Tag Archives: tutkimus vs. käytäntö

Meditaatiomyytit: mitä terveyslehdet jättivät kertomatta

Posted on by

[huomio työpaikoilla blogia lukeville: teksti ei vaadi videoiden katsomista]

Osallistuin tänään Helsingin Avoimen yliopiston positiivisen psykologian kurssin mindfulnessia käsittelevälle luennolle. Luento itsessään oli poikkeuksellisen monipuolinen, ja sen herättämä keskustelu vahvisti ajatustani tämän kirjoituksen tarpeellisuudesta.

Sanottakoon aivan ensiksi, että olen harrastanut meditaatiota/mindfulnessia viimeiset 15 vuotta muodossa tai toisessa ja viimeiset viitisen vuotta päivittäin; en siis pidä sitä millään muotoa puhtaana roskana tai ajanhukkana. Kuitenkin tapa, jolla aiheesta mediassa puhutaan, on suosion kasvun myötä sukeltanut sameisiin (ja pahanhajuisiin) syvyyksiin. Nostan havainnollistavaksi esimerkiksi tämän videopätkän, joka kiteyttää monta ongelmaa:

1. “Tiede käskee meditoimaan”

Väitteiden näennäisestä varmuudesta huolimatta tutkimusperinne on varsin nuorta, mistä johtuen ovat tutkimuksetkin pääosin niin pieniä, ettei niiden luotettavuudesta todellisuudessa voi sanoa juuta tai jaata. Yksi tärkeä ongelma on julkaisuharha: tilastollisesti merkitsevät tulokset päätyvät julkaistuksi ja ne tutkimukset, joissa vaikutusta ei löytynyt, vaipuvat unholaan. Toki vaikutuksista on paljon näyttöä, mutta vasta aika paljastaa todellisuuden ja uusilla väitteillä on tieteessäkin tapana olla yliampuvia. Eräässä uudehkossa meta-analyysissa todettiin, ettei harjoittelulla ollut vaikutusta verrattuna aktiiviseen kontrolliryhmään (mikä se on ja miksi se on tärkeää huomioida), vaikka hyötyjen puolesta voidaankin varmasti argumentoida verratessa mindfulnessin ja terapian kustannusvaikuttavuutta.

Myöskään yhteys neuropsykologisen tutkimuksen löydöksistä käytännön vaikuttavuuteen ei ilmaannu väläyttelemällä hienojen yliopistojen nimiä (tilastollinen merkitsevyys ei ole yhtä kuin käytännön merkittävyys). Tämä on tunnettu ongelma, eikä mitään “x oli suurempi/parempi meditoijilla kuin kontrolliryhmällä” -mallista väitettä voi arvioida kysymättä kuinka paljon suurempi tai parempi, sillä ero voi olla varsin mitätön.

2. “Meditaatiolla ei ole haittavaikutuksia”

Kun mindfulness ja meditaatio revitään irti siitä filosofisesta kontekstista, jossa ne ovat syntyneet, saattaa syntyä vakavia seurauksia.

Aihepiiriin on paneutunut Willoughby Brittonin tutkimusryhmä projektissa nimeltä “Varieties of Contemplative Experience” (ent. Dark Night Project), jonka löydökset pitävät sisällään ajatteluun (minuuden rakenteen hajoaminen, epämiellyttävät hallusinaatiot, vaikeudet keskittyä tai orientoitua ympäristöön, muistiongelmat), tuntemiseen (paniikki, pelkotilat, mania, mielialan heilahtelut) ja kehoon (kiputilat, ei-tahdonalaiset liikkeet) liittyviä ongelmia.

Tutkimusryhmän kartoittamat vastoinkäymiset esiintyivät pääasiassa pitkään ja/tai hyvin intensiivisesti meditoineilla, oireiden keston vaihdellessa noin kuudesta kuukaudesta kahteentoista vuoteen. Tärkeänä huomiona oireet vaikuttivat olevan sitä lyhytaikaisempia, mitä enemmän kontaktimahdollisuuksia niistä kärsivällä oli ilmiöitä tunteviin ohjaajiin. Niin sanottuun mietiskelyn polkuun liittyviä vaikeuksia pidetään asiaankuuluvina buddhalaisessa kirjallisuudessa, mutta niistä puhuminen on tabu länsimaisessa taikapillerikulttuurissa.

Mm. meditaation haittavaikutuksiin perehtynyt tutkija Willoughby Britton. Lähde: Learnboard.

3. “Meditaatio on helppo polku menestykseen, onnellisuuteen ja terveeseen elämään”

Olet kenties kuullut väitettävän, kuinka “kaikki nämä huipputason ihmiset meditoivat, koska tietävät sen olevan tehokasta”. Kyseessä on ns. ad populum -harha, jonka kohdatessaan kannattaa muistaa, ettei siitä niin pitkään ole, kun huippu-urheilijat Tour de Francessa vetivät pikaiset sauhut ennen ylämäkeä valmistaakseen keuhkonsa koitokseen. Ihmiset tekevät paljon tyhmiä juttuja ja meditaatio nyt siinä mielessä lienee fiksuimmasta päästä, mutta kuten täällä väitin, mikään ei ole ilmaista (ja “kattotarkastelun” tuloksia oman elämän asiayhteydessä kannattaa kuunnella).

Alun videossa povataan meditaatiosta seuraavaa terveysvallankumousta ja ennustetaan sen liittyvän mm. liikunnan ja lääkkeiden syömisen joukkoon asioina, joiden tekemättä jättäminen tulee saamaan olon tuntumaan syylliseltä. Minulla ei ole mitään terveyskäyttäytymisen muuttamista vastaan – päin vastoin, työskentelen tälläkin hetkellä parempien tapojen luomiseen pyrkivässä sosiaalipsykologisessa interventioprojektissa – mutta minua kylmää tällainen massavelvollistuttaminen. Jos liikut tasaisesti hereilläoloaikana (mm. keskeyttäen istumisen vähintään puolen tunnin välein), et välttämättä tarvitse lenkkeilyä. Lääkkeiden syöminenkin monesti liittyy itse luomiimme elämäntapasairauksiin. Minua huolettaa se, miten voi hyvinkin olla, että ihmiset suorittavat itsensä piippuun ja sitten pyrkivät “fiksaamaan” tai “hackaamaan” kurjuuttaan meditaatiolla, säilyttäen muun elämänsä ennallaan. Samaan tapaan kuin kuntosaliohjelmien kanssa; ensin luodaan ongelma ja sitten kaupallistetaan siihen laastari (ns. McMindfulness-ilmiö).

Dosentti Juhani E. Lehto kertomassa mindfulness-tutkimuksesta Helsingin Avoimen yliopiston positiivisen psykologian luennolla. Huomaa, kuinka kontekstia ei ole unohdettu.

Kuten alussa mainitsin, en väitä että meditaatio olisi ajanhukkaa; suosittelen sitä ystävilleni, harjoitan sitä päivittäin ja kerään myös tietoa sen vaikutuksista itseeni. Muistutan kuitenkin, että vaikka olen mindfulness-“liikkeen” kannalla (ainakin kunnes todistusaineisto vaatii minua muuttamaan mielipiteeni), kaikilla asioilla on myös toinen puoli. Meditoi siis, jos voit ja koet sen toimivaksi, mutta älä tunne tuskaa jos se ei ole oma juttusi. On hyödyllisempää suhtautua siihen elämää tasapainottavana taukona kuin kaiken mullistavana ihmeenä. Joka tapauksessa mindfulness on muutakin kuin vaalea nainen risti-istunnassa rantaresortilla.

Hönkäys Hengentiedettä: Miksei näyttö vakuuta?

Posted on by

Päivitetty kirjoitus täällä.

Uudessa Hönkäys Hengentiedettä -juttusarjassa tarkastellaan mielenterveyden psykologiaa tieteellisten artikkelien kautta.

Clinical Psychology Review -lehden tulevan marraskuun erikoisnumerossa: “The Future of Evidence-Based Practice in Psychotherapy” julkaistaan useita psykoterapian tulevaisuuteen kantaa ottavia artikkeleita. Kirjoitus alla perustuu lehdessä julkaistavaan Lilienfieldin ym. artikkeliin (1).

Evidence-based practice (EBP, tai suomalaisittain näyttöön perustuva käytäntö) koostuu tieteellisestä tutkimustiedosta, kliinisestä asiantuntemuksesta ja asiakkaan mieltymyksistä sekä arvoista. Kuitenkin Lilienfield ym. mukaan kliinisen psykologian harjoittajat usein vastustavat todistusaineistoa ja luottavat mieluummin omaan intuitioonsa. Mahdollisiksi syiksi esitetään seuraavia:

1. Naiivi realismi (“uskon, mitä näen ja näin sen omin silmin”) saa kliinikot pitämään terapian jälkeen tapahtuvaa paranemista terapiasta johtuvaksi, huomioimatta muita tulokseen mahdollisesti vaikuttaneita syitä. Näihin kuuluvat lumelääkevaikutus, “spontaneous remission” eli paraneminen itsestään ajan myötä, regressio keskiarvoa kohti, terapiaan käytetyn vaivannäön oikeuttaminen itselleen ja monien samanaikaistesti käytettyjen hoitomuotojen tuoma vaikutus.

2. Ihmisluontoa koskevat myytit: harhakäsitykset muistin toiminnasta (“terapiassa kaivetaan tukahdutettuja muistoja”), interventioiden tehosta (“unia tulkitsemalla päästään asioiden ytimeen”) ja aikaisen kokemuksen merkityksestä (“ongelmien juuret ovat lapsuudessa”).

3. Harhakäsitykset ryhmiä koskevien todennäköisyyksien soveltamisesta yksilöihin: ajatellaan, etteivät tutkimusten tulokset päde käytännön työssä, “koska jokainen ihminen on yksilö”. Väite on tietenkin totta, mutta perusteluna usein typerä: jos lääkäri tarjoaa sinulle kahta hoitoa, joista toinen pelastaa yhden sadasta ihmisestä ja toinen kaksikymmentä sadasta, ei valinnan pitäisi olla vaikea.

4. Todistustaakan kääntäminen päälaelleen: ajatellaan, että hoito toimii, ellei sitä ole näytetty toimimattomaksi. Kuitenkin tieteessä väitteet jonkin hoidon toimivuudesta ovat vääriä, kunnes toisin todistetaan – ei päinvastoin.

5. Terminologiset väärinkäsitykset: monet kliinikot eivät tiedä, mitä “näyttöön perustuvalla käytännöllä” (EBP) tarkoitetaan – ja saattavat jopa pitää terapioiden tutkimusta mahdottomana.

6. Käytännölliset, koulutukselliset ja asenteelliset esteet: tiedon saaminen vaatii kirjallisuuden lukemista ja sen ymmärtämistä, mikä vaatii aikaa ja vaivaa. Lisäksi akateemikot nähdään usein vieraantuneina kliinikkojen työn päivittäisistä realiteeteista.

Moni kohta yllä pohjaa omakohtaisen kokemuksen ja ammattitaidon asettamiseen tutkimustiedon edelle. Kuitenkin on perusteltua väittää, että intuitio ei aina tuo parasta mahdollista tulosta, ja saattaa jopa olla selkeästi yksinkertaisia algometreja heikompi työkalu päätöksentekoon (2). Tämä on erityisesti ongelma päätöksentekoympäristössä, joka antaa moniselitteistä tai hidasta palautetta, tai jossa syy-seuraussuhteet ovat epäselviä (3).

Yksi syy ongelmiin on mitä luultavimmin ihmisen taipumus suosia omien mielipiteidensä mukaista tietoa. Lue aiheesta lisää täältä ja vinkkejä asian korjaamiseen täältä.

 

(1) Lilienfeld, S. O., Ritschel, L. A., Lynn, S. J., Cautin, R. L., & Latzman, R. D. (2013). Why many clinical psychologists are resistant to evidence-based practice: Root causes and constructive remedies. Clinical psychology review, 33(7), 883-900.

(2) Grove, W. M., & Meehl, P. E. (1996). Comparative efficiency of informal (subjective, impressionistic) and formal (mechanical, algorithmic) prediction procedures: The clinical–statistical controversy. Psychology, Public Policy, and Law, 2(2), 293.

(3) Kahneman, D., & Klein, G. (2009). Conditions for intuitive expertise: a failure to disagree. American Psychologist, 64(6), 515.

 

Evoluutiopsykologian neuvot työolojen parantamiseksi

Aside

Uusi vuosi, vanha työ?

Työpaikan käyttäytymisarkkitehtuurin muutoksilla voidaan lisätä hyvinvointia ja tuottavuutta, kertovat evoluutiopsykologit tuoreessa artikkelissa. Kirjoittajien mukaan työolojen järjestäminen vastaamaan paremmin olosuhteita, joihin olemme kehittyneet, tuo mukanaan monia etuja.

Joitain huomioita artikkelin esittelemistä tutkimustuloksista:

– Ikkunat ja niistä tuleva auringonvalo lisäävät hyvinvointia, keinovalo ei.

– Ilman puhdistamisen lisäksi viherkasvien tuomiin hyötyihin kuuluvat työtyytyväisyyden, fyysisen terveyden, luovuuden ja tuottavuuden lisääminen.

– Torkut keskellä päivää parantavat päättelykykyä ja valppautta, lisäten päivän aikana suoritettujen tehtävien määrää ja tiedonkäsittelyn tehokkuutta. Torkut myös toimivat kofeiinia parempina oppimisen avittajina.

– Liikunnan lisäys esimerkiksi 10 minuutin liikuntatauon muodossa voi parantaa työntekijöiden elämänlaatua.

– Koiran läsnäolo työpaikalla voi parantaa ihmisten sosiaalisia suhteita ja ryhmätyön tuloksellisuutta.

Listan voi kiikuttaa pomolleen.

Hyvinvoivaa alkanutta vuotta!

 

Lähde: Evolution in the Office: How Evolutionary Psychology Can Increase Employee Health, Happiness, and Productivity. (http://www.epjournal.net/wp-content/uploads/EP10770781.pdf)