Kuukausi: lokakuu 2022

Suomen katsomuksellinen maisema on monimuotoistunut viime vuosikymmeninä. Globalisaatio, maahanmuutto, digitalisaatio sekä maallistuminen ovat vaikuttaneet uskonnollisen ja katsomuksellisen kentän muutokseen, joka on yhä jatkuvaa. Monimuotoisuuden kasvua on nähtävissä erityisesti suurissa kasvukeskuksissa, kaupungeissa. 

Helsingin Sanomissa oli vastikään uutinen, jossa tarkasteltiin koulujen monikulttuurisuutta kielen kautta. Uutinen tarkasteli vieraskielisten oppilaiden määriä Espoon kouluissa. Espoon suurin vieraskielisten oppilaiden määrä löytyy Kirstin koulusta, jossa 69 prosenttia oppilaista on vieraskielisiä. Monikulttuurisuudella on yhteys myös uskonnollisen ja katsomuksellisen kentän moninaisuuteen.  

Opetus- ja kulttuuriministeriön tekemässä selvityksessä ”Selvitys katsomusaineiden opetuksen nykytilasta ja uudistamistarpeista” (2022) tarkastellaan, pystytäänkö katsomusopetusta järjestämään nykyisen mallin mukaan katsomuksellisen kentän monipuolistuessa. Siinä opetuksen yhdenvertaisen toteutumisen kannalta nähdään tärkeäksi, että oppilaat voisivat opiskella katsomusaineita omassa lähikoulussaan turvallisessa ja ikätasonsa mukaisessa ryhmässä.  

Nykymallin ongelmiksi selvityksessä puolestaan nimettiin muodollisesti kelpoisten opettajien puute, käytännön järjestelyjen ongelmat sekä oppilaiden jääminen pois katsomusopetuksen piiristä. Myös opetuksen eriarvoistuminen oli raportissa esillä. Etenkin suurten kaupunkien sisällä alueet ovat herkästi eriytyneitä, ja siinä missä yhdessä koulussa vähemmistöuskonnon opetusta ei järjestetä ollenkaan, voivat toisessa koulussa ryhmäkoot olla verrattain suuriakin. 

Selvitimme tutkimuksessamme Espoon koulujen uskonto- ja katsomusaineiden tarjontaa ja toteutumista nykypäivän uskonnollisesti ja katsomuksellisesti monimuotoisella kentällä. Olimme kiinnostuneita tietämään, mitä uskonto- ja katsomusaineiden opetusta Espoossa on tarjolla ja kohtaavatko opetuksen kysyntä ja tarjonta. Selvitimme myös, millaista uskonnon- ja katsomusaineiden opetus on Espoon kouluissa sekä millaiset ovat opettajien resurssit. Lähdimme tutkimaan aihetta ottamalla sähköpostitse yhteyttä Espoon vähemmistöuskontojen opetuksen suunnittelijaan ja teimme hänelle kyselyn avoimilla kysymyksillä. 

Espoossa koulujen tarjoaman evankelisluterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon lisäksi järjestetään kuuden muun katsomusaineen opetusta. Tästä vastaa Espoon suomenkielisen perusopetuksen monikulttuuriset opetuspalvelut, ja opetettavia aineita ovat islam, ortodoksinen uskonto, katolinen uskonto, juutalainen uskonto, Krishna-uskonto sekä buddhalainen uskonto. Opetuksen järjestämisessä noudatetaan Suomen lain mukaisesti sekä valtakunnallisen että Espoon kuntakohtaisen opetussuunnitelman ehtoja. Kullekin näistä aineista onkin määritelty oma erillinen opetussuunnitelmansa, jota seurataan. Toisinaan opetus on järjestettävä luokka-asterajat ylittäen, jolloin opetussuunnitelman sisältöjä käydään läpi vuorovuosina, jotta oppilaat saavat sen kokonaan suoritettua peruskoulun aikana. Opetus on aina luonteeltaan tunnustuksetonta.

Suomen lain mukaan on Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvien osallistuttava oman traditionsa mukaiseen katsomusaineopetukseen. Ortodoksisen kirkon jäsenien on ensisijaisesti hakeuduttava ortodoksisen uskonnon opetuksen pariin, mutta he saavat myös osallistua enemmistön opetukseen rehtorin luvalla. Elämänkatsomustiedon opetukseen osallistuminen on poissuljettu vaihtoehto kaikilta näiden kahden kansankirkon jäseniltä. Muihin rekisteröityihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvilla sekä mihinkään sellaiseen kuulumattomalla on puolestaan laillinen oikeus vaikuttaa katsomusaineensa valintaan. Uskontokuntiin kuulumattomat osallistuvat joitain poikkeuksia lukuun ottamatta lähinnä elämänkatsomustiedon opetukseen, tähän ryhmään saattaa kuulua myös muslimeita, jotka eivät välttämättä ole minkään virallisen uskonnollisen yhdistyksen jäseniä. He saavat myös osallistua joko enemmistöuskonnon, joka useimmiten on evankelisluterilainen, tai omaan kulttuuritaustaansa liittyvään uskonnon opetukseen. Muihin rekisteröityihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuin kansankirkkoihin kuuluvilla on oikeus joko anoa oman uskontonsa mukaista opetusta, mikäli vähintään kolme saman uskonnon edustajaa löytyy opetuksen tarjoajan alueelta, tai halutessaan liittyä joko evankelisluterilaisen uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusryhmiin.  

Espoossa on vähemmistöuskontojen opetuksen suunnittelijan mukaan hyvät mahdollisuudet saada oman uskontonsa mukaista opetusta. Tosin kaikkea opetusta vaivaava resurssipula tuottaa haasteita esimerkiksi ryhmäkokojen toisinaan kasvaessa ylimitoitetuiksi. Yhteen ryhmään saattaa myös kuulua oppilaita useilta eri vuosiluokilta, minkä vuoksi opettajilta vaaditaan erityistä aktiivisuutta ryhmiensä moninaisten tarpeiden kohtaamiseksi, eivätkä isot ryhmäkoot tee tehtävästä helppoa. Niin kutsuttujen vähemmistöuskontojen opettajien on usein myös valmistettava opetusmateriaalit itse sekä kierrettävä lukuisissa eri kouluissa, mikä lisää työn vaativuutta. Pätevien opettajien löytäminen ei sen sijaan ole Espoossa nykyään laaja-alainen ongelma, vaikka sekin on toisinaan haasteellista. Itse oppilaille on toisinaan ongelmallista oman uskonnon opetuksen järjestyminen oman koulun ulkopuolella, jolloin siirtymien välttämiseksi he saattavat hakeutua omassa koulussa tarjottavan katsomusopetuksen pariin, vaikkei se omaa uskontoa vastaisikaan. Oman uskonnon opiskelu koetaan kuitenkin yleisesti ottaen hyvin tärkeäksi oppilaiden keskuudessa. 

Opetustarpeiden kartoittamiseksi on Espoon koulujen oltava yhteydessä oppilaittensa huoltajiin. Tulevana lukukautena katsomusaineita koskeva selventävä teksti tullaan liittämään osaksi Espoon kaupungin kaikille koulutulokkaille jaettavissa ohjelehtisissä, mutta tähän asti sekä tiedonvälitys että yhteydenotto on useimmiten tapahtunut pyytämällä huoltajia täyttämään katsomusainelomake sähköisessä Wilma-palvelussa. Myös niin kutsutun “Tietoja tulokkaasta”-lomakkeen kautta voidaan saada selville, minkä katsomusaineen opetusta oppilas tarvitsee, mikäli huoltaja on lomakkeen uskontokuntalajikenttään merkinnyt jonkun tietyn uskonnollisen yhdyskunnan. Yleisimmin tieto uskontokuntaan kuulumisen tilasta tulee kuitenkin suoraan Väestörekisteristä, jonka välittämä informaatio vaikuttaa katsomusainelomakkeen alun ohjeistavaan tekstiin. Lomaketta täytettäessä on huoltajan vakuutettava, että ainevalinnan takana seisovat oppilaan kaikki huoltajat.  Vaikka Opetushallituksen suositus on, että tehty valinta olisi pysyvä, ei huoltajilla sinänsä ole mitään laillista estettä halutessaan vaihtaa lapsensa katsomusainetta. Käytännön ongelmia vaihdos toisi joka tapauksessa tullessaan sekä oppilaalle että opetuksen järjestäjille. Ilman ennakoitavuutta on opetusta ensinnäkin vaikea kaikille järjestää, eikä oppilaallekaan ole ongelmatonta siirtyä toisen katsomusaineen pariin aineiden opetussisältöjen keskinäisistä eroista johtuen.  

Tutkimassamme kaupunkikontekstissa, eli Espoossa, on siis tarvetta aikaisempaa suuremmalle kirjolle uskonnonopetusta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suurimmalle osalle nykyinen järjestelmä tarjoaa tilaisuuden opiskella omaa uskontoaan. Ongelmat, kuten resurssipula, ryhmäkoot ja liikkuminen opetusta varten, ovat toki läsnä. On tärkeää seurata koulutuksen kehittymistä pääkaupunkiseudulla, jossa monikulttuurisuus on suurempaa kuin muualla Suomessa. Saattaa tosin olla vain ajan kysymys, milloin samanlaista väestöä löytyy myös muista Suomen kaupungeista. Kaupunkien olisi täten hyvä olla valmiita vastaamaan oppilaiden moninaistuviin tarpeisiin. Espoo kuitenkin todistaa, että monimuotoisemman uskonnonopetuksen järjestäminen niin, että suurin osa saa oman katsomuksensa mukaista opetusta on mahdollista.

Käytetyt kuvat ovat kuvituskuvia, eikä kuvissa olevat henkilöt liity tähän postaukseen.

Lähteet: 

Ahonen, H. 2022. Espoossa on koulu, jossa enää pieni osa lapsista puhuu äidin­kielenään suomea – Tutkija huolissaan koko seudun kehityksestä. Helsingin sanomat. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008841213.html 

Salmenkivi, E., Åhs, V. 2022. Selvitys katsomusaineiden opetuksen nykytilasta ja uudistamistarpeista. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2022:13. https://www.edilex.fi/ministerioiden_julkaisut/26869.pdf 

Suhe-seurakunnasta
Tekijät: Linda Panula, Anton Vatanen, Kiikka Viitala.

Tässä blogissa käsittelemme Suhe-seurakunnan toimintaa.

Miksi konservatiivinen Suhe vetoaa helsinkiläisiin kaupunkilaisnuoriin?

Länsimaat sekularisoituvat, Suomi muiden mukana. Ilmiö näkyy erityisesti kaupunkikontekstissa ja kaupunkilaisnuorten keskuudessa, joiden parissa perinteinen valtauskontojen uskonnollisuus on vähentynyt sekä uskonnollisuus ylipäänsä muuttanut muotoaan radikaalisti. Perinteiset kristilliset kirkot ovat menettäneet jäseniään vuosikymmeniä eikä uskonnollinen toiminta enää vedä nuoria tai nuoria aikuisia puoleensa. Yhtenä poikkeuksena Helsingin Kalliossa toimii kuitenkin uskonnollinen yhteisö, jonka sali täyttyy kymmenistä ellei sadoista nuorista ja nuorista aikuisista joka sunnuntai.

Kyseessä on Suur-Helsingin seurakunta, Suhe. Se on kristillinen, kirkkokuntiin sitoutumaton uskonnollinen yhteisö, joka toimii vapaaehtoisten lahjoitusten turvin. Nettisivuillaan he kuvailevat olevansa ”seurakuntaperhe Helsingin sydämessä” ja toivottavat jokaisen tervetulleeksi ”kotiin”. Jokainen ”perheenjäsen” ilmaistaan tärkeäksi yhteisölle ja jokaisella on yhteisössä tehtävänsä.

Tehtäviä onkin useita: mukaan toimintaan pääsee osallistumalla kaikille avoimeen jumalanpalvelukseen. Aktiivisempaa toimintaa kaipaavat voivat ilmoittautua pienryhmiin, jotka kokoontuvat seurakuntalaisten kodeissa tai vaihtoehtoisesti voi myös liittyä palvelutiimiin, jonka jäsenet palvelevat seurakuntaa omien kykyjensä ja halujensa, niin sanottujen armolahjojensa, mukaan. Voit esimerkiksi rukoilla muiden seurakuntalaisten puolesta tilaisuuksien jälkeen, tulkata, osallistua tilaisuuksien visuaaliseen tai tekniseen toteutukseen tai vaikkapa johtaa seurakuntaa ylistykseen musisoinnilla. Lapsille ja nuorille on omat toimintansa.

Suhen toiminta-alueella Helsingin Kalliossa alle 50% asukkaista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Suur-Helsingin seurakunnan opetuksesta puolestaan kuulee, että seurakunta on arvokonservatiivinen. Tilaisuuksissa hyödynnetään populaarimusiikiksi määrittyvää ylistysmusiikkia sekä tummaa lavataustaa värivaloilla, toisinaan tilaisuuksissa on livetanssijoita ja muitakin esittävän taiteen tekijöitä tukemassa ylistystä. Seurakunta vetoaa ja pyrkii vetoamaan toiminnassaan selvästi erityisesti nuoriin. Sama visuaalisesti harkittu ulkoasu on myös monissa liikkeen tilaisuuksista otetuissa kuvissa, jotka on julkaistu sosiaalisen median alustoilla. Ja alustojakin yhteisöllä riittää! Suhella on Instagram-tili, Facebook, Youtubessa on materiaalia, heillä on omaa musiikkia Spotifyssä, podcast-sarja… Suhe on siellä, missä diginatiivi nuori ja nuori aikuinenkin, helposti saatavilla. Mutta mikä konkreettisesti itse yhteisössä, jumalanpalveluksiin ja toimintaan osallistumisissa houkuttelee kaupunkilaisnuoria?

Tätä tekstiä varten ryhmämme etsi nuoria aikuisia, jotka osaisivat vastata kysymyksiin karismaattisen Suhen vetovoimasta. Mikä Suhessa vetoaa juuri Kalliossa, yhdellä Suomen sekularisoituneimmalla alueella? Mikä toiminnassa vetoaa juuri nuoriin ja nuoriin aikuisiin? Millaista kristittynä olemisen mallia Suhe opettaa? Minkälaisena yhteisönä vastanneet nuoret aikuiset näkevät Suur-Helsingin seurakunnan jättäydyttyään pois sen toiminnasta?

Haastattelussa on ollut kaksi entistä Suhen toimintaan osallistunutta henkilöä. Vastaukset ovat lyhennelmiä heidän omista vastauksistaan, mutta pyritty koostamaan mahdollisimman hyvin heidän kokemuksiaan kunnioittaen ja tulkiten. Haastateltujen nimet on muutettu.

Kerrotko uskonnollisesta tai uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvasta taustastasi ennen Suhea?

Laura: Ennen Suhea olin aktiivinen seurakuntanuori lapsuudenkaupungissani. Perheeni oli tapakristitty, mutta suhtautui evankelisluterilaisen kirkon toimintaan varsin myönteisesti ja esimerkiksi isostoiminta nähtiin hyvänä harrastuksena. Lukion jälkeisenä välivuonna päädyin musiikkiharrastuksen perässä herätysliiketaustaiseen kansanopistoon, jonka opiskelijoista osa kävi Suhella sunnuntaisin.

Maria: En ole kasvanut minkään tietyn uskontokunnan alaisessa perheessä vaan kahden eri perheen ja perinteen lapsena. Toisessa perheessä oli keskeinen alkuperäiskansan katsomuksiin liittyvä uskonto, toisessa puolestaan ollaan oltu hyvin avoimia useanlaisille maailmankuville, uskonnoille ja maailmankatsomuksille ja laajalla skaalalla on syöty eri maailmankatsomusten buffetista myös käytännössä. Molemmilta vanhemmilta on siis hyväksyntää sellaiseen ei-tieteelliseen uskomusmaailmaan.

Minkä ikäisenä päädyit Suhen toimintaan ja mikä sai sinut osallistumaan? Mikä yhteisössä houkutteli?

Laura: Olin 20, kun kävin Suhella ensimmäisen kerran ja jatkoin jumalanpalveluksissa käymistä satunnaisesti kaksi vuotta. Toimintaan päätyminen johtui ehkä puhtaasti sosiaalisesta kontekstista – useat silloiset tuttuni vaelsivat kristillisestä sisäoppilaitoksesta sunnuntaisin Helsingin keskustaan Suhelle ja vaihtoehtona oli liittyä seuraan. Koin lisäksi arkaa uskoontuloa tuolloin, mutta en ole varma oliko kyseessä koko elämänpiiri uskonnollisine oppilaitoksineen ja seuroineen, jotka edellyttivät jollain tavalla tällaisia kokemuksia.

Ilmapiiri Suhella oli lämmin, ylistykseen painottava ja ihmeitä näkevä. Itse en uskaltanut päästää omasta kontrollista tosin irti, sillä salasin samansukupuolisen henkilön rakastamista. Tiesin, ettei tämä ollut hyväksyttävää elämänkonteksteissani, joissa puhuttiin Jumalan luomista miehistä ja naisista, seksin kuulumisesta pelkästään avioliittoon ja vastaavista selkeän fundamentalisista kristillisyyden teemoista. Kuitenkin Suhella puhuttelivat aidot tunteet, välittämisen ja lähimmäisyyden henki sekä tietysti merkityksellisyyden kokemus osana yhteisöä. Usko Jumalaan antoi näyn, että kaikella pahallakin oli tarkoitus ja kaikki tapahtui Hänen sallimuksessaan ja Hän näki kauemmas, koko kuvan.

Maria: Suhen toimintaan löysin lukioiässä. Olin ollut aiemmin riparilla ja hurahtanut seurakuntameininkeihin. Mua inspiroi Suhessa sellainen tietty yhteisöllisyys. Ehkä inspiroi myös päihteettömyys ja ei-pinnallisuus. Olin helsinkiläisessä taidelukiossa ja siellä se meininki oli jotenkin hurjan kova ja en löytänyt sieltä sellaista kuuluvuuden kokemusta. Ystävän johdattelemana käytiin Suhella nuortenillassa ja siellä sellanen tulinen, hyvännäköinen, hyvännäköisessä kehossa oleva miesoletettu ihminen oli saarnaamassa Jumalan sanoja. Saarnan jälkeen oli safkaa ja höpinää. Jotenkin mä sit aloin käymään siellä ja huomasin, että lukiossani oli muitakin, jotka kävivät Suhella. Erona oli, että suurimmalla osalla siellä käyvistä oli taustalla kristillistä kasvatusta ja aika paljon syvemmät juuret uskonnossa kuin itsellä. Mut äkkiä mun tosi läheiset ystävät tuli sieltä! Siellä oli kauhean cooleja, hyvännäköisiä ja –oloisia, taiteellisia sieluja ja se oli tavallaan sellainen aktivistikupla, jossa koin merkityksellisyyttä. Rodullistettuna suomalaisena koin tosi tärkeäksi, että siellä oli kansainvälistä ja muitakin rodullistettuja suomalaisia. Myöhemmin oon lukenut ihmisoikeuksia opinnoissani ja tullut tietoiseksi kaikista kolonialistisista rakenteista sekä hämmentynyt kyllä siitä yhdistelmästä tuolla seurakunnalla.

Myös muun muassa rakastuin suhelaiseen ja olin parisuhteessa yhteisön sisällä. Jotenkin Suhella oli sellaista draamaa ja kutkuttavuutta. Mut kyllä oon aina ollut otettu myös henkilökohtaisesti lähimmäisenrakkauden periaatteesta ja Jeesuksen elämään liittyvistä opeista, niistä luoduista tunnelmasta ja arvopohjasta. Niitä mä myös halusin oppia, ymmärtää ja tulla sellaseen sokeaan uskoon, jossa ei olisi epäilyä. Sen takia mä varmaan kävinkin noissa jutuissa niin paljon, että halusin saada sellaisen arvopohjan itselleni todelliseksi.

Oliko yhteisön sisällä paineita tietynlaisiin elämänvalintoihin?

Laura: En kuulunut yhteisöön niin kiinteästi, sillä näin herätysliiketaustaisessa oppilaitoksessani karismaattisen kristillisyyden puolia niin paljon, että pyrin suojelemaan identiteettiäni Suhella. Koin saavani olla muuten minä, mutta seksuaalisuudestani ja siihen liittyvistä kivuista sekä silloisesta ihmissuhteestani en puhunut, vaikka tarve näkyä, kuulua ja puhua oli valtava. Pelkäsin ulkoista tuomintaa seurakunnalta, en Jumalalta.

Maria: Vakavan parisuhteen kokeminen yhteisön sisällä vaikutti paljon siihen, mitä ajattelin intiimiydestä ja seurustelusta pitkään Suhella käymisen loputtuakin. Oli tosi vaikeeta nimetä seurustelun kaltaista olemista toisen ihmisen kanssa seurusteluksi, koska siihen liittyi niin vahvasti oletus sen johtamisesta johonkin. Seurustelu oli tosi heteronormatiivista ja siinä oli kanssa sellaset tietyt ikänormit. Tietyn ikäisenä, nuorena, halutaan lapsia sekä se naimisiinmeno. Kolmekymppinenkin voi olla jo ikäloppu parisuhdemarkkinoilla. Mä tunnen edelleen monta noista piireistä, jotka kärsii siitä yksinäisyydestä ja kumppanuuden puutteesta. Osasyyksi tulkitsen Suhella sellasen seurustelun ylivakavoinnin, yliseksualisoinnin sekä ehkä myös jumaloinnin. Ja että jos speksit ei jonkun kiinnostavan kohdalla uskonnollisesti täyty, niin sit ei avauduta rakkaudelle. Siinä on sellanen tietty paine ja ihmiset puhuu leskeydestä ja sen mahdollisuudesta nuorinakin, mikä on musta aika hurja.

Oli myös vaikea niellä kaikkia totuuksia, joita Suhella kuuli: esimerkiksi sitä, ettei omat vanhammat olisi osana tulevaa kuoleman toisella puolen vaan päinvastoin. Sellaista pelastuskäsitystä ja sen rajallisuutta oli vaikea niellä. Lisäksi sellanen vähemmistövastaisuus erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan tuntui väärältä ja vaikealta sekä olevan täysin ristiriidassa sen sanoman suhteen, joka itseä erityisesti puhutteli.

Miten näät nykyään Suhen? Ottaako yhteisö vastaan pyytettömästi vai vaatiiko se osallistujiltaan jotain?

Laura: Näen Suhen nykyään hyvin kaksinaisena paikkana – paikalle saa tulla sellaisena kuin on, vastaanotto on lämmin ja syleilevä, mutta toisaalta en koe minulla olevan paikkaa heidän arvomaailmassaan, sillä en täytä tarvittavaa muottia. En tosin kaipaa parannusta enkä toivo kenenkään sitä minulle tarjoavan, lie sitten tarjoaisikokaan. Olen kuitenkin vältellyt paikkaa jo useamman vuoden. Yhteisö ottanee vastaan kaikki, jotka eivät ole tai elä niin sanotusti “julkisynnissä”. Julkisyntiä olisivat tässä juuri sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluminen sekä esimerkiksi seksuaalisesti vapaa elämä ja ylipäänsä Raamatun “selkeän sanan vastainen jatkuva, katumaton toiminta”. Yhteisö on hyvin auki ja avoin niille, jotka haluavat elää normien mukaisen, kristillisen (perhe-)elämän, katua mahdollisia aiempia harha-askeliaan ja pysyä kuuliaisina Jumalalle.

Maria: Nyt kun aktiivisesta Suhella käymisestä on jo joitakin vuosia, niin huomaan, että Suhella yhä käyvien ystävieni tutut ovat kyllä sulkeutuneet multa. Jos tapaan jonkun vanhan tutun suhelaisen oman ystäväni järjestämissä juhlissa, niin joihinkin ihmisiin on vaikea saada kontaktia ja oletan sen liittyvän siihen, että osallistun aika näkyvästi nykyään muiden uskontojen ja hengellisten perinteiden tapahtumiin. Mulla on lisäksi oma yritys, jossa tuon toisen vanhempani viisausperinnettä tanssin keinoin toteutettavaksi ja sen voi nähdä kristityissä piireissä tosi pakanallisena. Mut toki sit on näitä muutamia poikkeuksia suhelaisissa ystävissäni, jotka on silleen, et eihän nää erota meitä vaan Jumala on näitäkin suurempi. He on tietysti poikkeuksia ja yleisessä ilmapiirissä aistii, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Se on kipeetä, että kun alkaa tulemaan omaan voimaansa, niin jengi ei ehkä pystykään olemaan sen äärellä ja hyväksyä.

Kun mietin Suhea, niin tulee kevyesti surullinen olo. Samaan aikaan siellä on paljon kaunista ja hyvää, yhteyttä. Yhteisö ei ole kuitenkaan sitoutunut autenttisuuteen vaan tiettyihin arvoihin ja koen sen tosi herkäksi. Kun en tiedä onko ne arvot sitten sanomastaan huolimatta aika uuvuttavia jäsenilleen. Vaikka toistetaan, että jokaisessa on arvo ja silti pitää kauheasti tehdä. Sellasia normeja siellä musta on. Ja burn-outteja ja mielenterveyden haasteita oli tosi paljon toimijoiden kesken.

Myös on ollut vaikea suhtautua Suheen ja moniin kristillisiin yhteisöihin neutraalisti, kun ymmärsin miten väkivaltainen tausta sillä on, että kolonialisoiduista maista olevat on nyt niitä, jotka tulee Suomeen palauttamaan evankeliumia. Ne historialliset valtasuhteet oli järkytys tajuta, kun kuitenkin monesti globaalin etelän avunantoonkin edellytetään kristillistä uskoa ja tavallaan vaaditaan ihmisiä luopumaan identiteetistään. Suhella käydessäni kolonialisoin itseänikin ja oman dekolonialisoimisprosessin myötä kristinusko myös päätyi jokseenkin revityksi irti minusta. Ehkä mut hyväksyttäisi osaksi yhteisöä vielä, jos antaisin sydämeni sille dogmalle. Mut silloin aikanaan Suhe oli oikea paikka, kun mun oma oleminen oli kolonialisoivaa tapaa olla minä. Se oli se, mihin pystyin ja myöhemmin päästin irti.

Lähteet:

https://suhe.net/

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/-kiva-nahda-just-sut-taalla-tanaan-uskonnollisesta-yhteisosta-ei-haeta-vain-suhdetta-jumalaan-vaan-myos-yhteytta-toisiin-ihmisiin

Lauran ja Marian haastattelut

 

Satu Kovanen, April McMahon & Sara Virtanen

Mikä on sinulle pyhää? Entäpä mikä on kaupunkilaisille pyhää? Viimeaikaisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi pyhän käsitteen moninaisuus ja sen määrittelemisen vaikeus. Yksilö voi määritellä, mikä hänelle on pyhää, sen sijaan, että olisi yksi yleinen ja kaikille sopiva pyhä. Päätimme lähteä tutkimaan, mitä kaupunkilaiset ajattelivat asiasta. Lähestyimme asiaa katugallupin kautta.

Halusimme kerätä tietoa kyselemällä ihmisiltä, mikä on heille pyhää. Askartelimme kyltit, joissa luki “Mikä on sinulle pyhää?” Kylteistä kävi myös ilmi, että olemme opiskelijoita Helsingin Yliopistossa. Halusimme tällä osoittaa tulevamme katsomusvapaasta lähtökulmasta ja näin mahdollistamaan eri katsomuksista tulevat vastaukset. Päätimme mennä Hakaniemen metroasemalle kylttien kanssa, jossa olimme noin kaksi tuntia. Pyrimme siihen, että vastaaminen olisi hyvin vapaaehtoista ja helppoa. Seisoskellessamme metroaseman sivulla, ohikulkijat pystyivät melko helposti lukemaan kylttejämme ja pysähtyä kanssamme keskustelemaan.  

Ennen paikalle menoa aineistonkeruu jännitti, sillä aineistonkeruuseen liittyi paljon muuttujia: muun muassa paikka, ihmiset, sekä kellonaika. Tuntien suomalaisen perusluonteen, jännityksen aiheena oli muun muassa se, miten ihmiset uskaltavat lähestyä ja tulla vastaamaan katugallupiin. Ennakkoajatuksena oli, että ei ollut täysin selkeää, kuinka paljon vastauksia tulisimme saamaan, joten lähdimme avoimin mielin keräämään aineistoa. Ajattelimme meille tulevan enimmäkseen, tai ehkä jopa pelkästään, kristillisperäisiä vastauksia ja vähemmän sekulaariperäisiä vastauksia. Ajattelimme, että pyhä-sana liitetään kristillisyyteen, joka saattaa herättää monenlaisia tunteita eri lähtökohdista tulleilla ihmisillä. Pohdimme myös, että kaupunkikontekstissa ylimääräisten ärsykkeiden ulossulkeminen on luontevaa. Ihminen sulkee useammin niin sanottuja ylimääräisiä virikkeitä pois, sillä kaupungissa voi olla paljolti vastaanotettavaa informaatiota, joten ihmismieli säästää resursseja keskittymällä siinä hetkessä olevaan oleelliseen informaatioon.  

Saimme oletettua vähemmän katsomuksellisia vastauksia, ja enemmän sekulaareja vastauksia. Kategorisoimme vastaukset seitsemään eri kategoriaan: paikka, tunnetila, ihmissuhde/ihminen, rituaali, uskonnollinen teema, itseen kohdistuva pyhä sekä tavara. Paikkakategoriaan kuului kirkko, luonto. Tunnetilaan luokittelimme kunnioituksen ja vapauden sekä rauhan. Ihmissuhde/ihminen kategoriaan liitimme perhe, ystäväsiteet, lapset, lapsenlapset sekä Erika Vikmanin. Yhdistelmänä tunnetilaa ja ihmissuhteita liitimme toisten kanssa olemisen. Rituaalikategoriaan yhdistimme iltarukouksen sekä sunnuntain. Uskonnolliseen teemaan tulivat enkelit, Jumala, sekä Pyhä Henki. Itseen kohdistuvaa pyhää olivat itsemääräytyvyys, koskemattomuus, arvomaailma, itsestä huolehtiminen sekä itsevarmuus. Tavaraan luokittelimme potkulaudan.  

Vastausten joukossa oli monia vastauksia, mitä ajattelimmekin tulevan vastaan. Erityisesti vastauksista kirkko, luonto sekä perhe ovat yleisesti merkityksellisinä ja pyhinä pidettyjä asioita. Vastauksien joukossa oli myös muutamia jokerivastauksia, kuten Erika Vikman ja potkulauta, jotka ovat taas olleet juuri kyseiselle yksilölle pyhää. Saamamme vastaukset siis heijastavatkin melko hyvin pyhän moninaisuuden, sisältäen sekä yleisesti pidettyjä tärkeitä arvoja sekä yksilön omia mielenkiinnon kohteita. Tämän lisäksi saamamme vastaukset voidaan karkeasti jakaa uskonnollisiksi ja sekulaareiksi vastauksiksi, joka ilmentää pyhän käsitteen laaja-alaisuutta.  

Miten kaupunkiympäristö sitten vaikuttaa näihin vastauksiin? Kuten edellä totesimme, kaupunkilaiselle on luontevaa sulkea ulkopuoliset ja ylimääräiset virikkeet. Tämä näkyy esimerkiksi saamassamme vastausmäärässä. Kahden tunnin aikana saimme noin 15 vastausta, joka on ohikulkijoihin nähden melko pieni määrä. Vastaajien joukosta pystyi tunnistamaan, että monilla oli jollain tapaa jo rikkoutunut arjen kiireisyys, jonka takia he olivat myös jääneet keskustelemaan kanssamme. Esimerkiksi yhdellä vastaajista oli mennyt potkulauta rikki, jonka takia joutui pysähtymään läheisyyteemme ja näin ollen myös huomasi kysymyksemme. Henkilö huomautti itsekin, ettei olisi kiireen keskellä normaalisti pysähtynyt.  

Kaupunkikonteksti on voinut myös vaikuttaa vastausten kirjavuuteen. Kaupunki tarjoaa moninaisen ympäristön ja lukuisia mahdollisuuksia katsomuksellisuuden toteuttamiseen. Vastaajissa ei vaikuttanut olevan paljoa uskonnollista kirjoa, mutta kaupunkikontekstissa on suurempi todennäköisyys katsomukselliseen moninaisuuteen kuin jossakin pienemmässä kaupungissa tai kylässä. Esimerkiksi asuinalueella, jossa on selkeä enemmistöuskonto, vastaukset saattaisivat olla homogeenisempiä.   

Käyttämämme gallupmenetelmä itsessään tuo ongelmia, sillä edellytimme vastaajilta vain vastausta esittämäämme kysymykseen, emmekä näin ollen tiedä vastaajista muuta tietoa. Näin ollen emme voi tehdä johtopäätöksiä esimerkiksi vastaajien ulkonäön tai näkyvien uskonnollisten merkkien perusteella. Aineistonkerääjinä pyrimme vastausten keruussa objektiivisuuteen, mutta kuitenkin eri asiat vaikuttivat tiedonkeruuseen. Esimerkiksi askartelemamme pahvikyltit saattoivat vaikuttaa siihen, miten ohikulkijoille käy ilmi, miltä taholta olemme. Kuten aikaisemmin mainitsimme, kirjoitimme kyltteihin olevamme Helsingin yliopiston opiskelijoita. Pahvikylttien ulkonäkö saattoi vaikuttaa siihen, minkälaisen kuvan annoimme ohikulkijoille. Tähän yhdistettynä se, kuinka kaupunkikontekstissa ihminen karsii ärsykkeitä, nopea vilkaisu pahvikylttiemme suuntaan ja pyhä-sanan lukeminen on saattanut antaa myös tietynlaisen kuvan ohikulkijoille.  

Tuloksemme vastasi jonkin verran hypoteesiamme. Odotetusti saimme kristillisiä, mutta myös muitakin vastauksia. Muuttuva ympäristö myös vaikutti paljolti vastauksiimme, kuten oletimme. Päämuuttujina toimi selkeästi paikka, aika sekä ihmiset. Katukyselyllä oli hyvät ja huonot puolensa aineistonkeruussa. Gallup toi mahdollisuuden kerätä materiaalia matalalla kynnyksellä ja nopeasti annettavia vastauksia, mutta materiaalin laadullisuus ei välttämättä ole yhtä syvällistä kuin esimerkiksi haastattelussa. Pyhän käsitteen monitahoisuus yhdistettynä kaupungin laaja-alaisuuteen ja kiireellisyyteen luo itsessään suuren tutkimusaiheen, joka myös vaatii moniulotteista tutkimusta. Täten gallup itsessään toimi tiedonkeruumenetelmänä, kun haluaa selvittää yksilöiden käsitystä pyhästä, mutta kokonaisuudessaan aihetta voisi tutkia hyvin eri menetelmin ja eri laadullisuus- ja laajuustasoilla. Entä sinä, rakas lukija, mikä on sinulle pyhää?  

Se löytyi- missioon voi törmätä lähes kaikkialla Helsingin kaupunkikuvassa. Mainoksia löytyy ympäri kaupunkia, ja niitä voi huomata bussipysäkin kupeessa tai juna-aseman liepeillä. Mainosta koristaa lauseet: Se löytyi.fi. Löydä sinäkin! Tositarinoita elävästä elämästä. Lauseiden lisäksi mainoksesta löytyy kampanjan puhelinnumero. Mutta mistä tässä missiossa on oikein kyse? Ja mikä on sen tarkoitus? Ja mitä mieltä helsinkiläiset siitä ovat? Näihin kysymyksiin pyrimme vastaamaan seuraavaksi.

Se löytyi – missiota kuvataan selöytyi.fi sivustolla kristittyjen yhteiseksi merkittäväksi hankkeeksi, hyvän sanoman välittämiseksi suomalaisille. Tämä mediakampanja on nähtävissä laajasti 19.9–26.10. Kampanjan tarjoaa IRR-TV ry yhdessä satojen seurakuntien ja eri kirkkokuntien järjestöjen kanssa. Mission tavoitteena on kiinnittää huomiota yksinäisyydestä kärsivien lähimmäisten auttamiseen ja sen tarkoitus on luoda hyvät edellytykset henkilökohtaisiin kohtaamisiin. 

Miten missio näkyy sitten katukuvassa? Kyseessä on monimedia- kampanja, joka on internetissä, sosiaalisessa mediassa, radiossa, televisiossa, printtimediassa sekä ulkomainonnassa. Katukuvassa kampanja näkyy muun muassa julisteina ja liikkuvina mainoksina. Selöytyi.fi sivustolla kerrotaan, että eri mediavälineet kertovat “hyvää sanomaa” henkilökohtaisten kertomusten avulla. Missioon on saatu mukaan julkisuuden henkilöitä, jotka jakavat tätä “hyvää sanomaa” henkilökohtaisten kertomusten kautta. Mitä tämä hyvä sanoma siis oikein pitää sisällään? Hyvää sanomaa kuvataan näin: Ihmiset kertovat, miten he ovat löytäneet Jumalan voiman elämässään, ja mitä he ovat hänessä löytäneet. 

Missioon osallistuvat seurakunnat järjestävät tapahtumia, joihin pääsee tutustumaan nettisivujen linkin kautta. Tapahtumia järjestetään useassa eri kaupungissa. Tapahtumien lisäksi tarjolla on kohtaamisia, joihin kannustetaan osallistumaan. Sivustolta ilmenee, että Se löytyi- mission tarkoituksena on huomioida erityisesti yksinäisyyttä kokevat suomalaiset. Kuitenkin tulisi pohtia onko mission tarkoituksena pelkästään auttaa ihmisiä yksinäisyyden keskellä vai onko pääasiallisena tarkoituksena kuitenkin tuoda kristillisiä oppeja yksinäisten ihmisten elämään. 

Mutta mitä mieltä ne helsinkiläiset sitten ovat Se löytyi- mission mainoksista Helsingin julkisessa tilassa.  

Haastattelimme yli 18-vuotiaita helsinkiläisiä Senaatintorin raitiovaunupysäkillä, Haapaniemen bussipysäkillä sekä Hakaniemen metroasemalla perjantaina 7. lokakuuta. 

Haastattelumme sisälsi kaksi kysymystä: “Sopiiko mainos mielestäsi Helsingin julkiseen tilaan?” ja “Onko kyseinen mainos mielestäsi selkeä?”. Halusimme selvittää kaupungistumisen ilmenemistä Helsingissä, sekä täyttikö mainos tavoitteensa.  

Lisäksi annoimme haastateltaville valmiiksi vastausvaihtoehdot 1–4, eli ”kyllä todellakin”, ”kyllä”, ”ei” ja ”ei todellakaan”. Valmiiksi annetut vastausvaihtoehdot myös nopeuttivat haastattelua, mikä tuntui kiireisten kaupunkilaisten kohdalla sopivalta; “Tässäkö se?” kuului useamman suusta.   

Haastatteluissa käytetyt mainokset näyttivät jotakuinkin tältä: 

Kuva: Venla Kampman

Keskiössä on kaksi iloista henkilöä. Ylempänä oranssilla taustalla, kuin heidän sanomanansa, todetaan “sen löytyneen” ja kehotetaan katsojaa tutustumaan syvemmin. Tutustumiseen annetaan mainoksen alaosassa kampanjan nettisivu, sekä puhelinnumero. 

Haastattelimme yhteensä 18 helsinkiläistä ja tältä tulokset näyttivät: 

[Kuvaaja 1] 

Kaupungistumisen suurimpiin ideoihin kuuluvat esimerkiksi privatisoituminen ja uskontosensitiivisyys. Privatisoituminen on idea uskon ja uskonnon harjoittamisen henkilökohtaistumisesta ja poistumisesta julkisesta tilasta ja uskontosensitiivisyys julkisen tilan tekemisestä uskontoneutraaliksi ja erikatsomuksista tuleville turvalliseksi. 

Haastattelussa kysyimme mainosten sopivuutta Helsingin julkiseen tilaan. Kuten kuvaajasta yksi näkee, ovat helsinkiläisten vastaukset hyvin jakautuneita; Sekä kielteisiä, että myönteisiä vastauksia on huomattavat määrät.  

Kuitenkin huomattavasti suurin vastausryhmä on kyllä, eli mainos koetaan julkiseen tilaan sopivaksi. Haastatellut totesivat “uskonnollistenryhmien mainoksia olleen aina” ja, että tutkittavina olleet mainoksemme ovat suhteellisen hillittyjä, rajumpaan katujulistukseen verrattuna. Toisiksi suurin ryhmä, oli kuitenkin ehdottomasti mainoksen julkisuuteen sopimista vastaan. “Eli tää on joku Jeesus juttu? No sit ei kyl…” totesi eräskin nuori.  

Täten rohkenemme esittää kaupungistumisen jossain määrin näkyvän Helsingissä, mutta uskonnollisen ilmaisun vapauden olevan silti tärkeä. Toki suurempien johtopäätöksien vetäminen pienestä materiaalistamme ei ole kannattavaa, mutta osviittaa se antaa. 

[Kuvaaja 2] 

Jokaisen haastattelun aluksi esittelimme haastateltavalle lyhyesti Se löytyi -kampanjan ja sen perusidean. Moni oli törmännyt mainoksiin aikaisemmin, mutta mainoksen pääidea ei ihmisille pelkkää mainosta katsomalla auennut. Tämän takia enemmistö haastateltavista olikin sitä mieltä, että mainos ei tai ei todellakaan ole selkeä, mikä voidaan huomata kuvaajasta 2.  

Selkeä mainos on esimerkiksi informatiivinen, yksinkertainen ja mukaansatempaava. Yleisesti ajatellen mainoksen katsojalle pitäisi lähes välittömästi mainosta katsoessa selvitä, mihin mainos pyrkii ja mitä se mainostaa. Haastateltavien mielestä Se löytyi -mission mainosta katsoessa ei auennut mitä tai ketä se mainostaa. Moni kommentoikin, ettei heillä olisi ollut mitään tietoa mainoksen pyrkimyksestä, mikäli haastattelun alussa, emme olisi lyhyesti kommentoineet mikä on Se löytyi -kampanja.  

Toisaalta kuten kuvaajasta 2 voidaan huomata, haastateltavista kolme oli sitä mieltä, että mainos on tai ehdottomasti on selkeä. Kuitenkin kahdelle kolmesta “kyllä” tai “kyllä todellakin” vastaajasta Se löytyi -missio oli tuttu jo entuudestaan, mikä luonnollisesti selkeytti mainoksen sanoman ymmärtämistä.  

Voikin pohtia pyrkiikö mainos houkuttelemaan katsojaa tietynlaisella mystisyydellään soittamaan mainoksessa esitettyyn numeroon tai käymään selöytyi.fi nettisivuilla. Toisaalta haastateltavista harva koki tämän kuitenkaan kiinnostavana ja suhtautui välinpitämättömästi kampanjaan.  

Kuva: Venla Kampman

Se löytyi! -missio on saanut kritiikkiä haastateltujen helsinkiläisten lisäksi myös siihen osallistuneilta evankelisluterilaisilta seurakunnilta. Kritiikki on koskenut muun muassa kasteen ja ehtoollisen puuttumista mission sanomasta. Helsingin sanomissa julkaistussa artikkelissa luterilaisen seurakunnan pappi Maarit Hirvi kommentoi Se Löytyi-kampanjan lasten materiaaleista puuttuvaa kasteen merkityksestä kertomista. Kampanjan missiotoimikunnan varapuheenjohtaja Mikko Matikainen, luterilainen pappi, ymmärtää kasteen ja ehtoollisen puuttumisesta aiheutuvaa kritiikkiä, ja perustelee tätä sillä, että on haluttu antaa yksinkertainen ja selkeä kuva Jeesuksesta. Suurin osa kampanjaan osallistuvista seurakunnista tuleekin esimerkiksi helluntailaisuuden tai vapaan kristillisyyden piiristä.  

Helsingin sanomien artikkelissa Itä-Suomen yliopiston kirkkohistorian professori Ilkka Huhta huomioi, että luterilaisen kirkon sisältä kampanjassa on edustettuna ensisijaisesti viidesläisyys, jota esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsänen edustaa. Valtavirtaluterilaisuuden ja viidesläisyyden suhde on ongelmallinen, sillä esimerkiksi naispappeuteen ja homoseksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin suhtaudutaan erimielisesti. Se löytyi -missiosta puuttuukin valtavirtaluterilaisuuden hyväksymästä homoseksuaalisuudesta puhuminen. Näiden ristiriitojen takia evankelis-luterilaiset piispat eivät kannusta, mutta eivät myöskään kiellä kampanjaan osallistumista.  

Se löytyi- missio näkyy vahvasti tällä hetkellä kaupunkikuvassa, mutta helsinkiläiset eivät koe mainosta ja sen tarkoitusta kovin selkeäksi. Missio onkin saanut kritiikkiä sen sisällöllisistä puutteista, mutta myös sen mainonta koetaan keräämämme aineiston perusteella jokseenkin epäonnistuneeksi, sillä sen sanoma ei ole selkeä. Haastattelumme mukaan mainokset kuitenkin koetaan sopivammaksi katukuvaan, kuin vastaavasti raju julistus.  

Tekijät: Venla Kampman, Aapo Patokoski, Nea Salo ja Milla Tarvainen

Lähteet:

Venla Kampmanin ja Aapo Patokosken tekemä kyselytutkimus.

Suonpää, Samuli (2022). Julkkisten tähdittämä käännytyskampanja paisui erikoiseksi vyyhdiksi. Helsingin Sanomat, 4.10.2022 https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009099482.html

Se löytyi- mission verkkosivu: https://seloytyi.fi/?gclid=Cj0KCQjwy5maBhDdARIsAMxrkw2LJAQeaEWv9AXvYjYVgqrBmgAlSLeJ-lrRvBgZiPOBgRU5UMeulAEaAkB0EALw_wcB