Moninainen pyhä

Kasperi Poutiainen, Anna Petäjä, Mirjami Nissinen & Jyrki Linnankivi

Nykypäivän kaupungin vilskeessä paraskin meistä voi tuntea olonsa hieman eksyneeksi. Jatkuvat kaupungin äänet ja valot, sekä yleisesti vilkas meno voivat hyvinkin uuvuttaa ihmisen, jos näille altistuu jatkuvasti ilman mitään helpotusta. Tämän takia lähes kaikilla meistä on jokin itselle pyhä paikka. Paikka, jossa voi tuntea itsensä rauhalliseksi ja antaa stressin virrata pois mielestä. Paikan ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla itsessään rauhallinen. Kyseessä voi olla varsinkin aktiivinen puisto tai vastaava paikka. Pyhien paikkojen moninaisuus on asia, jonka kaupungit itsessään mahdollistavat sekä vaativat. Kaupungeissa asukkaiden määrä tuo pakostakin lukuisia erilaisia tarpeita eri asioista nauttiville ihmisille, mikä mahdollistaa erilaisten paikkojen kokemisen pyhäksi. Oli pyhä paikka sitten kirkko, kahvila tai koti, on kiistämätön totuus, että pyhät paikat ovat yksilölle tietynlainen henkinen tyydytys, josta he saavat voimia tuleviin haasteisiin. Lyhyistä katugallupistamme kävi ilmi eräänlainen kolmijakoisuus, jossa yhdellä osalla pyhä paikka on oman uskonnon pyhä rakennus, toisella osalla kyseessä on jokin luonto-keskeinen paikka, ja kolmannella, joskin vähäisimmällä, osalla kyseessä on jokin man-made paikka kuten koulu. Kyselyyn vastasi kolmetoista ihmistä, joista kukin antoi varsin uniikin ja ajatuksia herättävän vastauksen.

Luonto pyhänä paikkana

Monet suomalaiset kokevat luonnon ja siellä liikkumisen pyhänä tai hengellisenä asiana ja vaikka oman gallupimme kontekstina oli kaupunki, toistui keräämässämme aineistossa kaupungissa esiintyvä luonto pyhänä paikkana eri muodoissa. Kaikista vastaajista 46 % mainitsi vastauksessaan luonnon. Mainintoja saivat niin pienet kuin suuret alueet, kuten lähipuistot, kokonaiset kaupunkialueet, kuten Etu-Töölö sekä koko Helsinki.

 Kaupunkialueiden tai koko kaupungin kohdalla voi paikoitellen olla hankalaa puhua luonnosta, mutta luonto kuuluu silti erottamattomasti osaksi kaupunkia. Kuuluuhan kaupunki miljööseen paljon maisemointia ja puistoalueita. Tässä yhteydessä voisikin puhua urbaanista luonnosta. Eräs vastaaja totesi pyhäksi paikakseen kotipaikastaan riippuen oman lähipuistonsa, josta tulee ikään kuin: ”kodin jatke”. Helsingin ollessa rantakaupunki toistui vastauksissa rannan ja meren pyhyys. Eräs vastaaja taas totesi Jumalan olevan läsnä kaikkialta, kuten ihmisten rakennelmissa, mutta aivan erityisellä tavalla luonnossa. Aineistosta voisi päätellä, että kaupunkielämän hektisyyteen kaivataan vastapainoksi, myös “luonnollista” sielunhoitoa, omien mahdollisuuksien mukaan. Toisille luonnossa pyhänä paikkana korostui tuttuus, kun taas toisille esimerkiksi oman pienuuden

kokeminen, jonkun suuremman elementin, kuten meren edessä. Oma aineistomme oli näin hyvin verrannollinen Pessin, Pitkäsen, Westisen ja Grönlundin tekemään kyselytutkimukseen: Gallup Ecclesiasticaan (2019), jossa todettiin, että jopa 44 % suomalaisista kokee luonnon ja luonnossa liikkumisen pyhänä tai hengellisenä asiana.

Pyhän kaksi puolta – arkinen ja traditionaalinen

 

Pyhä paikka näyttäytyy urbaanissa kontekstissa usein arkisena ja tavanomaisena. Useimmissa gallupvastauksissamme helsinkiläisten pyhä paikka liittyi johonkin tuttuun ja lähellä olevaan. Pyhä arjessa merkitsi yhdelle vastaajalle omaa kotia, toiselle lähipuistoa tai luontoa. Näissä paikoissa pyhyys huokui vastaajille rauhaa, kodinomaisuutta, rentoutumista sekä onnellisia muistoja. Yksi vastaajista ilmoitti pyhäksi paikakseen sompasaunan, jonka ”yhteisöllisyydessä sekä uskalluksessa luoda uutta”, oli jotakin pyhää. Vastaajan mukaan sompasauna on verrattavissa kirkkoon löylynheiton lomassa käytyjen sielunhoidollisten keskustelujen vuoksi. Eräs vastaaja, arkkitehtiopiskelija, kertoi saavansa pyhässä paikassaan, Oodissa, henkistä tyydytystä rakennuksen harmonisesta ja esteettisestä ilmeestä. Pyhä tila saattaa olla myös täynnä elämää, kuten koululaisella, joka ilmoitti pyhäksi paikakseen oman koulunsa. Arkinen ja tuttu paikka ilmensi koululaisvastaajalle pyhyyttä mukavan tekemisen ja viihtyvyyden myötä. Eloisaa ja hektistä tunnelmaa on aistittavissa myös niissä vastauksissa, joissa pyhää tilaa kuvasi koko Helsinki tai Helsingin keskusta. Katugallupimme vastaukset ovat samansuuntaisia kuin suomalaisten arvoja ja pyhyyden kokemista tarkastelevassa tutkimuksessa (Pessi ym. 2018). Kyseisen tutkimuksessa pyhyys merkitsi suurelle osalle vastaajista rauhaa, kotia, lepoa ja turvallisuutta.

Huolimatta edellä nousseesta pyhän ja arjen vahvasta kytköksestä, pyhään liitetään edelleen myös uskonnollisia ja traditionaalisia merkityksiä. Gallupimme vastaajista kaksi ilmoitti pyhäksi paikakseen kirkon tai kaikki kirkot yleisesti. Molemmat heistä kuuluvat evankelisluterilaiseen kirkkoon. Kirkon pyhyyteen liittyy turvallisuuden tunnetta sekä lämpimiä muistoja siellä vietetyistä elämän tärkeistä hetkistä. 

Uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen ei automaattisesti tarkoita pyhän yhdistymistä traditionaaliseen ja uskonnolliseen. Gallupvastaajista seitsemän kuului johonkin uskonnolliseen yhteisöön, mutta pyhä paikka sijoittui perinteisten uskonnollisten traditioiden ulkopuolelle. Vastaavasti eräs Jumalaan uskova vastaaja, ei kokenut tiettyä paikkaa tai rakennusta pyhänä. Sen sijaan koko Helsingin kaupunki oli hänelle pyhää, koska ”Jumala on kaikkialla”. Muslimivastaajalle mikään paikka Helsingissä ei ollut pyhä. Pyhän uskonnollinen ja traditionaalinen merkitys on historian saatossa selvästi ohentunut. Tämä näkyy myös Pessin tutkimuksessa, jossa vastaajista 15 % koki pyhyyden ilmenevän kirkossa. Pyhän paikan arkisuus herättää pohtimaan, tarkoittaako pyhä nykyihmiselle samaa kuin jokin tärkeä asia tai arvo. Voisiko pyhää paikkaa verrata ”voimapaikkaan”?

Yhteenvetona

Kiireen ja arjen paineen rikkoja on pyhä. Pyhäpäivä, joka on vapaa työstä tai pyhä paikka, joka on kaupunkilaista mahdollisimman lähellä. Kristityille se voi olla kirkko, mutta kaikille myös kaupungin keskeltä löytyvä luontopaikka. Se voi olla lähin puisto tai lähivesistö. Myös esteettinen nautinto rakennuksista tai maisemasta tuo mielenrauhaa. Varhaisnuorelle se voi olla turvallinen toiminnan keskus, oma koulu. Pääasia on, että pääsee hetkeksi irti ahdistavasta kiireestä, sen paineesta ja kokee itsensä merkitykselliseksi – osaksi jotain suurempaa. Se suo myös hetken pysähtymiselle. Ihmisen oma hetki on pyhä.

 

Lähteet:

Ryhmäläisten Kasperi Poutiainen, Anna Petäjä, Mirjami Nissinen & Jyrki Linnankivi tekemät katugalluppi haastattelut 

Huttunen, N & Salminen, V-M (toim) 2022, Spiritualiteetti 2020-luvun Suomessa. Suomalaisten luontosuhde, ilmastonmuutos ja spiritualiteetti. Suomen ev.-lut. kirkon tutkimusjulkaisuja, Nro 137, Kirkon tutkimus ja koulutus, Helsinki.

Pessi, Anne Birgitta, Ville Pitkänen, Jussi Westinen & Henrietta Grönlund (2018). Pyhyyden ytimessä: Tutkimus suomalaisten arvoista ja pyhyyden kokemisesta. Helsinki: Suomen kulttuurirahasto.