Projekteja ja pääsiäismunia

hytinkoskiKehittämis-, koulutus- tai tutkimusprojekteja kritisoidaan monesti lyhytjänteisyydestä niin paikallisesti, kansallisesti kuin globaalistikin. Ehkä tutkimusprojekteille riittää enemmän ymmärrystä, mutta ainakin kehittämis- ja koulutusprojekteja arvostellaan usein, etteivät niiden hyödyt todella jalkaudu alueelle ja nivoudu arkeen pidemmällä aikavälillä. Lisäksi näin osaaminen karkaa usein toimijoiden mukana toisiin tehtäviin ja maantieteellisiin sijanteihin.

Narratiivinen analyysi on laadullinen menetelmä, jolla pyritään hahmottamaan, millaisia tarinoita tutkittavasta kohteesta kerrotaan tai miten tutkittavan ilmiön olemus hahmottuu kertomuksellisena rakenteena. Mikkeliläinen Pekka Uotila (2011) tutki väitöskirjassaan projektien suunnittelua narratiivisena kertomuksena muutoksesta. Mielenkiintoista kyllä, väitöskirjassa käytetyn analyysin läpi tarkasteltuna projekteilta ei tulosten mukaan tunnuttu aina edes odotettavan muutosta. Uotila ehdottaakin, että projektien perinteisen normatiivisen määritelmän rinnalle luotaisiin tulkintoja, joissa korostuisivat myös projektien yhteiskunnallinen vaikutus ja henkilökohtainen merkittävyys niin, että ne muokkaisivat myös varsinaista projektitoimintaa. (Uotila 2011.)

Mitä tämä voisi sitten tarkoittaa vaikkapa paikallisessa koulutushankkeessa? Ensimmäiseksi hankkeen tulisi olla aidosti tarvepohjainen ja samalla tunnistaa myös erilaiset paikalliset mahdollisuudet, haasteet ja nykyiset ja potentiaaliset konfliktitkin. Projekteja toteutetaan todellisessa, välillä hyvin ristiriitaisessakin maailmassa. Tämän toteaminen tuntuu arveluttavalta, vaikka tosiasioiden tunnustamisen voisi kuvitella olevan ainoa mahdollinen lähtökohta hankkeen todelliselle ja kestävälle vaikuttavuudelle.

Projekteille luodaan erilaisia tavoitteita ja vaatimuksia – siksi niitä tulisi asettaa myös hanketta vetäville ihmisille. Projekteihin tulisi kirjoittaa sisään nykyistä enemmän hanketoimijoiden henkilökohtaisia kehittämis- ja kehittymistavoitteita. Nyt ehdotan seuraavaa: Esimerkiksi paikallisten koulutusorganisaatioiden yhteiset koulutushankkeet olisivat samalla hyvä alusta toteuttaa myös hanketoimijoiden pedagogisia täydennyskoulutuksia: OPO-opintoja, pedagogisia opintoja tai opetushallinnon tutkintoja. Tai ainakin pienimuotoisempia omaa opetus- ja koulutusosaamista kehittäviä täydennyskoulutuskursseja.

Näin varsinainen projekti toimisi eräänlaisena alustana hanketoimijoiden aikuisopiskelulle, jonka sisällä he voisivat sitten toteuttaa sekä pedagogisissa täydennyskoulutuksissa vaadittavia teoreettisia tehtäviä että konkreettisempia harjoitteluja ja opetuskokeiluja. Tämä lisäisi hankkeiden merkityksellisyyttä ja vaikuttavuutta aluksi hanketoimijoiden ja lopulta myös rahoittajien ja koko alueen näkökulmasta. Ymmärrän että rahoittajien näkökulmasta tämä saattaa aluksi kuulostaa siltä, että tässä rahoitetaan (taas) sellaista toimintaa, minkä pitäisi kuulua koulutusorganisaatioiden perustyöhön. Siksi tällainen koulutustoimijoiden uudenlainen hankesuunnittelu ja -toiminta tulisikin alusta nähden paketoida, tarjota ja nähdä koulutusorganisaatioiden hakemaansa opetus- ja/tai kehittämishankkeeseen tarjoamana lisäarvona.

Myös koulutuksen kehittämisessä tarvitaan koko ajan jatkuvaa tietojen ja taitojen päivitystä, ilman tätä hanketoimijat eivät voi vuosia toisensa perään luoda aidosti uudenlaista ja omaa aluetta konkreettisesti hyödyttävää toimintaa ja tietoa. Myös tämä on tosiasia, josta kuitenkin kuulee harvoin puhuttavan. Tällaisten uudenlaisten projektien luulisi lisäävän myös työntekijöiden aitoa kiinnostusta mennä mukaan sellaisiin projekteihin, joita ei ole alun perin kirjattu heidän työtehtäviinsä. Hankkeisiin upotetut entistä monipuolisemmat tavoitteet voivat parhaimmillaan tuottaa vähitellen uudenalaisia hankkeita, jotka lopulta myös muokkaavat meidän kaikkien näkemyksiä projektien osuudesta ja roolista sekä alueellisesti että perustyössämme. Uskon, että tämänsuuntainen kehitys olisi toivottavaa.

Video- ja tietokonepeleihin on jo vuosikymmenten ajan kätketty erilaisia piilossa olevia kerättäviä yllätyksiä, tavoitteita ja tehtäviä, joita kutsutaan pääsiäismuniksi (Easter eggs). Vastaavanlaisia kätkettyjä aarteita löytyy käyttäjien iloksi myös tietokoneohjelmistoista, elokuvista ja musiikkijulkaisuista. Ehdotan, että jatkossa otamme enemmän irti projekteista upottamalla niihin jo suunnitteluvaiheesta lähtien enemmän realismia ja sekä aluetta että hanketoimijoita samaan aikaan monisuuntaisesti haastavia ja samalla kehittäviä pääsiäismunia.

 

Kirjoittaja Pekka Hytinkoski työskentelee verkko-opetuskoordinaattorina Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.

Lähde:
Uotila, P. 2011. Projektin suunnittelun narratiivinen rakentuminen. Vaasan yliopisto. Väitöskirja. Acta Wasaensia no. 236. Luettavissa myös verkossa: http://www.uva.fi/materiaali/pdf/isbn_978-952-476-336-3.pdf

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *