Hyvät ystävät!
Kurssin kohokohta eli tutkijatentti on nyt taputeltu ja Leiviskä onnistuneesti grillattu. Tenttitilaisuus oli antoisa kokemus ja koimme, että se sujui kaikin puolin mallikkaasti. Saimme muotoiltua tarpeeksi haastavia ja monipuolisia kysymyksiä, jotka osoittivat perehtymisemme artikkeliin ja saimme tentissä myös tärkeimpiin kysymyksiin tiedonjanomme tyydyttäviä vastauksia. Kysymyksiä olisi vielä riittänyt ja uusiakin heräsin tentin aikana, joten lisäaika ei olisi ollut pahitteeksi.
Kurssin aikana meitä paljon puhuttanut käsite radikaali toiseus (radical otherness) tuli myös tentissä melko nopeasti puheeksi. Yksi keskeisimmistä ja runsaasti keskustelua herättäneistä kysymyksistä koskikin radikaalin toiseuden luonnetta: “Perussuomalaisten kannatus on Ylen marraskuun kannatuskyselyn mukaan noussut 23% eli PS. on nyt suurin puolue. Jos epädemokraattisia arvoja edustavat puolueet pääsevät valtaan tai suurempaan suosioon, voidaanko näitä pitää enää radikaalisti toisina? ” Leiviskä valotti tentissä omaa, Rawlsiin kallistuvaa näkemystään sekä artikkelissa esiteltyjä käsityksiä enemmän: Rawlsilaisen näkökulman mukaan epädemokraattisia arvoja ajavat puolueet pysyvät radikaalisti toisina; Mouffen teorian mukaan taas radikaalin toiseuden tunteesta pitää aktiivisesti pyrkiä eroon mahdollistamalla kaikkien mielipiteiden osallistumisen julkiseen keskusteluun laajentamalla julkista tilaa (Public Sphere). Vielä kerran, jotta takariviinkin kuuluu: Radikaali toiseus tarkoittaa länsimaisen demokratian perusperiaatteita uhkaavia ideologioita.
Julkinen tila eli public sphere (Mouffe 2005) on keskeinen käsite, joka sitoo tämän artikkelin kasvatustieteeseen ja siitä debatoiminen sekä yhdessä Leiviskän kanssa että ryhmämme kesken on antanut monipuolisia eväitä myös opettamiseen. Pitäisikö julkista tilaa luoda suuremmin koulumaailmaan ja kenen tehtävänä se olisi? Onko opetussuunnitelman linjaukset keskustelu- ja väittelytaidoista riittäviä, jotta yhteiskunnallinen kiinnostus saadaan heräämään lapsissa ja nuorissa? Ja viimeisimpänä ehkä kiperin kysymys: Onko oletusarvona se, että lapsien täytyy kasvaa politiikkaan intohimoisesti suhtautuviksi kansalaisiksi? Kansalaiskasvatukselle tehtäväksi mainittiin demokraattisten arvojen vaalinta, joka hyvin Rawlsilainen ajatus. Hankala asia käsiteltäväksi koulussa, mutta lopulta päätöksen ja mielipiteen demokratian toimivuudesta pitäisi jokaisen oppilaan tehdä itse, mutta kysymys kuuluukin: saavatko oppilaat peruskoulusta tarpeeksi hyvät eväät siihen?
Leiviskä viittasi artikkelissaan siihen, että Ruitenbergin sovellus kansalaiskasvatuksesta ja poliittisten intohimojen vaalimisesta on Mouffen teorian tavoin tietyllä tapaa ’virheellinen’ tai puutteellinen siinä, miten kummankaan näkemykset poliittisesta vastakkainasettelusta eivät selitä sitä, miten saadaan luotua tila poliittiselle diskurssille. Lyhyesti: poliittisten intohimojen vaaliminen ja tietynlaisen ’doktriiniajattelun’ vahvistaminen vain syventää kuilua eri mielipiteiden välillä ja vahvistaa radikalisoitumista.
Yhtenä tärkeimmistä Rawlsin teorian kulmakivistä voidaan pitää myös käsitettä burdens of judgement, jolle emme näiden kuukausien aikana yhdessä tutkijan kanssa edes löytäneet alle virkkeen pituista suomennosta. Kuten viime blogissamme esittelimme, se tarkoittaa sitä, että “eettisesti sekä poliittisesti latautuneisiin kysymyksiin voi olla useita toisistaan eriäviä vastauksia, jotka ovat yhtä arvokkaita.” Tällaisen ajattelun kehittämistä voidaan pitää yhtenä kansalaiskasvatuksen kulmakivinä sekä työkaluna julkisen tilan luomiselle esimerkiksi juuri kouluissa.
Muun muassa näiden pohdintojen parissa me olemme syksyn ajan pyöriskelleet. Kymmenen henkinen ryhmämme ei tietenkään löytänyt keskuudestaan Rawlsilaisittain konsensusta, mutta Mouffen hengessä pääsimme kyllä väittelemäänkin. Onnistuimme kuitenkin luomaan ryhmämme keskuuteen turvallisen, julkisen tilan, jossa keskustella ja jakaa ajatuksia ja mielipiteitä. Keskusteluilmapiirimme heijastaa, että tiedämme ja ymmärrämme asiasta enemmän. Kun katsomme taaksepäin ensimmäisen periodin alkupuoliskolle, ei voi kuin pyöritellä silmiään sille kirkasotsaisuudelle. Olemme löytäneet muutamiakin elämän totuuksia, joista ehkä tärkein on se, että kasvatustieteellinen tutkimus ei aina ole sovellettavissa kouluun. Leiviskän artikkeli on lähinnä yhteiskunta- ja kasvatusfilosofista vertailevaa pohdintaa. Ryhmämme keskusteluissakin on ollut havaittavissa kehitys huomattavasti filosofisempaan suuntaan.
Tämän artikkelin parissa on vietetty monia pääosin miellyttäviä tunteja, ja se on opettanut meille monen monta asiaa toisistamme, yhteiskunnasta sekä kasvatustieteellisestä tutkimuksesta. Yhteistyö tutkijamme Anniina Leiviskän kanssa on ollut lämminhenkistä ja sujuvaa, voimmekin puhtain sydämin suositella häntä mukaan tulevien vuosien kursseille.
Ryhmän jäsenet: Sara Oubajja, Eveliina Rautio, Ida-Maria Sarakorpi, Ellamari Perttu, Sara Sonninen, Ville Lääti, Penna Kukkonen, Atte Moisio, Maija Parlov & Iida Yliannala
Kuvat: Pekko Korvuo