Viisi kysymystä parempien päätösten tuunaukseen

Yllätyin iloisesti huomatessani, kuinka paljon käyttökelpoisia ajatuksia sain Heathin veljesten viimeisimmästä kirjasta “Decisive — How to Make Better Choices in Life and Work”*. Jaottelen alle kolmeen mielivaltaiseen kategoriaan näistä kumpuavia ratkaisevia kysymyksiä, joilla jokainen voi tuunata omaa päätöksentekoarkkitehtuuriaan.

Riko putkinäkö

Kun huomaamme vaihtoehtojemme olevan vähissä, monesti syyllinen on mentaalinen putkinäkö. Oman kokemukseni mukaan se toimii samoin kuin fyysinenkin; vauhdin ja stressin lisääntyessä näkökenttä alkaa kaventua.

Ratkaisevat kysymykset:

1. Kuinka voisin saada molemmat?

  • Kohtaamme jatkuvasti elämässämme (myös hölmöläisen valinnoiksi kutsuttuja) “joko-tai”-kysymyksiä. Elämä ei kuitenkaan ole peli, jossa olisi selkeät, yksinkertaiset säännöt, ja siksi toimintamahdollisuuksiakin on aina enemmän kuin kaksi! Jos esimerkiksi koet, että voisit joko nähdä ystäviäsi useammin tai alkaa harrastaa enemmän, ei kannata jättää tätä kysymystä kysymättä.

2. Mitä tekisin, jos en voisi valita kumpaakaan vaihtoehdoista?

  • Usein varsinkin stressitilanteissa tuntuu, että meidän on valittava kahdesta huonosta vaihtoehdosta pienempi paha. Jos myyjä tarjoaa valintaa huonon tuotteen ja kalliin hinnan välillä, lisävaihtoehtoja saa kysymällä itseltään, mitä tapahtuisi jos molemmat vaihtoehdot häviäisivät pöydältä.

Ota etäisyyttä

Kun elokuvissa etsivän hyvä ystävä murhataan, etsivää usein kielletään osallistumasta murhatutkimukseen, koska hän on liian läheinen uhrin kanssa. Axel Foleyn opetuksista poiketen ulkopuolelle jättäytyminen on hyvä idea. Kun huomaat olevasi tunnekuohussa, käytä 10/10/10-taktiikkaa tai päätöksen ulkoistusta:

Ratkaisevat kysymykset:

3. Jos teen tämän päätöksen, miltä minusta tuntuu 10 minuutin, 10 päivän ja 10 vuoden kuluttua?

  • Joskus, kun meidän olisi esimerkiksi soitettava se tärkeä puhelu, kokemamme epämukavuus aiheuttaa yhä uudelleen toiminnan myöhemmäksi lykkäämistä. Tällöin rohkeutta antaa pikainen aikamatka tulevaisuuteen. Temppu toimii myös, kun olemme juuri antamassa huutomerkein ja kirosanoin siloteltua rakentavaa palautetta sähköpostitse.

4. Kuinka neuvoisin parasta ystävääni tällaisessa tilanteessa?

  • Hyvä tapa ottaa etäisyyttä on miettiä neuvovansa jotakuta itselleen tärkeää henkilöä. Neuvon noudattaminen saattaa tosin osoittautua yllättävän vaikeaksi, mistä pääsemmekin viimeiseen kohtaan:

Valmistaudu olemaan väärässä

Helpoin tapa tehdä elämänsä aikana ainakin yksi hyvä päätös on päättää valmistautua huonojen päätösten varalle. Sen lisäksi, että voimme valmistautua HAL-taktiikan ennustamaan epävarmuuden määrään, voimme automatisoida “ansalangan”, joka hälyttää kun päätöksemme osoittautuukin pettäväksi.

Ratkaiseva kysymys:

5. Mitä pitäisi tapahtua, jotta voimme päätellä tehdyn päätöksen olleen virheellinen ja ryhtyä korjausliikkeisiin?

  • Päätöksillä on tapana jäädä voimaan, ja niitä ei monesti kyseenalaisteta, koska ympäristö on muuttunut salakavalan hitaasti. Myös touhuun jo uponneet kustannukset voivat saada vetäytymisen näyttämään tampioiden touhulta. Tällaisessa tilanteessa on hyvä, jos olemme jo etukäteen määritelleet, mistä tiedämme ettei projekti ollutkaan niin hieno idea kuin aluksi kuvittelimme. Kysy tämä kysymys myös silloin, kun työpaikan urakiipijä saa palaverissa enemmistön vakuuttuneeksi (omasta näkövinkkelistäsi) pähkähullusta ideastaan!

* Kelvollisia tiivistelmiä kirjasta täällä, täällä ja täällä.

Menneisyyden minä, tuo ikuinen pölvästi?

Päivitetty teksti täällä.

En tiedä teistä, mutta oma menneisyyden minäni on ollut melkoinen hölmöläinen. Naiivi paskiainen, joka on tai ei ole tiennyt, mikä itselleen ja muille on parhaaksi, muttei ainakaan ole osannut toimia sen mukaisesti. Nykyisyyden minäni tietenkin tietää paremmin ja hänellä on tapana katsoa menneisyyden minääni päätään pyöritellen. Olen tietenkin iloinen, että nykyisyyden minä on fiksumpi kaveri kuin menneisyyden minä, mutta herää kysymys: mitä tulevaisuuden minä ajattelee nykyisyyden minästä? Ja entäs sitten, kun katsomme nykyisyyden yhteiskunnan silmin menneisyyden yhteiskuntaa ja mietimme tulevaisuuden yhteiskunnan ajatuksia molemmista?

Kuva: Ismo Pitkänen

Kuva: Ismo Pitkänen

On olemassa filosofinen näkökulma (nk. pessimistinen metainduktio), jonka mukaan hienot teoriat ihmiskunnan historiassa ovat aina jossain vaiheessa osoittautuneet vääriksi – emme enää usko sellaisiin intuitiivisiin itsestäänselvyyksiin, kuten eetteriin avaruuden täyttäjänä tai flogistoniin tulen polttoaineena. Miksi meillä siis olisi syytä uskoa, että yhteiskunnassa tai omassa päässämme tosina pidetyt ajatukset olisivat sen enempää totta, kuin mitä olivat aikaisempien sukupolvienkaan käsitykset?

Oli toiveikkuuteen perusteita tai ei, haluaisin tulevaisuuden minäni ajattelevan, että nykyisyyden minä tekee parhaat päätökset sen tiedon valossa, mitä hänellä on. Samaan tapaan haluaisin oppia katsomaan menneisyyden minääni siltä kantilta, että tällä oli tietty määrä valoa päässään ja tämän valon avulla hän teki parhaat mahdolliset päätökset.

Voisiko samanlaisella lempeydellä katsoa ihmiskuntaa, jolle on kaikissa historian vaiheissa mitä todennäköisimmin menneisyyden yhteiskunta näyttäytynyt hölmöläisten kylänä? Vaikka usein ”leikillään” sanotaankin, että ennen kaikki oli paremmin, kyse on yleensä vain hyvien asioiden muistelusta kun huonot puolet ovat unohtuneet. En usko, että mikään yhteiskunta tarkoituksella tekee asioita huonommin kuin voisi ja suurin osa ihmisistä varmasti mielestään toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Ehkä meidän pitäisikin tuntea enemmän empatiaa menneisyyden olioita kohtaan.

Kuva: Ismo Pitkänen

Kuva: Ismo Pitkänen

Mikä tärkeintä, meidän olisi voitava katsoa niin itseämme, kuin nykyistä yhteiskuntaammekin tämän myötätunnon linssin läpi – luultavasti parhaillaan tulevaisuuden minä ja tulevaisuuden yhteiskunta katsovat meitä kulmiaan kohotellen. Siksi olisi syytä suhtautua vähemmän tosissaan siihen, minkä ”tiedämme todeksi” ja suuremmalla armolla niitä kohtaan, joiden väärässä olosta olemme varmoja.

Vai oletko eri mieltä?

 

Juttu julkaistu Status-lehden numerossa 2/13.