Puolukka yhteyttää talvella

Talven on ajateltu olevan kasvien lepokautta, jolloin alhaisten lämpötilojen vuoksi aineenvaihdunnan reaktiot hidastuvat huomattavasti. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että kasvit voivat yhteyttää talven aikana ja myös lumen alla. Huokoinen, ilmaa sisältävä lumi on tehokas eriste. Jo noin 30 cm paksun lumipeitteen alla lämpötila ei juurikaan vaihtele, vaan kovillakin pakkasilla lämpötila pysyy lähellä nollaa.

Lumi läpäisee yhteyttämisen energialähteeksi tarvittavaa valoa. Tiheä tai jäinen hanki läpäisee valoa enemmän kuin vasta satanut löyhä lumi. Lumi on myös kostea ympäristö: ilmaston suhteellinen kosteus lumessa on lähellä sataa prosenttia. Viileän ilmastoon sopeutuneet ainavihannat kasvit, esimerkiksi puolukka, kykenevät siten yhteyttämään lumen alla – joskin kesää hitaammalla nopeudella.

Lumen alla tapahtuvassa yhteyttämisessä lehtiin muodostuu sokereita. Kaikissa elävissä soluissa jatkuu talven aikana soluhengitys, joka kuluttaa sokereita. Talvifotosynteesi kompensoi tätä sokereiden kulumista. Soluissa olevat liukoiset sokerit parantavat myös solujen pakkaskestävyyttä, ja auttavat siten kasvia selviytymään talvesta.

Talvi ei ole vain lepokautta, vaan aktiivisen aineenvaihdunnan vuodenaika.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.