Aurora in memoriam

Kuulin että Aurora-tietokanta suljetaan elokuun lopussa, koska opetus- ja kulttuuriministeriö lakkaa rahoittamasta sitä.

Aurora_pvm_crop(Aurora-tietokanta on, tai siis on ollut, verkkopalvelu josta voi kätevästi etsiä haettavana olevia tieteen, taiteen ja kulttuurin apurahoja aloittain. Johtuen Suomen tiederahoituksen tasosta suhteessa vuosittaisiin väitösmääriin olen tähänastisella postdoc-urallani lukeutunut palvelun ahkeriin käyttäjiin…)

Ensimmäinen reaktioni uutiseen oli, että nyt kyllä säästetään väärästä päästä. Ymmärrän tottakai, ettei Aurora-tietokannan ylläpitäminen voi ilmaista olla – siinä on kokopäiväinen homma hyvinkin enemmän kuin yhdelle henkilölle, jo(i)lle pitää maksaa palkkaa (vai riittäisikö apuraha?), ja joitain menoja koituu epäilemättä myös tarvittavan softan ja raudan ylläpidosta. Sähköäkin kuluu.

Verrattuna apurahanhakijoilta yhteensä säästyvään vaivannäköön nämä kuulostavat kuitenkin hyvin pieniltä panostuksilta. Suoraan sanottuna koko päätös vaikutti lähinnä klassiselta hölmöläisten peitonpidentämiseltä, tosin sillä erotuksella että irtileikattu pala ommellaankin nyt jatkeeksi joko keittiön verhoihin tai verovähennykseen ja että peiton käyttäjiä lisäksi kehotetaan venyttelemään päivittäin ahkerasti, jotta he julkaisevat rivakammin kuin koskaan ennen ja muutenkin varmasti ojentuvat täyteen pituuteensa entistä olemattomamman peittonsa alla.

Säpsähdin irti folkloristisista aatoksistani, kun käsitin tämän säästötoimen ylivertaisen nerollisuuden: Opetus- ja kulttuuriministeriö on kaukonäköisessä viisaudessaan tietenkin tajunnut, että jaettavien apurahojen kokonaismäärä ei kasva, vaikka niitä hakisi kuinka moni. Niinpä on kaikille pelkästään eduksi, jos hakijoita saadaan vähennettyä, vaikkapa sitten tiedotusta supistamalla. Hakijat itse joutuvat tuhlaamaan vähemmän aikaa hakemalla apurahoja joita eivät kuitenkaan saisi. Hakemusten arvioijien työtä säästyy kun hylättävien hakemusten pino on pienempi. Lisäksi apurahojen myöntöprosentit siistiytyvät, mikä on erinomaisesti linjassa esimerkiksi Suomen Akatemian viimekeväisen hakukelpoisuuden ehtojen tiukentamispäätöksen kauniin tavoitteen kanssa.

Esimerkkilaskelma: Säätiö jakaa rahaa tänä ja ensi vuonna 12 kk:n henkilökohtaisen apurahan 25 onnelliselle. Tänä vuonna hakijoita on 500 ja ensi vuonna tiedotuksen vähenemisen ansiosta 200. Rahoituksen saavien hakemusten osuus kohoaa 5 prosentista 12,5 prosenttiin. Jos arvioidaan, että kukin hakija käyttää hakemuksensa valmistelemiseen kaksi työpäivää (ilmeisesti he kaikki vain päivittävät olemassaolevaa hakemusta), hakijoilta säästyy yhteensä 600 työpäivää eli kaksi ja puoli työvuotta tai noin kaksi tutkijantyövuotta.  Jos puolestaan hakemusten arvioijalta kuluu aikaa kymmenen minuuttia per hakemus, hakemusten väheneminen lyhentää arviointiurakkaa 50 tuntia eli runsaan viikon työtuntien verran.

On vaikea kuvitella, millä muulla pienellä ja yksinkertaisella muutoksella voisi olla vastaava teho.

Päätöksellä on myös sellainen positiivinen sivuvaikutus, että entistä useampi tutkija tullee tilanneeksi painetun sanomalehden tähyilläkseen moninaisten säätiöapurahojen hakuilmoituksia sieltä. Mikä piristysruiske pitkäaikaisessa ahdingossa pyristelevälle printtimedialle! Samalla Suomen itsenäisyyden tulevan juhlavuoden henkeen sopii saumattomasti se, että erityisesti ulkomaisten rahoituslähteitten tietojen löytäminen vaikeutuu huomattavasti. Niinpä jatkossa Suomen tiede seisoo omalla pohjallansa luottamatta tekopirteään kansainvälisyyteen. Ehrensvärd halkeaisi ylpeydestä.

Koen suorastaan henkilökohtaisena kädenojennuksena sen, miten tämä linjakas säästöratkaisu keikauttaa Suomen opinnäytevaltaisen tiederahoituksen painopistettä kerralla postdocien ja senioritutkijoitten suuntaan. Meillä on nimittäin tästedes puolellamme se etu, että tiedämme vanhastaan paljon rahoituslähteitä, joista nouseva tutkijapolvi ei ole kuullut – eikä nyt tule koskaan kuulemaankaan.

Oi, maltan tuskin odottaa miten paljon minulta säästyy aikaa, kun minun ei tarvitse hakea kaikenkarvaisia apurahoja, koska Aurora ei enää jatkuvasti mainosta niitä minulle. Rahahakemuksia kun on tullut viimeistenkin kolmen vuoden aikana pakerrettua useitten tehollisten työkuukausien verran. Kaiken vapautuvan ajan voin nyt käyttää tieteentekoon – siis heti kun olen viimeistellyt hakemukseni Suomen Akatemialle, Marie Curielle, Koneelle ja postdocpoolille. Ai niin ja mitä muuta rahaa minun vielä pitikään hakea? Aurora ei enää kerro…

Kiitos, Sanni Grahn-Laasonen, kiitos!

 

 

Syntyneitä:

Lääkärilehti 4.3.2013: Aurora kokoaa apurahalähteet
Turun yliopisto 4.3.2013: Tieteen rahoittajat löytyvät yhdestä osoitteesta

 

[Päivitys 30.9.:]

Uudelleensyntyneitä:

Unifi ry 30.9.: Aurora-rahoitustietokannan palveluita jatketaan Turun yliopistossa
Hyvä UNIFI, hyvä Turku, hyvä SRNK! Kuuleeko OKM?

Leave a Reply

Your email address will not be published.