Euroopan tieteenhistoriallisen seuran (European Society for the History of Science) konferenssi pidettiin tänä vuonna Lontoossa. Syyskuisessa Britanniassa sen osanottajat pääsivät näkemään maan akateemisen yhteisön brexit-tunnelmissaan. Konferenssia isännöineiden brittien tervetuliais- ja pääpuheenvuoroissa kuului sellaisia ilmaisuja kuin ”olemme pimeässä tunnelissa” ja ”haluamme jatkossakin olla osa eurooppalaista tiedeyhteisöä”.

Konferenssissa oli satoja osanottajia eri puolilta maailmaa, Kiinasta Yhdysvaltoihin. Esitelmien aiheet vaihtelivat ajallisesti muinaisista ajoista nykypäivään ja aihekirjo oli muutenkin runsas. Esimerkiksi eurooppalaisten tutkijoiden kansainvälinen liikkuvuus 1900-luvulla erilaisten kriisien ja diktatuuristen järjestelmien asettamien rajojen puitteissa on tällä hetkellä huomion kohteena.

Eräs Euroopan tieteenhistoriallisen konferenssin tapahtumapaikoista Lontoossa oli Royal Institution. Kuva: Ahto Apajalahti

Mitä tieteenhistoria on?

Englanninkielisen science-käsityksen mukaisesti tieteenhistoriassa on kyse lähinnä luonnontieteiden historiasta, joskaan rajat eivät ole tiukkoja. Alaa onkin viime vuosina puhuttanut kysymys sitä, mitä tieteenhistoria oikeastaan on. Miten se pitäisi rajata ja mitä siihen kuuluu?

Tieteenhistoriassa haetaan vaikutteita nyt tiedon historiasta (history of knowledge).[1] Tiedon historiassa ei oteta tietoa annettuna, ja tutkita mitä milloinkin on tiedetty. Huomio keskittyy tiedonmuodostukseen, esimerkiksi siihen, miten ja miksi jotakin väitettä aletaan eri yhteisöissä eri aikoina pitää tietona. Tiedon historiassa tutkitaan, keiden väitteitä pidetään tietona, ja mitä he siitä hyötyvät. Miten tieteellinen tieto eroaa muunlaisesta tiedosta, ja miten tieteellistä tietoa käytetään esimerkiksi poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa? Miten tietoa tuotetaan kulttuurisissa valtakamppailuissa ja julkisessa keskustelussa?

Näitä kysymyksiä on tutkittu ja voidaan tutkia tieteenhistorian piirissäkin. Sille, että alettaisiin tieteenhistorian sijaan puhua tiedon historiasta, on kuitenkin painavia perusteita.

Kohti tiedon historiaa?

Tieteenhistorian keskeinen ongelma on kysymys siitä, kuinka paljon taaksepäin ajassa ”tiede” voidaan ulottaa. On selkeästi anakronistista puhua esimerkiksi antiikin tieteestä. Näkökulmasta riippuen modernin tieteen katsotaan syntyneen jossain 1600- ja 1800-lukujen paikkeilla. Toisaalta on selvää, että tätä aiemmalla oppineisuudella oli merkittävä vaikutus tieteen syntyyn.

Jos vain moderni tiede olisi tieteenhistorian tutkimuskohde, näkökulma olisi ajallisesti kapea ja varsin länsimaakeskeinen. Käytännössä tieteenhistoria onkin aina tutkinut muutakin kuin modernia länsimaista tiedettä. Tieteenhistorian käsitteen kiusallinen anakronistisuus kuitenkin vältettäisiin puhumalla tiedon historiasta.

Tiedon historiassa ei myöskään tarvitsisi kiistellä siitä, kumpi on ”oikea” käsitys tieteestä: lähinnä luonnontieteet kelpuuttava angloamerikkalainen science-käsitys vai kaikki tieteenalat sisällyttävä mannereurooppalainen Wissenschaft-käsitys. Kaikenlainen tiedonmuodostus tulisi tutkimuskohteeksi ja kaikkien tieteenalojen historia mahtuisi mukaan.

Tiedon historian pulmia

Tiedon historian käsitteessäkin on omat ongelmansa. Osa tutkijoista tarkoittaa tiedon historialla nimenomaisesti muun kuin tieteellisen tiedon historiaa. He tutkivat esimerkiksi käsityötaidon historiaa ja korostavat tutkivansa tavallisten ihmisten tietämystä erotukseksi eliitin tieteestä.

Tiedon historian painottuminen ”arkiseen” tietoon on aiheuttanut länsimaiden ulkopuolella jonkinmoisen hyljintäreaktion. Esimerkiksi Kiinan kaltaisille nouseville suurvalloille on tärkeää korostaa, että heidän alueellaan on harjoitettu tiedettä jo ennen länsimaisten vaikutteiden saapumista.

Kiinalaista oppineisuutta ei haluta ikään kuin alentaa tieteestä pelkäksi tietämykseksi. Erään tutkijan sanoin tämä kuulostaa siltä, että länsimaalaisten mielestä ”meillä on kvanttimekaniikka, teillä korinpunonta”.[2] Siksi kiinalaisissa yliopistoissa tutkitaan kiinalaisen tieteen historiaa, ei tiedon tai tietämyksen.

Tiedon historia kuulostaa myös hieman epämääräiseltä. Melkein mikä tahansa ihmisten toiminta tuottaa jonkinlaista tietämystä. Jos tiedon historialla tarkoitetaan kaiken mahdollisen historiaa tiedon ja tietämisen näkökulmasta, ollaan jo kaukana perinteisestä tieteenhistoriasta.

Tieteen ja tiedon historiaa

Tieteenhistoriaa pitävät yllä myös hallinnolliset rakenteet. Viimeisen puolen vuosisadan aikana ala on vakiinnuttanut paikkansa yliopistoissa eri puolilla maailmaa. Todennäköistä on, että tieteenhistoriasta puhutaan jatkossakin, mutta kanssakäyminen tiedon historiaa tutkivien kanssa tiivistyy. Tiedon historian melko hajanainen tutkimuskenttä puolestaan luultavasti järjestäytyy. Molempi parempi.

Tiedon historian tutkijoiden järjestäytymisestä löytyykin tuore kotimainen esimerkki, Esko M. Laineen ja Minna Ahokkaan toimittama artikkelikokoelma Hyödyllisen tiedon piirit – Tutkimuksia papistosta, rahvaasta ja tiedon rakentumisesta 1700-luvulla (SKS, 2018). Keskusteluja aiheesta käydään myös Turun yliopiston tieteenhistoriallisessa opintopiirissä, jonka kokoontumiseen minulla oli kunnia osallistua marraskuussa.[3]

Kirjoittaja on FM ja väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston historian yksikössä.

Viitteet:

[1] Tiedon historia, engl. history of knowledge, saks. Wissensgeschichte, ruots. kunskapshistoria. Tiedon historiasta voisi puhua myös tietämyksen historiana, koska sana tieto ei erottele englannin sanojen information ja knowledge merkityseroja. Esim. knowledge management ja knowledge society on välillä suomennettu tietämyksen hallinnaksi ja tietämysyhteiskunnaksi, erotukseksi tiedonhallinnasta ja tietoyhteiskunnasta (information management, information society).

[2] Daston 2017, 144: ”They suspect the latter of cultural condescension (roughly on the model of ’we have quantum mechanics; you have basket-weaving’) and are understandably holding out for the real thing.”

[3] Kiitokset Tiedepiirin väelle kirjallisuusvinkeistä!

Kirjallisuutta:

Daston, Lorraine. ”The History of Science and the History of Knowledge”, julkaisussa KNOW: A Journal on the Formation of Knowledge 1/2017, 131–154.

Poskett, James. ”Science in History”, verkkojulkaisussa Retrospect: Science in History. The Historical Journal, 2018, 1–34.

Östling, Johan. ”Vad är kunskapshistoria?”, julkaisussa Historisk Tidskrift 1/2015, 109–119.

Kirjoittaja on FM ja väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston historian yksikössä.