Kurssikerta 7

Tällä kurssikerralla meidän piti etsiä ennakkoon paikkatietodataa ja kurssikerralla oli sitten tavoite tehdä näillä materiaaleilla lupaavia karttakuvia. Itse huomasin hakemani aineiston olleen loppujenlopuksi aivan vääränlaista ja etsimisprosessi alkoi alusta. Myös karttani aihe muuttui matkan varrella useampaankin kertaan. Lopulta päätin valita hieman erikoisemman alueen, sillä monet olivat valinneet aiheekseen Euroopan tai Suomen alueen. Tai ainakin vielä kurssikerralla vaikutti tältä, voi olla että moni vaihtoi itsekin vielä aihetta lopulta.

Tein kartat Aasian alueesta. Materiaaliksi valitsin auto- ja rautatiedataa. Aluksi ajattelin tehdä jotain rakennusten paikkatietodatalla, mutta kone oli eri mieltä kanssani suoriutumisesta päätellen. Näillä tie-aineistoilla tahdoin vertailla niiden esiintymisen eroavaisuutta. Esimerkiksi onko jollakin junarata valtaisella alueella vähemmän autoteitä vai esiintyykö molempia samoilla alueilla. Ennakkokäsitykseni oli, että hieman syrjäisemmillä alueilla kulkisi muutama selkeästi erottuva rautatielinja ja autotiet olisivat enemmän keskittyneitä keskusta alueille.

kuva 1. Aasian autotiet sinisellä viivalla merkittynä. Suurimmat esiintymät selvästi Venäjän länsiosissa, Aasian itärannikolla sekä Intiassa.
kuva 2. Aasiassa sijaitsevat rautatiet violetilla viivalla merkittynä. Kuten kuvasta huomaa, tihein rautatieverkko löytyy autoteiden tavoin Venäjän länsiosista, Intiasta ja Aasian itärannikolta.
kuva 3. Autotiet ja rautatiet samalla kartalla. Autotiet on merkitty sinisellä viivalla ja rautatiet violetilla. Kuten aiemmin jo huomattiin auto- ja rautatiet sijaitsevat kutakuinkin samoilla alueilla. Tiheimmät keskittymät ovat siis jo aiemmin mainitut Venäjän länsiosat, Intia ja Aasian itärannikko.

Ennakkokäsityksestäni poiketen lopputulos olikin aivan päinvastainen. Rautatiet kulkevat kyllä alueilla, missä rakennettua autotietä on vähemmän, mutta kartasta voi kuitenkin huomata, että samalta alueelta löytyy kyllä autotietkin. Tiestöt ovat siis sijoittuneet suurilta osin samoille alueille.

Ehkä yksi tunnetuimmista rautatieradoista, Siperian rata, kulkee alueella Venäjän halki Moskovasta Vladivostokiin. Se yllä olevassa kartassa (kuva 3) erottuukin melko selkeänä horisontaalisena viivana. Matkan kulkemiseen kuluu yhteensä 16 päivää, mutta jos matkailijalla ei ole kiire saavuttaa määränpäätä vaan haluaa nauttia seikkailusta useamman päivän, Aasian reissun aloittaminen Euroopasta käsin tämän rautatiematkan kautta voisi olla hyvä ” kerran elämässä ” -kokemus kokea. Matkan kulkua on kuvailtu tarkemmin esimerkiksi tällä sivustolla.

 

Lähteet:

http://www.nationalgeographicexpeditions.com/expeditions/trans-siberian-train/detail

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *