Kutsuminen ja pukeutumisetiketti

Kutsuminen

Milloin kutsu pitää lähettää?

Kutsun lähettämisajankohtaan vaikuttaa kyseessä oleva juhla ja vuodenaika. Yleensä kutsu lähetetään noin kolme viikkoa etukäteen. Hääkutsu kannattaa lähettää viimeistään neljä viikkoa ennen häitä. Kutsun lähettämisajankohta on kuitenkin aina syytä miettiä järjestettävän juhlan mukaan, käytännössä esimerkiksi hääkutsut lähetetään usein 6-8 viikkoa ennen häitä, mutta pienille päivällisille riittää jos kutsu lähetetään paria viikkoa aiemmin. Vuodenajoista erityisesti kesällä järjestettäviin juhliin on syytä lähettää kutsu ajoissa, koska kesäisin monet ihmiset ovat pitkillä lomilla. Osa kutsuttavista voi asua ulkomailla, joten heille kutsu lähetetään reilusti aikaisemmin kuin muille. Tarpeen tullen voi käyttää myös ennakkoilmoitusta tulevasta juhlasta eli STD-kortteja (save the date). Kutsun ei aina tarvitse olla kortin muodossa: juhlien luonteesta ja koosta riippuen kutsuminen on mahdollista myös soittamalla tai sähköpostin avulla.

Mitä kutsussa pitää olla?

– kutsuttavien nimet

– juhlan aihe

– tilaisuuden ajankohta

  • päivämäärä, kellonaika ja tarvittaessa juhlan kestoaika

– tilaisuuden kutsuja

– juhlapaikka

  • Kutsuun tai liitteeseen:
  • ajo-ohjeet
  • ohjeet mahdollisista kuljetuksista

– juhlan teema (käy ilmi kutsukortin ulkoasusta)

– ohjeet pukeutumisesta

  • mm. kunniamerkit

– maininta avecista

– mahdollinen vastauspyyntö

  • V.p. eli vastausta pyydetään esteen sattuessa tai vastausta pyydetään
  • r.s.v.p. eli olkaa hyvä ja vastatkaa
  • voidaan kirjoittaa myös: ”vastausta pyydetään xx mennessä”
  • Regrets only eli vastataan vain jos ei voi saapua
  • pyydetään ilmoittamaan mahdolliset allergiat
  • Yhteystiedot (sähköposti ja puhelinnumero) vastausta varten
  • Päivämäärä mihin mennessä on vastattava

Muuta huomioitavaa

Etiketin mukaan pukeutumisohje sijoitetaan tekstisivun vasempaan ja vastauspyyntö oikeaan alalaitaan. Nykyään on yleistynyt tapa kirjoittaa edelliset keskitetysti, kuitenkin erotettuna kutsutekstistä.

Sähköpostilla kutsuun vastaaminen ei saisi olla ainoa vaihtoehto, koska kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta vastata sähköpostitse.

Vastausta voidaan pyytää myös kirjallisesti. Tällöin kutsun mukana on vastauskortti ja kirjekuori, johon on kirjoitettu valmiiksi kutsun lähettäjän nimi ja osoite. Kirjekuoreen on kohteliasta laittaa postimerkki valmiiksi.

Hääkutsun mahdollisia lahjatoiveita ja lahjalistan osoitetta ei ole suositeltavaa sisällyttää kutsutekstiin, koska sitä saatetaan pitää epäkohteliaana. Maininnan lahjalistasta voikin laittaa esimerkiksi kutsun mukana tulevaan liitteeseen, joka laitetaan kutsun väliin. Liitteeseen voi laittaa myös ajo-ohjeet tai muuta käytännön asioita, joita ei halua laittaa varsinaiseen kutsuun.

Esimerkki kutsutekstistä:

Meillä on ilo kutsua teidät vihkiäisiimme

Mikaelin kirkkoon

lauantaina 26.7.2014 klo 14:00

sekä sen jälkeen viettämään hääjuhlaa Haikon kartanolle

(Haikkoontie 114, Porvoo)

Maija Meikäläinen Matti Heikäläinen

V.P. 26.6.2014  Maija 0401234567

 

Kuinka kuoret osoitetaan?

Aviopari, joista miehellä on arvonimi, ei lapsia:
Majuri ja Rouva Pekka Manninen

Aviopari, joista naisella on arvonimi, ei lapsia:
Pappi Marja Manninen & Pekka Manninen

Edelliset lapsineen:
Majuri ja Rouva Pekka Manninen perheineen

Aviopari, ei lapsia:
Marja & Pekka Manninen

Aviopari lapsineen, sama sukunimi:
Marja & Pekka Manninen perheineen

Avopari, lapset, eri sukunimet:
Marja Manninen & Pekka Lahti, Anne & Sami Manninen

Aviopari, jolla sekä omia, että yhteisiä lapsia:
Minna Meikäläinen & Matti Meikäläinen, Jenni & Juha Meikäläinen, Mikko Matinpoika.

Yhdessä asuva pari, ei naimisissa:
Ensin läheisempi, sitten tämän kumppani

Seurusteleva henkilö seuralaisen kanssa:
Pekka Manninen avec
Avec tarkoittaa “kanssa”, kutsuissa “seuralaisen kanssa”, joten sanaa “ja” ei käytetä enää lisänä.

Samassa taloudessa asuu useampi henkilö, jotka eivät ole saamaa ydinperhettä:
Marja &Pekka Manninen, Isoäiti Manninen, Matin veli Manninen, Jenni & Juha Manninen (lapset)
Tai: Marja & Pekka Manninen perheineen, Isoäiti Manninen, Matin veli Manninen
Tai pelkästään: Mannisen perhe

Yhdistelmänimi ja erinimisiä lapsia:
Marja Manninen-Lahti & Matti Lahti, Anne Manninen & Sami Lahti (lapset)

(Mukaillen sivustoa: http://www.amoriini.com/fi/ASKARTELU/Kutsuetiketti/)

Edellisten lisäksi tulee huomioida oikeinkirjoitus etenkin ulkomaisissa nimissä. Ulkomaisten kirjaimien tilalle ei saa laittaa kotimaisia kirjaimia.

Juhlapukeutuminen

Pukeutumalla juhlaan oikein osoitetaan arvostusta juhlaa ja juhlan järjestäjiä kohtaan. Kutsussa yleensä ilmoitetaan pukeutumissuositus eli onko asu vapaa, arkipuku, tumma puku, smokki, frakki vai shaketti. Kutsussa ilmoitetaan aina miehen pukeutumiskoodi ja naisen pukeutuminen määräytyy tämän mukaan.

Jos pukukoodia ei mainita, niin vieras voi noudattaa omaa tyyliään huomioiden kuitenkin juhlan arvokkuuden ja tason. Esimerkiksi perheen tai ystävien kesken järjestettäville illallisille voidaan pukeutua vähän rennommin kuin vaikkapa häihin tai hautajaisiin. Jos olet kuitenkin epävarma pukeutumisesta, kannattaa pukukoodi aina varmistaa juhlien järjestäjiltä.

Arkipuku (Casual)

Tarkoittaa miehillä yleisesti siistiä asua, joka on kuitenkin tummaa pukua rennompi. Hyvä yhdistelmä on suorat housut, pikkutakki ja kauluspaita ilman solmiota. Pikkutakki ei ole kuitenkaan välttämätön vaan tilalla voi käyttää esimerkiksi neuletakkia.

Naisilla causal tarkoittaa myös vähän siistimpää pukeutumista kuten esimerkiksi tilaisuuteen sopivaa hametta tai mekkoa.

Pukukoodi voi myös olla cocktailasu ja tällöin mies voi pukeutua esimerkiksi tummaan pukuun. Nainen pukeutuu siistiin mekkoon esimerkiksi pikku mustaan.

Tumma puku

Tumma puku on miehen yleisin juhlapuku ja se sopii iltapäivävastaanotolle, cocktailkutsuille, häihin ja virallisimmille vierailuille ja onnittelukäynneille.

Puku on yksivärinen  musta, tummansininen tai tummanharmaa ja kesäisin puku voi olla myös vaalea. Puvun paita on yleensä valkoinen ja solmio valitaan tilaisuuden mukaan, mutta hautajaisissa se on aina musta.

Naisella tarkoittaa juhlavaa juhla- tai iltapukua, housupukua tai hamepuseroasua.

Smokki

Käytetään klo 18 jälkeen alkavissa juhlissa kuten esim. illallisilla. Yleensä musta tai yönsininen materiaali, mutta esimerkiksi häissä voidaan käyttää myös rohkeampiakin värejä. Smokkipaita on valkoinen, edestä laskostettu kauluspaita. Smokkiin kuuluu myös leveä musta smokkivyö (cummerbund), samaa väriä oleva ruusuke sekä kiiltonahkakengät.

Naisella on yksiosainen tai kaksiosainen iltapuku tai juhlava housupuku. Juhlapuvun helman pituus on täyspitkä, nilkkaan ulottuva tai juhlasta riippuen lyhyempikin. Kengiksi sopivat sirokorkoiset avokkaat tai sandaalit. Käsilaukun tulisi olla siro kädessä kannettava tai pieni olkalaukku. Riippuen puvun helman pituudesta, voidaan käyttää käsineitä. Jos helma on pohjepituinen, voidaan käyttää lyhyitä valkoisia käsineitä ja puolipitkiä käsineitä voidaan käyttää nilkkapituisen puvun kanssa.

Frakki

Miehen juhlavin asu, jota käytetään akateemisissa juhlissa, suurilla päivällisillä, juhlakonserteissa, itsenäisyyspäivän vastaanotolla ja häissä. Frakin voi korvata mustalla tummalla puvulla.

Frakki on musta hännystakki eli takki, jonka takana on kaksi hännystä. Takissa on silkkiset kauluskäänteet ja edestä se ulottuu vyötärölle. Takin rintataskussa käytetään valkoista silkkiliinaa, mutta jos laitetaan kunniamerkkejä niin liina jätetään pois. Frakkipaita on valkoinen ja sen edusta on kovitettu tai puolikovitettu. Liivi on myös valkoinen, mutta akateemisissa päivätilaisuuksissa voidaan käyttää myös mustaa liiviä. Housuissa on sivuissa silkkiset sivunauhat. Frakin kanssa ei käytetä rannekelloa.

Naisella on täyspitkä iltapuku. Juhlapuku voi olla olkaimeton, mutta juhlapäivällisillä ainakin toisen olkapään tulee olla peitetty.

Shaketti

Miesten päiväjuhlapuku, jota käytetään mm. häissä, virallisilla käynneillä ja päiväjuhlissa, jotka päättyvät ennen klo 18. Häissä yleensä sulhasella ja lähisuvun miehillä. Pukuun kuuluu musta tai harmaa polvitaipeeseen yltävä hännyksellinen takki. Housut ovat musta-harmaaraidalliset ja valkoisen paidan päällä käytetään harmaata liiviä.

Naisella on pitkä tai lyhyt juhlapuku, juhlava takki-leninki yhdistelmä tai housuasu.

Tekijät: Saara Niittylä ja Elina Valkonen

Täydentäjät: Team Rosa

Lähteet

Hirvonen, S. (2002). Juhlitaan pienin pistein. Porvoo: WSOY

Immonen, P. & Nevala, R. (2003).  Juhlakirja – juhlia, tapoja ja perinteitä.  Porvoo: WSOY

Tekstiili –ja vaatetoimittajat ry:n ja Tekstiili ja vaateteollisuus ry:n pukeutumisopas

http://www.teja.fi/pukeutuminen/37.html

Suomen Vaatturiliitto. Pukeutumisetiketti

Kaikkijuhlista.fi. Pukeutuminen ja kutsuminen

http://www.amoriini.com/fi/ASKARTELU/Kutsuetiketti/

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *