Valtakunnallinen Geotieteiden kilpailu järjestettiin tänä vuonna huhtikuun lopulla. Kilpailussa parhaiten menestyneiden joukosta kutsuttiin 16 olympialaisiin valmentavalle leirille ja leirin päätteeksi maajoukkueeseen heistä valittiin neljä. Maajoukkueeseen valitut saavat myös option geotieteiden opiskelupaikasta Helsingin yliopistossa tai Åbo Akademissa. Koronatilanteen vuoksi IESO 2021 (International Earth Science Olympiad) järjestetään elokuussa etänä.
Geotiedettä kouluihin – virtuaalivierailu Järvenpään yläkouluun
Geotiede ja geologia eivät ole kouluissa oppiaineena ja ikuinen murheenkryyni onkin ollut geotieteiden näkyvyyden parantaminen paitsi koulumaailmassa, myös suuren yleisön keskuudessa. Geotieteiden kandiohjelma järjestää mahdollisuuksien mukaan opettajien ja asiantuntijoiden kouluvierailuja, joista viimeisin suuntautui tämän viikon torstaina Järvenpään Koivusaaren yläkoulun 7-luokan luma-tunnille.
Continue reading “Geotiedettä kouluihin – virtuaalivierailu Järvenpään yläkouluun”