Ryhmä 13: Tutkitut ovat herran tiet

Yliopistolain 2 §:n mukaan: “Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.” Tieteellinen tutkimus on edellytys yliopiston olemassaololle ja tutkimuksen tärkeys painottuu etenkin Helsingin yliopistossa. Mutta mihin kasvatustieteellistä tutkimusta tarvitaan? 

Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa tutkitaan kasvatusta, yhteiskuntaa sekä kulttuuria. Näihin sisältyy mm. tasa-arvo, koulutuspolitiikka sekä globaali vastuu. Kohtaamme näitä asioita päivittäin. Jotta voisimme jatkuvasti parantaa yhteiskuntaamme, sekä antaa jokaiselle yhtäläiset eväät elämään, on meidän tutkittava, mitkä valloillaan olevista systeemeistä toimii ja mitä on uudistettava.

Kasvatustieteellinen tutkimus liittyy meihin jokaiseen. Jokaisella meistä on jonkinlainen omakohtainen käsitys mm. koulutuksesta ja eettisestä kasvatuksesta. Näihin on kuitenkin vaikea liittää yhtä oikeaa tapaa ajatella asia, ja usein meillä onkin erilaisia käsityksiä esimerkiksi juuri kasvatuksesta. Kasvatustieteellinen tutkimus kuitenkin luo pohjan, jonka päälle voimme lisätä omat kasvatuskäsityksemme. Jos kasvatustieteellistä tutkimusta ei olisi, olisi hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta, perustella omia valintojaan kasvatuksen saralla. Miksi juuri minun käsitys on itselleni sekä kasvatuksen kohteelle eettisin vaihtoehto, eikä esimerkiksi lastansa kaltoin kohtelevan käsitys.

Hyvä kasvatustieteellinen tutkimus on ajankohtaista, ja sen tavoitteena on lisätä ymmärrystä kasvatuksesta ja että saatua tietoa voidaan soveltaa käytännössä. Tutkimussuunnitelman luominen on myös tärkeää, jotta tutkimus olisi johdonmukaista ja järkevää. Lisäksi täytyy noudattaa eettisiä periaatteita, sillä tutkimuksessa työskennellään paljon lasten kanssa. Tutkimusmenetelmät täytyy siis valita tarkasti. Tutkijan täytyy pysyä riippumattomana ja puolueettomana eikä tutkimuksen rahoittaja saa vaikuttaa tutkimuksen tekoon tai tutkimustulosten julkaisemiseen. Hyvässä tutkimuksessa on perehdytty huolella aiemmin tehtiin tutkimuksiin ja tutkimuskysymykset ja on määritelty sen mukaan. 

Ajatuksemme kohti tutkivaa työtapaa -opintojakson aloittamisesta olivat ristiriitaiset. Meillä oli jonkin verran ennakkokäsityksiä tulevasta, mutta todellisuus paljastui vasta ensimmäisessä tapaamisessa. Tutkimus on yksi yliopiston suurimmista tehtävistä, joten aiheen käsitteleminen jo näin opintojen alussa on todella tärkeää. Olemme ymmärtäneet, että laadukas tieteellinen tutkimus on syynä siihen, että saamme hyvää opetusta ja ylipäänsä opiskella yliopistossa. On siis hienoa, että Helsingin yliopisto panostaa niin näkyvästi tieteelliseen tutkimukseen.

Yhdeksän hengen ryhmään jakaantuminen luo mielestämme mukavasti haastetta kurssityöskentelyyn. Voimme ajatella olevamme tutkimusryhmä, joka on uuden ongelman edessä. Osalla ryhmäläisistä on toisia enemmän kokemusta yliopistomaailmasta ja osalla taas ei ollenkaan. On mielenkiintoista kuulla erilaisia ajatuksia tutkimuksesta ja huomata, millä tavalla ryhmämme käsittelee aihetta. Tieteellistä tutkimusta tehdään usein yhteistyössä muiden ihmisten kanssa, joten saamme nyt hienon mahdollisuuden harjoitella ryhmätyöskentelyä ja liittää sen tutkimukseen. Mielestämme on hyvä, että opettajat eivät ohjaa kaikkea toimintaa, vaan saamme olla itse vastuussa omasta oppimisestamme.

Ryhmätyöskentely liittyy vahvasti kurssin pedagogiseen lähestymistapaan. Mielestämme työskentelytapa on todella hyvä, koska tällaiseen aiheeseen olisi hankalaa tutustua vain luentoja kuuntelemalla. Saamme itse käsitellä erilaisia ongelmia ja ratkoa niitä, jolloin oppiminen on toivottavasti monille helpompaa. Ennakkoon odotimme yliopisto-opiskelulta enemmän itsenäistä työtä, mutta kasvatustieteellisellä alalla on tietysti tärkeää harjoitella mahdollisimman paljon vuorovaikutustaitoja. Tietysti on myös tärkeää pitää huolta omasta, yksilöllisestä työskentelystä ja olla aktiivinen tietoa hakiessa. Yhdeksällä toisilleen melko tuntemattomalla henkilöllä on varmasti eriäviä mielipiteitä, joten argumentaatio nousee suureen rooliin tällaisessa oppimisessa.

Yliopistossa tulee eteen erilaisia tehtäviä, jotka voivat aiheuttaa aluksi harmaita hiuksia. On kuitenkin tärkeää asennoitua tehtäviin positiivisesti, koska yleensä ei ole olemassa tehtävää, jota ei kykenisi tekemään. Pauliina Haasjoen runon puhuja sanookin runossaan osuvasti: “Kun minä tästä rentoudun, asiat ratkeavat.” Tämä pätee myös yliopistomaailmaan, Rentoutuminen on yksi tärkeimmistä ryhmän työskentelyyn vaikuttavista tekijöistä. Se on tärkeää myös esiintymisessä, jota tämä kurssi meiltä vaatii. Tavallinen luentokurssi ei vaadi samalla tavalla rentoutumista kuin tällainen opiskelijoita todella paljon osallistava kurssi.

Ryhmä 14: Me, Pekka ja kasvatustiede

Mitä on kasvatustiede?

Kasvatustiede on iloa, tunteiden vuoristorataa, teoriakäytäntöä, tutkimusta, ihmisläheisyyttä, vuorovaikutusta, tulevaisuuteen tähtäämistäTällaisia asioita ryhmällemme tuli mieleen, kun aloimme pohtimaan kasvatustieteen merkitystä ja olemusta. Nyt kun viimein olemme aloittelevia yliopisto-opiskelijoita haluamme kuitenkin antaa hieman korrektimman määritelmän kasvatustieteelle 

Kasvatustiede on tieteenala, jonka avulla tutkitaan kasvatukseen liittyviä ilmiöitä, kuten oppimista ja oppijuutta. Oppiminen on koko elämän läpi jatkuva kasvuprosessi, joka koskettaa jokaista meistä. Kasvatustieteet voidaan jakaa muun muassa varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, aikuiskasvatukseen sekä erityispedagogiikkaan, joten tutkimusalueita on laaja valikoima. Tieteenä kasvatustiede on luonteeltaan relativistista ja nopeasti muuttuvaa verrattuna esimerkiksi luonnontieteisiin. Kasvatustieteellisen tutkimuksen tekeminen on tärkeää, jotta pysyisimme mukana muuttuvassa yhteiskunnassa 

Minkälaista on hyvä kasvatustieteellinen tutkimus?

Pekka teki kasvatustieteellistä tutkimusta lasten lempikarkeista. Hypoteesina oli, että kaikki lapset pitävät karkista. Otannaksi hän valitsi neljä saman ikäistä lasta samasta koulusta. Pekka käytti tutkimuksen tekoon yhden päivän. Yksikään lapsista ei pitänyt suklaasta. Tästä Pekka päätteli, etteivät lapset enää syö suklaata. Mikä meni väärin? 

Ensinnäkään tutkimus ei ole kasvatustieteellinen ja hypoteesissa on vajavaisuuksia. Kvantitatiivisen tutkimuksen otannaksi neljä lasta on aivan liian vähän. Otannan tulisi olla hieman monipuolisempi kaikin puolin. Tutkimuksen teko on monivaiheinen prosessi, joten Pekan käyttämä aika tutkimukseen (taustatutkimus, toteutuksen suunnittelu, aineiston keruu, tulosten analysointi…) ei ole riittävä. Olisi ollut syytä myös miettiä, onko tutkimus tarpeellinen ja ajankohtainen. Pekan tutkimus on esimerkki erittäin huonosta tutkimuksesta. 

Hyvät tieteelliset tutkimukset ovat reliaabeleja ja valideja. Tällä tarkoitetaan, että tutkimusten tulee olla toistettavissa ja niiden tulee olla luotettavia. Tähän vaaditaan muun muassa hyvän taustatyön tekemistä sekä aikaisempien tutkimusten tuntemista, että hyödyntämistä. Kvantitatiivisissa tutkimuksissa suuri otanta parantaa tutkimusten validiteettia. Parhaimmissa tapauksissa tutkimukset ovat ajankohtaisia ja hyödynnettävissä myös käytännössä. 

