Syksyn saapuessa ja uuden lukuvuoden käynnistyessä myös Kajahdus heräilee kesäteloiltaan. Vuoden kolmas lehtikokous järjestetään maanantaina 14. syyskuuta oluthuone Kaislassa. Tarjolla on olutta, rentoa ideointia ja fiilistelyä valtsikan viileimmästä lehdestä. Tämä on tapahtuma, jota et todellakaan halua missata! Tervetuloa!
– Toimitus
Myös vuoden toinen Kajahdus löysi tiensä nettiin, tällä kertaa paperiveljeään laajempana ja täysissä väreissä. Käykää katsomassa ja kertokaa mielipiteenne.
Nettilehden julkaisemisen myötä Kajahdus vetäytyy kesäteloille. Toimituskunta palaan sorvin ääreen jälleen syksyllä. Kaikki lehdenteosta kiinnostuneet – etenkin fuksit – ovat enemmän kuin tervetulleita taas syksyllä ideoimaan lehteä. Olet sitten visualisti, kirjoittaja, ideoija, valokuvaaja tai vaikka muuten vaan kiinnostunut Kajahduksen tekemisestä ja ideoimisesta, olet lämpimästi tervetullut! Kiinnostus lehdentekoon riittää, muuta ei tarvita.
Kajahdus toivottaa lukijoilleen oikein hyvää kesää.
-Toimitus
Vuoden toinen Kajahdus on nähnyt päivänvalon! Tällä kertaa Kajahdus käsittelee valtaa ja
vaikuttamista. Lehdessä käsitellään muun muassa yliopistouudistusta, mielenosoituksia,
Ankkalinnaa ja Kiinan talouspolitiikkaa. Hae Klixiltä pikapuolin omasi pois!
Verkossa lehti ei vielä ole, koska nettiversio on vielä työn alla. Näillä näkymin nettiversio tulee luettavaksi toukokuun loppuun mennessä. Tätä blogia seuraamalla et missaa sitäkään…
-Toimitus
Mikäs sen parempi tapa viettää aurinkoista ja lämmintä lauantai-iltaa kuin kirjoittaa Risto E.J. Penttilästä. Ja kun kirjoittaa Risto E.J. Penttilästä, on toki pakko aloittaa räväkällä otsikolla. Ihan näin kunnioituksena itse aiheena olevaa persoonaa ja hänen ajatuksiaan kohtaan, otsikoihan mies itsekin aiheensa luennoidessaan tiedekunnassamme viime viikon torstaina 16.4. niinkin voimakkaasti kuin “Finanssikapitalismi on kuollut – Eläköön kansankapitalismi!”
Ja mitäkö hän sillä tarkoitti? No, se asia – tai ylipäänsä kysymys siitä, puhuiko hän finanssikapitalismista juuri sanaakaan – jäi allekirjoittaneelle arvoitukseksi. Samoin tuntui jäävän suurelle osalle muustakin yleisöstä – kysymystulvasta päätellen. Risto-sedän avattua sanaisen arkkunsa noin tunnin ajaksi ja suljettua sen sitten aikataulullisten seikkojen vuoksi jäi Klixin luentosalin penkit täyttänyttä yleisöä askarruttamaan monta monituista kysymystä. Näihin tohtori Penttilä onneksi vastasi auliisti, usein niinkin suoralla ja analyyttisellä vastauksella kuin: ”Mielenkiintoinen kysymys, mutta tuohon en osaa vastata!”
Ajatuksia ja ideoita Penttilällä tuntui riittävän siinä määrin, että välillä pisti miettimään, saako mies niistä itsekään selvää. Esittelen Penttilän keskeiset teesit sellaisina kuin ne hänen kalvoistaan kopioimissani muistiinpanoissa ovat.
Penttilän mukaan nykyisen talouskriisin myötä on käynnissä ”Suuri Taistelu” siitä mikä on kapitalismin tulevaisuus länsimaissa: Kiinassa ja Venäjällä hän ei sen juuri usko muuttuvan. Vastakkain tässä taistossa ovat hänen mukaansa Kiinan ja Venäjän malli eli valtiokapitalismi sekä Amerikan ja Euroopan malli eli kansankapitalismi. Näistä ensimmäinen edustaa kielteistä, ikävyyksiä ja epätoivottavaa kehityssuuntaa, jälkimmäinen taas toivottavaa suuntaa ja parempaa maailmaa. Sisällöltään ne hänen mukaansa tarkoittavat seuraavaa:
Valtiokapitalismi: sääntelyä, korkeita veroja ja protektionismia
Kansankapitalismi: keskiluokan suosimista (juuri näillä sanoin) joka tarkoittaa esimerkiksi alhaisia veroja, avointa maailmantaloutta ja perustuloa
Protektionismin ja valtiokeskeisyyden sekä byrokratian haittojen yhdistämisen Kiinaan ja Venäjän voinevat allekirjoittaa myös Penttilän verisimmät vastustajat, joskin valtiokapitalismin määritelmä jäänee näissä yhteyksissä tarkoituksellisen hämäräksi. Monitulkintaisempina mainintoina korkeiden verojen ja sääntelyn yhdistäminen valtiokapitalismiin jäi Penttilältä erittelemättä: ovathan Kiina ja Venäjä suosineet keskiluokkaa verohelpotuksin, ja tästä kaksikosta erityisesti Kiina on avannut ovensa ammolleen kansainvälisille suuryrityksille. Miten Penttilän kansankapitalismi alhaisine veroineen ja sääntelemättömine maailmantalouksineen eroaa viime vuosikymmenet vallinneesta uusliberalismista, jäi selvittämättä – vai eroaako se? Kenties perustulon osalta – ottaen huomioon, että perustulo liikkui jo monetarismin keksijän Milton Friedmanin ajatuksissa kauan ennen Osmo Soininvaaraa. Friedman ja Soininvaara taas lienevät nimiä, jotka harva tämän tekstin ulkopuolella lausunee samassa lauseessa.
Penttilällä on pitkä lista asioista, joita hän pitää valtiokapitalismin muotoina Suomessa: näitä ovat mm. kuntien yhtiöt, valtionyhtiöt, vahva regulaatio mm. ilmastoasioissa ja finanssisektorilla, energiasektori (Fortum) sekä ylipäänsä kuntien tuottamat palvelut. Tästä mustasta listasta eniten yleisökysymyksiä tuntui herättävän ilmastoregulaation maininta Pahojen Asioiden joukossa: moni kummasteli, miten mies voi vastustaa ilmastopoliittista sääntelyä maapallon ollessa siinä tilassa, että ihmiskunta vetelee kenties viimeistä vuosisataansa. Tyylilleen ominaisen ”en osaa vastata” -osuuden lisäksi Penttilä muotoili vastauksessaan syvän teknologiauskonsa lisäksi ajatuksen, että sääntelyä ”kumminkin tapahtuu”, vastusti hän sitä tai ei.
Penttilää kuunnellessa täytyy kovimmankin uusliberalismispektikon antaa miehelle tunnustusta. Mies on omalla tapaansa erinomainen luennoitsija: innostaa yleisöään, käyttää huumoria ja retorisia keinoja, antaa vaikutelman kuulijan käytettävissä olevasta lempeästä luokanopettajasta samalla kuitenkin säilyttäen tähän tietyn intellektuellisen etäisyyden. Kertoipa Penttilä luennon alkupuolella soittaneensa Nallelle (Wahlroosille) ja kysyneensä, onko finanssikapitalismi kuollut (Nallen vastaus oli, että ei tietenkään ole). Myös se pakollinen Juha Siltalaa kohtaan suunnattu piikki oli tietysti mukana – mahdollisimman lempeään viittaan kiedottuna. Penttilässä ilmenee samanaikaisesti se, mitä hänestä yleisesti tiedetään – kiihkeä markkinauskovainen ja kaikenkarvaisten sääntelymuotojen arkkivihollinen – ja se, mitä hänestä ei tiedetä: idealistinen, lempeämielinen ja sanomansa edistyksellisyyteen vahvasti uskova poliitikko.
Ideaköyhyyttä tuskin kukaan voi Penttilän paheeksi väittää, tohtori kun tuntuu löytävän maailmanparannus- ja markkinointiajatuksia joka kannosta ja kivenkolosta. Olisipa mies tekemässä bisnestä peruskoulustakin – ja ihan aikuisten oikeasti, ei nassikoiden vanhempia rahastaen! Yleisökysymysten myötä tosin kävi ilmi, että se, miten kuntien yksityisilta yrityksiltä tilaama peruskoulupalvelu à la Penttilä välttäisi kustannustason eksponentiaalisen nousun ja pitäisi kansalaisten sivistystason kutakuinkin kohdillaan ilman opetusministeriön ”rajoittavia” opetussuunnitelmia, oli jäänyt Risto-herralta vielä vähän hiomatta.
Ja kaikkein viimeiseksi mutta ei vähimmäksi luennon loppuhuipennus ja meidän kaikkien kansankapitalistien ilosanoma: Penttilän mukaan Suomen taloushistoriassa Antti Chydenius edustaa hyvää kansankapitalismia, J.V. Snellmanin mallin ollessa pikemminkin sitä pahaa valtiokapitalismia. Penttilä toivookin Suomen olevan etunenässä levittämässä Chydeniusta maailmalle. Siispä se pelastuksen sanoma mitä voimme tästä lähin odottaa ei ole mitään sen vähäisempää kuin Antti Chydeniuksen ylösnousemus!
Keskiviikkona 22. huhtikuuta pidettiin yhteiskuntapolitiikan laitoksella perinteiset laitoskahvit, ja Kajahdus oli luonnollisesti myös paikalla. Päivän asialistalla oli keskustelua yliopistouudistuksesta, ja keskustelua tosiaan irtosi. Koska kyseessä oli laitoskahvit, ei keskustelua käyty niinkään yliopistolaista ja sen sisällöstä ja ongelmallisuudesta, vaan pikemminkin valtiotieteellisen tiedekunnan uudistuksesta ja yhteiskuntapolitiikan laitoksen tulevaisuudesta. Vaikka sali oli täynnä ihmisiä, jotka ovat perehtyneet yliopistouudistukseen, ja joita on kuultu lakimuutoksen eri vaiheissa ja laitosuudistusten valmistelevissa elimissä, välittyi läpi selkeästi ajatus, ettei oikeastaan kenelläkään ole tietoa, mitä uudistus pitää sisällään, ja mikä mahtaa olla valtiotieteellisen tiedekunnan tulevaisuus. Juna kulkee, muttei kovinkaan moni tiedä, minne.
Näyttää kuitenkin siltä, että tiedekunnan tasolla suunta on melkoisen selkeä. Laitokseton malli ei tunnu ottavan tuulta alleen, joten 2-4 laitoksen malli tuntuu näyttävän tällä hetkellä todennäköisimmältä vaihtoehdolta. Kiinnostavaa olisi silloin nähdä, mitkä aineet yhdistyvät laitostasolla ja kenen kanssa. Sosiaalipoliitikot tuntuvat löytävän paljon yhteistä sosiologien kanssa, mutta siihen yksimielisyys tuntuu kaatuvankin.
Sosiaalipolitiikan leiristä tuntui löytyvän intoa kahden laitoksen malliin. Kahden laitoksen malli nähtiin demokraattisempana verrattuna laitoksettomaan malliin, ja suuri laitos saavuttaisi synergiaetuja opetuksen ja hallinnon puolelta. Suuri budjetti kestäisi myös paremmin odottamattomia muutoksia. Esitetty kahden laitoksen malli koostuisi sosiaalitieteiden ja politiikkatieteiden laitoksista, tosin tarkempaa oppiaineiden jakoa näihin laitoksiin ei esitetty. Laitosuudistuksen myötä olisi mahdollista siirtyä myös sosiaalitieteiden laitoksen yhteiseen kanditutkintoon. Erikoistuminen tapahtuisi vasta maisterivaiheessa ja esimerkiksi nykyiset sosiaalipolitiikan sisäiset erikoistumisvaihtoehdot, kaupunkitutkimus, ympäristöpolitiikka ja vanhenemisen tutkimus, voisivat saada oppiaineen aseman.
Sosiaalityötä ja -politiikkaa on kuultu uudistuksen valmisteluissa eri oppiaineina, eikä kukaan taida nähdä enää syytä sille, miksi sosiaalipolitiikkaa ja sosiaalityötä pitäisi tutkia ja opettaa samassa laitoksessa. Sosiaalityö haluaa itsenäisen oppiaineen aseman ja pois sosiaalipolitiikan varjosta, kun taas sosiaalipolitiikka hamuaa yhteistyötä sosiologian kanssa. Mikäli sosiaalitieteiden laitos ja yhteinen kandintutkinto syntyvät, eriyttää se sosiaalityötä ja -politiikka entisestään, koska sosiaalityö ei erityisluonteensa ansoista voisi laitoksessa toimia. Ulkopuolisen silmiin näyttää myös siltä, ettei kovinkaan moni laitoksellamme työskentelevä jäisi kaipaamaan nykyistä työyhteisöään.
Yliopistouudistus ja tiedekuntauudistus tuntuvat etenevän kovaa vauhtia. Monta prosessia on käynnissä samanaikaisesti, eikä kenelläkään taida olla uudistuksen kokonaiskuvasta mitään tietoa. Vaikka keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia käydään, valittelevat työryhmien jäsenetkin, että he saavat lukea uudistuksen viimeisimmät käänteet Alman sivuilta. Opiskelijoista lienee turha mainita: harvaa koko uudistus edes kiinnostaa, ja sitäkin harvempi tietää, mitä ylipäätään on tapahtumassa, ja mitä uudistus konkreettisesti pitää sisällään. Keskusteluja, kuulemisia ja tiedotustilaisuuksia tuntuu olevan, mutta kukaan ei silti loppujen lopuksi tunnu tietävän, mitä tapahtuu: kuka päätöksiä tekee, miten ne tehdään, ja mitä nuo päätökset pitävät sisällään.
Opiskelijoiden ja Stigman kannalta olennaisinta on oppilasedustuksemme ja tietysti koko ainejärjestömme kohtalo. Tällä hetkellä näyttää siltä, että laitosuudistusten myötä kaikkien oppiaineiden oppilasedustukset eivät mahtuisi laitosneuvostoon, mikä on opiskelijademokratian näkökulmasta erityisen ongelmallista. Toisin sanoen voisi syntyä tilanne, jossa Stigmaa ei kuultaisi laitostason päätöksenteossa lainkaan. Uudistuksessa vaakalaudalla on myös koko ainejärjestön kohtalo: mikäli sosiaalityö ja -politiikka eriytyvät eri laitoksiin, eikä oppiaineiden väliseen yhteistyöhön nähdä erityisemmin tarvetta sosiaalityön itsenäistyessä ja sosiaalipolitiikan lähentyessä sosiologiaa opetuksessa ja tutkimuksessa, onko sosiaalityön ja -politiikan yhteisellä ainejärjestöllä tulevaisuutta?
Vuoden toisen Kajahduksen jutut rupeavat olemaan pikkuhiljaa kasassa, ja taiton kimppuun päästään kunnolla ensi viikolla. Tiukan taittorykäyksen jälkeen lehti olisi tarkoitus saada painoon jo ennen vappua, joten vuoden toisen Kajahduksen ilmestyminen on aivan nurkan takana…
Tarjoamme teille luettavaa myös ennen lehden ilmestymistä. Kajahdus on pestannut Tuomas Tuuren ja Mikael Isoahon virallisiksi bloggajikseen. He kirjoittavat täysin yksityishenkilöinä, eivätkä edusta millään tavalla Kajahduksen linjaa. Heidän ensimmäiset blogimerkintänsä ovat tulossa näille sivuille seuraavan parin viikon aikana.
Mikäli sinä haluat kirjoittaa Kajahdukseen, niin ota yhteyttä (aki.tetri@helsinki.fi). Kuten lehdessäkin, myös netti-Kajahduksessa sana on vapaa. Voit kirjoittaa mistä vaan:päivänpolttavasta poliittisesta kysymyksestä, opiskelussa vallitsevasta epäkohdasta tai Helsingin hienoimmasta kahvilasta; ihan mistä haluat. Me Kajahduksessa otamme sanavapauden tosissamme.
-Toimitus
Kajahdus siirtyy vuoden 2009 toisen numeron saattelemana myös verkkoon. Oikealla olevasta linkistä pääsette fiilistelemään vuoden ensimmäistä, kaupunkiteemaista numeroa. Vuoden toinen Kajahdus on työn alla, ja näillä näkymin siitä ilmestyy verkkoon oma, laajempi julkaisunsa. Blogi tulee myös uudistumaan tulevaisuudessa, ja tavoitteena on herättää keskustelua muun muassa Kajahduksen omien bloggaajien avulla.
Kajahduksen toimituskunta toivottaa kaikille lukijoilleen oikein mukavaa pääsiäistä!
– Toimitus
