Kurssikerta 6

Tällä kurssikerralla pyrimme hyödyntämään hasardeihin liittyvää paikkatietodataa ja luomaan opetusmateriaaliksi soveltuvaa materiaalia. Seuraavaksi pohdin aikaansaamani materiaalin käyttökelpoisuutta ja sen tuoman informaation määrää aiheesta kertovan tuntiopetuksen näkökulmasta.

Tein molemmat kartat hyödyntäen tulivuori materiaalia. Ensimmäisessä kartassa (kuva 1 ) on kuvattu maapallolla esiintyvät tulivuoret luokittain eri väreillä ja toisessa kartassa (kuva 2) kaikki tulivuoret on kuvattu samoilla punaisilla kolmiolla, mutta tulivuorityyppien sijaan pääpointti on käsittää tulivuorien läheisyys suurkaupunkeihin verrattuna. Aluksi olin liittänyt kartalle myös lentokenttien sijaintia kuvaavan aineiston, mutta kartta oli liian täysi paikkatietopisteistä ja muuttui hieman sekavaksi.

Kuva 1. Tulivuorien sijainti maapallolla. Aineisto on lajiteltu värien avulla eri luokkiin ja kartalla näkyy lisäksi maapallon mannerlaattojen rajat.

Molemmat kartat voisivat toimia keskinkertaisena materiaalina tuntiopetuksessa. Ensimmäinen kartta (kuva 1) olisi hyvä materiaali, kun tarkastellaan eri tulivuorityyppejä ja sitä, missä niitä esiintyy. Karttaan on merkitty myös mannerlaattojen rajat, jolloin oppilaiden on helppo huomata tulivuorien esiintymien ja mannerlaattojen liitoskohtien yhteys. Toisaalta kartassa ei ole merkitty millaisesta mannerlaattojen vyöhykkeestä on milloinkin kyse, mikä laskee kartan informaatioarvoa. Lisätietona voisi käyttää oheista sivustoa ja sen lyhyitä videolinkkejä, jotka kertovat päätietoja kustakin tulivuorityypistä ja sen purkautumisen ominaisuuksista. Tässä myös muutama havainnollistava esimerkkikuva eri tulivuorien rakenteista ja eri siirrosvyöhykkeiden ominaisuuksista.

Tällä ensimmäisellä karttakuvalla voisi opettaa myös mannerlaattoihin liittyvää tietoa ja selventää, miksi millekin vyöhykkeelle on muodostunut pääpiirteittäin tietyntyyppisiä tulivuoria. Esimerkiksi tällä sivulla on lisätietoa tulivuorien muodostamasta tulirenkaasta, sekä havainnollistava karttakuva. Enemmän juuri näistä kahdesta aiheesta kerrotaan esimerkiksi tällä sivustolla hieman yksityiskohtaisimmilla tietoteksteillä ja jälleen lyhyillä videolinkeillä. Owlcation-sivustolle ohjaavat linkit sopivat lisätietolähteeksi, mutta asiaan kannattaa tutustua ensin hieman kattavammalla materiaalilla.

Kuva 2. Tulivuorien ja suurimpien kaupunkien sijainti maapallolla. Tulivuoret on merkitty karttaan punaisilla kolmioilla ja suuret kaupungit mustilla neliöillä.

Toinen karttakuva (kuva 2) on informaatioarvoltaan paljon vähäisempi kuin ensimmäinen kuvaamani kartta. Tämä voisi toimia ikään kuin sivuhuomautuksena, kun pohditaan tulivuorien sijainteja kaupunkeihin nähden tai sitä, miten tulivuoret ovat sijoittuneet eri valtioihin nähden. Toisaalta tältä kartalta voi huomata myös Tyynenvaltameren tulirenkaan, sillä symbolit värittävät melko vahvan rajan juuri näille alueille.

Lähteet:

https://owlcation.com/stem/4-Different-Types-of-Volcanoes-Cinder-Cones-Lava-Domes-Shield-and-Composite-Volcanoes

www.earthlyissues.com/images/volcanotyypki

www.earthlyissues.com/images/volcano-plate-margins

http://www.geologyin.com/2018/01/the-ring-of-fire.html

https://owlcation.com/stem/How-Does-a-Volcano-Form

 

Yksi vastaus artikkeliin “Kurssikerta 6”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *