joukkueen manageri Otto Linderborg kiitti erinomaisesta menestyksestä nopeita vaihtoja:

    “Kiitos nopeiden vaihtojen meillä oli jatkuvasti tuoreita
    filosofinjalkoja kentällä ja jopa hieman heikkokuntoisemmat rokkarityypit
    niin kuin esim. Kaitsu suoriutuivat lepotaukojen ansiosta tehtävistään
    kiitettävin arvosanoin.”

    Erityissuitsutusta manageri Linderborgilta sai FC Premissin maalivahti Totte “Snake” Harinen:

    “Haluan kuitenkin erityisesti kiittää joukkueen maalivahtia Tottea jonka
    ulottuvat liimakädet vaikuttivat joka tilanteessa yltävän pallon tielle.
    Totte ryömi ajoittain maassa pallon perässä niin kuin innokas
    leikkikouluikäinen ja sai aina jollain konstilla pallosta otteen.
    Todellista filosofista uhrautumista. Loistavaa!”

    Myös puhelimella tavoitettu Dilemma ry:n puheenjohtaja Lauri “Läde” Kallio yhtyi Linderborgin “Loistavaa!”-huudahdukseen, ja lisäsi: “Dilemman maine kasvaa koko ajan.”

    FC Premissi kohtaa seuraavassa ottelussaan Töölön pallokentällä AC Toosan. Kyseinen ottelu pelataan ensi keskiviikkona 3.5 klo. 11.00.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *