5. Kurssikerta

 

Viidennellä kurssikerralla jatkettiin aluksi neljännellä kerralla aloitettua Pornaisten keskusta-alueen tutkimista piirtotyökaluja ja bufferointitoimintoa käyttäen. Alkutehtävässä laskettiin muun muassa itse viime kerralla digitoitujen teiden yhteispituus, ja uusista aineistoista peltojen määrä neliökilometreinä. Sitten harjoiteltiin bufferivyöhykkeiden luomista kohteiden ympärille ja laskettiin niiden avulla esim. Pornaisten terveyskeskuksen tai koulun saavutettavuutta.

Näiden harjoittelusta olikin suuresti hyötyä kurssikerran itsenäistehtävissä, joita aloitettiin oikeasti aika omatoimisesti jo kurssikerralla. Niiden teossa pääsinkin jo harjoituksessa hyvään vauhtiin, mutta päätin kuitenkin jättää ne kotiin tehtäviksi. Jotenkin tuntui jo maanantaina paikan päällä tehdessä, että näistä tulisin selviämään hyvin.

Tehtävät 1 ja 2

Kuva 1: Digitoimieni Malmin lentokentän kiitoteiden 1 ja 2 km buffer-vyöhykkeet ja asuinrakennustietokanta.

Asukkaita Malmin lentokentältä 2 km säteellä on 56 882 ja 1 km säteellä 8822. Helsinki-Vantaan lentokentän välittömässä läheisyydessä alle 2 km päästä kiitoradoista asuu 9692 asukasta ja näistä pahimmalla melualueella asuu 11 eli vain noin 0,1 %. Vähintään 55 dB melualueella asuu 11923 ihmistä. Poikkeuksellisesta suunnasta laskeutuvien lentokoneiden melualueella asuisi 26 850 ihmistä.

500 metrin päässä lähimmästä juna- tai metroasemasta asui 111 280 ihmistä, joka on noin 21,6 % kaikista tietokannan kattamista asukkaista. Näistä työikäisiä, eli 15-64 vuotiaita oli 74 674, joka on noin 67,1 %.

Taajamissa tehtävän asukkaista asuu 96,2 %. Taajamien ulkopuolella asuu kouluikäisiä (7-18 vuotiaita) yhteensä 2675.

Kurssikerta 5
Kysymys Asukkaita 1 km Malmi Asukkaita 2 km Malmi Asukkaita 2 km Helsinki-Vantaa 65 dB melualueella Väh. 55 dB melualueella
Vastaus 8822 56 882 9692 11, noin 0,1 % 11923
Kysymys Eri suunnasta laskeutuvien melualueella 500 m lähimmästä juna-asemasta Joista työikäisiä (15-64 v.) Taajamissa Taajamien ulkopuolella kouluikäisiä (7-18 v.)
Vastaus 26 850 111 280 74 674, noin 67,1 % noin 96,2% 2675

En taaskaan jaksanut kummemmin säätää enää taulukon kanssa vaan kopioin sen suoraan Excelistä blogiin.

Tehtävä 3

Uima-altaalla varusteltuja rakennuksia on pääkaupunkiseudulla yhteensä 855 ja niissä asuu yhteensä 12170 ihmistä. Näistä rakennuksista omakotitaloja on 345, paritaloja 158, rivitaloja 113 ja kerrostaloja 181.

Sauna on yhteensä 21 922 asutussa rakennuksessa pääkaupunkiseudulla, joka on noin 24,2 % kaikista rakennuksista.

Kuva 3: Asuinrakennusten uima-altaiden sijoittuminen pääkaupunkiseudulla

Uima-allaskarttaani en ole juurikaan tyytyväinen. En millään saanut lukumäärää ja pylväsdiagrammia näkyviin samaan aikaan, enkä sitten edes kärsimättömyyttäni juuri jaksanut tehdä diagrammistakaan sen paremman näköistä. Jonkinlaisen kuvan uima-altaiden sijoittumisesta siitä nyt kuitenkin saa.

Kärsimättömyyteeni vaikutti myös parin asuinalueen geometriavika, jonka takia päädyin poistamaan ne toteutuksestani kokonaan. Luulin aiemmin mokanneeni tässäkin jotenkin, mutta huomasin muun muassa Lucas Yonin blogia lukiessani, etten ollut ainoana ongelman kanssa. Poistamillani alueilla olisi muutama uima-allaskin ollut, mutta kartallani alueet ovat nyt harmaina.

Tämän hetkisellä paikkatieto-osaamisellani sanottuna ja tekemieni tehtävien kannalta olennaisimmilta paikkatietotyökaluilta tuntuvat olevan erinäiset annettua aineistoa rajaavat työkalut ja sellaiset, joilla luodaan olemassa olevasta uutta tietoa laskemalla. Kärsivällisyyttä kaipaisin ehkä eniten, mutta toki ymmärrän ettei tässä vaiheessa mikään mestari paikkatiedon kanssa voi ollakaan.

Lähteet:

Geoinformagic, Viikko 5: Bufferointia & reflektointia (Viitattu 18.3.2023)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *