Meitä jännittää. Kouluun pääseminen oli monille suuri onnistuminen, mutta ilo on löytänyt rinnalleen epävarmuuden. Mitä jos jokin asia on vaan liian vaikea? Miten juuri meidät on tosiaan valittu? Mitä seuraavat (ainakin) viisi vuotta tuovat tullessaan? Yksi asia on ainakin varma- kaikkea ei voi osata. Opiskelu vaatii armollisuutta ja asioiden asettamista tärkeysjärjestykseen. Meidän täytyy oppia priorisoimaan ja panostamaan niihin asioihin mitkä tuntuvat kiinnostavimmilta ja innostavimmilta. Uudet tilanteet ja käytännöt vaativat totuttelua, mutta kokemus auttaa varmasti selviämään kurjemmista ja hurjemmistakin kursseista. Ja mikä tärkeintä, aina voi ja saa pyytää apua.

Siinä missä epävarmuus tuli esille oman opiskelun pohdinnassa, se löytyi myös ajatuksissa tutkijan työstä. Ryhmän ensimmäiset mietteet olivat kovin negatiivissävytteisiä. Kaikilla tuntui olevan yleinen käsitys, etteivät kasvatustieteilijät olisi yhtä arvostettuja tiedeyhteisöissä kuin esimerkiksi kovien tieteenalojen tutkijat. Arvelimme myös alan tutkijoiden kohtaavan paljon kyseenalaistamista ja vasta-argumentaatiota perustuen omiin kokemuksiin tieteellisen tutkimuksen sijasta- jokaisella vanhemmalla on mielipide oman lapsensa kasvatuksesta, mutta ei välttämättä faktoja sitä perustelemaan. Hetken keskusteltuamme löysimme kuitenkin myös paljon positiivisia puolia. Arkeen sovellettavan työn tulokset ovat antoisia, monipuolisia ja innostavia. Ja mikä tärkeintä, merkityksellisiä.

Merkityksellisyys löytyy kasvatustieteellisellä alalla konkreettisista tuloksista. Ilman kasvatustieteellistä tutkimusta olisi yleiset kasvatukseen liittyvät käytänteet jämähtäneet paikoilleen. Ajatuskin siitä, että 50 vuotta sitten käytössä olevia käytäntöjä sovellettaisiin vielä tänä päivänä, on absurdi. Tutkimuksilla päästään kartoittamaan alan tarpeita ja epäkohtia, ja lopulta kehittämään ja korjaamaan niitä esimerkiksi opetussuunnitelman kautta. Kokonaisuutena kasvatustieteellisellä tutkimuksella pystytään vaikuttamaan lähes loputtomaan määrään yhteiskunnallisia epäkohtia. Sillä puututaan asioihin kuten lasten ja nuorten hyvinvointiin, syrjäytymiseen, tasa-arvoon, yhteiskunnan perusrakenteisiin tai jopa ilmastonmuutokseen.

Meillä opiskelijoilla on todennäköisesti yhtä monta suuntaa tulevaisuudessa kuin kasvatustieteellä on vaikutusmahdollisuuksia. Vaikka työelämä tuntuu nyt kaukaiselta ja hieman pelottavalta, luotamme siihen, että meidät on hyväksytty kouluun syystä. Pääsykokeiden haastattelussa meistä on huokunut tahto, innostus, potentiaali ja pieni ripaus uskoa itseemme. Koulusta saamme eväät sekä opiskeluun että työelämään. Esimerkiksi tältä kurssilta saamme mukaamme taitoja tiedonkeruuseen, soveltamiseen ja ryhmätyöskentelyyn. Vaikka sekä opettajan että tutkijan työ on melko itsenäistä, on vuorovaikutustaidot ehdottoman tärkeää molemmissa.

Keskustelun päätteeksi olimme yhtä mieltä siitä, että epävarmuudesta huolimatta jäämme odottamaan tulevaa ennen kaikkea innostuneena. Odotamme kasvua kohti asiantuntijuutta ja ammatti-identiteetin muodostumista. Haluamme oppia kaiken opittavan ja päästä käyttämään sitä oikeassa elämässä. Olemme onnellisessa asemassa saadessamme eväät ja mahdollisuuden olla luomassa parempaa tulevaisuutta, ja ehkä jopa pienin askelin pelastaa maailmaa.

”On huippua päästä työskentelemään motivoituneessa ryhmässä, jossa kaikki osallistuvat ja kaikkien ideat tulevat kuulluiksi.” Silja Järvi, ryhmä 1

”Odotan innolla mitä kurssi tuo tullessaan!” Janette Väänänen, ryhmä 1

”Kurssi innostaa kohti tutkijuutta.” Anni Mikkonen, ryhmä 1

 

 

 

 

Kuten Helsingin kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaani Johanna Mäkelä julisti, kasvatustieteet ovat maailman tärkein tieteenala. Kasvatus koskettaa kaikkia tutista arkkuun. Tämän vuoksi kasvatusasioihin ja sen tutkimukseen kohdistuu paljon kritiikkiä. Kasvatustieteellisen tutkimuksen tekeminen on oleellista niin akateemisissa saleissa kuin kenttätyössäkin.

Mitä hyvä kasvatustieteellinen tutkimus pitää sisällään? Tutkimuksen tulee ottaa huomioon yksilölliset erot ja mahdollistaa tutkimuksen soveltaminen yksilöiden tilanteesta riippuen. Tieteenalana kasvatustiede ei ole eksaktia, vaan muovautuu tapauskohtaisesti eli ei ole yhtä oikeaa polkua.
Tutkimuksen tulee olla käytännönläheistä ja tulokset ovat usein helposti sovellettavissa käytäntöön mm. perusopetuksessa.

Yhteiskunnallisesti kasvatustieteellisen tutkimuksen tulee olla uudistavaa, ajankohtaista ja jatkuvaa. Täten se tarttuu monipuolisesti arjen ongelmakohtiin. Esimerkiksi Pesola et al. (2016) on tutkimuksessaan todennut lasten istuvan liikaa ja aktiivisuuden lisääminen olisi terveydelle hyödyllistä. Miten koululaisten liikkumattomuus vaikuttaa yksilöiden hyvinvointiin ja sitä kautta koko tulevaan yhteiskuntaan?

Kasvatustiede tieteenä on vuorovaikutuksessa muiden tieteenalojen kanssa, kuten psykologian ja sosiologian. Se onkin usein tieteenalarajat ylittävää. Metodologisesti kasvatustieteellinen tutkimus on määrällistä ja laadullista, ja on tärkeää pitää huolta, että se on validia ja reliaabelia. Laadullinen tutkimus tarvitsee selkeää käsitteen määrittelyä. Metodologisen valinnan ei tule määrittää tutkimuksen suuntaa, vaan tutkimuskysymys määrittelee käytettävät tutkimusmenetelmät. Laadulliset ja määrälliset tutkimusmenetelmät tulisi olla rinnakkain ja toisiaan tukemassa.

Kasvatustieteellisen tutkimuksen tarve ilmenee yhteiskunnallisten muutosten keskellä ja on yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta merkityksellistä. Yhteiskunnan uudet ilmiöt ohjaavat meitä tutkimaan näiden vaikutuksia oppimisympäristöissä. Tutkimus auttaa kehittämään ja parantamaan koulutusjärjestelmää ja sen opetusmenetelmiä. Kasvatustieteellisen tutkimuksen hyöty näkyy käytännössä kouluissa ja on tarkoitettu ammattilaisten työn tueksi. Lopulta kaikki kulminoituu lasten kehityksen ja heidän tulevaisuutensa valmiuksien turvaamiseen, ja tämä kehitys muodostaa koko yhteiskuntamme tulevaisuuden.

 

Ryhmän ajatuksia yliopisto-opiskelussa:

Pauliina: ”Yliopisto-opiskelun aloittaminen on tuntunut jännittävältä. Olen ajatellut, että minulta todennäköisesti odotetaan yliopistolla huomattavasti monipuolisempaa omaa ajattelua, päättelyä ja ongelmanratkaisukykyä kuin aiemmissa opinnoissani. Toisaalta tälle kurssille asetetut piilotavoitteet koskevat monet juuri sellaisia asioita, joiden suhteen olen tuntenut hermostuneisuutta. On hyvä, että ne on nostettu asioiksi, joita on tärkeää kehittää, mutta niiden ei odoteta vielä olevan täysin hallussa. Tuntuu, että tulevalla kurssilla tietoa ja kurssisisältöä ei anneta tarjottimella opiskelijoilla, vaan ryhmätoiminnalla ja reflektiolla on iso merkitys. Vaikuttaa ihan yliopisto-opiskelulta!”

Tiina: “Odotukseni kasvatustieteellistä koulutusta kohtaan on, että opiskelu olisi käytännönläheistä ja antaisi hyviä valmiuksia opettajan työtä varten. Tämän päivän maailma ja työelämä on täynnä kaaosta, epäselviä toimeksiantoja ja sosiaalista neuvottelua, miksi ajattelenkin, että tämän kurssin piilotavoitteet vastaavat hyvin myös nykytyöelämän tarpeisiin. Muun muassa ongelmanmäärittely-, argumentointi- ja yhteistoimintataidot ovat tämän kurssin piilotavoitteiden lisäksi osa työelämätaitoja. Kurssi antaa siis valmiuksia työelämään.”

Anna: ”Tulin suoraan lukio-opinnoista yliopistoon, joten toisen asteen käytännöt ovat vielä, ainakin pääosin, selkeänä mielessä. Vietin kolme lukiovuottani uuden opetussuunnitelman aiheuttaman murroksen keskellä. Esimerkiksi uusiin digitaalisiin ympäristöihin perehtyminen yksin ja yhdessä koulukavereiden kanssa on omalta osaltaan antanut valmiuksia itsenäisempään tiedonhakuun ja ongelmanratkaisuun.
Odotukseni yliopisto-opinnoista vastaavat melko paljon tämän kyseisen kurssin tavoitteita ja käytäntöjä. Luokanopettajan käytännön osaamisen lisäksi on tärkeää oppia etsimään ratkaisuja avoimiin ongelmiin ja oppia määrittelemään niitä sekä hankkimaan tietoa oma-aloitteisesti ja yhteisöä hyödyntäen. Näillä taidoilla on valtavasti merkitystä tulevaisuuden työelämässä sekä tulevissa opinnoissa. Myös tieteellinen ajattelu ja argumentoinnin taidot mahdollistavat syvemmän ymmärryksen niin kasvatustieteistä kuin ympäröivästä maailmasta.”

Marika: ”Lukion jälkeen opiskelin Kiinassa yliopistossa neljä vuotta, ja siksi minulla on paljon ajatuksia ja kokemuksia siitä, millaista on yliopistossa opiskelu. Kiinassa yliopistoa kutsuttiin kouluksi ja siellä opiskeltiin oppitunneilla. Oppitunnilla oli läsnäolopakko ja päivät olivat pitkiä. Oppitunnit kestivät kaksi tuntia ja koostuivat kolmesta osasta: nimenhuuto, opettajan saarna ja läksyjen jako.
Nyt Suomessa odotan innostavaa oppimisympäristöä, uusia työtapoja, ryhmätöitä ja itseopiskelua. Toivon, että Suomen yliopistokulttuuri eroaisi mahdollisimman paljon aiemmasta, sillä monen vuoden opiskelun jälkeen minusta tuntuu, että mitään ei jäänyt sieltä käteen. Toivon, että täällä saadaan oikeat valmiudet tulevaan työelämään.”

Heli: “Olen aina pitänyt opiskelusta. Nyt muutamien työvuosien jälkeen olen odottanut yliopisto-opintoja erilaisesta näkökulmasta. Tämän kurssin toteutustapa on pitkälti uutta. Toisaalta joitakin yhtymäkohtia aiempiin opintoihin löytyy esim. kurssin piilotavoitteista. Kurssi vaikuttaa hyvältä aloitukselta yliopiston ja kasvatustieteiden opiskeluun mm. tutkivaan, itsenäiseen ja monialaiseen ryhmätyöhön painottavan työskentelytavan takia. Koen kyseiset työtavat tärkeinä tieteen- ja käytännöntyön kannalta. Uskon tällaisen työtavan tulevan yhä tutummaksi opintojen edetessä ja myöhemmin työelämässä erityisopettajana.”

Odotamme kaikki innolla ja uteliaisin mielin kasvatustieteen opintojen etenemistä ja uusia oivalluksia.

Kirjoittajat: Pauliina Varjonen, Tiina Kantanen, Heli Nurminen, Marika Saarelma ja Anna Rönn

Lähteet:

Pesola, A.,  Laukkanen, A., Heikkinen, R., Sipilä, S., Sääkslahti, A. ja Finni, T. (2016). Accelorometer-assessed sedentary work, leisure time and cardio-metabolic biomarkers during one year: effectiveness of a cluster randomized controlled trial in parents with a sedentary occupation and young children. PLoS ONE 12(8): e0183299. Luettu 13.9.2019 osoitteessa: https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0183299.

 

Olemme vasta liittyneet kasvatustieteelliseen tiedekuntaan, joten tietomme siitä, mitä kasvatustiede sisältää, on vielä puutteellista. Meillä on kuitenkin joitakin ennakko-oletuksia. Pohdimme yhdessä, että yleisesti kasvatustiede ottaa huomioon monia eri näkökulmia ja tieteen eri tasoja.  

Kasvatustieteellinen tutkimus voi tarkastella asioita myös lähitieteiden näkökulmista ja ottaa huomioon eri aihealueita, kuten esimerkiksi oppimisen ja opettamisen. Hyvässä tieteellisessä tutkimuksessa on hyvä rajata näkökulma, jotta tutkimustulos voidaan esittää selkeästi. Tutkimuksessa määritellään tutkimuskysymys ja se, miksi aihetta tutkitaan. Tulokset on esitetty ymmärrettävällä tavalla ja niiden yhteyksiä käytäntöön on avattu. Hyvässä tieteellisessä tutkimuksessa valitaan tutkimuskysymystä tukevat tutkimusmenetelmät ja ne esitetään selkeästi. Tulosten tulkitsemisessa on tärkeää huomioida nämä tutkimuksessa käytetyt menetelmät.  

Kasvatustieteellistä tutkimusta tarvitaan päivittämään aikaisempaa tietoa. Sen avulla voidaan kehittää opetusta ja kasvatusta parempaan suuntaan ja ajankohtaisemmaksi. Epäkohtiin voidaan puuttua tutkimuksissa havaituilla tuloksilla. Tämän hetkisten ja tulevaisuutta koskevien haasteiden tutkiminen on tärkeää, jotta mahdollisiin ongelmiin päästään puuttumaan ajoissa. Esimerkiksi digitaalisten välineiden vaikutus oppimiseen, yhteiskunnan eriarvoistuminen, väestörakenteen muutos ja ilmastonmuutoksen aiheuttama muuttoliikenne ja ympäristökriisit voivat kaikki vaikuttaa tulevaisuuden koulumaailmaan. Niitä koskeva alustava tutkimus voi vähentää tai jopa ehkäistä kriisien syntymistä.  

Pohdimme yhdessä myös sitä, millaista kasvatustieteen tutkijan työ on. Tulimme tulokseen, että kasvatustieteen tutkijan työ on hyvin monipuolista. Se vaatii laajan tietopohjan ja paljon aiheisiin perehtymistä ja selvittämistä. Työ on soveltavaa ja ennalta-arvaamatonta. Se on myös vastuullista ja siinä tulee pohtia paljon eettisyyskysymyksiä, sillä tutkimus tutkii usein lapsia ja heidän kehittymistään. 

Keskustelussa tuli esiin paljon meitä kiinnostavia tutkimuksen aiheita. Niitä ovat esimerkiksi oppimisvaikeudet, maahanmuuttajat koululuokissa, käyttäytymishäiriöt ja niiden syyt sekä hoitaminen. Myös uusia opetustapoja koskeva tutkimus kiinnostaa meitä.  

Osasimme odottaa oman vastuun kantamista yliopisto-opinnoista, mutta sen laajuus osaa yllättää joka päivä, mitä pidemmälle etenemme. Opinnoilta odotimmekin ryhmätyöskentelyä sisältävää opetusta, mutta emme ajatelleet, että pääsemme näin nopeasti lukemaan oikeita tutkimuksia ja haastamaan itsemme niitä tulkitessa. Se on meidän mielestä todella hienoa olla lähikontaktissa oman alan tutkijoiden kanssa jo näin alusta asti.  

 Perinteisen yliopisto-opiskelun voidaan ajatella sisältävän yleensä (ainakin mielikuvissa) paljon luentomuotoista opetusta ja itseopiskelua esimerkiksi tenttikirjoista ja tieteellisistä artikkeleista, ja siihen verrattuna tämä kurssi on hyvin erilainen. Me opiskelijat joudumme rakentamaan kurssin sisältöä hyvin paljon itse, sillä tehtävänannot ovat avoimia ja osallistavia ja rakentuvat hyvin pitkälti myös meidän oman mielenkiinnon mukaan. Se tarkoittaa myös sitä, että joudumme toimimaan epämukavuusalueella, sillä varsinaisia oikeita tai vääriä vastauksia ei ole. Tämä on kuitenkin myös positiivinen haaste, sillä useimmiten ajattelun kehitystä ja oppimista tapahtuu juurikin epämukavuusalueella, kun joutuu haastamaan itseään ja ajatteluaan.  

Koska kurssi toteutetaan tässä vaiheessa opintoja, joudumme heti alkuun suurien haasteiden äärelle, “suoraan syvään päätyyn”. Näemme kuitenkin, että parhaimmillaan kurssin tavoitteet liittyen ryhmässä toimimiseen, oma-aloitteisuuteen, ongelmanratkaisuun, argumentointiin ja kriittisyyteen sekä tiedeyhteisön osana toimimiseen liittyen antavat meille valtavasti eväitä tulevia opiskeluvuosia ajatellen. Kun jo nyt pääsemme toimimaan näin tiiviisti nimikkotutkijoidemme, sekä tietysti ryhmämme kanssa aktiivisina, tietoa rakentavina opiskelijoina, saamme ajatusmallin siitä, että näin yliopistossa kuuluukin toimia; ajatella (myös kriittisesti!), keskustella rakentavasti, pyrkiä ratkaisemaan ongelmia, etsiä itseä kiinnostavaa tietoa sekä haastaa niin omaa kuin myös toistenkin ajattelua.  

Jere Sivonen, Samuel Kontoniemi, Katri Veinola, Amanda Rantanen, Milena Niemivirta, Oona Kettunen, Amanda Vauramo, Sini Rautiainen, Ella Sauders, Mariam Guled

Kuvien lähteet (katsottu 13.9.2019):

https://pixabay.com/photos/study-school-learn-education-1968077/

https://pxhere.com/fi/photo/910324

https://pxhere.com/fi/photo/1432563

 

Ryhmä 12: Kasvatustieteellinen tutkimus ja yliopisto-opinnot

Hyvän kasvatustieteellisen tutkimuksen piirteet

Kasvatustieteen tutkijan täytyy olla alan ammattilainen. Hyvä kasvatustieteellinen tutkimus on eettistä. Tutkimuksessa tärkeää on tutkijan herkkyys ja taito valita juuri oikeat, tilanteeseen sopivat tutkimusmenetelmät. Tutkijan täytyy osata tulkita myös implisiittisiä viestejä ja tilanteita. Hyvässä tutkimuksessa tutkittavat ja heidän erityispiirteensä otetaan huomioon. Esimerkiksi haastatellessa lapsia täytyy laatia riittävän selkeät kysymykset ikätasoon nähden ja huomioitava, että lasten vastaukset eivät aina vastaa odotuksia, kuten ei yleensäkään lasten kanssa työskennellessä. Lapset saattavat esimerkiksi muuttaa vastauksiaan tai käyttäytymistään luokassa jännittävän tilanteen vuoksi.

Hyvä kasvatustieteellinen tutkimus syntyy aidosta tarpeesta ja mielenkiinnosta. Tutkimukseen valitaan sellaisia aiheita, jotka ovat yhteiskunnassa ajankohtaisia tai jotka muuten tarvitsevat tutkimista ja paneutumista. Sen tulokset ovat hyödyllisiä ja mahdollisuuksien mukaan sovellettavissa käytäntöön. Tutkimuksen tuloksista voidaan vetää johtopäätöksiä, joiden pohjalta toimintatapoja voidaan muuttaa ja kehittää, ja näin esimerkiksi opettajien koulutusta tai lasten kanssa käytettyjä opetusmenetelmiä voidaan muuttaa paremmiksi ja nykyaikaisemmiksi.

Tutkimusta tehtäessä tärkeää on myös huolellinen taustatyö, jonka pohjalta tehdään hypoteeseja. Hyvä tutkija selvittää, millaisia tutkimuksia aiheeseen liittyen on jo tehty, ja mihin kysymyksiin tarvitaan vielä vastauksia. Hyvässä tutkimuksessa tutkimuskysymys on selkeä ja tarkasti rajattu. Tärkeää on, että tutkimus myös vastaa tähän kysymykseen.

Tuloksia tulee osata tulkita ja arvioida kriittisesti. Koska tutkimuksessa tähdätään reliabiliteettiin, on tärkeää, että se on julkista. Julkisuus mahdollistaa myös sen itseään korjaavuuden ja antaa muille mahdollisuuden arviointiin ja kritisointiin. On tärkeää, että tutkimuksen lopuksi kerrotaan, miten tutkimusta olisi mahdollisesti voinut toteuttaa paremmin, ja mitä asioita olisi hyvä tutkia lisää jatkotutkimuksia ajatellen. Tämä vaatii tutkijalta tietynlaista itsekritiikkiä.

Kasvatustieteellinen tutkimus on merkityksellistä

Koulumaailman pitää muuttua yhteiskunnan mukana. Uudistaminen on avain tulevaisuuden yhteiskuntaan, joka on nykyisten lasten ja nuorten käsissä. Koulussa harjoitellaan tulevaa työelämää ja vapaa-aikaa varten, ja oppilaiden on tulevaisuudessa kyettävä merkittäviin elämänvalintoihin, oli kyse sitten yrittämisestä tai kestävän kehityksen tukemisesta kaikessa laajuudessaan. Tutkimus muovaa koulumaailmaa pitämällä opetuksen ajankohtaisena, tehokkaana sekä tulevaisuuden taitoihin tähtäävänä. Koulussa opitaan niitä tapoja, asenteita, arvoja ja sääntöjä, jotka omaksutaan osaksi omaa elämää. Tutkimus vaikuttaa opettajankoulutuksen ja opettajan työn kehittämisen kautta oppilaisiin ja koko yhteiskunnan kattavaan peruskouluverkostoon, jonka kehittäminen ja hienosäätäminen on elintärkeää koulussa tapahtuvan kasvatuksen tehokkuuden säilyttämiseksi ja kouluyhteisön hyvinvoinnin takaamiseksi. Tutkimusta tarvitaan myös lasten puolien pitämiseksi ja lapsuuden itseisarvon vaalimiseksi.

Kasvatustieteen tutkimuksen lähtökohtaisia oletuksia

Kasvatustieteilijät ovat tunnetusti kärsivällistä ja pitkäjänteistä joukkoa, eikö? Koska kyse on lasten kanssa työskentelystä, tutkimustyö vaatii hienovaraisuutta, herkkyyttä ja miksei myös pientä annosta huumoria ja lapsellisuutta. Näin ollen tutkimuskenttänä kasvatustieteet on uniikki, kutsumuksesta nousevaa innokkuutta vaativa työkenttä, jossa korostuu luovuus ja kyky tehdä käytännönläheistä, ”elävään elämään” kytköksissä olevaa tutkimusta. Tutkimukset tähtäävät aina koulujärjestelmän ja opetustyön kehittämiseen ja ennen kaikkea lasten kouluhyvinvoinnin lisäämiseen. 

Vaikkakin työtä varmasti tehdään kentällä pitkälti itsenäisesti, tutkijat eivät suinkaan ole erakkoja. He osaavat jakaa ja reflektoida havaintojaan aktiivisesti muiden tutkijoiden kanssa, eivätkä ujostele tehdä yhteistyötä muiden tieteenalojen kanssa löytääkseen uusia väyliä modernisoida ja progressiivisesti silloittaa kuilua oppilaiden ja koulun välillä. 

Kasvatustieteilijän työ vaatii myös herkkyyttä huomata kaikkea sellaista, mikä ei käy ilmi suoraan tutkimusaineistosta, esimerkiksi lomakkeen vastauksista. Kasvatustieteilijä voi löytää itsensä tilanteesta, jossa aineistonkeruu tapahtuu sellaisessa tilanteessa, esimerkiksi oppitunnilla, jossa tapahtuu ja näkee paljon asioita myös virallisen tutkimuksen ulkopuolella.

Kasvatustieteen tutkijan täytyy myös muistaa olla kriittinen omaa ajatteluaan kohtaan. Jokaisella meillä, myös tutkijoilla, on ennakkoluuloja ja mielipiteitä, jotka vaikuttavat huomaamattomasti tekemisemme taustalla. Kasvatusteiteen tutkijan tulee siis olla valmis muuttamaan omia ennakkoluulojaan ja olla avoin uudelle tiedolle, ettei tutkimuksen taustalla vaikuta liikaa subjektiivinen kokemus. Oman työn reflektointi on tärkeää, jotta tutkimus pysyy objektiivisena.

 Kasvatustieteen tutkimus on mielenkiintoista, sillä sen avulla saa vastauksia yhteiskunnallisesti tärkeisiin kysymyksiin ja siksi tutkijalla tulee olla aito halu ja into löytää uutta tietoa kasvatustieteen kentältä

Uuden opiskelijan kasvu yliopisto-opiskelijaksi

Odotukset yliopistossa opiskeluun ovat korkeat, mutta myös itsenäisyys ja oma-aloitteisuus stressaavat helposti uutta opiskelijaa. Teenkö nyt oikein? Olenko tehnyt tarpeeksi? Mikä on tarpeeksi? Vaikka normaalisti pitäisikin itsenäisestä opiskelusta, niin alussa avuttomuuden tunne voi vallata mielen. Käsiteltävää tietoa on huomattavasti ja tiedon merkittävyyttä opiskeltavan asian kannalta on osattava arvioida itse. 

 Opinnoissa ei enää keskitytä yleissivistävään lähestymistapaan, vaan opiskelijoista halutaan kasvattaa itsenäisiä tieteenalansa osaajia. Sekä yliopisto-opintojen, että tulevaisuuden elinikäisen oppimisen kannalta olennaista on, että koetaan olevansa osana tieteellistä yhteisöä ja kartoitetaan taitoja tiedon käsittelyyn. Mahdollisimman relevanttien tietokäsitysten muodostamiseen olennaista on, että saadun tiedon oikeellisuutta on osattu etsiä, arvioida ja kohdentaa tieto oikeisiin asioihin. Opiskelijalähtöiset ja tutkivat opetusmenetelmät pakottavat opiskelijat aktivoitumaan tietokäsitysten muodostamisessa: tietoa ei saada valmiiksi jäsenneltynä ja pureskeltuna. Tärkeää olisikin kasvattaa opiskelijoiden itseluottamusta tiedon hankkijana ja käsittelijänä. Suurin osa oppimisesta ei enää tapahdu luokkahuoneessa tai luentosalissa, vaan itsenäisellä työskentelyllä oppimiseen eteen on suurin rooli. 

Odotettavaa on, että kriittinen suhtautuminen tietoon lisääntyy, kuten myös jatkuva omien ajatteluprosessien reflektoiminen. Oletettavaa on myös, että yliopistossa oppii toimimaan muiden kanssa ryhmänä, sekä argumentoimaan rakentavassa hengessä, jolloin oppii myös ottamaan paremmin palautetta vastaan. Oman tieteenalansa asiantuntijana on tärkeää osata perustella näkemyksensä ja myös arvioida uutta, aikaisempaan tietoon poikkeavaa näkemystä. Tämä auttaa yksilöä tulevaisuudessa omalla urallaan kasvattajana, sekä on tärkeää elinikäisen oppimisen kannalta. Yliopisto-opiskelu on opiskelijan omalla vastuulla, joka opettaa vapauden ja vastuun tasapainotteluun. 

 Opiskelijalla on vapaus valita, missä ja milloin opiskelee, mutta vastuu tehdä oma osansa ryhmätöissä ja palauttaa annetut tehtävät ajallaan. Kukaan ei ole kädestä pitäen ohjaamassa, mihin suuntaan tulisi mennä ja mitä tulisi tehdä päästäkseen päämääräänsä, vaan pitää omaa toimintaansa reflektoimalla kehittää itseään ja toimintatapojaan. Opiskelija saa vaikuttaa siihen, mitä haluaa opiskella ja mistä kokee hyötyvänsä eniten. Vastuu oppimisesta kuuluu pääasiassa opiskelijalle, vaikka hän saakin siihen apua erilaisista materiaaleista ja opetuksesta. 

Toisin kuin aikaisemmista opiskeluista tutussa yhden totuuden mallissa, yliopistossa opetellaan avartamaan näkökulmia ja pohtimaan asioita uusilla tavoilla. Erilaisia ratkaisuja on useita, samoin kuin myös tapoja päästä niihin. Ajattelu ei myöskään voi pyöriä vain ongelman ja sen ratkaisun välillä, vaan oikea ongelma on osattava määritellä ja kestettävä ongelman monimutkaisuutta. 

Uuden opiskelijan näkökulmasta oman ajattelun tärkeys tietokäsityksen muodostajana on myös innostava: minulla on vapaus ja vastuu tieteellisen käsitykseni muodostuksessa.

Kokemuksia opiskelusta yliopistossa

Opiskelu yliopistossa eroaa paljon peruskoulusta ja lukiosta, sillä opetus tapahtuu hyvin monenlaisissa tiloissa ja eri ajankohtina. Se saattaa tapahtua ryhmätyötiloissa, luentosaleissa tai jopa verkossa. Kurssin lopuksi ei aina ole koetta tai tenttiä, vaan kurssin harjoitus- tai lopputyö saattaa olla jokin ryhmätyö, esitelmä tai hyvin laaja essee. Kuitenkin edelleen perinteiset tentit ovat osa kursseja, mutta niitäkin on erilaisia, sillä se esimerkiksi voidaan toteuttaa täysin verkossa. 

Opetus ei ole pelkästään pulpetilla istumista ja kirjojen pänttäämistä ja opettajan johdolla etenemistä. Opiskelu on hyvin itsenäistä ja vaatii hurjasti oma-aloitteisuutta. Opiskelu on mielestäni vaativampaa yliopistossa mutta toisaalta sitä tasapainottaa vapaus valita tavan toteuttaa oppiminen.

Vastuu opiskelusta ja oppimisesta on lähes täysin opiskelijalla itsellään. Ei ole ketään muistuttamassa tulevista tenteistä tai harjoitustöiden deadlineista. Opintojen aikataulussa pitäminen ja valmistuminen on täysin omissa käsissä. Täytyy itse pitää huoli, että ilmoittautuu kursseille, jotka on tarkoitettu suoritettavaksi juuri kyseisenä ajankohtana ja olla hereillä kursseille ilmoittautumisen ollessa auki.

Itse pidän yliopistossa opiskelusta. Aikataulujen suunnittelu on oma haasteensa mutta sen onnistuessa opintojen ohella on aikaa käydä töissä ja panostaa myös harrastuksiinsa. Myös vapaus opiskella omalla tavalla ja tahdilla toimii mielestäni hyvin. 

 

Ryhmän jäsenet: Veera Saksa, Nelli Karhunen, Sameer Besic, Ulriikka Sipiä, Aino Kemppi, Benjamin Heikkilä, Emmi Kölhi, Elisa Kontio, Sallamari Kortesalo ja Julia Koskela

Welcome to Blogipalvelut. This is your first post. Edit or delete it, then start blogging!