Päivitetty teksti täällä.
Ajattelutapoja rakentamassa.
Epäilys vai avoimuus, kas siinä pulma. Suurin osa siitä, miten ajattelemme maailman toimivan, on lähtöisin jostain yleisesti hyväksytystä ajatusrakennelmasta. Kuitenkin enemmän tai vähemmän säännöllisesti nämä auktoriteettiasemassa olevat ajatusrakennelmat sortuvat, kun jokin kokonaiskuvaan sopimaton havainto aiheuttaa vallankumouksen ajattelutavassa: evoluutio- ja suhteellisuusteoria ovat esimerkkejä tästä. Yleisellä tasolla suurin osa kaikista “oudoista” havainnoista osoittautuu väärinkäsityksiksi, mutta jotkin harvat tuovat lopulta mukanaan massiivisen muutoksen. Jälkikäteen väärinkäsityksiin panostaneita pidetään aikaansa tuhlanneina hölmöinä ja pelimerkkinsä todellisiksi osoittautuneille ilmiöille laittaneita edelläkävijäneroina.
Milloin sitten uutta, kiistanalaista ideaa pohtiessa olisi syytä valita skeptisyys, milloin taas avomielisyys? Neurotieteilijä V. S. Ramachandran ehdottaa kirjoituksessaan, että kannattaa kiinnittää huomiota kahteen asiaan:
[1] Puoltavatko (luotettavat, toistetut) havainnot ilmiön olemassaoloa?
[2] Tunnetaanko ilmiön vaikutusmekanismi?
Jos jokin ajatus on kiistanalainen vain siksi, että mekanismia ei tunneta – havaintoaineiston puoltaessa ilmiön olemassaoloa – Ramachandranin mukaan kannattaisi valita avomielisyys ja miettiä, onko jäänyt jumiin tuttuun ja turvalliseen ajatusmaailmaan.
Esimerkki: maapallon alkuaikojen suurmantereesta kiisteltäessä perusidealle oli paljon puoltavaa havaintoaineistoa (kohta [1]: kyllä), mutta mekanismi oli ennen mannerlaattoja hämärän peitossa (kohta [2]: ei). Telepatian olemassaolosta kiisteltäessä taas vaikutus pienenee sitä mukaa, mitä vähemmän koetulosta on mahdollista näpelöidä (kohta [1]: eivät) JA mekanismi on hämärän peitossa (kohta [2]: ei).
Henkilökohtaisesti en ole varma, onko asia ihan näin yksinkertainen ja lisäisin ainakin, että mekanismin pitää olla myös havainnoin osoitettavissa (spekuloidahan voi kuka vain mistä vain). Mutta jos on mahdollista rajoittaa väärässä olemisen riskejä ja panostaa pieni määrä resursseja moniin ilmiöihin, jotka todellisiksi osoittautuessaan toisivat suuren hyödyn, kannattanee valita avomielisyys. Jos taas väärässä oleminen olisi tuhoisaa – esimerkiksi ilmenee, että kristallit eivät parannakaan syöpää – kannattaa mieluummin pitäytyä vanhoissa hyväksihavaituissa konsteissa.
