January 2020 – Hyvii näkiksii

Blogissani käsittelen maantieteen kandiohjelman kurssia “Geoinformatiikan menetelmät 1” (kurssitunnus MAA-202) kertoen kurssista ja sen aikana suorittamistani töistä.

Ensimmäisellä kurssikerralla tutustuimme opettajavetoisesti QGIS-paikkatieto-ohjelmaan sen sisältämien työkalujen ja toimintojen kautta. Kuten suurimmalle osalle muistakin kurssille osallistujista, ei minulla ollut minkäänlaista aikaisempaa kokemusta kyseisestä ohjelmasta – uuden ohjelmiston käyttöteknisten nyanssien ja detaljien omaksumisessa onkin siis omat haasteensa. Aikaisempi kokemuksemme paikkatieto-ohjelmista rajoittuu lähinnä CorelDRAW-ohjelman käyttöön, joka ei varsinaisesti edes ole paikkatieto-ohjelmisto, vaan eräänlainen vektorigrafiikkaohjelma. Toistaiseksi matalasta osaamistasostamme johtuen suorittamamme tehtävät olivatkin vielä vaatimustasoltaan jokseenkin alkeellisia – kenties opintojeni edetessä ja GIS-taitojeni kohentuessa pääsen kuitenkin työskentelemään yhtä mielenkiintoisten aiheiden äärelle kuin Janina Vikman ja Paula Allinen yleiskaavoituskurssilla, kuten he blogeissansa esittävät.

Ensimmäinen tehtävämme koski Itämeren valtiokohtaisia typpipäästöjä, jonka toteutimme valmiiksi koostetuista aineistoista. Tehtävä oli helppo toteuttaa, sillä opettaja ohjeisti meitä tehtävän suorittamisessa esimerkin kautta – käytännössä me siis seurasimme opettajan tekemiä toimenpiteitä näytöltä, tehden itse perässä. Karttavisualisointini segmenttijaot määräytyvät siten, että tummempi punaisen sävy indikoi valtion korkeampaa osuutta Itämeren typpipäästöistä. Vaikka Itämeren typpipäästöt ja Puolan merkittävä osuus niistä onkin jokseenkin tuttu aihepiiri minulle jo entuudestaan, oli tieto Puolan osuudesta typpipäästöistä (yli kolmannes kokonaispäästöistä) siltikin jokseenkin hätkähdyttävä. Kuten Carita Aapro-Koski totesikin, syyt liittynevät alueella harjoitettuun tehomaatalouteen. Puolalla on kuitenkin verrattain vähän rantaviivaa Itämeren kanssa etenkin Ruotsiin ja Suomeen verrattuna, mutta myös vähemmän kuin jopa Latvialla, joten Puolan ympäristö- ja päästöpolitiikka ansaitsevat osakseen kritiikkiä. Tiia Laisi, Jonna Kääriäinen ja Miina Suutari nostivat esiin mielestäni merkittävän huomion siitä, että kartat kyllä kuvaavat ilmiöitä tarkasti, mutta ne eivät yksin tarjoa minkäänlaista selitystä näille ilmiöille.

**Kuva 1.** Ensimmäinen kurssisuoritteeni.

Aluksi olin merkinnyt tarkastelun ulkopuoliset valtiot karttaan vihreällä värillä, mutta havahduttuani sympatioihini punavihersokeita kohtaan päätin palata takaisin GIS-luokkaan luomaan uuden “printin”, eli käytännössä kuvan – ja onhan harmaa toki muutenkin luontevampi värivalinta tähän tarkoitukseen.

Toinen kurssikerralla suorittamamme tehtävä oli vapaavalintaisen aineiston visualisointi Suomen kartalla, perustuen vuoden 2014 kunnallishallinnolliseen aluejakoon. Itse päätin kuvata korkeakoulutettujen osuutta kunnittain, eli tilastoterminologiaa käyttäen “korkea-asteen suorittaneiden” osuutta. Tilastot olivat peräisin Tilastokeskuksen tietokannasta. Tämä tehtävä ei ollut juurikaan sen vaikeampi kuin edellinenkään, eikä siitä aiheutunut merkittäviä ongelmia.

Kartta ei ole yllätyksellinen, sillä korkea-asteen suorittaneiden osuus on korkeimmillaan suurimmissa kaupungeissa ja niiden läheisyydessä, kun taas matalimmillaan osuus on harvaan asutuilla, kaukana suurista väestökeskittymistä sijaitsevissa kunnissa. Erityisesti Helsingin seutu erottuu kartassa edukseen, kun taas Ahvenanmaa, Kainuu, Etelä-Lappi, Koillismaa, Joensuun ja Kontiolahden väliin ja pohjoispuolelle jäävä alue sekä Seinäjoen, Jyväskylän, Kuopion ja Oulun rajaama alue pärjäävät vertailussa varsin heikosti. Syyt ovat ilmeisiä – ensinnäkin korkeakoulutusmahdollisuudet ovat näillä alueilla heikot tai olemattomat, joten koulutuksen perässä pitää muuttaa toisaalle. Opiskelupaikkakunnalta ei useassa tapauksessa koskaan palata takaisin kotipaikkakunnalle, ja korkeakoulutusta vaativien ja vastaavien työpaikkojen sijaitessa lähinnä näissä suurissa kaupungeissa, ei realistista mahdollisuutta palata edes ole.

Kokonaisuudessaan olin tyytyväinen omiin kurssikerralla tehtyihin tehtäviin, ja suoritin ne mielestäni asianmukaisesti. Vaikka kurssikerralla suoritetut tehtävät eivät olleetkaan erityisen haastavia, olivat ne opettavaisia, luoden oivan pohjan QGIS-ohjelmiston käyttämiselle. Uusi ohjelmisto aiheutti kuitenkin toisinaan päänvaivaa, kuten Matias Sarajisto, Aapo Keinänen ja Joonatan Reunanen blogeissaan kirjoittivatkin, mutta selkeyden ongelmakohtiin löysi joko uudelleen yrittämisen tai opiskelijatoverin konsultoinnin kautta.

Edellä mainittujen blogien lisäksi tarkastelin myös muiden opiskelutoverieni blogipostauksia suurella mielenkiinnolla ja pieteetillä. Erityisen vaikuttunut olin Minerva Laitisen blogin hillityn tyylikkäästä ulkoasusta, kuten myös Matti Katajiston ja Miklas Kuoppalan blogien hieman räväkkäämmästä ulkoasusta. Anna Nuutisen, Michaela Söderholmin, Michelle Gustafssonin ja Mathilda Carpelanin blogeista ammensin paljon kielitaitojeni harjaannuttamisen näkökulmasta.

Lähteet:

Vikman, J. 17.1.2020 “Ensimmäinen tunti ja QGis – ohjelman perusteet”. Luettu 23.1.2020

https://blogs.helsinki.fi/jagvikma/

Allinen, P. 23.1.2020 “First things first, QGis”. Luettu 23.1.2020

https://blogs.helsinki.fi/pallinen/

Aapro-Koski, C. 18.1.2020 “Geoinformatiikan menetelmät 1”. Luettu 23.1.2020

https://blogs.helsinki.fi/aacarita/

Laisi, T. 15.1.2020 “Kurssikerta 1. QGIS- ohjelmistoon tutustumista”. Luettu 23.1.2020

https://blogs.helsinki.fi/tlaisi/

Kääriäinen, J. 16.1.2020 “QGIS paikkatietojärjestelmä tutuksi”. Luettu 23.1.2020

https://blogs.helsinki.fi/kaarijon/

Suutari, M. 19.1.2020 “Kurssikerta 1 – tutustumista QGIS-ohjelmistoon”. Luettu 23.1.2020