Karumpi totuus elämästä Kiinassa

blogiinRuralia-instituutin apurahatutkija Susanna Keskinarkaus 

Olen reilun kahden vuoden Kiinassa asumisen aikanamme kirjoitellut blogia, jonka sävy on ystäväni mukaan muuttunut innokkaasta arkiseksi ja arkisesta tympääntyneeksi. Olen itsekin ihmetellyt, että ei kai kulttuurishokki voi vuosikaupalla kestää ja eikös siinä pitäisi mielialan noustakin eikä vain koko ajan laskea. Mutta siinä missä ihmeellisiin tapoihin ja erilaiseen elämätyyliin voi tottua, ei jatkuvasti huononevaan ympäristöön ja kärsivään terveyteen totu millään.

Mikään ei ole yhtä tehokas työmotivaattori kuin ilmansaasteet. Suzhoun yllä on jo kuukausikaupalla leijunut saastepilvi, jonka ansiosta PM2,5-lukemat huitelevat ”todella epäterveellisen” ja ”äärimmäisen haitallisen” välillä. Kaikki ”epäterveellisen” yli on meidän mielestämme jo tarpeeksi pahaa joten en ole vaivautunut perehtymään KUINKA vaarallista terveydelle täällä hengittäminen on. Ainut lohtu on, että se ei ole yhtä epäterveellistä kuin Pekingissä. Meidän lukemamme ovat näet vielä asteikolla. Ymmärtääksemme luvun tulisi olla alle 50, Suzhoussa se on viime aikoina ollut 150-200 ja ajoittain jopa 300. Peking porskutti kaikkien mittareiden tuolle puolen yli 900 lukemillaan. No miten tämä sitten käytännössä näkyy? Ilman voi haistaa, maistaa ja nähdä. Se tuntuu kurkussa armeijan viltiltä ja aiheuttaa vähimmillään yskää. Sairaalat täyttyvät vauvoista ja vanhuksista, joille hengittäminen käy ylivoimaiseksi ja maskit on loppuunmyyty kaikista kaupoista. Virallinen ohje on, että ulkona ei saisi rasittua eikä viettää aikaa.

Koulut eivät päästä lapsia pihalle välitunnilla ja me ohjeistamme lapsia olemaan ulkona ”niin vähän kuin mahdollista”. Itse istun neljän seinän sisällä kuutena päivänä viikossa lukemassa ja kirjoittamassa 12 tuntia päivässä. Juoksen lenkit juoksumatolla. Sanomatta selvää, ettei tällaista elämää vuosikaupalla sietäisi, mutta kyllä se nyt vielä vuoden menee jos tuloksia syntyy. Kiinalaisen Uuden Vuoden aikaan lähes kaikki ekspatriaatit pakenivat maasta jonnekin, missä on happea ja Facebook täyttyi ”ihanaa hengittää”, ”sininen taivas” ja ”lapset saavat olla ulkona” –kommenteista. Hengityskelpoinen ilman on kyllä niitä asioita, joille ei Suomessa suonut ajatustakaan. Nykyään tarkistan säätiedotuksen jälkeen saastelukemat. Toivomme sateista ja tuulista (kurjaa) säätä koska silloin saamme hengittää hieman turvallisemmin.

Ajattelen kauhulla niitä ihmisiä, jotka joutuvat pysyvästi elämään ja kasvamaan tässä ympäristössä ja mietimme porukalla ehtiikö vihreä teknologia pelastamaan tämän maanosan tulevaisuuden vai onko kehityskulku vääjäämättä huonompaan suuntaan. Äkillistä helpotusta ei ainakaan ole luvassa koska paikallishallinto ei onnistu valvomaan saastuttavia tehtaita, energiaa tehdään hiilivoimalla ja autojen määrä kasvaa huimaa vauhtia. Paras vaihtoehto keuhkojen, terveyden ja yleisen hyvinvoinnin kannalta on siis poistua mahdollisimman pian tästä talouslehtien tulevaisuuden jalokiveksi kuvaamasta paikasta…

Tästä saadaan oiva aasinsilta talouslehtiin. Tuntuu, että kun käsiinsä nappaa minkä tahansa kansainvälisen talouslehden niin siitä poikkeuksetta löytyy ylistävä ja optimismin täyttämä artikkeli Kiinan talouskasvusta, Kiinan tulevaisuudesta ja Kiinan maailmanvalloituksesta. Jonathan Watts kirjoitti, että häntä ärsyttää kuinka ulkomailla asuvat analyytikot puhtaiden talouslukujen perusteella vetävät aivan päättömiä johtopäätöksiä. Jokainen joka viettää Kiinassa aikaa ja avaa silmänsä, tajuaa kyllä, ettei ”kulutusyhteiskunta kukoista”, ettei ”asuntokupla ole vaaraton”, ettei ”ympäristön huomioimisessa” ole tehty ”merkittäviä läpimurtoja” ja ettei ”yhteiskunta ole matkalla syrjäyttämään Yhdysvaltoja”. Jos talouskasvuluvuista vähennetään uusiutumattomien resurssien kulutus, luvut ovat merkittävästi moninumeroisia kasvulukuja matalammalla tasolla ja kohta lähempänä nollaa kuin kymppiä. Kasvu ei sanalla sanoen ole kestävällä pohjalla. Maasta loppuu vesi, viljelysmaa ja ai niin mainitsinko jo: ilma.

Hengittämisen lisäksi päänvaivaa aiheuttaa syöminen. Uutisiin putkahtelee raportteja melamiinimaidosta (Suomessa uutisoitu suurempi skandaali oli vain suurin kymmenistä), ruokakäyttöön kierrätetystä jäteöljystä ja myrkyllisistä koulu-univormuista. Koska viranomaisiin ei voi luottaa eikä vapaata lehdistöä ole, on mahdotonta erottaa mikä on totta ja missä mittakaavassa. Ongelmia joka tapauksessa on ja paljon. Ostamme paikallisesta kaupasta vihannekset, hedelmät, lihat ja leivät. Tuontitavarakaupasta ostan uusi-seelantilaista maitoa, amerikkalaisia muroja ja ranskalaista juustoa. Ruuan ostaminen ja kuluttaminen aiheuttavat molemmat epämääräistä huolta. Olemme todistaneet kaupassa kuinka jauheliha uudelleenpäivätään ja kuinka kylmäketju katkeaa useampaan otteeseen. Silti olemme säilyneet ilman merkittäviä vatsavaivoja joten pääsääntöisesti täällä porskutetaan ”see no evil, hear no evil”-filosofialla koska vaihtoehdot ovat vähissä. Suhtautuminen ruuan ostamiseen on kuitenkin muuttunut. Ostamme vain tiettyjä tuotteita tietyiltä myyjiltä. Kaupassakäynnistä puuttuu kaikki se ”jahas mikäs kiva uutuus tämä on”-jännitys: vie aivan tarpeeksi energiaa löytää hyllyiltä luotettava kaurapuuro, siedettävän makuinen maito ja syömiskelpoinen kana. Ja kun siitä kaurapuurosta maksaa toistakymmentä euroa kilo, ei etsiskele innostuneena eksoottisia juustoja. Ilmanlaatu-uutisten sekaan on alkanut putkahdella uutisia Kiinan viljelysmaan kuulemma katastrofaalisesta saastumisesta. Jos ruoka julistetaan seuraavaksi yhtä vaaralliseksi kuin ilma, niin koti-ikävä tulee odotettua aiemmin.

Terveenä haluttaa pysytellä, koska hoitoon hakeutuminen paikallisissa sairaaloissa merkitsee luukulta toiselle juoksemista maksulappujen kanssa; lääkärin konsultointia huoneessa, jossa on kymmenen muutakin potilasta ja lakanoita, joita ei ole pesty viime viikkojen aikana. Suzhoussa toimivat Singaporelaiset lääkärit lohduttivat ekspatteja sanomalla, että ”paikallisten sairaaloiden taso on hyväksyttävä, mutta monia ulkomaalaisia häiritsee verijäljet seinillä”. Allekirjoitan. Yksityissairaaloissa hoito on tasokkaampaa, mutta niitäkin kahlitsevat viranomaisten määräykset. Kiinan valtio ei pääsääntöisesti anna tuoda maahan sellaisia rokotteita, joita se valmistaa itse ja mm. Japanin aivokuume sekä rabies kuuluvat näihin. Paikallisten rokotteiden taso ja valvonta taas ei ole Suomen standardeja edes etäisesti muistuttavaa. Paikallinen rabies-rokote vedettiin toissavuonna markkinoilta kun sen olemattoman tehon vuoksi niin monet kuolivat raivotautiin.

Kaikki suomalaiset terveydenhuollon ammattilaiset eivät aina osaa laittaa itseään Aasiassa matkustavan lapsiperheen asemaan: ”ei tätä tuberkuloosia enää kukaan saa” ja ”todennäköisyys tälle rabiekselle on niin pieni” tai ”näitä Japanin aivokuumerokotuksia nyt annetaan varmuuden vuoksi”. Pitkin Aasian viidakkoja pienten lasten kanssa liikkuva ekspatti meinaa siinä vaiheessa kyllä hieman hiiltyä: Japanin aivokuumeeseen kuolee yli puolet siihen sairastuneista. Kyllä minua kiinnostaa, että se on varmuuden vuoksi kunnossa. Todennäköisyys rabiekselle on pieni, mutta kun olet matkustanut kaksi vuorokautta trooppiselle saarelle, jossa on villiapinoita ja lähin lääkäri hyvin pitkän helikopterimatkan päässä, sitä saattaa pian kiittää itseään siitä, että rokotutti lapsensa paikallisten olosuhteiden eikä Suomen olosuhteiden mukaan. Ja tuberkuloosia on Suomessakin muusta maailmasta nyt puhumattakaan joten rokotus ei missään nimessä ole hysteeristen äitien kuriositeetti. Onneksi suomalaiset luottolääkärimme ovat tottuneet saamaan puheluita, joiden jälkeen me vaihdamme täällä lääkkeitä (juotamme kiinalaiset yrtit mummoille emmekä lapsille), korjaamme annostuksia (emme lopeta antibioottikuuria oireiden hävittyä) tai järjestämme kuljetuksia (rokotukset kylmälaukussa lentokoneeseen). Kuten mieheni muistaa sanoa: Kiinassa mikään ei ole helppoa, mutta mikään ei myöskään ole mahdotonta.

Pääasiassahan elo Kiinassa ei ole näin dramaattista. Arjen täyttää työ ja koulu ja vaihtelua tuovat sekä lomat että vierailijat. Koska me olemme tämän vuoden jälkeen julistaneet palaavamme sinne, missä voi lenkkeillä ihan ulkonakin, on tämän meille toistaiseksi viimeinen vuosi Kiinassa. Se tarkoittaa viimeistä mahdollisuutta matkustaa helposti Aasiassa, viimeistä mahdollisuutta kokea Kiina paikallisesti ja viimeistä mahdollisuutta istua kellon ympäri kotona tutkimassa. Tänään lämpötila on 17 C ja aurinko yrittää paistaa saasteverhon läpi. PM2,5-lukema on 239 joten kehotan lapsia pysymään välitunnilla sisällä. Laskemme päiviä seuraavaan lomaan ja juttelemme ilmanpuhdistimista. Mies lähtee töihin ja minä siirryn työhuoneeseeni kirjoittamaan väitöskirjaa, jonka keskeisinä teemoina ovat kestävä kehitys ja yrittäjyys. Luen kirjoja sosiaalisesta kestävyydestä ja aineistoa siitä millä tavalla matkaajien sielu lepää suomalaisessa metsässä. Illalla uhraan hyvän tovin aikaa sen miettimiseen, uskaltaako vajaan kilometrin kauppamatkan kävellä vai pitäisikö mennä taksilla. Kiina on väkivaltarikosmielessä hyvin turvallinen paikka olla, mutta ympäristömielessä yhä vaarallisempi ja ahdistavampi. Sen lisäksi ettei jättikaupungeissa ole turvallista hengittää, syödä eikä uida, puuttuu niistä luonto ja sen tuoma virkistys. Eurooppalaisten ja Amerikkalaisten ekspattien kanssa puhumme haaveillen vuoristoilmasta, uimarannoista, metsämarjoista ja erämaista. Meitä ympäröivät pilvenpiirtäjät ja teollisuusalueet satoja kilometrejä joka suuntaan ja tunnelma muistuttaa enemmän futuristista maailmanloppuelokuvaa kuin National Geographicin Kiina-dokumenttia.

Kiinasta ei ole helppo kirjoittaa. Ekpatriaattielämän raporteista tulee helposti Mondo-tyylisiä matkakuvauksia, joissa kerrotaan halvoista hieronnoista ja kivoista ravintoloista. Ja ellei ympäristön moninaisuudelle uhraa ajatustakaan niin kyllä, Kiina on eksoottinen ja dynaaminen. Jännittävistä ruuista ja oudoista tavoista riittäisi loputtomasti kirjoitettavaa. Mutta minulle arkea eivät ole manikyyrit ja klassiset puutarhat. Minulle arkea on se, miten saan perheeni pysymään terveenä sen ajan kun täällä olemme. Minä pysähdyn joka päivä useita kertoja miettimään minne tämä maa on menossa ja miten se kansainvälisessä mediassa esitetään. Minä mietin jokaisen tapaamani orvon kohdalla kuinka epäoikeudenmukainen paikka maailma on. Jokaisen kadunlakaisijan kohdalla pohdin, onko yhteiskunta todellakin valjastanut voimavaransa yhteisen hyvän maksimoimiseen ja heikoista huolenpitämiseen. Vai syökö korruptio edellytyksen kokonaisen kansan hyvinvoinnin turvaamiselta? Viekö oikeuslaitoksen puute uskottavuuden kaikilta talouskasvuluvuilta? Rakennetaanko täällä tulevaisuutta koko sukupolven ja kohta koko maailman terveyden uhalla? Näitä minä mietin samalla kun istun sisätiloissa kirjoittamassa kestävyydestä. Me emme kadu Kiinaan lähtöä, mutta me olemme onnekkaita koska voimme palata Suomeen, jossa ei joka aamu tarvitse herätä miettimään, voiko ulkona tänään hengittää.

Parhaina päivinä Kiina on kaunis

49 thoughts on “Karumpi totuus elämästä Kiinassa

  1. Kiitos Susanna mahtavasta ja rehellisestä kirjoituksesta! Luin juuri tänään uutisen, että Japanissa oli pitänyt antaa ilmansaaste varoitus ensimmäistä kertaa Kiinan ilmansaasteiden takia, jotka siis kantautuu jo sinne asti. Olen niin samaa mieltä siitä, että meillä täällä ei ole haisuakaan, millä kustannuksella tätä ”hienoa” talouskasvua siellä Kiinassa tahkotaan. Surullista luettavaa kerta kaikkiaan…

    • Kiitos kommentista Katja. Japani on tosiaan pariinkiin otteeseen nyt huomauttanut Kiinalle, ettei tämmönen kauhean kivaa käytöstä ole naapurilta (vähän samanlainen juttu kun parvekkeella tupakointi ja siitä syntyvät naapurikeskustelut mutta paljon suuremmassa mittakaavassa), mutta mitäpä Kiina sille tekee… Kiina on kuulemma asettanut tavoitteeksi vähentää CO2:sta -5,xx% per talouskasvun bkt-yksikkö mikä käytännössä siis tarkoittaa päästöjen kasvamista nykyisestä talouskasvun myötä eikä suinkaan tilanteen paranemista. Ei kyllä käy Kiinan päättäjiä kateeksi: jos itse pitäisi ratkaista miten punnerretaan 900 miljoonaa henkeä köyhyydestä samalla kun rajoitetaan päästöjä niin saattaisi tulla päänsärky… Näyttää ikävä kyllä sille, ettei maapallolla ole varaa tälle nykyisellekään linjalle.

  2. Kiitos Sussu hyvä tarina! Saanee laittaa linkin Facebookiin jakoon?

    • Sari: saa toki laittaa vapaasti jakoon 🙂

  3. Olipa mielenkiintoista saada tietää tuokin puoli talouskasvusta. Sinne ne suomalaisetkin firmat siirtää tuotantoaan, se on sitä kestävää kehitystä; halpa työvoima ja saasteet kasaantuu . Millonkahan tälle tulee piste? Olen ihmetellytkin telkkaria katsoessa, että miksi he pitävät niitä maskeja. Lintuinfluessan aikaan alkoi niitä enämpi näkyä, mutta on tosiaan muitakin syitä.

  4. Kokeilin juuri maskin käyttöä työmatkalla täällä Japanin Kansaissa Kiinan savusumujen vuoksi. Se ei ollut mukavaa.

    • Kiitokset kommentista Tarja ja Elina. Maskeja käytetään Aasiassa sekä ilmansaasteiden että tarttuvien tautien vuoksi. Pääsääntösesti sairaat ihmiset käyttävät maskeja julkisilla paikoilla, jotteivät tartuttaisi muita. Ilmansaasteilta suojautumiseen maskit eivät käsittääkseni auta tai ainakaan en ole nähnyt tutkimuksia, joiden mukaan niistä olisi mitään apua. Silti ihmiset tietysti yrittävät suojautua kaikin mahdollisin keinoin joten maskeilla on kova kysyntä.
      Amerikassa ja Saksassa on nyt alettu raportoimaan tuotannon palauttamisesta kotimaahan laatustandardien ylläpitämiseksi. Toinen syy on tietysti se, ettei Kiina työvoimakustannusten osalta enää ole erityisen halpa paikka: kustannusetua etsivät yritykset suuntaavat muualle Aasiaan kun taas Kiinaan tullaan Kiinan markkinoille pääsemiseksi.
      Saastuminen jotenkin näyttää uutisissa niin abstraktilta: lauseen ”ilma on huonolaatuista” kuuleminen ei ole ollenkaan yhtä dramaattista kuin sen hengittäminen. Saastuminen siis tosiaan näyttäytyy täältä suunnalta katsottuna järisyttävän suurelta ongelmalta eikä suinkaan harmittavana lieveilmiönä.

  5. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksestasi ja näkökulmista. Hyvää loppuoloa Kiinassa ja tervetuloa Suomeen, kun sen aika on.

    • Kiitos Taina: ihana täältä on Suomeen kyllä tulla vaikka Kiina kokemuksena onkin rikastuttava.
      Eija: Juuri tuo kestävyydelle ajatuksenkaan uhraaminen tuntuu puuttuvan täältä enkä tiedä johtuuko se omistajuudesta (maa ei ole vaan valtion) vai kulttuurista vai onko kyseessä ihan puhtaasti opetuskysymys (ympäristötietoisia kansalaisia saadaan syy-seuraussuhteita opettamalla). Meidän silmiin tämä näyttäytyy jo niinkin pieninä tekoina kun jokapaikassa tapahtuva roskaaminen: luonnonpuistoissa saa kahlata paperikääreissä ja baanaaninkuorissa samalla kun siivoojat kävelevät matkailijoiden perässä nostelemassa maahan heitettyjä roskia parinkymmenen metrin välein sijaitseviin roskiksiin. Kyse on todennäköisesti totutuista tavoista eli käytös toivottavasti muuttuisi jos ympäristökasvatusta lisättäisiin. Tämä sama sitten näkyy teollisuudessa valtavassa mittakaavassa: tehtaat päästävät ilmaan, maahan ja vesistöihin aivan surutta puhdistamattomia päästöjä jos vain suinkin arvelevat selviävänsä siitä seurauksitta (kuten usein tuntuu olevan) Ja vaikka suurin osa tehtaista toimisikin oikein, saavat myrkyttävät tehtaat valtavaa vahinkoa aikaiseksi eikä saastuttajien tekoihin tartuta meidän mielestämme loogisella tavalla. Tehtaat vaihtavat nimeä ja/tai omistajaa ja jatkavat samaan tapaan samalla kun lähiseudun yhteisöt maksavat hinnan terveydellään. Nythän Kiina on vihdoin myöntänyt surullisenkuuluisien syöpäkylien olemassaolon. Ei auta kuin toivoa, että niihin liittyvät ongelmat pystytään oikeasti ratkaisemaan.

  6. Kiitos tästä silmiä avaavasta kirjoituksesta! Jaan mielelläni tätä FB:ssä. Toivottavasti suomalaiset yritykset vetävät tästä johtopäätöksiä. Ei voi olla kestävällä pohjalla yritystoiminta, jos työ siirretään kehittyviin maihin, joissa ei ole huomioitu kestävää toimintakulttuuria.

    Eija

  7. Luetun perusteella voisin ennustaa, että kun nuo miljardi ihmistä tuolta lähtee etsimään puhdasta elinympäristöä, niin meillekin niistä riittänee muutama satamiljoonaa. Sitä ennen kiinalaiset miljonäärit ovat entineet ostaa täältä parhaat viljelysmaat.

  8. Tulin Kiinaan ensimmäisen kerran 1998 ja mikä jäi mieleen oli savu. Sitä oli majoituksessakin niin paljon ettei 20 huoneen käytävällä nähnyt kunnolla päästä päähän. Matkaa Suzouhun oli n.150km ja Suzhou oli uinuva isohko kulttuurikylä. Nyt se taitaa olla teollisuuskylä.

    Väitän että savun määrä on vähentynyt tai ainakin väri muuttunut. Viimevuosina ei sukan resoorin paikkaa, hatun asentoja jne enää ole nähnyt mustasta rajasta. Pahahan se on silti. Elokuussa kutsuun Ningbo. Silmänkantamattomiin petrokemiaa, paperiteollisuutta jne.

    Harri

    PS. Pidän Intiaa pahempana.

    • Matti: nyt tiedonkasvun myötä täällä ovat paikalliset aidosti huolestuneet ympäristön tilasta ja tutkijat sekä vaikuttajat ovat huomauttaneet, että hinta nykyisenkaltaiselle menolle tulee olemaan todella kova (ainakin kansanterveydellisesti).

      Harri: Suzhousta on tosiaan vuosikymmenessä tullut perinnekaupungista kuuden miljoonan hengen metropoli, joka kilpailee Shanghain kanssa pilvenpiirtäjien korkeudesta. Minulle suuri osa rakentamisesta näyttää tarkoituksettomalta koska asuntojen tyhjänäoloaste on jo nyt korkea ja autioiden ostoskeskusten viereen rakennetaan lisää ostoskeskuksia. Mutta totta on sekin, että minulla ei ole historiaperspektiiviä: kehitysmielessähän on huimaa, että kosteasta pellosta tehdään lasipalatseja täynnä oleva talousihme, joka tarjoaa sekä modernia infrastruktuuria että työpaikkoja.
      p.s. Samaa olen kuullut Intiasta, mutta se on vielä toistaiseksi kokemata – kukaa tietää jos istun muutaman vuoden päästä sieltä raportoimassa…

