Tervetuloa tutustumaan Hyvin toimiva lukio –hankkeeseemme

Tämä blogisivusto on tarkoitettu esittelemään Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun lukion Hyvin toimiva –lukio hankkeen toimintaa ja tuloksia. Hankkeen rahoittajana toimii Opetushallitus. Näiltä sivuilta löydät tietoa hankkeen tavoitteista, etenemisestä ja tuotoksista. Tarkoituksena on, että hankkeessa luodut toimintamallit on mahdollista ottaa käyttöön myös muissa lukioissa. 

 

Hanketyö on lähtenyt käyntiin tammikuussa vauhdilla. Hankkeessa on mukana useita koulumme opettajia. Tarkoituksena on tämän kevään aikana kartoittaa hankkeen neljään eri tavoitteeseen liittyviä toimintatapoja ja malleja. Esimerkiksi sähköistä portfoliota suunnitteleva työryhmä kartoittaa ensin millaisia tarpeita ja tavoitteita sähköisen portfolion käyttöönottoon liittyy ja miten se palvelee parhaiten lukion opiskelijoita oman osaamisen tallentamisessa ja kokoamisessa. Työryhmä myös kuulee lukiomme opiskelijakunnan ehdotuksia ja ajatuksia portfolion ominaisuuksiin ja käyttöön liittyen ja tekee sen jälkeen vertailua siitä mikä sovellus sopisi parhaiten kriteereihin.  

Lukiomme digitaalista toimintakulttuuria rakentavat työryhmä aloittaa työskentelynsä kartoittamalla laajasti opiskelijoiden tarpeita sähköisten työkalujen käyttöönottoon. Lukiolla on jo käytössä Teamissa lukio-opinnot –kanava, jota käytetään viestintään. Digitaalista toimintakulttuuria on tarkoitus rakentaa tämän jo olemassa olevan kanavan ympärille ja sisään. Fyysisen ja digitaalisen oppimisympäristön työryhmän on tarkoitus tutustua ensin siihen millaisia erilaisia etäopiskelun mahdollistavia oppimisympäristöjä ja laitteita on tarjolla ja tarkastella niiden mahdollisuuksia. 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *