Tutkimus kaupunkien roolista alueellisen innovaatioympäristön ja innovaatioiden toteuttajina on valmistunut ja lähetetty tiedejournaaliin arvioitavaksi. Tutkimuksen kohteena olivat Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit. Tutkimuksen pääkysymykset ovat 1) miten kaupungit määrittelevät oman roolinsa alueellisessa innovaatiojärjestelmässä sekä 2) millaiseksi kaupungit arvioivat viranhaltijoidensa ja työntekijöidensä roolin innovaatioiden synnyssä alueella. Tutkimuksessa tehtiin yhteensä 26 haastattelua pääasiassa kaupunkien viranhaltijoille/työntekijöille ja muille keskeisten organisaatioiden edustajille.
Tulokset osoittavat, että kaupungit käsittävät oman roolinsa ensisijaisesti innovaatiotoiminnan mahdollistajiksi ja että kaupungeilla on rajoitettu mahdollisuus toimia kaupallisten innovaatioiden toteuttajina. Kaupungeilla on kuitenkin merkittävä rooli innovaattoreina yritysten ja yliopistojen kumppaneina kaupunkiorganisaation oman toiminnan parantamiseen liittyvissä innovaatioissa, joilla ei välttämättä ole markkinapotentiaalia. Tehokkuuden ja laadun paraneminen nähtiin kaupunkilähtöisten innovaatioiden keskeisimmiksi tavoitteiksi. Keskeisiksi nähtiin innovaatiot, jotka vähentävät palvelujen kysyntää. Joissain tapauksissa kaupunkilähtöisten innovaatioiden kaupallistaminen, esimerkiksi kaupungin omistaman yrityksen kautta, nähtiin mahdolliseksi ja hyödylliseksi.
Kaupunkiorganisaation oma patentointitoiminta on harvinaista. Haastattelut osoittivat, että aineettomien oikeuksien omistamisen potentiaalia ei ole kaupungeissa yleisellä tasolla pohdittu ja luotu yleisesti tiedossa olevia käytäntöjä. Tietämystä aineettomien oikeuksien mahdollisuuksista pitäisi lisätä, institutionaalisia järjestelyjä selkiyttää ja insentiivejä lisätä, jotta tietyissä lain mukaan mahdollisissa ja taloudellisesti kannattavissa tapauksissa aineettomien oikeuksien omistamisen potentiaali tulisi huomioiduksi ja selvitetyksi.
Yleisesti kaupunkien työntekijöitä kuvattiin innovatiivisiksi ja kaupunkiorganisaatioissa tapahtuvan innovaatiotoiminnan esteiksi nähtiin a) kustannukset, b) insentiivien puute ja c) työkulttuuri (liittyen esimerkiksi virheiden pelkoon). Tutkimus ehdottaa, että kustannusten osalta keskeistä olisi pystyä tarkastelemaan kustannus-hyöty suhdetta yli toimiala- ja osastorajojen. Innovatiivisia osastoja pitäisi palkita taloudellisten hyötyjen saavuttamisesta taloudellisin insentiivein (vrt. osaston budjetin pienentäminen). Työntekijöiden osalta keskeiseksi insentiiviksi nähtiin mahdollisuus allokoida työaikaa kehittämistoimintaan. Tämä liittyy myös työkulttuuriin, ja erityisesti johtamiseen, liittyviin kysymyksiin mahdollistaa työntekijöiden innovatiivisuus.
Tutkimus toteaa, että innovaatioiden toteuttamiseen liittyvistä käytännöistä pitäisi käydä enemmän keskustelua ja käytäntöjä selkiyttää.
Tutkimuksesta lisätietoja antavat hankkeen johtaja professori Tommi Inkinen, tommi.inkinen(at)helsinki.fi, tutkimuksen vastuullinen tutkija, erikoistutkija, Teemu Makkonen, t.makkonen(at)surrey.ac.uk sekä haastattelujen toteuttaja, projektitutkija, Maria Merisalo, maria.merisalo(at)helsinki.fi.