      Erik: Olen täysin samaa mieltä rakentamisen laadusta. En edes jaksa reagoida enää kaikkiin niihin keittiökalusteiden palasiin, jotka lähes viikottain jäävät käteeni ja muutama kuukausi sitten eteisen lattia päätti yhtenä päivänä muuttua sileästä harjanteiseksi. Materiaalien laatuun joka tapauksessa kiinnittää nykyään paljon enemmän huomiota ja harvaa asiaa on yhtä ikävä kuin Oraksen hanoja (kuinka vaikeaa on maailmasta löytää hanaa, joka ei tihkuta ja vuoda)!
      Ilmanvaihto ja lämmitys ovat aivan oma lukunsa. Kiinassahan ei saa rakentaa keskuslämmitystä Yangtsen eteläpuolelle, joten Shanghain korkeudella joudutaan sitten kituuttamaan erillisten lämmittimien kanssa. Nämä kuumaa ilmaa puhaltavat sähkösyöpöt kuivaavat huoneilman aika ikävästi ja pukkaavat yhtä paljon pölyä kuin ilmaa… Ihmetellä täytyy miksei tätä tehdä toisin, mutta niin sitä vain on tottunut tosiaan istumaan sisätiloissa talvella takki päällä palelemassa ja kotonakin hyppelehtimään jääkylmällä marmorilattialla. Tietysti Kiinassa on järisyttävän nopeasti vaihdettu kyläasuminen pilvenpiirtäjämalliksi joten on vallan ymmärrettävää, ettei osaaminen kerta kaikkiaan riitä tekemään sellaista laatua, mitä me pidämme minimistandardina. Tähän kun lisää talouspaineet ja laatumateriaalien löytämisen vaikeuden niin ei ole ihme, että rakentaminen on mitä on. Mutta ei siitä silti tarvitse tykätä tai ainakin suuntana pitäisi olla jatkuvasti parantaa rakentamista eikä vain rakentaa lisää samanlaisia kolosseja…
      Usein noin puolenkymmentä vuotta vanhat talot näyttävät rähjäisiltä ja sitä vanhemmat räjähtäneiltä. Ottaen huomioon, etteivät talot nykytekniikalla rakennettuna tässä maailmankolkassa todellakaan ole ikuisia, ei voi kuin ihmetellä pitkin Kiinaa ilmestyviä autiokaupunkeja (esim. Ordos). Valtio rahoittaa rahoitushankkeita, joiden ansiosta rakennetaan valmis infrastruktuuri jopa miljoonalle hengelle, mutta koska ihmisillä ei ole varaa ostaa asuntoja, jäävät kaupungit tyhjiksi. Aika syö ne hyvin äkkiä ja pari vuosikymmentä ilman huoltoa ollut kaupunki on minun arvioni mukaan aika käyttökelvoton. Mutta silti niitä tehdään koska asunnot ovat täällä se ainoa kohde, johon ihmiset voivat rahansa sijoittaa.

      Marja-Leena: Juuri näin eli Kiinasta tulisi aina muistaa kolikon molemmat puolet. Talouskasvu ei ole automaattisesti vain positiivista ja suitsutukset talouskasvusta tulisi ainakin tasapainottaa analyysillä siitä, mikä kokonaishinta (ympäristölle, terveydelle, kestävyydelle) tulee olemaan. Ymmärrän hyvin Kiinan tarpeen kaventaa elintasoeroja ja tarjota maaseudun asukkaille tasavertainen mahdollisuus vaurastumiseen ja sen tuomaan hyvinvointiin. Mutta nykyinen into toteuttaa tämä tekemällä kaikista (tavaran) kuluttajia ei taas tunnu loppuun asti mietityltä. Tulevaisuuden taloudessa pärjääminen edellyttää minun näkemykseni mukaan koulutettua, kriittistä kansaa, joilla on vapaa pääsy tietoon ja täten mahdollisuus tehdä uusia innovaatiota ja luoda uusia ratkaisumalleja. Pelkkä tavaramäärän ja tuotannon kasvattaminen sekä siihen liittyvä ostajamäärän lisääminen ei loogisesti kuulosta kestävältä tieltä.

  9. Erinomainen kirjoitus. Pitäisi saada levitettyä niin laajalle kuin mahdollista. Karmeaa tämä taloudellinen kehitys kaiken muun kustannuksella. Toiseksi pahinta on sen kritiikitön ihannointi.

  10. valituslistaan voisi ja pitäisi lisätä ainakin vielä rakentamisen laadun. sitä ei ole. asunnoissa ei ole kunnon ikkunoita (ei tupla, eikä kovin tiivis), vaikka talvella voi hyvinkin olla alle 0. kämpät lämmitetään sähköllä (ei ole muuta kuin ilmastointilaitteet), joten talvisin on ihan järkyttäviä sähkölaskuja ellei halua olla sisällä toppatakissa. ja eihän sitä halua. ylipäänsä täällä rakennetaan niin huonosti että uudet talot on jo vuoden parin jälkeen aika kuluneen näköisiä. ja ei ole kuin 10-15v ja tilalle rakennetaan uutta (ja tod.näk yhtä huonoa). ei ole kovin kestävällä pohjalla mutta pitää porukkaa leivässä.

    täällä (suzhousta 200km länteen) ei ole yhtä paljon ilmasaasteita (alle 100), ja läheltä löytyy jopa uimakelpoinen järvi, mutta kyllä kiinassa on likaista.

    sinänsä oli kyllä ihan hyvä kokemus (ja lapset oppikin kiinaa), mutta on hyvä palata kohta eurooppaan.

  11. Savusumu oli Euroopan ja Yhdysvaltojen teollisuuskaupungeissa aikanaan ihan yhtä paha – ellei jopa pahempi – kuin nykyään Kiinan suurkaupungeissa. Kyllä asian laita muutaman kymmenen vuoden sisällä korjautuu juurikin talouskasvun ansiosta: jos ilmansaasteiden hinta on kovempi kuin niiden aiheuttamisesta saatava hyöty, asiaan puututaan.

    • Sampo: Olen myös kuullut, että esimerkiksi Lontoon ilmanlaatu oli aikoinaan hirvittävä ja Intiassa monen kaupungin ilmanlaatu on yhtä hirvittävä paraikaa, mutta mittaustuloksia ei ole saatavilla samalla tavalla kuin Kiinassa. Yksilötasolla hamassa tulevaisuudessa tulevat parannukset eivät silti lohduta yhtään. Talouskasvun ansiostahan mikään asia ei automaattisesti korjaannut vaikkakin sen ansiosta on paremmin resursseja investoida muutoksiin. Ympäristön laadun korjaantuminen edellyttää silti päätöksiä ja tekoja eli pelkkä talouden priorisointi ei ilmansaasteita korjaa. Nyt näyttää, että näitä epämiellyttäviä päätöksiä työnnetään niin pitkälle tulevaisuuteen kuin mahdollista ja siinä vaiheessa ympäristön puhdistuminen saattaa taas viedä huomattavasti enemmän aikaa. Toinen ongelma on tuo ”jos ilmansaasteiden hinta on kovempi kuin niiden aiheuttamisesta saatava hyöty, asiaan puututaan”: hyöty kenelle ja hinta kenelle? Tällä hetkellä talouskasvusta ja saastumisesta kun hyötyvät eri henkilöt kuin kärsivät. Eli hinnan maksajat eivät ole välttämättä samoja henkilöitä kuin hyötyjät joten voi olla, että hyötyjien (ulkomaiset ostajat, varakkaat ihmiset jotka pystyvät investoimaan ilmanpuhdistimiin tai poistumaan maasta) intresseissä on panostaa kasvuun kun taas tervdeyllään maksavat voisivat valita toisin. Täällähän kulut eivät myöskään samalla tavalla näyttäysy valtiolle kuin meillä Suomessa eli vaikka kansanterveys täällä kokee kolauksen niin ihmiset tuntevat hinnan omissa lompakoissaan eikä se rahamielessä valtiota rasita.
      Euroopan savusumujen aikaan ei myöskään ollut teknologiaa tai keinoja pysäyttää saastumista, mutta nykyään on jo paremmat valmiudet vaikuttaa päästöihin. Sitä ei vain haluta tehdä.

  12. mniino, elintarvikkeet ovat jokaiselle tuttu ja läheinen asia, ja niissä luottamus(-pula) tietysti näkyy myös räikeimmin. En ipanoitani Kiinassa kasvattaisi, ja tiedän kyllä ruokaskandaaleista, mutta. Jos paranoidilinjalle lähdetään, mistä tiedän, mitä Suomessa syömässäni ruoassa on? Kun kerta kaikki on niin näppärää tehdä Kiinassa, mistä tiedän, ettei Suomesta hankkimassani ruoassa tai tavaroissa ole kiinalaisia myrkkyjäämiä? Tai – vaikka ei kai se ole mahdollista – ihan eurooppalaisia, venäläisiä tai kotimaisia myrkkyjäämiä?

    Kiina modernisoituu epätasaisesti ja ylinopeudella, mutta elää enimmäkseen edelleen jotain Suomen 50- ja 90-luvun väliltä. Jos nyt tupsahtaisi kultaiselle 60-luvulle, eikö voisi samoin päivitellä, miten huolettomasti asbestia työnnetään seiniin ja DDT:tä suihkutetaan joka nurkkaan? Uskaltaisiko mitään syödä? Ja silti, jostain sieltä helvetinlieskoista on aika monen meistä vanhemmat vain jotenkin selvinneet.

    Eli joo, onhan Kiina varmaan täynnä myrkkyjä eikä se ole kivaa, mutta eipä ne myrkyt ainakaan vielä ole elimiä pilanneet. Kyllä on monesti käynyt mielessä ostaa jostain netistä kotikemistisettejä, joilla voisi mitata raskasmetallipitoisuuksia vedessä ja mitä vielä. Laiskuus on voittanut, kun ajattelen, etten täällä koko elämääni kuitenkaan vietä.

    • Juuso: Totta on, että ruuan suhteen on hyvin hankala missään päin maailmaa tietää mitä suuhunsa työntää ja siihen voi suhtautua monella tavalla. Hysteerinen huolehtiminen ei tietysti auta ketään. Kiinassahan ruoka yleensä maistuu hyvälle ja se on monipuolista. Me syömme säännöllisesti paikallisissa pikkuravintoloissa ja jopa katukojuissa eikä siinä kärsi Euroopan hygienastandardeja paljoa ajatella, mutta hyvin täällä porskutetaan. Silti systemaattisen elintarvikevalvonnan puuttuminen hermostuttaa kun miettii, että vuosikaupalla syö elintarvikkeita, joiden terveellisyydestä tai epäterveellisyydestä ei ole tietoa. Aasiassa asuessa pitää siis tottua tähän ”jaa mitäs tämä on?” ja suuhun vaan, mutta samalla oppii arvostamaan sitä, ettei Suomessa kaupassakäydessä ole aivan täysin oman onnensa nojassa.

  13. Pistää myös miettimään, että kuinka karua elo siellä Kiinan maaseudulla oikeasti on, kun sieltä näistä seikoista huolimatta on kova into muuttaa suurkaupunkeihin.

    • Perttu: Samaa olemme miettineet Kiinan maaseudulla käydessämme. Tulotaso on tietysti matala ja talot alkeelliset, mutta köyhyys ei näy päälle päin ainakaan samalla tavalla kuin monissa muissa maissa. Köyhyys on täällä pienituloisuutta, turvattomuutta (pienistä tuloista pitää säästää vanhuutta ja sairastumista varten) ja epävarmuutta (ei ole resursseja pitää kiinni oikeuksistaan). Suurin kysymys taitaa olla se valtaisa tuloero maaseudun ja kaupunkien asukkaiden välillä: maalla asuvatkin haluavat omille lapsilleen tulevaisuuden, joka on muuta kuin raskasta peltotyötä joten he lähtevät kaupunkeihin tienaamaan ja isovanhemmat jäävät kasvattamaan lapsia. Mutta en usko, että Kiinalaiset maalaiset ainakaan näitä suurkaupunkeja rakastavat muuta kuin rahantekomielessä. Täällähän tosiaan maalainen ei hukou-järjestelmän ansiosta muutu kaupunkilaiseksi kaupunkiin muuttettuaan vaan hänen osoitteensa ja sosiaaliturvansa ja palvelunsa ovat sidottu kotikylään. Lapset on siis käytännössä pakko jättää kotikylään kouluun koska tienestikaupungissa he eivät saisi kuolutusta eivätkö terveydenhuoltoa.

  14. Surullista luettavaa. Kiinassa on paljon surullisia asioita, paljon sellaisia joille emme voi mitään. Mutta myöskin hyvin surullista oli se ettei kirjoittajalla ollut kuin kaksi vaihtoehtoa; joko surra saasteita tai käydä manikyyreissa. Nämäkö ovat ainoat vaihtoehdot Kiinassa asuvalle expatille. Itse opiskelin kiinaa yliopistossa, olin opettajana kansainvälisessä koulussa, loin mahtavan ystäväverkoston sekä kiinalaisten että muiden ulkomaalaisten kanssa ja nautin upeasta maasta, sen kulttuurista ja mielettömästä historiasta. Ja kyllä, minulla oli kaksi lasta mukanani. Ihan hengissä ollaan vielä ja jos lapsilta kysyttäisiin, lähtisimme takaisin välittömästi. Toivottavasti kaikesta surkeudesta huolimatta löydät loppuajalle mielekästä tekemistä ja kykenet löytämään joitakin hyviä asioitakin. Kaikkea hyvää loppuajalle.

    • Fenlanren: Asiahan ei tietysi ole niin, etteikö Kiinassa ole mitään hyvää. Emmehän me täällä kolmea vuotta olisi, jos se olisi jokapäiväistä kidutusta. Tämän kirjoituksen pointti oli se, että hinta täällä elämiselle on käynyt meille liian kovaksi: haluan, että lapset voivat mennä ulos koska siellä on sekä luontoa että ilmaa ja haluan, että he ymmärtävät, etteivät luonnonvedet ole automaattisesti niin saastuneita, ettei niitä voi kuin katsella. Mutta kuten joku ystäväni mainitsi ”päivääkään en vaihtaisi pois” eli lapset ovat Kiinassa oppineet puhumaan sujuvasti englantia ja oppineet eri kulttuureista. He ovat saaneet ystäviä ympäri maailman ja myös tilaisuuden nähdä maailmaa. Sama pätee tietysti vanhempiin. Me olemme saaneet ystäviä, joista en luopuisi mistään hinnasta ja olemme saaneet tilaisuuden kokea Aasian, jota monelta osin rakastan.
      Sen verran täytyy kuitenkin vielä omaa kantaansa puolustaa, että kyllä: arjen tekemisen ovat täällä vähissä. Kun klassisest puutarhat on kierretty ja kaupunki koluttu niin tekemisen puute on silmiinpistävä ellei ravintolassa istumista lasketa harrastukseksi. Suomessa kävisin koiran kanssa metsälenkillä tai menisimme kirjastoon tai uimahalliin tai ajelulle. Täällä vaihtoehdot ovat huomattavasti suppeammat eikä ilmnanlaadun vuoksi tällä hetkellä tosiaan suositella muuta kuin (lääkäriä lainaten) maasta poistumista. Jos minä keskittyisinkin vain Kiinan historiaan ja kulttuurin ja sosiaalisiin suhteisiin luottaen siihen, ettei täällä eläminen mitenkän vaarallista ole niin eihän tässä olisi hätäpäivää.
      Summa summarum: Elämämme ei ole surkeata vaan ihanaa, mutta ympäristö täällä on muuttunut surkeaksi ja se kyllä vaikuttaa elämän laatuun todella paljon.

  15. Kiitos palautuksesta kiitollisuuteen, siihen arkiseen tylsään, mutta puhtaan valkeaan lumimaisemaan 🙂
    Tarja

    • Kiitos kommentista Tarja: nauttikaa Suomen luonnosta ja myöskin laadukkaasta arjesta meidänkin puolestamme 🙂

  16. Mieheni oli töissä viime vuonna Pekingissä. Ajatuksella, että hän edellä, perhe perässä. Odotukset olivat suuret meillä kaikilla ja erityisesti hänellä. Arki koitti sielläkin ja uutiset tänne alkoivat muuttua suureksi ihmetykseksi. Puhe ilmanlaadusta ja päivittäisestä selviytymiskamppailusta täytti skype-keskustelut. En välillä voinut uskoa todeksi niitä juttuja, joita hän kertoi. Ensin tuli päätös, että me emme muuta sinne ja lopulta hänkin päätti tulla Suomeen. Kokemuksena erittäin hieno, mutta arkirealismi oli kaikkea muuta kuin koskaan osasi odottaa.

    • Eevaliisa: Kovin on tutun kuuloisia ajatuksia. Työmatkalla Pekingissä käyvät kertovat säännöllisistä nenäverenvuodoista normioireena kaupungissa ollessa. Tuntuu juurikin uskomattomalta, että ilmaolosuhteet voivat olla niin huonot ja toimenpiteet muutoksen aikaansaamiseksi vaikuttavat hyvin vaatimattomilta.

      Sanna G: Tämä on se puoli, jota ekspatit eivät yleensä lähteissä kuule. Ravinnon etsiminen ja ilmanlaadun kanssa painiminen (sekä asuntojen ja tavaroiden myrkyt) vievät kuitenkin tolkuttomasti aikaa ja energiaa, jonka mielellään käyttäisi johonkin hyödylliseen. Täällä kun ei voi tuntea samanlaista luottamusta valvontaan kuin kotimaassa ja ylipäätään omat keinot ovat hyvin vähissä: miten täällä tietää onko vihannes kasvatettu moottoritien alla? Mistä tietää, onko asunnon seinät maalattu sisäasumieen tarkoitetuilla maaleilla? Miten voi luottaa siihen, että kaupasta ostettava liha oli teurastettaessa terve? Suomessa en todellakaan ollut näin hysteerinen kuluttamisen ja elämisen suhteen, mutta tämä turvaton ympäristö tuntuu ruokkivan vainoharhaisuutta ja usein täällä on keskustelunaiheena luottamus ruokaan, luottamus ilmaan, luottamus veteen, luottamus tavaroihin jne lopputuloksella ”ei niihin mihinkään voi uskoa”. Ainut vaihtoehto on sitten olla väkisin ajattelematta asiaan, mutta eihän sekään vuosi vuoden perään onnistu… Ja ”se on varmaan ihan ok”-asenteella porskuttaminen alkaa tuntumaan hyvin naivilta kun tietoa ongelmista kuitenkin on.

  17. Kiitos suorasta kirjoituksesta! Itsekkin miehen ja 2 pienen lapsen kanssa Suzhoussa 2000-puolivälin jälkeen asuneena tunnistaa nuo kirjoittamasi ongelmat! Tuliaisena koti suomeen sain Kiinan 2 vuoden komennukslta infektio astman – kiitos vesivahinkoisen ja homeisen vuokra-asuntomme. Vieläkin muistelen bensan makuisia paprikoita ja muutenkin todella haastavaa ruoan hakua ympäri kaupunkia ja Shanghaita…Eipä ole ikävä sinne!

  18. Kuten Juuso mainitsi, Suomessakaan ei voi täysin välttyä myrkkyjäämiltä.

    Suomalaisista lapsille tarkoitetuista riisipatukoista ja riisimaidosta löytyi raskasmetalleja, vedettiin pois markkinoilta ja suositeltiin rajoittamaan yksinomaista riisimaidon käyttöä lapsilla, Missäköhän maailman tehtaassa se riisikin on tuotettu.. Onneksi sentään testattiin ja paljastui. Joku taho sentään valvoo jotakin, vaikkei kaikkea voi.

    Täällä jää haaviin ja vedetään pois markkinoilta lasten vaatteita, jos painokuviossa tai tuotteen pakkausmateriaalissa on käytetty yli sallitun rajan ftalaattia, idässä sitä lisätään senkin edestä juomiin paranteena (Taiwan) ja leluihin(Kiina). Ftalaatit ei ole kuitenkaan mikään suurin päänsärky.

    Kiinassa asumisessa oli omat mahtavatkin puolensa, ei Suomikaan mikään lintukoto ole. Itämeren kalatkin…

  19. Mielelläni kuulisin lisää tästä: ”Nämä kuumaa ilmaa puhaltavat sähkösyöpöt kuivaavat huoneilman aika ikävästi ja pukkaavat yhtä paljon pölyä kuin ilmaa…”

    Ainakaan itse en tiedä miten on mahdollista rakentaa lämmittävä pölygeneraattori. Miten sitä pölyä siihen lisätään, laitetaanko kenties käytetty imurin pölypussi imuaukkoon?

    Sarkasmi sikseen, mitään ihmeellisiä pölygeneraattoreita ei ole olemassa, ellei kissoja ja koiria lasketa sellaisiksi. Puhallinkonvektorit tai ilmalämpöpumppujen sisäyksiköt keräävät pölyä suodattimiinsa JA PUHDISTAVAT sisäilmaa. Kehittyneemmissä malleissa on muitakin ilmanpuhdistusominaisuuksia, esimerkiksi plasmasuodattimia. Ne eivät siis lisää pölyn määrää, ne vähentävät sitä. Suodattimet pitää kuitenkin puhdistaa aika-ajoin eikä olisi pahitteeksi jos kämppääkin ymmärrettäisiin välillä siivota, kyllähän ilmavirta tietysti paskaisen kämpän pölyjä liikuttaa.

    Kuulisin mielelläni lisää myös tuosta miten puhallinkonvektori tai ilmalämpöpumppu kuivaa ilmaa lämmityskäytössä. Nimittäin ne eivät poista GRAMMAAKAAN vettä ilmasta lämmityksellä. Sisäilman suhteellinen kosteus tietysti laskee kun ilma lämpenee (absoluuttinen kosteus ei muutu) mutta niin tapahtuu täsmälleen saman verran myös muilla lämmitystavoilla. Jos sisäilma on liian kuivaa, osta ilmankostutin. Kuiva sisäilma ei ole lämmitysjärjestelmän vika.

    Sitten vielä tuosta ”sähkösyöppöydestä.” Mikäli kyse on todella ilmastointikoneista joita käytetään lämmitykseen, ne tekevät sen energiakertoimella joka on järjestään yli yhden, helposti yli kahden ja plussakeleillä pääsääntöisesti yli kolmen. Se tarkoittaa että ne ovat HUOMATTAVASTI suorasähkölämmitystä energiatehokkaampia ja ekologisempia lämmityskäytössä. Ne siis eivät ole lämmityskäytössä sähkösyöppöjä vaan SÄÄSTÄVÄT sähköä.

    Pahoitteluni jos sain yhteen kommenttiin lipsahtaneeseen aivopieruun takertumalla sinut näyttämään täysin tekniikasta mitään ymmärtämättömältä henkilöltä, mutta taidat sitä kuitenkin olla. Varsinainen kirjoituksesi oli kuitenkin pääsääntöisesti asiaa, joten kiitos siitä että jaksoit sen naputtaa.

    • Ukri: Kiitokset hyvin valaisemasta kommentista. Tietysti olisi kiusaus alkaa rinta rottingilla paasaamaan, että ”miten niin en tiedä tekniikasta!!!”, mutta oikeassahan sinä olet eli säästän itseni siltä nöyryytykseltä. Kommenttini ilmastoinnista ovat aivan puhtaasti muutaman hengen empiiriatiedon varassa kasattua ”meistä tuntuu”-dataa vailla minkäänlaisia linkkejä tutkittuun tietoon tai edes oikeisiin syy-seuraussuhteisiin. On siis täysin mahdollista, että se pöly, josta syytän ilmastointilaitetta, on pöly, joka oli jo sohvan alla ja sitten kun ilmastointilaitteen ilmavirta sitä liikuttaa niin minä teen väärän johtopäätöksen, että se kone on syypää. Taustalla tähän tosin on se, että täällä meillä siivotaan monta kertaa enemmän kuin Suomessa ja pölyä kertyy moninkertaisesti. Sehän tosin voi tulla ulkoa tai mistä sitä pölyä nyt tulee? Sama juttu ilmankosteuden kanssa. Ilma tuntuu kuivemmalta (paitsi kesällä jolloin taas viilennetään ettei kosteutta kertyisi), mutta sekin saattaa johtua siitä, että kuivuvathan ne limakalvot jos istuskelee suoran, kuuman ilmavirran edessä. Ärsyttävintä kun laitteissa on juuri se, että tietyssä kohtaa huonetta on talvella kuuma ja vastakkaisessa nurkassa sitten kylmä. Sähkösyöppöys taas liittyy siihen, että sähkökulut ovat täällä huimat ja sehän nyt saattaa liittyä sähkökulutukseen yleensä tai sähkön hintaan, mutta yleisesti täällä syytetään lämmityslaitteita. En todellakaan tiedä ovatko ne suhteessa sen sähkösyöpömpiä kuin muuta lämmitystavat eli saattaahan se olla, että oikeampi ilmaisu olisi ”lämmitys kuluttaa sähköä” kuin ”nämä lämmittimet kuluttavat sähköä” 🙂 Seuraavaksi täytyy jo kääntyä insinöörituttavieni puoleen speksien saamiseksi juuri näistä laitteista… Joka tapauksessa kiitos oikaisusta: se oli vallan aiheellinen.

  20. Kiinassa määrätyt antibiootit ovat annokseltaan tuplavahvuisia verrattuna kotimaassa käytettyihin. Tavanomaiset annokset eivät pure karaistuneisiin Kiinan bakteereihin. Apteekista saa reseptittä vahvimpia antibiootteja, mitä farmaseutit suosittelevat vähäisiin vaivoihin. Kun superresistentti bakteeri asettuu suolistoon, voi siitä olla hankala päästä koskaan eroon. Virtsatieinfektio, johon mikään antibiootti ei tehoa, on huonoa tuuria. Suomessa suuressa osassa julkista ja yksityistä terveydenhuoltoa testataan ulkomailla sairaalahoitoa saaneet näiltä bakteereilta ennen kuin eristyshoito voidaan purkaa. Yksityissairaala Suomessa voi kieltäytyä toimenpiteistä ennen kuin nämä on suljettu pois testillä. Ko bakteereita on yleisesti kontaminoituneessa ruoassa ja myös pinnoilla, ei pelkästään sairaaloissa. Pekingintyypin tuberkuloosiin ei ole aina tehokasta hoitoa. Tuoreessa suomalaisessa lääkärilehdessä referoitiin julkaisua , jossa todettiin Kaliforniassa saasteisilla alueilla olevien lasten riski autismiin kolminkertaiseksi verrokkeihin nähden. Pah yhdisteet heikentävät tunnetusti met-reseptorin tyrosiinikinaasin toimintaa, joka on tärkeä hermoston varhaiselle kehitykselle. Pienhiukkasten on myös todettu heikentävän veriaivoestettä ja aiheuttavan aivoissa tulehdusreaktiota. Alle 0,1 um läpim hiukkaset pystyvät tunkeutumaan solukalvojen läpi suoraan aivoihin. Kalifornian saasteet ovat kärpäsen kakkaa Kiinan saasteisiin verrattuna. Mukavaa ajatella tulehtuneita, saastehiukkasia pullollaan olevia aivoja Pekingin sakkaa hengittäessään. Varsinkin sellaisina päivinä, jolloin tarvitsisi viidakkoveitsen ulkona edetäkseen. Kiina maksaa suuren inhimillisen hinnan talouskasvustaan. Lyijy mm. Acta pediatricsin artikkelin mukaan heikentää lasten älykkyyttä, lyijyä on leluissa ym.. Tunnetusti lyijy altistaa adhd:lle, ym. Saastuneella jätelietteellä ravitulla ongelmajätemaaperän kasviksia on tylsä tarjota lapsilleen tietäen
    syöpäriskin ja haitallisen vaikutuksen kehitykseen. Kaikki mikä ei heti tapa on sallittua. Yksilötasolla lievä mahdollinen tarkkaamatttomuus, keskittymisongelmat, impulsiivisuus, kognitiivisen tason lasku, huono fyysinen kunto ja syöpäriski eivät paina, kunhan hengissä selvitään. Huolettaa
    myös se miten ilman saasteet on yhdistetty pysyviin palautumattomiin keuhkofunktion alenemiseen. Se tuntuu siinä, että voi esim hengästyä jkv herkemmin. Pekingiläisillä on China Dailynkin mukaan kroonista bronkiittia.
    kun krooninen bronkiitti jatkuu, kudos arpeutuu ja vähitellen johtaa jatkuessaan keuhkoahtaumatautiin. luotettavaa tietoa saasteiden haitallisuudesta löytyy. Koin lasten terveyden ja turvallisen kehityksen perheen yhdessäoloa tärkeämmäksi ja tein raskaan päätöksen palata lapsineni Suomeen. Niin ihanaa kuin siellä olikaan muuten, mahtava suomalainen yhteisöllisyys, oma aika, kaukomatkat, ravintolat, ayi, kansainvälisyys, eksoottisuus, kultturelli toiminta vain mainitakseni. Ihanat muistot.

  21. Olin 10 vuotta sitten Pekingissä ja matkasin läpi Kiinan etelään Laosiin, ja pakko sanoa että jo silloin ilma oli aivan järkyttävää, hiukset ja iho oli pakko pestä jokapäivå tahmakerroksen vuoksi jonka sai vain kaupungilla olemisesta. Sitä ei voi sanoin kuvata. Missään muussa maassa en ole tähänmennessä tavannut mitään vastaavaa 🙁
    Kanavien = avoviemärien löyhkästä tiesi jäädä pois oikealla bussipysäkillä vaikka oli jo viileä syksy. Sensuuri on käsittämätöntä ja asioista ei voi puhua, esim. minä en ollut ostanut Kiinan matkaopasta lähtiessäni kun ajattelin ostavani sen periltä. Perillä selvisi, että matkaoppaat kuten Lonely Planet etc ovat kiellettyjä kiinassa, koska sisältävät tietoja Kiinasta joita kansalaisille ei voi antaa…
    Kiinassa on paljon hienoja asioita, esim. ruoka siellä on maultaan niin hyvää!!! Nykyään en osta lainkaan kiinassa tuotettua ruokaa, en edes luomua, sillä korruptio, sensuuri ja keskushallinto maassa ovat sitä luokkaa, että MITÄÄN ei todellakaan voida taata. Ja koska moraali(ttomuus) ja lyhytnäköinen voitontavoittelu ovat sisäänrakennettuna järjestelmässä, esim. kemikaalien osalta, en todellakaan ota riskiä ja vältän kaikkea Kiinassa tuotettua. (Katsoiko joku vuosi sitten saksalaisen dokumentin jossa analysoitiin nippu summamutikassa saksalaisesta kaupasta ostettuja edullsia lastenleluja joista kaikki luokiteltiin ongelmajätteeksi, ja jotka tietenkin tulivat Kiinasta?)

    • Aralia: Laos onkin vielä kokematta, mutta sitä ovat ihmiset kovasti kehuneet. Kiina on tosiaan matkailumaana aivan erilainen kuin muut Aasian maat, joissa minä ole käynyt. Sensuuri vaikuttaa tähän hyvin paljon: tiedonsaanti on haasteellisempaa ja se näkyy yhteiskunnassakin sitten monella tavalla (uutiset, ihmisten innokkuus jutella avoimesti jne.) Tästä voinen kirjoitella lisää sitten Suomessa 🙂

  22. Kyllä sitä pitää täälläkin miettiä. Jos ette ole kuulleet kemikaalitreilauksista, niin on aika ottaa selvää. Contrail on taas ihan eri asia. Toki siinä treilaus koktailissa on mukana alumiiniä, srtonttiumia, baronia ja muita myrkkyjä.

    • Johanna & Jaakkomaa: Kiitokset terveysnäkökannoista. Tuo antibioottien annostelu on täällä asia, jota usein ihmettelemme. Aivan yleinen ohje on ”lopettakaa kuuri kun oireet loppuvat”: mistähän niitä resistenttejä kantoja sitten syntyy… Muiden ympäristöstä johtuvien terveyshaittojen lista tuntuu loputtomalta ja vaikka terveyteen vaikuttavia aineita löytyy tietysti kaikista maista niin erona on se, että muualla asiasta voidaan nostaa meteli/oikeuskanteita. Kiinassa ei.

  23. Kyllä se talouskasvu ajaa nimenomaan ympäristöasioita eteenpäin. Kun ihmiset tekevät tuottavampaa työta, heidän ”tappamisesta” esimerkiksi savukaasuilla tai muilla myrkyillä tulee yllättävän kallista. Tällöin asiaan on taloudellisesti kannattavaa puuttua tekemällä lainsäädäntöön muutoksia, joita on oikeasti varaa myös valvoa.

    Saastasta johtumatta kiinalaisten odotettavissa oleva elinikä kasvaa edelleen ja kohta varmaan ohittaa Suomenkin. Maanviljelijöillä se on kaupunkilaisia pienempi, koska elämä maalla on paljon kovempaa kuin kaupungeissa, olkoon ilma siellä raikkaampaa.

    Yksittäiset ihmiset kärsivät toki uusista ongelmista, mutta kärsivien ihmisten määrä kuitenkin vähenee, mikä on tärkeintä.

    Jos tavoitellaan länsimaisen hyvinvoinnin tasoa, on talouskasvu takuulla voimakkain ympäristön ja ihmisten tilaa parantava tekijä.

  24. Ja jos ette usko, että rahalla on jotain merkitystä hyvinvointiin, niin täältä voitte nähdä asian ihan omin silmin: http://bit.ly/atj55C . Nykyaikana hyvinvointi on lisäksi halvempaa kuin ennen, mistä johtuen pienemmillä tuloilla on mahdollista elää parempi elämä kuin ennen.

    • Sampo: Tarkoituksena ei ollut missään nimessä argumentoida talouskasvua vastaan tai väittää sitä itsessään haitalliseksi. Ainoastaan korostaa näkökulmaa, että yksinomaan talouskasvuun keskittyminen (kaiken muun hinnalla) ei ole kestävä eikä terveellinen tie. Kyllä kansakunnan vaurastuminen lienee usein todettu positiiviseksi seikaksi yleisen hyvinvoinnin kannalta. Kiinassa tosin vaurastuminen jakautuu erittäin epätasaisesti ja tästä taas aiheutuu monenlaisia haasteita sekä köyhille että yhteiskunnalle.

  25. Tässä hyvä juttu aiheeseen liittyen:

    http://www.magneettimedia.com/kiinalainen-luomu-on-huijausta/

    ”Tavoitellessaan taloudellista valtaa maailman talousmahtien joukossa Kiina on myrkyttänyt itsensä hengiltä. On enää ajan kysymys, milloin Kiina romahtaa maailmaa kauhistuttavalla tavalla omiin saasteisiin ja valheisiin. Kiinassa korruption kulttuuri on niin syvään juurtunut, että ongelmia peitellään lahjuksilla viimeiseen asti. Kun yli miljardin ihmisen maailma romahtaa, siitä tulee iso pamaus.”

  26. Kiinalaisissa luomusäännöksissä lukee,
    että silloin kun on huono sato, voi pesticidejä käyttää.
    Tätä porsaanreikää voi aina käyttää luomutuotteille.
    Maailman tehtaassa missä suurin osa maailman tuotteista suolletaan tehtaissa ilman ympäristösäännöksiä, voi ymmärtää syyn maaperän saastumiseen ja rikastumisen ravintoketjuun.

  27. Kaunis kiitos todella vaikuttavasta blogikirjoituksesta, välitän eteenpäin, koska haluan myös että edes joku ihminen pysähtyisi ja ajattelisi mitä Kiinassa todella tapahtuu ja mitä se älytön talouskaskun ihannointi aiheuttaa, ja siitä ei todellakaan puhuta sanaakaan niissä ylistävissä lausunnoissa mitä Suomenkin lehdistö julkaisee! Olet surullisen oikeassa ajatustesi kanssa! Voimia sinulle vielä sinne ja jaksamisia! Itse olen astmaatikko ja olen muuttanut jo Suomessa puhtaammille alueille pois tehdaspaikkakunnalta ja astmani parantui täällä itsestään! Asun Ilomantsissa jossa on vielä aika puhdas ilma!

  28. Sampo: kansantaloudellisesti on
    kannattavaa, että väestöä, joka ei ole enää työkykinen
    ei tarvitse elättää ja hoitaa. Elinajan lyheneminen
    on kansantaloudellisesti kannattavaa. Kiinassa lapset käytännössä hoitavat vanhempansa.

  29. Kiitos erinomaisesta jutusta. Kokemukseni Suzhousta ja Pekingistä ovat ammoisilta ajoilta eli vuodelta 1987. Silloin jo kuitenkin näki, mitä on tulossa. Kiinassa käyneet ovatkin sitten kertoneet lisää.
    Kyllä savusumut saa vähenemään! Kiinalaiset voisivat hakea mallia Lontoosta, missä 1951 säädettiin Clean Air Act. Sen nojalla lopetttiin hiilen poltto sadoissa tuhansissa takoissa, joilla lämmitettiin taloja. Tilalle tuli sähkö- ja kaasulämmitys. Ei mennyt montaa vuotta, niin ilma puhdistui ja kuolleisuus smogiin (smokefog) väheni. Ihmiskunta ei vain tunnu oppivan historiasta eikä tänä päivänä edes tunneta historiaa hyvin. Tosin kiinalaisia käy plajon maailmalla opiskelemassa, mutta he eivät saa välttämättä sanaansa kuuluviin varsinkin, jos sana asettaa esteitä talouskasvulle.

  30. Opetan oppilaitoksessa, jossa on paljon kiinalaisia opiskelijoita. Myös muunmaalaisia. Toivon että tässä yhteydessä minulle sallitaan pieni yleistäminen, sillä niin selvä ero tässä asiassa on: kiinalaisilla nuorilla aikuisilla ei ole juuri mitään käsitystä ympäristöasioista, ja erittäin harvaa ne edes kiinnostavat. Suuri osa näistä opiskelijoista asuu oppilaitoksen asuntolassa, jossa on asuntolanhoitajan mukaan jatkuvana ongelmana esimerkiksi kaikkien jätteiden kaataminen samaan kasaan (hyvä jos edes kasaan) sekä kaikkien valojen jättäminen päälle vaikkei olla paikalla. Ne palaa kuulemma yötä päivää, kesät talvet. Amk:ssa opetuksen pitäisi voida keskittyä vähän muihin asioihin, mutta on aivan pakko uhrata melkoinen osa ajasta esimerkiksi sille, miten jätteet lajitellaan. Yleisin kysymys on, että miksi ihmeessä. Selityksen jälkeenkin asialle vain nauretaan. Suurin huolenaihe tuntuu olevan, että vaatteet on muodikkaat ja tukka hyvin.

    Roskaaminen myös muualla kuin asuntolan liepeillä on myös silmiinpistävää. Oppilaitoksen tilat ja ulkoalueet on epäsiistit, kun roskat heitellään lattioille (kyllä!) ja pihalle aivan surutta.

    Ja tässä on tietenkin kysymyksessä ne onnekkaat ja varmaankin melko varakkaista perheistä tulevat nuoret. Ne koulussa hyvin pärjänneet, jotka pääsevät ulkomaille opiskelemaan. Eli ne valistuneet (?).

    Ja sitten vielä muistutan, että tietenkään kaikki kiinalaiset eivät ole tällaisia, ja että on niitä muissakin. Suomalaisissakin on niitä jotka eivät piittaa, mutta he eivät voi väittää, etteivät olisi ikinä edes kuulleet, miksi roskaaminen, energian tuhlaaminen ja jätteiden mättäminen vain asunnon/huoneen ovesta ulos on huono juttu. Heillä se ei johdu totaalisesta tietämättömyydestä. Lähtötilanne on aivan eri.

  31. Kiinassa on jätteiden kerääjiä, jotka tonkivat nämä roskakasat ja myyvät. keräämänsä jätteet eteenpäin, joten kierrätys toimii siltä osin:)

    Voi tietenkin olla että kampusalueelle ei nämä kerääjät pääse tekemän tärkeää työtänsä

  32. Kiitos hyvästä kirjoituksesta!
    Kestävä kehitys odotuttaa itseään erityisesti Kiinassa. Se on paitsi taloudellinen kysymys, mutta mitä ilmeisimmin myös kulttuurikysymys, joka on tullut esille myös useammassa vastauksessa.

    Saman tyyppiseen tulokseen on päätynyt esim Jared Diamond, joka on valottanut eri kulttuurien kestävyyseroja teoksessaan Romahdus. Oli mielenkiintoista lukea hänen analyysinsä sekä Kiinan että Japanin kestävästä kehityksestä.

    Japanissa kestävään kehitykseen on panostettu tietoisesti jo 1600-luvulta lähtien. Kiinassa sen sijaan ei ole kestävästä kehityksestä välitetty kommunismin aikana – eikä vuosisatoihin ennen kommunismin kautta.
    http://www.terracognita.fi/kirjat/9525202844.html

  33. Oikeesti ei kukaan pakota sinne menemaan! Pysy Suomessa jos on muka parempaa olla kantsii oikeesti asua etelassa esim zhuhai niin ei tarvi sisalla istua. Ite olen viihtynyt ja en voi allekirjottaa koko juttua!

Kommentointi on suljettu.