Pekka ei ollut ikinä kuullutkaan tutkimuksen eettisistä periaatteista. Hän ei tiennyt, että lasten vanhemmilta täytyisi olla suostumus tutkimukseen osallistumiseen. Myös tutkittavien henkilöllisyyttä täytyisi suojella, mitä Pekka ei tietenkään ajatellut kirjoittaessaan lasten nimet tutkimukseen. Onneksi tutkimus ei kuitenkaan saanut hirveästi näkyvyyttä. 

Mihin tarvitaan hyvää kasvatustieteellistä tutkimusta?

Kasvatustieteellisten tutkimusten jatkuva tekeminen on tärkeää, jotta tulevien sukupolvien kasvatus pysyisi mukana muuttuvassa yhteiskunnassa. Tulevina luokanopettajina pystymme hyödyntämään hyviä kasvatustieteellisiä tutkimuksia oman osaamisemme kehittämiseen ja käytännön työhön. Kun saamme lisää kasvatustieteellistä tutkimustietoa, tunnistamme ongelmakohtia ja pystymme tarttumaan niihin mahdollisimman rakentavalla otteella. Tällä tavalla luomme mahdollisuuksia paremman tulevaisuuden kehittämiseksi. 

Kuten tässä huomasimme, tutkimuksen tekeminen on siis aikaa vievää ja haasteellistaEnnen kuin  olemme valmiita tekemään tutkimusta, tarvitsemme vielämuutamiatunteja Rajalan ja Honkasillan kurssilla, ollaksemme parempia kuin Pekka. 

 Anniina Pitkäranta
Anni Suhonen
Susanna Heinonen
Sallamari Horttanainen
Ida Mikkonen
Kaisa Laaksonen

Pekan on piirtänyt Kaisa Laaksonen

Ryhmä 15: Lähtölaukaus kasvatustieteelliseen tutkimukseen!

Moikka! Me olemme kymmenen luokanopettajaopiskelijaa, jotka ovat juuri aloittaneet opintonsa Helsingin yliopistossa. Tässä blogikirjoituksessa jaamme ajatuksiamme kasvatustieteestä ja sen tutkimisesta osanaKohti tutkivaa työtapaa’- kurssia. Lisäksi jaamme ajatuksia yliopisto-opiskelusta ja siihen liittyvistä odotuksistamme. 

Kasvatustiede herättää laajalti ajatuksia ryhmässämme. Koemme kasvatustieteet merkitykselliseksi tieteenalaksi, jossa vaikutukset näkyvät ja heijastuvat seuraaviin sukupolviin sekä yhteiskuntaan. Kasvatustiede on yhteiskunnallinen tieteenala, joka ei keskity pelkästään kasvattamiseen ja opettamiseen vaan yhteiskunnan rakentamiseen sekä parantamiseen. Opettajan vaikutus on merkityksellisempi kuin moni saattaa ajatella, sillä opetettavat lapset tulevat mahdollisesti päättämään yhteiskunnan asioista parinkymmenen vuoden päästä. Opettaja on parhaassa tapauksessa esikuva ja roolimalli lapsille. Kasvatus lähtee jo varhaiskasvatuksesta, jossa kasvun tutkiminen ja kasvattajana oleminen ovat keskeisessä roolissa. Koemme koulujärjestelmän aseman tärkeäksi yhteiskunnassa – olemmehan mekin viettäneet 12 vuotta opiskellen. 

Pohdimme ryhmänä hyvän kasvatustieteellisen tutkimuksen piirteitä, jotka vaikuttavat paljon tutkimuksen laatuun. Etenkin avoimuus, joustavuus ja dynaamisuus ovat ratkaisevassa roolissa kasvatustieteellisissä tutkimuksissa. Myös eettisyys sekä kriittinen ajattelutapa ovat tärkeässä roolissa tutkimuksen kannalta, ne tuntuvat kuitenkin olevan nykymaailmassa jatkuvasti pinnalla. On tärkeää, että tutkittava asia tai ilmiö on ajankohtainen ja että herättää paljon keskustelua. Kun tutkimus tähtää hyötytarkoitukseen, asioita voidaan ymmärtää paremmin ja niihin voidaan vaikuttaa. Kyse ei ole siis pelkästään uteliaisuudesta vaan maailman parantamisesta. Erilaisten tutkimusten tulokset voivat antaa paljonkin suuntaa muuttuvalle maailmalle siitä, mitkä toimintatavat ovat hyödyllisiä ja mikä parhaiten tukee oppimista. 

Kasvatustieteellisen tutkimuksen merkitys on suuri, sillä sen avulla aikaisempia epäkohtia voidaan kehittää ja opettajat saavat entistä enemmän perusteita toiminnalleen erilaisten lasten ohjaajana. Vanhempien ja opettajien näkökulmat laajenevat, kun he saavat tutkimusten pohjalta lisää tietoa siitä, mikä on todettu parhaimmaksi tavaksi toimia. Luokkahuoneessa on tärkeää huomioida oppilaiden erilaisuus, jotta kaikki saavat parhaat mahdolliset eväät elämään. Uusien kasvastustieteellisien tutkimuksien luominen auttaa tässä asiassa. Uudet tutkimukset myös laajentavat tieteenalaa ennestään sekä luovat uusia yhteyksiä muihin tieteenaloihin. 

 

Itse kasvatustieteellisen tutkimuksen lisäksi keskustelimme myös siitä, miten monipuolista ja mukaansatempaavaa sitä tutkivan henkilön työ on. Se on varmasti myös koukuttavaa työtä kun saa tutkittavasta asiasta selville uusia mielenkiintoisia asioita ja puolia. Olennaista kasvatustieteen tutkijan työssä mielestämme on sen ihmisläheisyys, sillä ihminen on yksi tieteenalan keskeisimmistä tutkimuskohteista. Uskomme tutkijan työn olevan varmasti myös haastavaa, kun pitää huomioida muuttuva ympäristö ja olosuhteet. Tutkijan ajattelu ei voi olla mustavalkoista vaan täytyy ottaa huomioon mahdollisiapiileviä tekijöitä’. Täytyy myös jättää tilaa tulevalle tutkimukselle. 

Miten yliopisto-opinnot sitten eroavat aiemmista opinnoistamme? Peruskoulussa ja lukiossa opetus ja oppiminen tapahtui hyvin ohjatusti, eikä tilaa esimerkiksi omille työskentelytavoille ollut hirveästi. Yliopistossa odotamme tämän asian kääntyvän päälaelleen – käsityksemme mukaan opiskelu tulee olemaan erittäin opiskelijalähtöistä. Opiskelijalla on suuri määrä vastuuta, eikä kukaan ole vahtimassa oppimista ja kehitystä samalla tavalla kuin aiemmin. Joillekin tämä voi olla vaikea ja iso askel, koska tällaiseen ei ole totuttu. Me kuitenkin odotamme innolla uusia käytäntöjä, sillä ne tuovat vastuun mukana myös paljon vapautta toimia kenties luovemmin ja kehittävämmin. Myös useampien ihmisten kanssa työskenteleminen avaa uusia näkökulmia ja tukee sosiaalisia taitoja ehkä paremmin kuin mitä esimerkiksi peruskoulussa saman luokan kanssa toimiminen päivittäin. 

Nykyään myös peruskoulussa ja toisen asteen oppilaitoksissa yleistyy entistä enemmän opiskelijalähtöiset työskentelytavat ja sen huomaa esimerkiksi siitä, että opettamisesta saatetaan puhua välillä myös ohjaamisena. Meidän ryhmän jäsenten aiemmat opinnot eivät ole antaneet yhtä suurta vapautta toimia näin kuin tässä ryhmätyössä – yhtenä kokonaisena ryhmänä, jossa jokainen kuitenkin pääsee ilmaisemaan ja toteuttamaan omia ajatuksiaan. Aikaisemmat opiskelijalähtöiset menetelmämme ovat sisältäneet lähinnä tiedonhakua netistä ja tiedon omaksumista sellaisena kuin se annetaan, jolloin kriittinen lähestymistapa puuttui lähes kokonaan. Myönnettäköön, kyllähän me kaikki olemme tulleet tutuksi “kopioi ja liitä” -menetelmän kanssa. Kuitenkin nyt voimme vapaasti irroittautua tästä kuplasta ja nähdä maailmaa avarammin 

Tässä ryhmätyössä meidät yllätti se, että ohjeistus oli paljon abstraktimpaa kuin mihin olimme aiemmin saattaneet tottua. Nyt korostuu keskustelu eri toimintatavoista ja juuri meidän ryhmälle sopivista työskentelymenetelmistä. Uskomme tämän tavan olevan soveltavampi, tutkivampi ja otteen työhön olevan pohtivampi. Omia ajatuksia sekä pääsee että joutuu hyödyntämään enemmän työn edistämiseksi 

Odotamme innolla mitä tämä tutkimukseen tutustuva kurssi tuo tullessaan. Kasvatustiede ja kasvatustieteellinen tutkimus on varmasti sellaista, mitä opiskellessa kasvaa yksilönä ja tutkivana toimijanaonhan se jännittävää! 

 

Tutkivin terveisin,  

Nette, Laura, Petra, Essi, Elina, Jasmin, Vilma, Maini, Jade ja Senja 

 

Ryhmä 9: Pohdintoja kasvatustieteellisen tutkimuksen ihmeellisen maailman porttikongilla

Perehdyttyämme kurssin sisältötavoitteisiin ja pohdittuamme yhdessä olemme todenneet, että hyvä kasvatustieteellinen tutkimus perustuu tieteelliseen tutkimukseen, jossa käytetään sekä laadullisia että määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Pidämme tärkeänä, että tutkimus ottaa huomioon siihen liittyvät kulttuuriset toimintatavat. Hyvä tieteellinen tutkimus käsittelee ajankohtaisia teemoja, erilaisista näkökulmista aiheita lähestyen ja toimii mahdollisena sillanrakentajana eri tieteiden ja tieteenalojen välillä. Lisäksi sen avulla voidaan kehittää yhteiskunnan toimintamuotoja, kuten opetusta ja kasvatusta koulumaailmassa, enemmän rakentavampaan ja hedelmää kantavampaan suuntaan, jonka uskomme olevan tieteen yksi tärkeimmistä tarkoituksista.

Kasvatustiede on mielestämme moniulotteinen, ehkäpä vielä näin kyseisen tieteenalan lähtötelineissä verryttelevälle opiskelijalle, jokseenkin vaikeasti rajattavissa ja hahmotettavissa oleva kokonaisuus. Kasvatustiede on hyvin läheisessä suhteessa myös muihin tieteisiin, kuten psykologiaan ja filosofiaan, jolloin näiden eri tieteiden tutkimukset ovat välillä hyvin selkeästi linkittyneitä toisiinsa. Vaikean rajaamisen vuoksi kasvatustieteelliseen tutkimukseen tarvitsee myös luovuutta sekä soveltamistaitoja, joiden lisäksi on hyvä olla perillä alan muista tutkimuksista sekä siihen liittyvistä ajankohtaisista aiheista ja ilmiöistä.

 

Tässä Sprouts:n video havainnollistaa tieteiden yhteistyötä ja linkittyneisyyttä toisiinsa. Tutkimuksella parhaassa tapauksessa on vaikutus koko yhteiskuntarakenteeseen, joista esimerkit eri maiden välillä ovat nähtävissä videon lopussa. Olkoon tämä myös pieni rohkaisu meille tuleville kasvatusalan ammattilaisille lapsien kohtaamisessa ja aikuisen konkreettisen tuen sekä turvallisuuden tarpeellisuuden ymmärtämisessä 🙂 

Usein tutkijan työn ajatellaan olevan paljon pelkästään yksintyöskentelyä, mutta osa tutkimustyöstä vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja mahdollisesti kansainvälisen tutkijaryhmän kanssa. Uskomme kasvatustieteen tutkijan työn vaativan intoa ja pitkäjänteisyyttä, mutta samalla laajanäköisyyttä ja kriittisyyttä tutkimusta kohtaan. Tutkijan on pidettävä mieli avoinna mahdollisille yllättäville, jopa odotusten vastaisille ja ristiriitaisille, tutkimustuloksille niin omassa, kuin muidenkin tutkijoiden tutkimuksissa. Tutkijan työ vaatii useasti, niin sanotun boksin ulkopuolista ajattelua, mikä toisaalta vaatii kehittyneitä reflektiotaitoja ja rohkeutta tarttua muutoksen otteella sellaisiin asioihin, jotka ovat vakiintuneet yhteiskunnassamme jopa normatiivisiksi, jos tutkimustulokset puhuvat muutoksen puolesta ja muutos todetaan hyväksi niin yhteiskunnan kuin yksilön kannalta.

Kuvahaun tulos haulle idea sketch lamp
(c) Alexander Lysenko

Luulemme, että yliopisto-opiskelu on suurimmaksi osaksi opiskelijalähtöistä ja itseohjautuvaa opiskelua, varsinkin kurssien ulkopuolinen itsenäinen opiskelu on tällaista. Suurimmalla osalla ryhmästä on kokemuksia opettajajohtoisesta opetuksesta, jossa ei ole itse päässyt toteuttamaan tutkivaa lähestymistapaa. Koemme, että opiskelijalähtöinen tutkiva työtapa voisi tukea motivaatiota, autonomisuutta ja oppimista sosioemotionaalisen tason kautta. Lisäksi pienemmässä ryhmässä opiskelija saattaa kokea suurempaa vapautta ilmaista omia ajatuksiaan ja yleisestä mielipiteestä eriäviä ideoitaan, kuin suuressa luentoryhmässä, jolloin ryhmäkeskusteluissa päästään syvempilaatuiselle tasolle ja argumentaatiotaitoja tarvitaan enemmän. Itsenäinen työskentely saattaa aktivoida aivoja enemmän kuin ns. passiivinen opetuksen vastaanottaminen, vaikka kuuntelu ja muistiinpanojen kirjoittaminen toki osoittavat aktiivista aivotoimintaa ja aiheen prosessointia.

 

Toisaalta oma persoona ja ryhmädynamiikka ovat suurempia työskentelyyn vaikuttavia tekijöitä pienemmässä porukassa. Esimerkiksi osa opiskelijoista on luonnostaan enemmän itseohjautuvuuteen taipuvia, toisten kaivatessa enemmän tukea ja konkreettista ohjausta oppimisprosessissa. Meitä on moneksi, ja uskomme näkevämme ryhmäprosessin eri vaiheet ja erilaisuuden rikkaudet tämän kurssin aikana. Kurssin työskentelytapaan siirtyminen vaatii meiltä avoimuutta ja opettelua, mutta uskomme yhdessä pääsevämme tältä kuvainnolliselta porttikongilta täysin sisään kasvatustieteen ja sen tutkimuksen maailmaan, syvemmille vesille.

Handsketched angler fish, toothy fish monster. Monkfish ink sketch, deep water angler. Fish and sea vector illustration Stock Vector - 94674090
(c) Elena Paletskaya

-Maaria Taipale, Anni Mokkila, Milja Niemi, Julia Tuoma, Liina Lehtimäki, Mari Aarnipelto, Aino Malmi, Sonja Järvinen

Ryhmä 10: Kasvattajuus on pelottavaa!

TYHJÄ TYÖKALUPAKKI.

Kasvattaminen on vastuullista puuhaa. Se on yksi tärkeimmistä tehtävistä toteuttajalleen, oli kasvatettava sitten lapsi, lemmikki tai vaikka huonekasvi. Kasvattajan ammatissa vastuullisuus on yhteiskunnallista, yksilöllistä sekä henkilökohtaista pyrkimystä kasvatettavan hyvään. Kasvattamiseen liittyy aina tietty huoli ja pelko epäonnistumisesta ja sen seurauksista. Kuinka osaamme käsitellä tätä vastuuta opettajana, kasvattajana, tutkijana ja toteuttajana?   

Olemme kouluttautumassa ammattikasvattajiksi ja kasvatuksen asiantuntijoiksi. Pohdimme tässä blogissa itseämme kasvattajina, arvolatautuneina henkilöinä, sekä näiden kahden yhtälöön liittyviä epävarmuustekijöitä.  

Kasvatustieteellisen opiskelija saattaa pohtia tarjoaako koulutus hänelle tarpeelliset työkalut kasvatuksen laajalle ja moninaiselle käytännön kentälle ja mikäli tarjoaa, osaako hän siltikään käyttää niitä oikein? Onko tuoreella kasvattajalla lopulta sittenkin kädessään tyhjä työkalupakki ja pelkät hahmotelmat tarvittavien työkalujen valmistamiseksi? Missä määrin opitut teoriat auttavat häntä tekemään käytännön suuria ja pieniä valintoja? 

Emme taida saada opiskelusta mitään valmiita vastauksia.  

Kysymys kuuluu siis taas kerran: Saammeko edes työkaluja, vai pelkät hahmotelmat niiden valmistamiseen? Mitä työkalua käytät missäkin tilanteessa ja onko olemassa yhtä tapaa tietyn työkalun käyttöön?  

Kasvattaja tekee työtä persoonallaan, mutta myös teoriapohjiin nojautumalla. Tämä asettaa suuret vaatimukset kasvattajalle työnsä tutkijana, hänen teoreettisille tulkinnoilleen, sekä käytännön toiminnalleen työssä. Pohdimme, kuinka paljon kasvattajalla on valtaa ja vaikutusta kasvatettaviin, sekä niitä huolia ja pelkoja, joita tämä kaikki meissä herättää.

Kasvatustieteellisestä tutkimuksesta

Entä sitten kasvatustieteellinen tutkimus? Mikä siinä pelottaa?
Onko kyse valintojen moninaisuudesta, vai tulkintojen viidakosta? 

Arvolatautunut tutkija ja toimija kasvatusteoreettinen kompassi kädessään 

Eli kuuluuko kasvatuksen työkalupakkiin myös kompassi, josta tarkistaa oikea suunta?  Onko kasvattajan työkalupakissa idealistinen, kasvatusfilosofinen kartta ja onko kasvatustieteellisessä tutkimuksessa mitään pysyvää magneettista pohjoisnapaa? Myös akateemisen tutkimuksen vapauden pohtiminen nivoutuu tämän abstraktin kompassin olemukseen.  Siis valintoja, valintoja, mutta miltä pohjalta? 

Teemme jatkuvasti arjessamme valintoja. Toiset valinnoistamme osoittautuvat myöhemmin kenties virheiksi, kun taas toiset herättävät vielä vuosienkin jälkeen tyytyväisyyttä itseen. Kasvatustieteellisen tutkimukseen, sekä kasvattajan ammattiin liittyy näitä jatkuvia valintoja, jotka saattavat kasvatustieteiden opiskelijasta tuntua valtavilta, kun kohdistaa huomionsa niiden mahdollisiin seuraamuksiin.   

Miten me sitten näemme hyvän kasvatustieteellisen tutkimuksen? 

Hyvä kasvatustieteellinen tutkimus on mielestämme käytäntöön sovellettavissa olevaa. Toisaalta pidämme tärkeänä akateemista vapautta, koska emme tiedä mitä tulevaisuuden käytäntö on. Onko sitten sopivaa tehdä tieteenfilosofisia valintoja, jotka asettavat rajoja, tai antavat ideologisia päämääriä tutkimukselle?  Nähdäksemme emme voi milloinkaan olla vapaita subjektiivisuuden linsseistä, emmekä irti sidoksistamme teoriapohjiin ja näin oman subjektiivisuuden tunnistaminen, eli persoonamme  kokemuksiemme ja historiamme huomioiminen on tärkeä muistaa tutkimusten lukijana ja tekijänä. Oma positio  on hyvä määritellä ja avata jokaisen tutkimuksen yhteydessä..  

Kasvatustieteellisen tutkimuksen on hyvä olla monipuolista. Monitieteellisen tutkijaryhmän käyttö voisi tuoda aiheeseen syvempää ymmärtämystä. Samasta syystä emme koe kvantitatiivista- ja kvalitatiivista tutkimusta toisiaan poissulkevina, tai kilpailevina menetelminä, vaan enemmänkin toisiaan täydentävinä. Ihmistieteellisessä tutkimuksessa tärkeää on monipuolisuuden lisäksi eettisten näkökulmien huomioiminen. Kasvatuksen tulee olla kasvatettavan edun mukaista jo tässä h etkessä. 

Koska kasvatustutkimus ja sen soveltaminen on alati kehittyvää prosessia, pelkona saattaa olla, ettei valmista tule. Yleispätevyyden puute, jopa ympäripyöreys asioiden voidessa olla näin tai noin, sa attaa myös hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. 

Tunnelmia yliopisto-opiskelusta

Odotuksemme tulevista vuosista on kaikilla yleisesti positiiviset. Osalla meistä on jo aiempaa kokemusta opiskelusta yliopistossa, kun taas osa meistä on aivan uusien asioiden äärellä. Siksi tässä vaiheessa opinnot tuntuvat vielä aika tuntemattomilta, jopa jännittäviltä. Yliopisto tarjoaa niin paljon mahdollisuuksia, joista kaikista emme vielä edes tiedä. Osa odotuksistamme liittyy uuteen elämäntilanteeseen ylipäätään. Mieleen tulvahtaa paljon kysymyksiä: Millainen olen opiskelijana? Muuttuuko identiteettini? Kuinka onnistun hallitsemaan ajankäyttöni ja talouteni verrattuna aiempaan? Miten tulen pärjäämään? Osaanko valita itselleni sopivat ja mielekkäät opinnot niin, että niissä on jotain järkeä kokonaisuus huomioiden? 

Kurssin opiskelijalähtöinen opetusmenetelmä vaikuttaa mielenkiintoiselta ja monipuoliselta, ja koemme, että menetelmä antaa paljon vapautta tehdä asioita omalla tavallamme. On mielekästä päästä toimimaan ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista. Suurimmalla osalla meistä ei ole juurikaan  kokemusta opiskelijalähtöisistä suorituksista, mutta koemme silti jo, että kurssin opetusmenetelmä on opiskelijalle työllistävämpi ja vaativampi, mutta antaa lopulta enemmän työkaluja meidän jokaisen omaan työkalupakkiin. Opiskelijalähtöisessä opetusmenetelmässä huomaa myös todella nopeasti, kuinka tippuu kärryiltä, jos ei ole hetkessä läsnä!  

Kurssin piilotavoitteet tuntuvat vahvasti ryhmätapaamisissa. Opetusmenetelmä totuttaa meitä siihen, mikä odottaa meitä työelämässä. Vuorovaikutustaidot, ryhmän organisointi ja yhteistyön tekeminen tulevat varmasti tutummiksi kurssin myötä. Ryhmänä toimiminen tuo sekä mahdollisuuksia että haasteita. Jotta ryhmä toimisi hyvin ja tehokkaasti, on tärkeää, että kaikilla on selvät sävelet siitä, mitä ja miten ollaan tekemässä. Huolta on pidettävä myös ajankäytöstä ja työnjaosta. Kaikkien ei tarvitse olla mukana jokaisessa vaiheessa, vaan kokonaisuus on hyvä pilkkoa pienempiin, ja helpommin hallittavampiin osiin. 

Nämä on helpommin sanottu kuin tehty – kokemuksemme ensimmäisestä ryhmäkerrasta on se, että keskityimme vääriin kysymyksiin, käsittelimme aiheita turhan syvällisesti ja yksityiskohtaisesti, annoimme liikaa tilaa ja aikaa rönsyilylle ja “höpöhöpölle”, jonka vuoksi työaika loppui aivan kesken. Seuraus tästä: istumme edelleen puolella porukalla keskustelemassa siitä, mikä tehtävänanto oikeasti olikaan. Toisaalta, on hienoa nähdä, kuinka paljon porukalla on intoa ja mielenkiintoa asiaan ja tehtävään liittyen. Silti, seuraaviksi ryhmäkerroiksi asetamme itsellemme seuraavat tavoitteet: 

    1. Käytämme aikaamme muuhun kuin syömiseen tai ryhmäytymiseen 
    2. Keskitymme olennaiseen 
    3. Emme käytä kaikkia työkaluja yhden naulan naulaamiseen
    4. Otamme mukaan välipaloja

Lopputulemana: Emme saa koulutuksesta valmista ohjeistusta mitä työkalua missäkin käytetään. Opettajankoulutus antaa pedagogisen päätöksenteon kyvyn, eli kykyä valita sopivia – ja joskus tosi yllättäviäkin – keinoja eri tilanteisiin.  

Ryhmän 10 jäsenet: Juha Saarikoski, Juulia Tuominen, Katja Salo, Emma Eerolainen, Marjaana Jäkkö, Minna Savisalo, Anni-Maria Luoma 

Lähteet: https://www.helsinki.fi/fi/kasvatustieteellinen-tiedekunta/tutkimus

Kuvat: Google

 

 

 

Ryhmä 2: Onko kasvatuksesta tehty liiantieteellistä?

 Onko kasvatuksesta tehty liian tieteellistä? 

 

Mielipiteen ja ennakko-oletuksen muodostaminen kasvatustieteen termistöstä muuttuu mielenkiintoiseksi siinä kohtaa, kun sitä pitäisi lähteä purkamaan eritellyksi ajatuskartaksi kuitenkaan yksilöimättä omaa käsitysmaailmaansa absoluuttisena totuutena, koska sillä mistä aspektista katsomme jotain asiaa, on merkitystä näkemyserojen ilmenemisen, purun ja hyväksymisen kannalta. Mutta mitä kasvatustiede oikeastaan on? Millainen on hyvä kasvattaja, ja voiko nimellisesti epäpätevä opettaja olla yhtä hyvä kasvattaja kuin korkeakoulun käynyt kasvatustieteiden kandidaatti tai maisteri? Tarvitseeko kasvattaja koulutusta ollakseen hyvä työssään, vai voiko käytännönkokemus työstä korvata pedagogin opinnot 

 

Hetkellisen itsetutkiskelun jälkeen lähestyimme Kasvatustieteen määritelmää paloissa. Kasvatus nosti esille mielleyhtymän ohjausta ja opettamista tukevasta toiminnasta, jota kasvattaja välittää kasvatettavilleen. Kasvattajan tavat toimia taas pohjaavat omien kokemuksien ja arvojen lisäksi myös yhteiskunnan sen hetkisiin vallitseviin arvoihin ja ihanteisiin, sekä kasvattajan itsensä saamaan oppiin ja tietoon. Tieteellä puolestaan tarkoitetaan tarkkaan tutkittua tietoa. Näin ollen kasvatustiede on tutkimuksilla perusteltavaa kasvatusta ja opettamista, pedagogiikkaa, jonka tavoitteena on luoda raamit persoona lähtöiselle kasvulle ja kehitykselle. Samalla tiedostaen kasvattajan vastuun sekä itsensä että yhteisön progressiiviseen kehittämiseen ja innovointiin omalla asiantuntija alueellaan. Kasvatustieteellinen tutkimus luo viitekehykset pedagogiikalle, ja on osa sitä järjestelmää, joka tarkoituksenmukaisesti pyrkii yhtenäistämään koulutuksen laadun valtiotasolla, sekä varmistaa että opettajien toiminta olisi perusteltua. Tutkimusta siis käytetään kasvatuksen välineenä ja esimerkiksi koko nykyinen opetussuunnitelma perustuu tutkittuun tietoon. 

Koska pedagogiikka perustuu tutkittuun tietoon, kasvatustieteellinen tutkimus on tarpeellista opetuksen kehittämiseksi ja uusien linjausten ja tavoitteiden asettamiseksi, esimerkiksi opetussuunnitelmien evaluoinnissa. Hyvän kasvatustieteellisen tutkimuksen assosioimme käytännön ongelmista ja epäkohdista lähtöisin olevaan tutkimukseen, joka huomioi humanistisilla tieteenaloilla tyypilliset poikkeamat, ihmiset, eikä luo suoria, kankeita raameja sille, millaista kasvatuksen täytyy olla. Sen tulisi olla objektiivista ja tarkoituksen mukaista, suuntaa antavaa ja toimia kasvattajan punaisena lankana tilanteissa, joissa tarvitsee apua ja välineitä ongelmanratkaisun tueksi sekä keinoja oppimisen tehostamiseksi ja opettamisen tueksi ja toisaalta kyseenalaistaa jo olemassa olevia ajatus– ja käyttäytymismalleja, niin valtio- kuin yksilötasolla.    

 Parhaimmillaan kasvatustieteellisen tutkimuksen lähtökohtana olisi todelliseen ja relevanttiin ongelman olettamukseen tai toiminnan seurausten epävarmuuteen perustuva tutkimuskysymys, jonka ansiosta myös tutkimuksen tarkoitus olisi selkeä. Ensimmäistä tehtävänantoa pohtiessamme selvisi kuitenkin tutkimuskysymyksen asettamisen haasteellisuus ja sen oikean, riittävän tarkkarajaisen asettelun merkitys tutkimuksen lähtökohdille. Oli huojentavaa saada tietää heti ensimmäisellä luennolla, että tutkimuksen edetessä ei ole häpeä tarkentaa tai muuttaa tutkimuskysymyksiä paremmin viitekehyksiä vastaaviksi, sillä lähtökohtaisesti tutkimuksen tulosten pitäisi vastata asetettuun tutkimuskysymykseen.  

 

Pohtiessamme työtä kasvatustieteellisenä tutkijana, nousi kiinnostus sen osittaiseen kokemiseen jo kurssin aikana. Työ nähtiin mielenkiintoisena ja tärkeänä, tieteenrajat ylittävänä, moninaisena kokonaisuutena, mutta ennen kaikkea vastuullisena. Tutkija on vastuussa tuottamastaan tiedosta ja tutkimuksen objektiivisuudesta, ja siihen perustuva opetus ja kasvatustyö on voimakkaasti yhteiskunnallisena vaikuttajana tulevien sukupolvien mahdollisuuksiin ja kykyihin pärjätä alati muuttuvassa maailmassa 

Opettajan ja tutkijan työn, sekä tutkimuksen, haasteista keskustellessamme päällimmäise nousi esiin kysymys kyvystä objektiivisuuden säilyttämiseen myös itseään lähellä olevissa aihealueissa, miten omat uskomukset, ennakkoluulot ja olettamukset, sekä mahdolliset toiveet tutkimuksen tuloksista onnistuu jättämään sivuun tutkista tehdessään.  

 

 

Mikä on koulutuksen rooli opettajan työssä menestymiseen?  

 Opettajalla on pedagoginen vastuu sivistää ja sosiaalistaa oppilaita tarkoituksenmukaisesti kohti itsenäistä vastuullista toimijuutta, osaksi yhteiskuntaa. Sekä didaktiivinen tehtävä antaa oppilaille tarvittavat tiedot ja taidot opettamissaan oppiaineissa, sekä ohjata oppilaita oppimaan itsenäisesti, osallistaen heidät tuottamaan, yhdistelemään ja arvioimaan tietoa oppiainerajat ylittävillä oppiainekokonaisuuksilla ja ilmiöpohjaisella oppimisella. (ops 2014). Toisin sanottuna, opettajan tulisi toimia luokassa hahmona, joka ohjaa oppilaita autonomiaan samalla ylläpitäen järjestys, ja toimia hiljaisena auktoriteettina varmistaen oppilaiden itseohjautuvuutta sekä kaikkien, niin itsensä kuin oppilaiden, työrauhan ja mahdollisuuden työskentelyyn ja oppimiseen.  

 

Didaktiivisesti kasvatustieteellisellä koulutuksella, erityisesti oppiainerajoja ylittävien luokanopettajien yliopistotason koulutuksella, on tärkeää rooli opettamisen kannalta. Näin ollen laadukkaan opetuksen takaamisen ja opettajan työssä menestymisen kannalta. Toisaalta, tarvitaanko kasvatukselliseen puoleen koulutusta? Vaikka vastaus on varmasti koulukontekstissa kyllä, niin tutkimuksiin perustuvan kasvatuksen voi mieltää aihe kohtaisesti jo liian tieteellistetyksi. Onko asioista tehty tahallisesti monimutkaisempia kuin ne ovat? Painaako vastavalmistuneen kasvatustieteiden maisterin paperit enemmän kuin kymmenen vuoden työkokemus kentältä? Nykypäivän keskustelua kasvatuksesta kuunnellessa saa helposti kuvan, että ilman syventävää psykologian tuntemusta ei ole pätevä kasvattaja tai että onnistuneeseen kasvatukseen tarvitsee hyvin syvällistä ymmärrystä pedagogiikasta ja monimutkaisia toimintatapoja.  

Hyvän kasvatuksen perusteet ovat nähdäksemme johdonmukaisessa, tasavertaisessa toisen kunnioitusta välittävässä toiminnassa. Kasvattajana rajojen asettaminen, tasaarvo sekä positiivinen kannustaminen ja turvallisena aikuisena seisominen ovat tärkeässä asemassa lapsen itsetunnon kehittymistä tukevaa työtä, eikä näiden asioiden hallitsemiseen välttämättä tarvitse koulutusta, vaan usein hyvät arvot, tietynlainen herkkyys, järjestelmällinen johdonmukaisuus ja maalaisjärki riittävät. Monella ne tulevat luonnostaan, jo omasta lapsuudesta ja kasvatuksesta. Vaikkakin kasvatuksen opettaminen ja tutkimisen hyödyntäminen kasvatuksen tueksi on rikkaus ja mahdollisuus ymmärtää aina syvemmin ihmisen sosioemotionaalista kehitystä ja varmistaa opettajan riittävä pätevyys, se ei välttämättä tarkoita, että opettajan työn kasvatuksellisessa puolessa ei voisi menestyä ilman koulutusta. Toisaalta, korkeatasoinen koulutus ei automaattisesti tarkoita, että kasvatustieteellisen koulutuksen saanut opettaja menestyisi työssään, vaan jotta pedagogisesta asiantuntijuudesta olisi hyötyä käytännön työssä, tulee huomioida sosiaalisten taitojen merkitys pedagogisen suhteen luomisessa.  

Kasvatustieteellisen tiedekunnan käyttäytymistieteen opinnot antavat meille laajat mahdollisuudet kehittyä ja kasvaa ihmisenä sekä valmistavat meitä opettajuuteen. Yksimielisesti totesimme, että ainekohtaisen didaktiikan rooli on opettajaksi kasvussa tärkeässä asemassa jo opetuksen laadun takaamiseksi. Vuorovaikutustaidoilla puolestaan on merkittävä asema opetuksen, oppilaan osallistamisen ja oppimisen kannalta, ja vaikka hyvällä tunneälykkyydellä ja itsensä kehittämisen tahdolla varustettu keittiö psykologikin voi olla näennäisesti pätevä kasvattaja, antaa laaja pedagoginen koulutus sellaisia ammattiidentiteett ja –etiikkaa vahvistavia ja voimavaroja lisääviä työkaluja, ettei niiden merkityksellisyydestä kasvattajan ja opettajan työssä voi kiistellä. Yksimielisesti totesimme, että vaikka kasvatustieteitä lukeneella asiantuntijalla onkin parempi teoreettinen tuntemus yksilön kasvua ja kehitystä, identiteettiä sekä itseluottamusta tukevasta työstä, sekä erilaisten aineellisten ja aineettomien työkalujen tuntemus lakipykäliä ja tutkimustietoa unohtamatta, ei hyvää kasvattajaa voi luoda pelkästään yliopiston penkkiä kuluttamalla, vaan tutkinto toimii kivijalkana, asiantuntijuuden perustana. Alaa voi tutkia, ihmetellä ja opiskella teorian tasolla tohtoriksi saakka, mutta pelkkä teoreettinen käyttäytymismallien tuntemus ei riitä, mikäli taito niiden tuomisessa pedagogiseen vuorovaikutukseen ontuu. Kasvatus vaatii myös kasvattajan jatkuvaa kasvamista, ja sen asiantuntijuuteen tarvitaan tiedon lisäksi myös monenlaisia sosiaalisia ja emotionaalisia taitoja, jotka kehittyvät kokemuksen myötä.  Vaikka progressiivinen pedagogiikka ammentaa tietoa kasvatustieteellisistä tutkimuksista, ei kasvatuksesta kuitenkaan saisi tehdä liian tieteellistä, vaan tulkittaessa ja sovellettaessa kasvatustieteelisistä tutkimuksista saatua tietoja ja toiminta malleja niiden perusteella muovatessa, tulisi muistaa, objektiivisen linjauksen lisäksi, että jokainen oppilas on persoona ja yksilö. Vaikka heidän kehittymistään ja oppimistaan, sekä opetuksen vaikutuksia metodien evaluoimiseksi, tuleekin tarkkailla, oppilaista ei tutkimusten ohessa saa tulla tieteen välikappaleita, objekteja. 

 

Mitäs me tulevat asiantuntijat? 

Pääsy osaksi moniammatillista kasvatustieteiden tiedeyhteisöä on ollut täynnä tunteita: onnea, henkilökohtaisia kriisejä omien toistensa kanssa ristiriidassa olevien ajatusten kanssa, jännitystä, innokkuutta ja hieman etuoikeutettua tunnetta, sekä jännitys opiskelijan harteilla lepäävästä vastuun määrästä. Onnelliseksi koska saa olla oppimassa, toteuttamassa, tekemässä ja kehittämässä käyttäytymistiedettä ja tietenkin kasvatustieteitä opiskellessa kasvaa ja kehittää itse itseään ihmisenä aktiivista itsereflektioa apuna käyttäen.           

 

 Ryhmätyö vaatii itsetuntemusta ja aktiivista itsereflektioa oman käytöksen suhteen mikäli haluaa kehittää itseään tiimipelaajana. Havainnoimalla omaa itseään, tunteita ja kuuntelemalla toisten mielipiteitä sekä suhtautumista asioihin, voi helposti jäädä pohtimaan omaa itseään osana ryhmää, joka tällä kurssilla tulee toimimaan tiiviisti yhdessä. On jännittävää miten neljä toisilleen tuntematonta ihmistä saavat koostettua tekstin mielipiteistään ja olettamuksistaan. Ja miten moni asia tulee vielä muuttumaan. Olemme ottaneet haasteen vastaan ja toivon että saamme ryhmässämme hyvässä hengessä hedelmällisiä asioita aikaan. On kuitenkin muistettava puolin ja toisin, ettei itselle tutut toimintatavat tai ajatusmallit välttämättä ole toisille entuudestaan tuttuja, vaan voivat poikia näkemys eroja ja poiketa toisistaan hyvinkin mittavalla skaalalla. Siihen kun vielä lisää arjen haasteet, esimerkiksi aikataulut, voi pienen, yksinkertaisenkin asian toteuttaminen tuntua äärimmäiseltä haasteelta, ellei muista välillä hengittää, ja aloittaa niin kutsutun ongelman ratkaisun. Hyvällä hengellä ja positiivisella mielellä liikkeelle, ja valmiina vastaanottamaan kritiikkiä itsensä kehittämisen pilke silmäkulmassa, keitämme vielä hyvät sopat. 

  

 Vaikkakin olemme oppimassa uusia asioita asiantuntijoiden ohjauksella, koemme että viiden vuoden opinnot ovat nimenomaan prosessi, minkä aikana meistä kasvaa jokaisesta omanlaisensa opettaja ja kasvattaja. Tässä prosessissa merkitse paljon omat kiinnostuksen kohteet, motivaatio ja tietenkin yhteisö, jossa opiskelee.        

 Nämä opinnot ovat matka itseen oppijana, opettajana, ajattelijana ja tutkijana. Vaikka kukaan ei ole potkimassa takamuksille, jos hommat ei tule tehtyä, yliopisto-opiskelu ja erityisesti tämän kurssin suoritustapa voi olla älyttömän suuri rikkaus. Tässä on niin ainutlaatuinen mahdollisuus oppia sekä omasta että toisten ihmisten ajattelumaailmasta, tavasta oppia ja ymmärtää, kirjoittaa ja jäsennellä asioita, sitä ei todellakaan kannata heittää hukkaan! Toki kurssin opiskelutapa vaatii omista tottumuksista joustamista, sekä valtavasti uuden sitkeää opettelua, ja tiedon hankkiminen, löytäminen ja tuottaminen ja tutkiminen ovat varmasti keskeisiä asioita tulevina vuosina. Monet uudet ymmärtämisen kokemukset, kriittiset pohdinnat, luennot ja mielenkiintoiset keskustelut odottavat vielä meitä. Toki siemen on laitettu jo itämään ja jokaiselle on omat henkilökohtaiset odotuksensa opinnoista.  Odotamme innolla, mitä tämä kurssi tuo tullessaan ja – ennen kaikkea jättää käteen! 

 

Ryhmä 11: Ekoja ajatuksia

Ryhmä 11: Ekoja ajatuksia

Vaikka jokaiselta ryhmäläiseltä löytyy vähän erilaiset koulutustaustat ja elämäntilanteet, meitä kaikkia yhdistää yksi asia: Olemme kaikki uusia kasvatustieteen maailmassa! Kaikilta meiltä löytyy jonkinlaisia ennakkokäsityksiä ja -luuloja kasvatustieteeseen liittyen, mutta haluamme kuitenkin pitää mielemme avoimena ja paperin valkoisena! #tabularasa

Mielestämme hyvä kasvatustieteellinen tutkimus on yhteiskunnallisesti merkitsevää ja yhteiseen hyvään pyrkivää niin yksilön kuin suuremmankin ryhmän kannalta. Hyvä kasvatustieteellinen tutkimus ottaa huomioon myös mahdollisimman monet tekijät ja on eettistä. Lisäksi se tuntee alansa aiemman tutkimusmateriaalin.

Kasvatustieteen yksi perusideoista on kasvattaa ihminen henkiseen täysi-ikäisyyteen. Kasvatustieteellistä tutkimusta tarvitaan yhteiskunnan positiiviseen kehitykseen ja sen ymmärtämiseen, sekä viisaaseen toteutukseen. Kasvatustieteellisen tutkimuksen perimmäinen tarkoitushan on pureutua kasvatusalan jokapäiväisiin ongelmiin samalla selvittäen uusia sekä alati kehittyviä toimintatapoja. 

Uskomme kasvatustieteen tutkijan työn olevan vaativaa laaja-alaisuuden ja muuttuvan maailman takia sekä todella mielenkiintoista; täynnä selityksiä, oivalluksia ja löytöjä. Työ on myös aikaa vievää ja se vaatii pitkäjänteisyyttä. Uskomme myös, että työpöydän ääressä uurastettuja iltoja tasapainottaa vuorovaikutus täyteinen kenttätyö ja työkollegojen kanssa vietetyt hetket täynnä oivalluksia!

 

Mielestämme opiskelijalähtöinen pedagogiikka kurssin toteutusmuotona on hyvä aloitus opiskelijaelämälle, sillä pääsemme tutustumaan aivan uusiin ihmisiin aivan uudella tasolla. Ja koska valitsimme kaikki saman tieteenalan lisäksi myös saman lööpin, jaamme varmasti samankaltaisia kiinnostuksen kohteita ja kokemuksia. Akateeminen vapaus tuo mukanaan akateemisen vastuun, mutta se ei meitä lannista – kaikki on vaikeaa, ennen kuin se on helppoa!

Odotamme yliopisto-opiskelulta uusia ystäviä, oivalluksia ja kokemuksia, sitsejä, haalareita, vaikeuksien voittamista, deadlineja, itkua, naurua, turhautumisia ja onnistumisia sekä tuhottomasti ryhmätöitä.

Vaikka nyt olemmekin tabula rasa, niin kuten Benjamin Franklin sanoi:

”Ei tietämättömyys ole niinkään häpeällistä. Haluttomuus oppia on.”

Terkuin,

Iina Hyyppä, Salla Laine, Satu Rajalakso, Eerika Hammar, Laura Madetoja, Juulia Nivala, Sara Karjalainen, Elina Kervinen ja Iida Österberg

 

Ryhmä 7: Syväluotaavaa kvalitatiivista tutkimusta omista tuntemuksista kurssin alusta

Minkälaista on hyvä kasvatustieteellinen tutkimus? Mihin sitä tarvitaan? Mitä se ylipäätänsä on, ja keitä se koskettaa ja kiinnostaa?

Kasvatustieteellinen tutkimus, kuten mikä tahansa muukin tieteellinen tutkimus, on ensisijaisesti kriittistä ja objektiivista pohtimista sekä tutkimista. Tarkoitus ja syy tutkimuksen tekemiselle – ainakin ideaalisesti – on jonkin yhteiskunnallisen tai muuten tarpeellisen ja askarruttavan kysymyksen tai ongelman tutkiminen ja mahdollisesti jopa ratkaiseminen. Kasvatustieteellinen tutkimus eroaa monista muista tutkimusaloista – etenkin luonnontieteistä – siinä mielessä, että se on kaikkia meitä koskettava aihe. Kaikilla ei ole kosketuspintaa teoreettiseen fysiikkaan, mutta kaikki ovat joskus olleet fysiikan tunnilla, joten kasvatustieteiden tutkimus on huomattavasti helpommin suuren yleisön mikroskoopin alla. Tutkimuksen alla olevat kysymykset ovat myös avoimempia, laajempia ja vaikeaselkoisempia.

Tällaista on pääpiirteissään ja pähkinänkuoressa kasvatustieteellinen tutkimus, mutta mitä vaaditaan, että se on todellakin laadukasta ja pätevää? Tällä hetkellä, näin kahden viikon yliopisto-opintojen jälkeen, kokemuksemme ja tietämyksemme kasvatustieteellisestä tutkimuksesta on pitkälti samaa tasoa kuin teoreettisesta fysiikasta. Kuitenkin voimme esittää jo omia pohdintojamme asian tiimoilta, hyödyntäen haastattelemamme tutkijan vastauksia, yhteiskunnallista keskustelua (jota on tarjolla enemmän kuin tarpeeksi), ja mikä tärkeintä, mututuntumaa ja keittiötieteitä. 

Kuten aiemmin on mainittu, kasvatustieteet ovat ala, johon meillä kaikilla on enemmän tai vielä enemmän kosketuspintaa. Tämän takia tutkijan on kiinnitettävä erityisen paljon huomiota siihen, että hän pysyy objektiivisena ja puolueettomana koko tutkimusprosessin ajan. Kohderyhmän valinnassa, tutkimusmetodin päättämisessä ja sen toteuttamisessa ja tutkimustuloksia tulkittaessa on tärkeää pystyä sivuuttamaan omat ennakko-oletukset, jotta tutkimuksen laatu ja luotettavuus on taattu. 

Kun tutkittava  ala on yhtä moniulotteinen ja ihmiskeskeinen kuin kasvatustiede, tutkijalta vaaditaan suuria määriä luovuutta, pitkäjänteisyyttä ja muuttujien hallintaa. Kun tutkimuksen aiheena ei ole konkreettisesti mitattavissa oleva luonnontieteellinen ilmiö, tutkimusmetodin valinta ja muuttujien suhteiden tarkastelu ovat suuressa roolissa. Suuri osa tutkimuksesta on myös pitkittäistutkimusta: kasvatus muuttuu ajan saatossa jatkuvasti, joten aiempien tutkimuksien tulokset eivät välttämättä ole enää relevantteja, vaikka tutkittava kysymys olisi sama. Koska kasvatustieteellinen tutkimus on ihmisläheistä ja siihen kuuluu paljon lasten kanssa työskentelyä, on myös erityisen tärkeää muistaa etiikka. On hyvä löytää vastaus siihen, kuinka paljon lapsen ja nuoren oppimisprosessia voi häiritä tutkimuksen varjolla: kuinka paljon tutkimustulokset voivat auttaa tulevaisuuden kasvattajia, ja onko niiden hankkiminen oikeutettua nykysukupolvien kustannuksella?

(c) Sini

Mutta mihin tutkimusta loppujen lopuksi tarvitaan? Uskomme oleellisimman asian olevan se, että kasvatustieteellistä tutkimusta tarvitaan erityisesti laadukkaan opetuksen turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Tähän kuuluu täten suuresti myös tasa-arvon kysymykset – on olennaista, että jokainen saa hyvää kasvatusta taustastaan ja elämäntilanteestaan riippumatta. Kasvatustieteessä tärkeää on myös se, että se pyrkii aina kehittämään itseään. Jos mennään jo muutama kymmen vuosi taaksepäin, moni silloin toiminut kasvatustieteellinen menetelmä tuskin pätee enää tänä päivänä. Kasvatustieteellinen tutkimus on sitoutunut yhteiskuntaan ja sen muutoksiin. Tutkimus takaa sen, että kasvatusmetodit pysyvät aina ajan hermolla.

Tutkimuksessa ja tietysti työskentelyssä yleensä on tärkeää, että toimijaa ohjaa vahva motivaatio. Kurssilla käytössä ollut ryhmien muodostustapa oli omiaan ohjaamaan samanhenkiset tai samoista aiheista kiinnostuneet ihmiset työskentelemään aiheen parissa joka heitä kiinnostaa. Me kaikki  ryhmässämme koemme musiikin omaksi jutuksemme, ja on innostavaa, kun pääsee työskentelemään ja tekemään tutkimusta sellaisen aiheen kanssa, joka todellakin kiinnostaa. Toisaalta myös yhteisen kiinnostuksen kohteen lisäksi pääsemme hyödyntämään jokaisen omia näkemyksiä ja erilaisia osaamisen osa-alueita, ja yhdistää ne toimivaksi sopaksi. 

Ensimmäisen yhteisen session aikana suurimmat ristiriidat joukossamme olivat väkevät ja täysin päinvastaiset tuntemukset presentaatiotyökalu Preziin sekä näkemys siitä, osoittautuuko lopulta nimikkotutkijamme tekemä tutkimus psykologiseksi vai neurotieteelliseksi. Tärkeää oli tietenkin myös lounastauolla käyty kiivas keskustelu siitä, onko UniCafen vai R-kioskin kahvi parempi. 

Onneksi meidän ryhmässämme kemiat kohtasivat, sillä ryhmätyötaitoja tällä kurssilla  todellakin tarvitaan. Ryhmässä on tärkeää, että jokainen saa äänensä kuulluksi, ja ideoita sinkoilikin koko ajan sekä yhteisen pöydän ääressä että myöhään iltaan asti luomassamme chat-ryhmässä. Huomasimme, että kurssilla tarvitsee joustavuutta ja taitoa työskennellä muiden kanssa jouhevasti ja kompromisseja tehden. Kurssilla ja ryhmässä työtä tehdessä on paljon myös itsenäistä opiskelua, joka voi olla haastavaa, mutta myös erittäin antoisaa, kun saadaan sovittua aikataulut joissa kaikilla on selvää, mitä tehdään. Tulee myös onnistumisen tunne, kun saamme itse keskenämme sumplittua toimivat aikataulut ja työtavat, eikä ainoastaan niin, että opettaja kertoo meille, mitä pitää tehdä. Keskustelussamme nousi esiin, että sekä soveltamisen mahdollisuus että yhdessä innovointi tuovat intoa tutkimukseen ja opiskeluun, joita ei saisi esimerkiksi luennolla istuessa.

 

Pallerot tekemässä huippuahkeraa ryhmätyötä.

Arttu Brax
Noora Suomalainen
Mika Kuokkanen
Sini Kangas
Aleksi Suomilammi
Tiia Tukiainen
Elias Sarkkinen
Henna Suuronen
Matias Junttila
Joona Vuorinen

Ryhmä 6 mietteitä kasvatustieteellisestä tutkimuksesta

 

Hei!
 

Kolmas opiskeluviikko on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin ja kurssit työllistävät sopivasti meitä opiskelijoita. Kursseilla on tullut paljon uutta ja tehtävät eroavat paljon aikaisemmista opiskeluista. Tämän kurssin kohdalla sekä odotukset ja tavoitteet ovat hyvin korkealla 

 

Koska kurssin yhtenä tavoitteena on ymmärtää kasvatustieteellistä tutkimusta ja sen peruskäsitteitä, on hyödyllistä, että kurssi sijoittuu heti opintojen alkuun. Lisäksi kurssi tarjoaa erinomaisia valmiuksia pienryhmässä toimimiseen. Monelle ryhmätyöt ovat tuttu toimintatapa aikaisemmista opinnoista, mutta yliopistossa ryhmässä työskentely vaatii enemmän luovuutta, itseohjautuvuutta sekä vastuunkantoa. Opimme myös tutkimuksen tekemiseen tarvittavia taitoja kuten ongelman määrittelyä, argumentaatiotaitoja sekä hankkimaan ja arvioimaan kriittisesti tietoa 

 

Tällä kurssilla pääsemme sukeltamaan kasvatustieteellisen tutkimuksen maailmaan lähietäisyydeltä tapaamalla tutkijoita henkilökohtaisesti samalla tutustuen heidän työhönsä. Tämä lisää ymmärrystämme kasvatustieteellisen tutkimuksen rakentumisesta. Mielestämme hyvä kasvatustieteellinen tutkimus on ennakkoluulotonta, reilua ja rehellistä sekä useimmiten kvalitatiivista pohdintaa. Kasvatustieteellinen tutkimus on sitä, mitä teekkarit ja oikeustieteilijät pitäväthuuhaa-humanismina”, vaikkei kasvatustiede ole humanismia nähnytkään. Humanistinen tutkimus käsittelee tiettyjä ilmiöitä, mutta kasvatustieteellinen tutkimus käsittelee sitä, miten tekijät toimivat näissä ilmiöissä. Koska tekijöitä on erilaisia, ei tutkimuksessa voi tulla niinkään vääriä tuloksia 


Mielikuvamme tutkijan työstä on hyvin stereotyyppinen. Kuvittelemme tutkijan toimivan useimmiten laboratorioissa koeputkien parissa, mikä varmasti on iskostunut aivoihimme esimerkiksi lastenohjelmista. Olemme jo tässä vaiheessa lukuvuotta huomanneet, että kasvatustieteellinen tutkimus eroaa paljonkin kyseisestä mielikuvasta. Odotamme innosta piukeina etenkin tutkijan tapaamista sekä itsemme ja mielikuviemme haastamista päästessämme hiillostamaan tutkijaa. 

Sara Oubajja, Eveliina Rautio, Ida-Maria Sarakorpi, Ellamari Perttu, Sara Sonninen, Ville Lääti, Penna Kukkonen, Atte Moisio, Maija Parlov & Iida Yliannala 

Ryhmä 8: Ajatuksia kasvatustieteellisestä tutkimuksesta ja kurssin tavoitteista

Suurin osa ryhmästämme on aloittanut opiskelut tänä syksynä ja tietomme kasvatustieteellisestä tutkimuksesta ja tutkimuksen tekemisestä ylipäätänsä ovat alkuvaiheessaLähestymme tätä kirjoitusta tehtävänannossa olleiden tukikysymysten kauttaYleisesti ottaen pidämme kasvatustiedettä ihmisläheisenä alanajossa ihminen itsessään on tutkimuksen kohteenaTulkintamme mukaan kasvatustiede tutkii ihmisen kasvua ja kehitystäoppimistavuorovaikutusta ja käyttäytymistäKasvatustieteen suuntana on kehittää käytänteitäjotka tukevat ihmisen kasvuaoppimista ja hyvinvointiaAkateemisessa maailmassa kasvatustieteet usein liittyvät toisiin lähitieteenaloihinjoita ovat esimerkiksi psykologiasosiaalitieteet, filosofia ja lääketiede. 

Mielestämme kasvatustiede eroaa esimerkiksi luonnontieteestä tutkimusalana siinäettä kasvatustieteessä ei tavoitella yhden ja ainoan totuuden löytämistäKasvatustieteellisessä tutkimuksessa voidaan tarkastella ilmiöitä eri teorioiden kautta ja pyritään tekemään tämän pohjalta johtopäätöksiäAjankohtaiset ilmiöt ja niiden muutokset ja kehitys ohjaavat kasvatustieteellisen tutkimuksen tekemistäkoska tavoitteena on tuottaa uutta tieteellistä tietoa 

Hyvä kasvatustieteellinen tutkimus on lukijan näkökulmasta selkeää ja ymmärrettävääErityisesti kasvatustieteen kenttätyötä tekevät tahot hyötyvät tiedostajoka on sovellettavissa käytännön työhönToisaaltatutkimuksen on myös pystyttävä teoretisoimaan kentältä nousevia käytännön ilmiöitä ja tuotettava näistä tieteellistä tietoaNäin ollen kasvatustieteet ovat hyvin vuorovaikutteinen tieteenalaTutkimusta tarvitaan myös kumoamaan tai ainakin muokkaamaan vanhoja teorioita sekä olemassa olevia käytänteitäTieteen yksi tärkeimpiä tehtäviä on testata ja koetella nykyisiä toimintamalleja 

Uskomme kasvatustieteellisen tutkimuksen tekemisen olevan monipuolista ja monitahoistaTutkimuksen tekemiseen liittyy olemassa olevien teorioiden ja tutkimuksen tarkasteluaaineiston keräämistä erilaisin menetelmin kuten haastattelemalla ja havainnoimalla sekä analyysien ja johtopäätösten tekemiselläTutkimusmenetelmät ovat vaihtelevia ja tutkija voi käyttää esimerkiksi laadullista ja määrällistä tutkimusta tai jopa käyttää näitä molempia samassa tutkimuksessaTutkimusmenetelmä määrittyy kuitenkin tutkimusaiheen mukaanTutkimuksen tekeminen voi olla hyvin pitkä prosessikun halutaan saada tietoa pitkältä ajalta ja löytää kausaalisuhteitaTutkimuksen tekeminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä sekä tutkimusprosessin aluille laittavaa uteliaisuutta. 

Yliopisto-opiskeluun liittyy paljon erilaisia odotuksia ja ajatuksia. Ensimmäisenä keskusteluissa nousi esiin vastuu omasta opiskelusta. Olet vastuussa mm. opintojesi etenemisestä ja siitä kuinka paljon näet vaivaa opiskeluun yliopiston ulkopuolella. Jokainen asettaa itselleen omat suoriutumistavoitteet, jotka pyrkii saavuttamaan. Odotamme, että opiskelu yliopistossa on monipuolista. Ei siis vain luennoilla istumista, vaan esimerkiksi yhdessä tekemistä ja aktiivista omaa tiedonhankintaa. Yliopistomaailmassa vuorovaikutustaidot korostuvat entisestään. Teet kursseilla töitä useissa ryhmissä ja haasteena voi olla työnjako ja aikataulujen sovittaminen. Ajatuksenamme oli kuitenkin, että olemme kaikki motivoituneita saattamaan työt loppuun, joten “vapaamatkustajista” tuskin tarvitsee huolehtia. Uskomme, että yliopistossa kehitymme suodattamaan ja rajaamaan suuria tietomääriäOpimme löytämään teksteistä olennaisen ja suhtautumaan kriittisesti tietoonJärkevä aikatauluttaminen voi olla monelle vielä haastemutta ehkä sinustakin kuoriutuu vielä todellinen ajankäytön mestari 

 

Kurssin lähestymistapa on sekä tutkivaettä opiskelijalähtöinenOpiskelijalähtöisessä opiskelussa keskeistä on oppilaan aktiivinen rooliTämä eroaa usein käytetystä tavastajossa opettaja luennoi ja oppilas on passiivinen kuuntelijaAiempaa kokemusta opiskelijalähtöisestä opiskelusta on tullut esimerkiksi esitelmien tai projektien tekemisen yhteydessäVastuu projektista on opiskelijallamutta loppujen lopuksi siitä oppii koko ryhmämyös opettajaTuleva tutkijatentti on mielestämme hyvä esimerkki tästäPääsemme kurssin aikana tutustumaan meille annettuun tutkijaan ja hänen tutkimukseensaKurssin lopussa pyrimme haastamaan tutkijaa mahdollisimman monipuolisesti ja toivommeettä meistä tulisi ilmi se, että olemme perehtyneet aiheeseen perusteellisesti. 

 

Tutkivista opetusmenetelmistä meillä ei ole vielä ainakaan paljon kokemustaOlemme saattaneet tehdä tai analysoida tutkimuksiamutta olemme saaneet niihin tarkat ohjeet ja tavoitteetLisäksi olemme aiemmin tarkastelleet lähinnä olemassaolevaa tietoaTulevissa opinnoissa tulemme soveltamaan jo olemassaolevaa tietoa ja pääsemme mahdollisesti luomaan sitä myös itse 

 

 

Kirjoittanut: Ronja Sinkkonen, Joonas Rantanen, Tiia Nieminen, Karoliina Anttonen, Anni Udd, Vilma Lehtoranta, Anna Brander, Katri Vuori, Sonja Mertaniemi ja Erika Chibani